Kasvattajan vastuu?

BF

Koirallamme (Bichon Frise) on ilmennyt kaihi silmässä jonka seurauksena silmä on täysin sokea.
Koira täyttää kohta (vain) kaksi vuotta joten nuorena tämä vaiva on tullut.
Kysynkin tässä että onko kasvattajalla minkäänlaista vastuuta kyseiseen asiaan?

18

969

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vika voi olla siellä

      Kyllä tuo kasvattajan syyttäminen ja rahat pois ajattelu sitten suututtaa ja kovasti !!!!!!
      Tarkastitko kaikki paperit perinnöllisten sairauksien varalta ENNEN kun ostit pennun?
      Tarkistitko että vanhemmilla ei ole perinnöllisiä silmäsairauksia???
      Jos, et, niin oma on vikasi.
      Kyllä se koira yhdellä silmälläkin näkee.
      Jos tarkastit ja kaikki ok, niin sitten kaihi on voinut tulla myöskin onnettomuuden seurauksena.
      Eli oletko omalla toiminnallasi aiheuttanut ???? jättänyt pennun vartioimatta niin että se satuttaa itsensä??

      VIKA EI AINA OLE KASVATTAJASSA:
      myöskin tyhmät koiranostajat jättävät tietojen tarkistuksen ja näin siinä sitten käy.
      Lisäksi onnettomuudelle ei voi mitään.
      Peräänkuulutan myös lausuntoa MITEN VAMMA ON SYNTYNYT ???
      Voidaanko varmasti todistaa sen olevan kasvattajan vika vai omistajan????

      • meillä sama vika!

        kun noin keuhkoat :D

      • vika voi olla siellä
        meillä sama vika! kirjoitti:

        kun noin keuhkoat :D

        En vaan luen tätä palstaa ja täällä on jos minkälaista pöllöä viheltäjää joka on ensimmäisenä rahastamassa kasvattajaa, pienimmästäkin asioista.

        Milloin ostellaan keltaisesta pörssistä sekarotuisia toy pentuja jotka on salakuljetettu suomeen ja myydään pentutehtailijan toimesta parkkipaikalla ja tyhmät ostaa.
        Sitten itketään kun:
        Koira palautetaan rajantaa ja mahdollisesti lopetetaan
        se on sairas ja lopetetaan
        se on sairas ja hoitaminen maksaa mammonaa mutta selviää
        ja edelleen kauppa käy.

        Sitten on näitä jotka ostavat pennun ja heti kun jotain ilmenee, kiristävät kasvattajalta pennun hinnan alennusta.
        Onpa ollut tapauksiakin, joissa kasvattaja on halunnut pennun takaisin ja hyvittää koko hinnan, muttei se ole enää käynytkään !!!! Kun ollaan niin kiinnytty jo pentuun...voi voi......koira käsitellään esineenä ja kuluttajansuojalaki silloin käsittelee sitä myöskin esineenä.
        Lisäksi jos on viitteitä siitä ettei kasvattaja ole voinut edes olettaa pennun tulevan sairaaksi kun kaikki tutkimukset on vanhempienkin tietojen perusteella tiedetty ja tutkittu, on vähän vaikeaa penätä koravauksia.
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/1021663

        http://kaksplus.fi/keskustelu/vapaa-aika/lemmikit/728032-voiko-koirakaupan-purkaa-vai-mita-meidan-pitaa-tehda/

        http://www.s8.createphpbb.com/bichonit/viewtopic.php?p=20668&sid=d465ad428a0a1e8b0e6bd5ac97bf93d1&mforum=bichonit

        http://tiibetinspanielit.fi/foorumi/index.php?action=printpage;topic=1416.0

        että en voi kuin ihmetellä näitä teinejä koiranostajia...........
        kaikesta infotaan ja kerrotaan faktat ja silti tuollainen shoppailu on jokapäiväistä........

        että missä päässä se vika silloin on ???

        Tietoa on ja se on jaossa. Se pitää silloin lukea!!!

      • karu totuus tuonneis
        vika voi olla siellä kirjoitti:

        http://yle.fi/uutiset/teksti/kotimaa/2010/02/pimea_koirakauppa_yleistyy_1413050.html?browserArticleId=1413050&defaultArticleId=1413050&wireframe=text&pageNumber=2

    • Jos ihan maalaisjärjellä pohditaan...

      Jos lekuri on sitä mieltä,että silmässä ei näe näyttöä siitä,että kyseessä on trauma,niin voi lähteä liikkeelle siitä,että on kyseessä perinnöllinen.

      Jos rodulla sitä on,se myöskin tiedostettu,jto:ssa tai/ja pevisassa (jos rotu on siinä),niin kasvattajan vastuuseen tullaan siinä,JOS kasvattaja A.ei ole tutkituttanut vanhempia , B.käyttänyt sairasta tai sairaita vanhempina kertomatta siitä ja sen riskeistä, C.e ole kertonut ylipäätään,jos rodussa on terveyshaittana/ongelmana kaihi,ja mitä se on, D.ei ole kertonut suvussa mahdollisesti (vähintään lähisuvussa) ilmenneistä kaihitapauksista.

