** Varoitan, että kirjoitus on sekavaa tajunnanvirtavuodatusta (jollaista tämä palsta on täynnä), joten ei ole pakko lukea. On vain saatava avautua jonnekin... **
Olen miettinyt, miten helvetissä olen voinut edes päästä tähän tilanteeseen, jossa ei ole ainuttakaan kaveria eikä minkäänlaista seurusteluhistoriaa. Olen terve ja normaalinnäköinen ja opiskelen usean tuhannen opiskelijan korkeakoulussa. Silti ei ole ainuttakaan ystävää. En ole keksinyt muuta selitystä kuin että minussa täytyy olla jotain perustavaa laatua olevaa vikaa.
Tilanne oli samanlainen jo lukiossa. Olen aina ollut mielestäni ahkera ja ihan fiksu ja silloin vielä kuvittelinkin, että en tarvitse muita ihmisiä. Käyn vain koulut rivakasti läpi ja hakeudun johonkin hyvään työhön, johon käytän kaiken aikani. Todellisuus on kuitenkin iskenyt viimeisen vuoden aikana. Mikään ei jaksa kiinnostaa, kun ei ole sosiaalista verkostoa ja kavereita. Olen menettänyt motivaation kouluunkin täysin. Kiva olla joka luennolla yksin istumassa ja jokaisessa pakollisessa ryhmätyössä joutuu änkeämään muiden valmiisiin ryhmiin. Surullisinta kaikessa on, että tilanteeni yksinäisyyden suhteen voi vain huonontua valmistumisen jälkeen: onhan opiskeluaika loistava mahdollisuus saada kavereita. Siis seuraavat 40 vuotta pelkkää työtä ja yksinoloa. Minkä takia? En jaksa enää.
Olen miettinyt, miten helvetissä olen voinut edes päästä tähän tilanteeseen, jossa ei ole ainuttakaan kaveria eikä minkäänlaista seurusteluhistoriaa. Olen terve ja normaalinnäköinen ja opiskelen usean tuhannen opiskelijan korkeakoulussa. Silti ei ole ainuttakaan ystävää. En ole keksinyt muuta selitystä kuin että minussa täytyy olla jotain perustavaa laatua olevaa vikaa.
Tilanne oli samanlainen jo lukiossa. Olen aina ollut mielestäni ahkera ja ihan fiksu ja silloin vielä kuvittelinkin, että en tarvitse muita ihmisiä. Käyn vain koulut rivakasti läpi ja hakeudun johonkin hyvään työhön, johon käytän kaiken aikani. Todellisuus on kuitenkin iskenyt viimeisen vuoden aikana. Mikään ei jaksa kiinnostaa, kun ei ole sosiaalista verkostoa ja kavereita. Olen menettänyt motivaation kouluunkin täysin. Kiva olla joka luennolla yksin istumassa ja jokaisessa pakollisessa ryhmätyössä joutuu änkeämään muiden valmiisiin ryhmiin. Surullisinta kaikessa on, että tilanteeni yksinäisyyden suhteen voi vain huonontua valmistumisen jälkeen: onhan opiskeluaika loistava mahdollisuus saada kavereita. Siis seuraavat 40 vuotta pelkkää työtä ja yksinoloa. Minkä takia? En jaksa enää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin, miten olla sosiaalinen ja päästä siitä yli että joutuu itse tekemään kaikki kontaktit? Hitto kun en tiedä...