Rodun turmeleminen alkaa useinmiten ulkolaisuuden ihannoimisella, ts. vieraiden kansojen kulttuuriarvojen yliarvostamisella omien kustannuksella. Hetikohta kun kansakunta lakkaa arvostamasta kansallista taustaansa, omaa verenperintönä saamaansa sielunelämää, tai suorastaan alkaa hävetä sitä, antautuen vieraille vaikutteille - luopuu se samalla siitä voimavarannosta, joka sillä on oman verenperimänsä ja siihen pohjautuvan kulttuuritaustansa kautta. Siitä tulee sisäisesti rikkinäinen, epävarma suhteessaan maailmankuvaansa ja se menettää käsityksen elämänsä tarkoituksesta, päätyen lopulta kansainvälisten aatevirtausten ja mielipidesuuntien sekä niistä sikiävän kulttuurikaaoksen riepoteltavaksi.
Kansamme todellinen aseettomuus johtuu liberaalis-demokraattisesta eksytyksestä ja nykyisin vallalla olevasta kansainvälisyyden ihanteesta. Ne ovat omiaan sekä tukkimaan että myrkyttämään kansamme elinvoiman syvimmätkin lähteet. Kansallisen voiman lähde ei suinkaan kumpua aseistuksen tai sotilasorganisaation laadusta, vaan kansallisesta itsekunnioituksesta. Tuo itsekunnioitus on nähtävissä kansan rotuominaisuuksina, ts. sellaisina kansallisen rotumme ominaispiirteinä, johon toisaalta kuuluvat kansallisesti merkittävien persoonallisuuksien avoin kunnioittaminen, sekä toisaalta rotuun pohjautuva, tervehenkinen suhtautuminen kansallisen olemassaolon turvaamiseen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
ZZZZZZZZZZZzzzzzzzzzzzzzzzzz..............................................................
ja isosti turvataankin. Mutta ketä muita vielä? Mä jaksan näytellä.
ihan seko tekstiä..eikä kuulu tänne mitenkään?!
ootko sama kuka tota poliisilla pelottelua tänne tunkee?!
Meitä on moneen junaan
ja sä pelkäät