      Jos taas on toimittu mahdollisimman hyvin,rehellisesti ja moitteettomasti noilta osin,niin mielestäni ihan moraalisestikkin ajatellen ostaja on ottanut silloin tietoisen riskin,että ostamalla elävän olennon voi valitettavasti sairauksiakin saada.Joten en ainakaan itse katso kasvattajan olevan korvausvelvollinen.

      • hohhoijaagdr

        Ei kukaan voi taata, että koira olisi ikuisesti terve. Se on elävä olento, kaikki vaikuttaa. Rahan ei pitäisi olla noin tärkeätä.

      • BF
        hohhoijaagdr kirjoitti:

        Ei kukaan voi taata, että koira olisi ikuisesti terve. Se on elävä olento, kaikki vaikuttaa. Rahan ei pitäisi olla noin tärkeätä.

        Ihmetyttää tämä hyökkäävä vastausketju. Kuka tässä nyt rahasta on puhunut? Koiramme on meille sen verran tärkeä kaveri että sen hyvinvointiin tulemme ITSE panostamaan sekä rahallisesti että olemalla sen kanssa. Emme ole aikoneet "kasvattajaa" rahastaa tai aiheuttaa hänelle muuta haittaa.
        Kysymykseni oli vain tehty sen johdosta kun ristiriitaisia kommentteja on tullut tuolta muualta... siis vastuusta.
        Tiedän että silmäleikkaus ei tule olemaan halpa ja toivon omalle karvaturrille ns. normaalia elämää.
        Mieluummin minäkin kahdella silmälla katselen kuin yhdellä. Niin varmaan tekin?
        Nimimerkille "VIKA VOI OLLA SIELLÄ" annan tässä muutaman kommentin.
        Uskoisin että olet etelästä juuri se joka asennoituu "ostajiin" juuri noin ylimielisesti?????
        Kyllä.... koira on ostettu juuri etelästä!
        1. Tarkastitko kaikki paperit perinnöllisten sairauksien varalta ENNEN kun ostit pennun? KYLLÄ
        2. Tarkistitko että vanhemmilla ei ole perinnöllisiä silmäsairauksia??? KYLLÄ
        3. Kyllä se koira yhdellä silmälläkin näkee. NYT EI OLEKKAAN SIITÄ KYSYMYS, EIKÄ SE MINULLE AINAKAAN OLE IHAN SAMA. TOIVON SILLE VAIN PARASTA!
        4. Eli oletko omalla toiminnallasi aiheuttanut ???? jättänyt pennun vartioimatta niin että se satuttaa itsensä?? EN
        5. myöskin tyhmät koiranostajat jättävät tietojen tarkistuksen ja näin siinä sitten käy. OLETKO ITSE KOIRAN OMISTAJA TAI OSTANUT JOSKUS KOIRAN ITSELLESI, TARKISTANUT TIEDOT? MEILLÄ TIETOJEN TARKISTUS ON TEHTY JOTEN EN USKO ETTÄ VOIT IHAN NOIN ASIAA SUORASUKAISESTI KOMMENTOIDA SAATI YLEISTÄÄ!
        6. Peräänkuulutan myös lausuntoa MITEN VAMMA ON SYNTYNYT ??? SOITA ELÄINLÄÄKÄRILLE JA OTA ENSIN ASIOISTA SELVÄÄ (FAKTAA) ENNEN KUIN ALAT VAMMAN SYNNYSTÄ PUHUMAAN KUN KYSE ON KAIHISTA!
        7. Voidaanko varmasti todistaa sen olevan kasvattajan vika vai omistajan???? USKOISIN SEN OLEVAN IHAN KOIRAN VIKA ETTÄ SE ON OLEMASSA JOLLE SE EI VOI MITÄÄN!

        Kiitos ja hei. Oman koirani parasta tässä vain ajattelen.

      • hohhoijaagdr kirjoitti:

        Ei kukaan voi taata, että koira olisi ikuisesti terve. Se on elävä olento, kaikki vaikuttaa. Rahan ei pitäisi olla noin tärkeätä.

        Enpä tiedä ihmisten kaihista,sitä kannattaa kysyä vaikka ihmislääkäreiltä.

        Koirien kaihi on luokiteltu perinnölliseksi alttiudeksi.Selvää periytymismekanismia ei vielä tunneta ja eri roduillakin periytymisen kaava voipi olla hieman erilainen.Kaiheista JC:n on geenitesti.Toivottavasti joskus saadaan myös HC:n,mikä on vitsauksena jokusessakin rodussa.

        Kukaan ei voi viimekädessä mitään taata,mutta jos käytetään sairaita koiria,niin eiköhän mahdollisuus tulla myös sairaita jälkeläisiä,käytettyjen sairauksien puolesta ole suurempi...

