Tiedoksi kaikille pikkujouluristeilyjä suunnitteleville, että Eckerö Linen henkilökunta ei nykyään siedä liian iloisia matkustajia, ja he voivat aivan mielivaltaisesti evätä jonkun pääsyn laivaan. Näin kävi meille, kun pidimme menomatkalla kivaa, niin takaisin tultaessa kaksi meistä 12 hengen porukasta jätettiin Tallinnan satamaan ilman mitään syytä/perusteluja ko menettelyyn. Humala ei ollut syy, sillä me kävelimme ihan omin jaloin, kun samaan aikaan vieressä kaksi miestä joutui taluttamaan yhtä umpihumalaista kaveriaan laivaan. Kilpailevan yhtiön laivaan pääsyn kanssa ei ollut mitään ongelmia. Joten suosittelenkin kaikille, jotka tykkäävät lystinpidosta, muiden laivanyhtiöiden risteilyjä ettei tule ikävä pettymys / tuplamaksu paluumatkasta.
EckeröLine
kiukkuinen minä
8435
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
laivayhtiöt voisivat useamminkin ajatella muiden matkustajien mukavuutta ja jättää rannalle selviämään ja rauhoittumaan.
kannattaisi lukea edellinen viesti ei johtunut humalatilasta. vaan ilmeisesti naama ei miellyttänyt, sillä kaikki umpikänniset kyllä päästettiin laivaan
omaa humalatilaasi ja onhan se silloin vääryys kun naapuri kävelee sisälle
valittajilta pitääkin estää pääsy laivaan.
kännissä kuitenkin ja nyt itkettää
Hei toihan on todella törkeää touhua, minä ainakin vaihdan muihin yhtiöihin, ja edelliselle vastaajalle kysymys, millä luulet laivayhtiöiden elävän, jos kukaan ei dokaa siellä. Ehdotappa että he perustavat täysin raittiin risteilyn ja mene sinne
humalaiset sanovat olevan vain iloisia.
"Humala ei ollut syy, sillä me kävelimme ihan omin jaloin"
Jos te jo sisään tullessanne pidätte meteliä - vaikka kuinka kävelisitte - niin joutaakin estää pääsy. Se, mikä humalaisista tuntuu vain ilonpidolta, on muista selvää metelöintiä ja häiriköintiä.
ketjuun
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9402903
Aika lailla samantyyppistä juttua.
Tosin erojakin on.