bileitä joka viikko, paljon sosiaalisia kontakteja ei tarkoita, että henkilö ei olisi yksinäinen. Päinvastoin. Hyvin mahdollista, että tällainen henkilö ei ole koskaan yksin, mutta minusta tuossa kaverien haalinnassa on myös jotain paniikinomaista. Pakko olla koko ajan kontakteja johonkin kun yksinäisyyden sietokyky on nolla ja pohjimmiltaan yksinäisyys kuitenkin vaivaa. Matkustan paljon junassa ja törmään ihmisiin, joilla puhelimet laulavat koko ajan. Ei hetkeäkään hiljaisuutta ja itse otetaan jatkuvasti kontaktia muihin. Soitetaan ja kerrotaan samat asiat uudelleen ja uudelleen.
Ja nämä piirit ovat yleensä kovin pinnallisia. Hyvin mahdollista, että 1000 kaverista huolimatta kukaan ei oikeasti tunne sinua, koska et edes uskalla/osaa näytää oikeaa, syvällistä itseäsi jos sellaista on olemassa. Itse joskus yliopistoaikoina koetin saada itselleni kaveria tällaisesta ns. suositusta henkilöstä. Häneen ei oikein saanut kontaktia, siis kyllähän hän puhui ja paljon, mutta lähelle ei häntä päässyt. Kaikki pyöri hänen itsensä ympärillä tai pinnallisissa asioissa. Nykyään olen paljon mieluummin ihan yksin kuin pyörin tällaisten ihmisten kanssa, jotka ovat pinnallisia ja joiden sosiaalisuustaso on luokkaa yläaste: kaiken pitää olla coolia jne, syrjitään erilaisia jne.
Tämä ihan vain siitä syystä, että monella tuntuu olevan hurjan ruusuiset kuvat tämän tyylisestä elämästä, mutta omien kokemusteni pohjalta tämä on kaikkein yksinäisintä ja tyhjintä elämää. Kyllähän se näyttää niin kivalta kun katselee ihmisten poreallasbileiden kuvia, mutta sellaiset kuvathan huokuvat tyhjyyttä: otetaan kuva ja näytetään, että kyllä mulla on kivaa kun kuulun kermaan. Taustalla on kuitenkin paljon enemmän: päihdeongelmia, yksinäisyyttä, yksinäisyyden pelkoa jne.
Ihminen, joka uskaltaa myöntää olevansa yksinäinen saattaa jollain tapaa olla paremmalla tiellä. Siitä on mahdollisuus vielä siirtyä edemmäs, eikä sitä tilaa tarvitse paeta. Mutta entä jatkuva pakeneminen ja se, ettei edes tunnisteta omaa yksinäisyyttä? Jos olet aito, oma itsesi, mahdollisuudet saada aito ystävyyssuhde on parempi kuin jos jatkuvasti yrität piilottaa minuuttasi, jota et ehkä edes itse tunne, koska aloit hakemaan joskus nuorena hyväksyntää piireistä, joissa sitä et koskaan saa, ainakaan omana itsenäsi, vaan ainoastaan sillä miltä näytät ja miltä elämäsi näyttää muiden silmissä.
Ja nämä piirit ovat yleensä kovin pinnallisia. Hyvin mahdollista, että 1000 kaverista huolimatta kukaan ei oikeasti tunne sinua, koska et edes uskalla/osaa näytää oikeaa, syvällistä itseäsi jos sellaista on olemassa. Itse joskus yliopistoaikoina koetin saada itselleni kaveria tällaisesta ns. suositusta henkilöstä. Häneen ei oikein saanut kontaktia, siis kyllähän hän puhui ja paljon, mutta lähelle ei häntä päässyt. Kaikki pyöri hänen itsensä ympärillä tai pinnallisissa asioissa. Nykyään olen paljon mieluummin ihan yksin kuin pyörin tällaisten ihmisten kanssa, jotka ovat pinnallisia ja joiden sosiaalisuustaso on luokkaa yläaste: kaiken pitää olla coolia jne, syrjitään erilaisia jne.
Tämä ihan vain siitä syystä, että monella tuntuu olevan hurjan ruusuiset kuvat tämän tyylisestä elämästä, mutta omien kokemusteni pohjalta tämä on kaikkein yksinäisintä ja tyhjintä elämää. Kyllähän se näyttää niin kivalta kun katselee ihmisten poreallasbileiden kuvia, mutta sellaiset kuvathan huokuvat tyhjyyttä: otetaan kuva ja näytetään, että kyllä mulla on kivaa kun kuulun kermaan. Taustalla on kuitenkin paljon enemmän: päihdeongelmia, yksinäisyyttä, yksinäisyyden pelkoa jne.
