masennus

heippa!!!

yritimme kaksi vuotta saada lasta ensimmäisen vuoden jälkeen menimme kunnalliseen tutkimaan miksi ei vauvoja vika löydettiin miehestäni jolla vain oli huono sperman laatu siitä sitten vaihtoehto oli vauvan saantiin meno tampereelle lapsettomuus hoitoihin elikäs keinohedelmöitys. ensimmäisellä hoidolla tärppäsi heti mutta meni kesken viikolla 7. pari kuukautta pidettiin suru taukoa ja eikun uusiin hoitoihin ja tärppi kävi taas nyt olen viikolla 24 eli huomattavasti paremmin on mennyt kun ekalla kerralla....

ainut onkelmani on että kärsin valtavasta masennuksesta yritän taistella sitä vastaan kovasti keksimällä kaikeinlaista tekemistä ja ajateltavaa mutta silti on päiviä etten teee muuta kun itke ja surkuttele....

lääkärini sanoi että voi johtua lapsettomuushoidoista hormoonien määrästä yms.

onko muilla vastaavanlaista mielelläni keskustelisin muiden "masennuksesta kärsivien odottavien kanssa jotta voisin saada sitäkin kautta tukea ja lohtua

kiitos hetkestänne ja mukavaa kevään jatkoa
1189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Heips!
Meille odotetaan myös koeputkivauvaa, viikkoja kasassa 26 6. Ensimmäinen istutus tehtiin viime keväänä, eikä se onnistunut. Sen takia meni koko kesä ihan pipariksi. Olin kamalan surullinen, koko ajan vain itketti. En oikein osannut purkaa sitä surua edes avomiehelle, vaikka hänelläkin oli vaikeaa. Ehkä se piti vain käydä läpi.

Toisella kerralla siis tärppäsi, mutta raskauden alku oli kyllä hankalaa aikaa. En uskaltanut iloita vauvasta ennen rakenneultraa, olin varma, että saan keskenmenon. Kun on joutunut näissä vauva-asioissa aina pettymään, niin sitä ei uskalla olla toiveikas, vaan odottaa vain pahinta.

Ehkä sulla on vielä suruaika menossa keskenmenosta. Ehkä myös ne hormonit vaikuttavat vielä. Toivottavasti saat pikku hiljaa suljettua ne ikävät ajatukset jonnekin piiloon ja alat nauttia vauvan odotuksesta. Paljon aurinkoisia ajatuksia sinulle ja masuasukillesi minulta ja mahaltani!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


akri kirjoitti:

heippa!!!

yritimme kaksi vuotta saada lasta ensimmäisen vuoden jälkeen menimme kunnalliseen tutkimaan miksi ei vauvoja vika löydettiin miehestäni jolla vain oli huono sperman laatu siitä sitten vaihtoehto oli vauvan saantiin meno tampereelle lapsettomuus hoitoihin elikäs keinohedelmöitys. ensimmäisellä hoidolla tärppäsi heti mutta meni kesken viikolla 7. pari kuukautta pidettiin suru taukoa ja eikun uusiin hoitoihin ja tärppi kävi taas nyt olen viikolla 24 eli huomattavasti paremmin on mennyt kun ekalla kerralla....

ainut onkelmani on että kärsin valtavasta masennuksesta yritän taistella sitä vastaan kovasti keksimällä kaikeinlaista tekemistä ja ajateltavaa mutta silti on päiviä etten teee muuta kun itke ja surkuttele....

lääkärini sanoi että voi johtua lapsettomuushoidoista hormoonien määrästä yms.

onko muilla vastaavanlaista mielelläni keskustelisin muiden "masennuksesta kärsivien odottavien kanssa jotta voisin saada sitäkin kautta tukea ja lohtua

kiitos hetkestänne ja mukavaa kevään jatkoa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu