Eläimellistä menoa.
Niin käyttäytyivät toisiansa kohtaan
kuin ois koossa tuossa luonnon suhdesuossa
kolme keskenänsä toisillensa tarpeellista,
jopa hyvät ystävät.
Yks heistä metsäsopuli, on nappisilmät,
avomieskin saman katon alla,
valmiina ulosheittoon niin kuin
viimeisen nuttukin on narikassa –
yleispöllö aivan toivoton.
Sen nainen myyrälle, jota isosiskonansa pitää
tämän tästä huokaa ja vihapäissään,
kun ei avopöllö avosopuliaan tarpeeks
eikä oikein muka huomaa:
”Sen vaarallisen naaraan pää, sen lumikon,
jo kultalautasella mulle tuokaa!
Mikään vähä ei koskaan mulle riitä eikä sivuosa!
Mun hänet myös on yleispöllön lailla kokonansa
itseäni varten saatava, siis verensä kaikki luonnonoikut
suoraan kaulaltansa juokaa!”
Kaataa lasin myyrälle samalla kuin itselleen
taas piripintaan kirpeätä juomaa.
On sopulin nimeämä lumikko harmaa niin kuin hiiri,
hah, tietäähän tuon kaikki, koska myyrän sana lumikosta
eläinten reviireillä kiiri.
Lumikko on amanuenssi, joskus pöllön uskottu ja soulmate,
aikanansa niin luuli.
Kunnes totuuden lumikkokin käytävien kaiuista jo kuuli.
Ystävää tuo harmaan hiiren sopuli esitti loistokkaasti kyllä.
Lipevän juorukellon plyymit yllä, kysyi kuulumiset,
kysyi voinnit.
Puolisokealle myyrälle sen kaiken soitti,
minkä ikinä vain tietää lumikosta lirkutellen tietää sai
ja tämän ”harmaan hiiren, amanuenssin” niskaan myyrän
pimeäänsä sopeutuneen, yksin jääneen, kitkerän
sopuli mustasukkainen tuo yllytti.
Töitä tehdessäänkin valheitansa levitti,
kun lumikkoa elämästään, pöllön elämästä kauemmaksi hyllytti.
Osan tulosta sä jo pitkään nähnyt olet täällä.
Kissatappelua koettanut on järjestää tuo liukas niin kuin kissa,
myyrä pitkäkyntinen rakkauden liukkaalla jäällä,
väliin lumikon ystävääkin esittäen,
väliin suoraan ilkkuen kun sattuu heräilemään äksymmällä päällä:
- Pitäähän pikkusiskosopulia isosiskomyyrän lumikkopedolta nyt puolustaa!
Myyrä outo lienee: Miks kissatappelua?
Siin uhriks voisi jäädä lumikko!
No, mitä alun perin tapahtunut oikeastaan ja vain on?
Yhdessä vielä vähän aikaa sitten kaikki kolme:
sopuli, pöllö, tuo oiva avomies otettu mukaan aikanaankin
viimeisenä eläintarhan narikasta sekä lumikko, tuo harmaa hiiri,
ennen moista viharingin nettiin luontia kävivät yhdessä myös kävelyllä.
Vain askeleista kahdet olivat yhtyneet kuin huomaamattaan
toinen toisiansa huomioivaan tasatahtiin: ympärilleen pälyilevän lumikon ja pöllön.
Hieman hankalast, huvittavan näköisenäi maata pitkin siipiänsä räpytellen toki
ystävyyttä lumikon kanssa koki.
Vaan ei huomaamatta sopulin.
- Siis perkeleen lumikko! Ei sellainen voi olla pelkkää ystävyyttä,
kirosi lumikon.
Ei sopuli oo mikään kaino!
- Se niiden kahden salarakkautta on!
Niin alkoi myyrän kautta netissäkin lumikon tuon valkoturkin vaino.
Mitäs siihen pöllö?
Nauttii saamastansa osasta. Ja sopulista. Aikanaan kai myös
salaa yleispöllöön rakastuneen myyrän.
Mutt lumikon suhteen yleispöllö aivan toivoton.
Lumikko kinoksien suojiin, myyräjahtiin yleispöllön
rinnaltakin katoava on.
Niin käyttäytyivät toisiansa kohtaan
kuin ois koossa tuossa luonnon suhdesuossa
kolme keskenänsä toisillensa tarpeellista,
jopa hyvät ystävät.
Yks heistä metsäsopuli, on nappisilmät,
avomieskin saman katon alla,
valmiina ulosheittoon niin kuin
viimeisen nuttukin on narikassa –
yleispöllö aivan toivoton.
Sen nainen myyrälle, jota isosiskonansa pitää
tämän tästä huokaa ja vihapäissään,
kun ei avopöllö avosopuliaan tarpeeks
eikä oikein muka huomaa:
”Sen vaarallisen naaraan pää, sen lumikon,
jo kultalautasella mulle tuokaa!
Mikään vähä ei koskaan mulle riitä eikä sivuosa!
Mun hänet myös on yleispöllön lailla kokonansa
itseäni varten saatava, siis verensä kaikki luonnonoikut
suoraan kaulaltansa juokaa!”
Kaataa lasin myyrälle samalla kuin itselleen
taas piripintaan kirpeätä juomaa.
On sopulin nimeämä lumikko harmaa niin kuin hiiri,
hah, tietäähän tuon kaikki, koska myyrän sana lumikosta
eläinten reviireillä kiiri.
Lumikko on amanuenssi, joskus pöllön uskottu ja soulmate,
aikanansa niin luuli.
Kunnes totuuden lumikkokin käytävien kaiuista jo kuuli.
Ystävää tuo harmaan hiiren sopuli esitti loistokkaasti kyllä.
Lipevän juorukellon plyymit yllä, kysyi kuulumiset,
kysyi voinnit.
Puolisokealle myyrälle sen kaiken soitti,
minkä ikinä vain tietää lumikosta lirkutellen tietää sai
ja tämän ”harmaan hiiren, amanuenssin” niskaan myyrän
pimeäänsä sopeutuneen, yksin jääneen, kitkerän
sopuli mustasukkainen tuo yllytti.
Töitä tehdessäänkin valheitansa levitti,
kun lumikkoa elämästään, pöllön elämästä kauemmaksi hyllytti.
Osan tulosta sä jo pitkään nähnyt olet täällä.
Kissatappelua koettanut on järjestää tuo liukas niin kuin kissa,
myyrä pitkäkyntinen rakkauden liukkaalla jäällä,
väliin lumikon ystävääkin esittäen,
väliin suoraan ilkkuen kun sattuu heräilemään äksymmällä päällä:
- Pitäähän pikkusiskosopulia isosiskomyyrän lumikkopedolta nyt puolustaa!
Myyrä outo lienee: Miks kissatappelua?
Siin uhriks voisi jäädä lumikko!
No, mitä alun perin tapahtunut oikeastaan ja vain on?
Yhdessä vielä vähän aikaa sitten kaikki kolme:
sopuli, pöllö, tuo oiva avomies otettu mukaan aikanaankin
viimeisenä eläintarhan narikasta sekä lumikko, tuo harmaa hiiri,
ennen moista viharingin nettiin luontia kävivät yhdessä myös kävelyllä.
Vain askeleista kahdet olivat yhtyneet kuin huomaamattaan
toinen toisiansa huomioivaan tasatahtiin: ympärilleen pälyilevän lumikon ja pöllön.
Hieman hankalast, huvittavan näköisenäi maata pitkin siipiänsä räpytellen toki
ystävyyttä lumikon kanssa koki.
Vaan ei huomaamatta sopulin.
- Siis perkeleen lumikko! Ei sellainen voi olla pelkkää ystävyyttä,
kirosi lumikon.
Ei sopuli oo mikään kaino!
- Se niiden kahden salarakkautta on!
Niin alkoi myyrän kautta netissäkin lumikon tuon valkoturkin vaino.
Mitäs siihen pöllö?
Nauttii saamastansa osasta. Ja sopulista. Aikanaan kai myös
salaa yleispöllöön rakastuneen myyrän.
Mutt lumikon suhteen yleispöllö aivan toivoton.
Lumikko kinoksien suojiin, myyräjahtiin yleispöllön
rinnaltakin katoava on.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.