Ihminen, joka uskaltaa myöntää olevansa yksinäinen saattaa jollain tapaa olla paremmalla tiellä. Siitä on mahdollisuus vielä siirtyä edemmäs, eikä sitä tilaa tarvitse paeta. Mutta entä jatkuva pakeneminen ja se, ettei edes tunnisteta omaa yksinäisyyttä? Jos olet aito, oma itsesi, mahdollisuudet saada aito ystävyyssuhde on parempi kuin jos jatkuvasti yrität piilottaa minuuttasi, jota et ehkä edes itse tunne, koska aloit hakemaan joskus nuorena hyväksyntää piireistä, joissa sitä et koskaan saa, ainakaan omana itsenäsi, vaan ainoastaan sillä miltä näytät ja miltä elämäsi näyttää muiden silmissä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kiitos älykkäästä kirjoituksestasi : )
Jep, näin se on. Itse vannon aitouden nimeen. En halua pyöriä yksinäisyyden uhallakaan henkilöiden kanssa, joista en oikeasti pidä! Nämä "sosiaaliset" pintaliitäjät tuskin tuntevat saati pitävät toisistaan.
Itse en ole faceen lähtenyt ollenkaan, kun en tunne oikeastaan ketään, niin miksi menisin ?
"bileitä joka viikko, paljon sosiaalisia kontakteja ei tarkoita, että henkilö ei olisi yksinäinen. Päinvastoin. Hyvin mahdollista, että tällainen henkilö ei ole koskaan yksin, mutta minusta tuossa kaverien haalinnassa on myös jotain paniikinomaista. Pakko olla koko ajan kontakteja johonkin kun yksinäisyyden sietokyky on nolla ja pohjimmiltaan yksinäisyys kuitenkin vaivaa. Matkustan paljon junassa ja törmään ihmisiin, joilla puhelimet laulavat koko ajan. Ei hetkeäkään hiljaisuutta ja itse otetaan jatkuvasti kontaktia muihin. Soitetaan ja kerrotaan samat asiat uudelleen ja uudelleen."
Mistä tiedät sen, mitä nämä suositut lärvikirjan ihmiset tekevät omalla vapaa- ajallaan tai omalla ajallaan? Matkat he voivat viestitellä ja puhua puhelimessa "pinnallisille" kavereille, mutta niin tappaa aikaa parhaiten kuin pällistellä naama norsunvitulla omaa peilikuvaansa, joka näkyy lasissa. Kyseessä ei ole minkäänlainen neuroottinen tarve, vaan kavereita on yksinkertaisesti niin paljon, että on vain velkaa sen hetken puhelimessa jollekin kaverille. Aika ei riitä ja ihminen on aina velkaa toiselle jotain. Yksinäisyyden näet jonain jylhänä mietteliäänä henkilönä, joka ajattelee maailmankaikkeuden tarkoitusta ja joka latoo totuuksia kuin sanakirja. Sosiaalinen ihminen osaa puhua sekä pinnallisia että small- talkia ja syvällisiä. Älä arvuuttele turhaan kun toisten sisäistä maailmaa ei voi kuitenkaan tietää.
"Ja nämä piirit ovat yleensä kovin pinnallisia. Hyvin mahdollista, että 1000 kaverista huolimatta kukaan ei oikeasti tunne sinua, koska et edes uskalla/osaa näytää oikeaa, syvällistä itseäsi jos sellaista on olemassa. Itse joskus yliopistoaikoina koetin saada itselleni kaveria tällaisesta ns. suositusta henkilöstä. Häneen ei oikein saanut kontaktia, siis kyllähän hän puhui ja paljon, mutta lähelle ei häntä päässyt. Kaikki pyöri hänen itsensä ympärillä tai pinnallisissa asioissa. Nykyään olen paljon mieluummin ihan yksin kuin pyörin tällaisten ihmisten kanssa, jotka ovat pinnallisia ja joiden sosiaalisuustaso on luokkaa yläaste: kaiken pitää olla coolia jne, syrjitään erilaisia jne."
Olen samaa mieltä siitä, että yksi ystävä korvaa sata kaveria. Mutta kun asia on niin, että kun puhuu kymmenille ihmisille päivittäin, niin ei yksinkertaisesti jaksa vetää jotain Saksan poliittista historiaa lounaaksi, vaan joskus on helpottavampi puhua asioista, joilla ei ole niin suurta merkitystä. Voi olla, että tällainen suosittu ihminen juttelee suljettujen ovien takana omalla puolisolleen, ystävälleen, terapeutilleen tai vanhemmalleen sitä mitä hänestä oikeasti tuntuu. Kavereiden kanssa vaan halutaan pitää hauskaa ja se tekee hyvää. Kyllä sitten jollekin sydänystävälle voi kertoa omista aidoista tunteistaan, mutta aikansa kutakin. Ja muuten koululaishuumori on ihan hyvää.
"Ihminen, joka uskaltaa myöntää olevansa yksinäinen saattaa jollain tapaa olla paremmalla tiellä. Siitä on mahdollisuus vielä siirtyä edemmäs, eikä sitä tilaa tarvitse paeta. Mutta entä jatkuva pakeneminen ja se, ettei edes tunnisteta omaa yksinäisyyttä? Jos olet aito, oma itsesi, mahdollisuudet saada aito ystävyyssuhde on parempi kuin jos jatkuvasti yrität piilottaa minuuttasi, jota et ehkä edes itse tunne, koska aloit hakemaan joskus nuorena hyväksyntää piireistä, joissa sitä et koskaan saa, ainakaan omana itsenäsi, vaan ainoastaan sillä miltä näytät ja miltä elämäsi näyttää muiden silmissä. "
Totta puhut, mutta miksi pitää syyttää niitä, jotka ottavat kaiken irti nykyaikaisesta materiaalisesta yltäkylläisyydestä ja hyvinvointivaltio Suomesta? On se hyvä, että on olemassa myös elämästä nauttivia ihmisiä, eikä aina niin pessimistisiä ja kuivia hapannaamoja, jotka valittavat enemmän kuin etsivät uusia keinoja saada ystäviä. Menneyisyys on sanottu ja tehty, kuolema voi tulla huomenna, ainut millä on merkitystä on olla onnellinen nykyhetkessä. Mitä merkitystä on elämällä tai tällä päivällä? Kun mennään nukkumaan niin mitä jää käteen kuin hyvä tai huono mieli? Onko olemassa jotain toista tietoisuutta, joka voittaa mennen tullen ihmiselämän? No evolutiivisesta perspektiivistä "Suomalainen unelma" liippaa aika lähellä onnellista elämää. Mikä on onnellisen elämän määritys? Se on se, että oma "tyhjiö" on täytetty jollain mielekkäällä aktiviteetilla ja näin ollen ihminen on eheä ja autenttinen ihminen. T: 35 Lärvikirja kaveria omaava.
no ainakin silloin on jotain tekemistä kun on bileitä ja muuta kivaa.
parempi ehkä sekin, kuin se, että listalla on vain muutama vaivainen kaveri joita ei edes tapaa paljon milloinkaan eikä ole mitään sosiaalisia tapahtumia...
jonka 16 vuotias tytär oli tehnyt itsemurhan uudenvuoden yönä.
Kyseinen tytär oli erittäin suosittu ja paljon ystäviä.
Itsemurhan tytär teki siksi, ettei ollut ketään, jota rakastaa.
Jee! Taas yksi voitto yksinäisille suurille filosofeille!
1. Ala pelaamaan Facebookin typeriä pelejä
2. Lisää kaikki pelikaverit listoille
3. Sinulla on 5000 kaveria
4. Metsästä erilaisia tapahtumia/tapahtumakutsuja
5. Ilmesty aina tapahtumiin paikalle
Ja näin, 0 kaveria oikeassa elämässä, 5000 Facebookissa ja tekemistä joka illalle.
Hyvin kirjoitettu teksti. Ajattelen ihan samoin. Minun ystäväpiiriin kuuluu on henkilöitä, joilla on tosi paljon ystäviä ja menoja yms. Näillä ystävillä on facebookissa suurimmaksi osaksi vain juhlimiskuvia, jossa ollaan isossa porukassa. Näihin "suosittuihin" ystäviini en saa enää sellaista syvällistä yhteyttä. Heillä menee ihan oikeesti omien ystäviensä nimet sekaisin, etteivät aina muista, kenen kanssa puhuvat ja unohtavat asioita.:D
Joskus on käynyt niin, että nämä ystävät soittavat ja sitten kun vastaan nii he sanovat: "Oho sori, väärä henkilö. Piti soittaa toiselle". Kesällä kävin eräällä paikkakunnalla, jossa minun yksi vanha kaveri asuu. Tämä kaveri ei muistanut minua lainkaan, koska hän on henkilö, jolla on facebookissa tyyliin 1000 ystävää ja ei hän voi jokaista muistaa.
