Huvitti aloittaa pieni nenänvalkaisukuuri taas.
Vien vaan tyhjät pullot ja tölkit kauppaan, mutta uusia en osta.
Pesusieni ei vaan ole tyytyväinen menetettyään yhden mieluisista energialähteistään.
Alkoi makean nälkä, pesusienen on saatava ruokaa. Ja sitten kun makeaan sortuu, päänsärkyä on kylkiäisenä.
Hiilihydraatitkin vielä menettelevät - jos se ei ole tummaa leipää, josta energia vapautuu pesusienen tarpeisiin aivan liian hitaasti.
Minä & pesusieni
3
328
Vastaukset 3
Ps. Valkaisetteko te nenäänne usein, ts. olette ilman alkoholia joitain aikoja?
"Punaviinikautenani" en tajunnut koko ideaa, periaatteenahan oli lasillinen pari päivässä.Ei voi olla totta, mikä teitä vaivaa. Käytte lukemassa, mutta ette voi kirjoittaa mitään. En vaan ala yksinäni tekohengitellä tätä palstaa.
Anyways, ajattelin tuosta alkoholin käytöstä niin, että alkaisin käyttää sitä enemmän silleen randomisti, satunnaisesti ja tapauskohtaisesti. Jos on siis joku erityinen juttu, voisin vähän maistaa ja palata satunnaiseen tilaan taas takaisin.
Absolutismiputki on paljon totalitäärisempi eikä siihen voi heittää randomia joukkoon. Kun esimerkiksi viime keväänä kävimme Tallinnassa, täytin juuri viiskyt vuotta, mutten maistanut absolutismin takia alkoholia ollenkaan. On jäänyt nekin kuohuviinit juomatta ja paikattava randomisti joskus ennen kuin uusia synttäreitä pukkaa.
Randomi alkoholinkäyttö olisi siitäkin kiva, että jos joku tarjoaa kylässä vaikkapa jotain juomaa, ei tarvitsisi selitellä mitään vaan nauttia juhlajuoman.
"Huvitti aloittaa pieni nenänvalkaisukuuri taas."
- Tämähän on ihan nastaa taas, kun alkuun pääsi. Nopsaan tottuu :)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7052750Mopomiitti!
Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss5041672- 831344
Poliisi kiilasi mopoilijan
Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö2981334- 58913
Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E66792- 35705
- 48704
- 46694
- 32693
