Yksi miespuolinen, hieman alle 60-vuotias vanha tuttavani, joka oli erittäin hyvä nuoruudenkaverini, ja jonka kanssa pidimme yhteyttä pitkän tauon jälkeen. Tällä välillä kaveri, vaikka muuten oli oma itsensä, oli alkoholisoitunut ja nykyään sairauseläkkeellä. Joskus tapasimme viime vuosina ja aina meillä oli hyvät välit, joskin kaveri olisi halunnut vipata minulta pikkuisen rahaa olueen ym. Vuosi sitten hän sai häädön asunnostaan, jonka jälkeen soittelimme muutaman kerran. Kaveri oli ilmeisesti päässyt asumaan jonkin, niinikään alkoholisoituneen naishenkilön luokse. Meidän piti tavatakin, jota yritimme sopia, mutta joka jäi tekemättä. Kaverin puheissa aloi olla luovuttamisen makua, ja yritin rohkaista häntä. Viime keväänä kun yritin soitella hänelle, puhelin oli ensin aina kiinni, ja sitten ilmoitti, että kyseinen numero ei ole käytössä jonka jälkeen en ole kuullut hänestä mitään. Numerohakupalvelussa on hänen vanha osoittensa ja puhelinnumeronsa, jotka eivät ole enää voimassa. Mistä voisin kysellä hänestä? Poliisilta, mistä sieltä? Maistraatista, kirkkoherranvirastosta? Olisi hyvä tietää, että onko edes hengissä. Huolissani olen ollut, vaikka tiedän, että en voi häntä juuri auttaa, koska oman tiensä on valinnut. Sääli hienoa miestä, jonka elämä lähti jo nuorena menemään alamäkeä. Kaverin faija hukkui, kun oli pikkupoika, äiti oli lähes kuuro, jota kiusattiin, kaveri yritti olla naimisissa, lapsi oli kehitysvammainen, vaimo lähti törkeästi toisne miehen matkaan jne jne.
Vanha tuttava kadonnut, mistä kysellä?
3
690
Vastaukset
- ----
Iha hiton paljo jos kertoisit tyypin nimen?
Lasse. Helsingin Vuosaaressa asunut viimeksi, pitkään, suunnilleen koko ikänsä. Tumma kihara tukka, partaa. Viimeksi kun soiteltiin sanoi, että olisi ajanut kaljuksi päälakensa. Tuossa ylempänä oli sen verran privaattijuttua, etten mielelläni koko nimeä kertoisi tässä. Tarkoitus oli tässä kysellä, että minkälaisilta viranomaislta tällaisia kyselyitä tehdään. Eli jos kaveri vain viettelee yksinäistö elämää kuppia ottaen, en voi ilmoittaa häntä kadonneeksi, koska en ole lähiomainen eikä minulla ole häneen mitään holhoamisvelvollisuutta. Jos menen poliisiasemalle, sanovatko, etteivät ole osoitetoimisto?
- 66543
PenaL kirjoitti:

Kokeile VRK:n osoitepalvelua:
http://www.vrk.fi/vrk/home.nsf/pages/C042B908B66FB566C22571FB0027DAAC?opendocument
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761219
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47644Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305562Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t232557- 51539
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7510