Vähän aikaa sitten minun toinen vanha kaveri poisti minut facebookissa kaverilistalta. Hänen listalleen kuitenkin jäi useita satoja ystäviä, ja jostain syystä juuri minä poistuin listalta. Sain kuulla myöhemmin, että minun nimeni ei kuulostanut miellyttävältä (ei kovin nätti nimi), joten sain kenkää ystävälistalta. Meni siinä vuosien ystävyys, mutta sain ainakin tietää, miten pinnallinen hän on.
Onkohan kukaan tullut ajatelleeksi, että joku voi käyttää Facebookia vanhan ajan osoite- ja numeromuistion korvikkeena? Itselläni on Facebookissa vajaat 200 kaveria, ja tarkoitus ei todellakaan ole vaihtaa kuulumisia jatkuvasti, vaan Facebook on vain helppo kanava pitää yhteyttä silloin kerran vuodessa kun sattuu olemaan asiaa. Huomattava osa noista vajaasta 200:sta on vieläpä sellaisia, jotka olen tavannut kerran tai kaksi vaikkapa reissatessani, ja joita en todennäköisesti tapaa enää koskaan. Silti he ovat kontakteja omissa maissaan ja kaupungeissaan siltä varalta, että joskus päätyisin sinne, aivan kuten itse olen heille.
Sellaisia kavereita, joiden kanssa olen jatkuvammin yhteydessä, minulla on vain muutama (riittävästi minulle), ja heidän kanssaan en käytä Facebookia käytännössä ollenkaan.
Lisäksi tunnen elävässä elämässä parikin henkilöä, joilla on yli 1000 kaveria Facebookissa. Eivät he ole mitään ylisosiaalisia pintaliitäjiä, vaan hekin vaan käyttävät Facebookia nykyaikaisena osoitekirjana.
FB-kaverini eivät kaikki todellakaan ole _kavereita_ sanan varsinaisessa mielessä vaan yhteistyökumppaneita, tuttavia, samoissa yhdistyksissä toimivia ihmisiä joiden kanssa ei pidetä yhteyttä harrastusten ulkopuolella. FB on hyvä kanava ilmoitella, kun on vaikkapa etsimässä käytettyä televisiota tai pyykkikonetta, tai kysellä vaikkapa että mitä tekemistä olisi siinä-ja-siinä kaupungissa johon on menossa työmatkalle ja jää myös vapaa-aikaa.
Yli 1000 facebook-kaveria "FB-kaveria" tarkoittaa sitä, että on yleensä ylisosiaalinen, psykopaattinen tai narsistinen persoona. Yrittää hyötyä sosiaalisesta mediasta ja ihmisistä. Ei ole "normaalia" somettamista sellainen.
No eihän sillä ole väliä kuinka monta on. Ite poistin kaikki "pelkät koulukaverit" joiden kanssa en siis ikinä ole viettänyt aikaa. En halua että kaikki tietää mitä teen jne.Vaan läheiset koulukaverit ja muut kaverit voi pitää. Facebook sinänsä on hyvä tapa pitää yhteyttä kavereihin joita ei usein tapaa.
Sosiaalinen media tuntuu olevan nykyään se paikka missä yksinäiset voivat mennä hakemaan todistusaineistoa omasta huonommuudestaan. Sellainenhan se ihmismieli on, että jos johonkin todella uskoo niin sitä löytää todisteita jatkuvasti omasta ympäristöstään. Lasketaanpa sitten kuinka monta fb-kaveria kenelläkin on. Miksi on tärkeä vertailla itseänsä muihin?
Useimmat yksinäiset minusta kuulostavat ahdistuneilta ja masentuneilta ihmisiltä, jotka yrittävät löytää olotilalleen syyn itsensä ulkopuolelta, kuten siitä ettei heillä ole kavereita. Ja olen siis itsekin kärsinyt masennuksesta, mutta tajusin jo aikoja sitten että ympäristöä muokkaamalla ei pääse itsestään eroon. Lottovoittajan masennus ei parantunut ja ahdistuneen 1000 kaveria ei auttaneet! Pitää katsoa sisällepäin että löytää rauhan itselleen.
Kysymykseni on siis, että jos sinulla on vain kaksi mahdollisuutta: olla yksin ja masentunut tai olla yksin ja onnellinen, kumman valitset? Ja kyse on siis sinun elämästäsi, ei kenenkään muun!