      • Laki on laki
        BF kirjoitti:

        Ihmetyttää tämä hyökkäävä vastausketju. Kuka tässä nyt rahasta on puhunut? Koiramme on meille sen verran tärkeä kaveri että sen hyvinvointiin tulemme ITSE panostamaan sekä rahallisesti että olemalla sen kanssa. Emme ole aikoneet "kasvattajaa" rahastaa tai aiheuttaa hänelle muuta haittaa.
        Kysymykseni oli vain tehty sen johdosta kun ristiriitaisia kommentteja on tullut tuolta muualta... siis vastuusta.
        Tiedän että silmäleikkaus ei tule olemaan halpa ja toivon omalle karvaturrille ns. normaalia elämää.
        Mieluummin minäkin kahdella silmälla katselen kuin yhdellä. Niin varmaan tekin?
        Nimimerkille "VIKA VOI OLLA SIELLÄ" annan tässä muutaman kommentin.
        Uskoisin että olet etelästä juuri se joka asennoituu "ostajiin" juuri noin ylimielisesti?????
        Kyllä.... koira on ostettu juuri etelästä!
        1. Tarkastitko kaikki paperit perinnöllisten sairauksien varalta ENNEN kun ostit pennun? KYLLÄ
        2. Tarkistitko että vanhemmilla ei ole perinnöllisiä silmäsairauksia??? KYLLÄ
        3. Kyllä se koira yhdellä silmälläkin näkee. NYT EI OLEKKAAN SIITÄ KYSYMYS, EIKÄ SE MINULLE AINAKAAN OLE IHAN SAMA. TOIVON SILLE VAIN PARASTA!
        4. Eli oletko omalla toiminnallasi aiheuttanut ???? jättänyt pennun vartioimatta niin että se satuttaa itsensä?? EN
        5. myöskin tyhmät koiranostajat jättävät tietojen tarkistuksen ja näin siinä sitten käy. OLETKO ITSE KOIRAN OMISTAJA TAI OSTANUT JOSKUS KOIRAN ITSELLESI, TARKISTANUT TIEDOT? MEILLÄ TIETOJEN TARKISTUS ON TEHTY JOTEN EN USKO ETTÄ VOIT IHAN NOIN ASIAA SUORASUKAISESTI KOMMENTOIDA SAATI YLEISTÄÄ!
        6. Peräänkuulutan myös lausuntoa MITEN VAMMA ON SYNTYNYT ??? SOITA ELÄINLÄÄKÄRILLE JA OTA ENSIN ASIOISTA SELVÄÄ (FAKTAA) ENNEN KUIN ALAT VAMMAN SYNNYSTÄ PUHUMAAN KUN KYSE ON KAIHISTA!
        7. Voidaanko varmasti todistaa sen olevan kasvattajan vika vai omistajan???? USKOISIN SEN OLEVAN IHAN KOIRAN VIKA ETTÄ SE ON OLEMASSA JOLLE SE EI VOI MITÄÄN!

        Kiitos ja hei. Oman koirani parasta tässä vain ajattelen.

        Ota yhteyttä kuntasi kuluttaja-asiamieheen. Joissakin tapauksissa kasvattaja on joutunut korvaamaan koiralla näin aikaisin alkaneita synnynnäisiä sairauksia. Laissa koiraa kohdellaan tavaran tavoin eli myyjä on vastuussa tavarassa olevista myyntihetkellä olevista vioista. Sairaus on ollut ilmeisesti piilevänä koirassasi jo myyntihetkellä. Toisinaan myyjä on myös velvollinen, varsinkin koiran kuolemantapauksessa, korvaamaan koko koiran hinnan ja mahdolliset lääkärikulut vahingonkorvauksena ostajalle.
        Voit myös yrittää sopia hinnanalennuksesta kasvattajan kanssa. Jos ette pääse yhteisymmärykseen ,on paras kääntyä kuluttaja-asiamiehen puoleen jatkotoimenpiteitä varten. Turhan usein kasvattajat luulevat pääsevänsä kuin "koira veräjästä" näissä tapauksissa.

      • vika voi olla siellä
        BF kirjoitti:

        Ihmetyttää tämä hyökkäävä vastausketju. Kuka tässä nyt rahasta on puhunut? Koiramme on meille sen verran tärkeä kaveri että sen hyvinvointiin tulemme ITSE panostamaan sekä rahallisesti että olemalla sen kanssa. Emme ole aikoneet "kasvattajaa" rahastaa tai aiheuttaa hänelle muuta haittaa.
        Kysymykseni oli vain tehty sen johdosta kun ristiriitaisia kommentteja on tullut tuolta muualta... siis vastuusta.
        Tiedän että silmäleikkaus ei tule olemaan halpa ja toivon omalle karvaturrille ns. normaalia elämää.
        Mieluummin minäkin kahdella silmälla katselen kuin yhdellä. Niin varmaan tekin?
        Nimimerkille "VIKA VOI OLLA SIELLÄ" annan tässä muutaman kommentin.
        Uskoisin että olet etelästä juuri se joka asennoituu "ostajiin" juuri noin ylimielisesti?????
        Kyllä.... koira on ostettu juuri etelästä!
        1. Tarkastitko kaikki paperit perinnöllisten sairauksien varalta ENNEN kun ostit pennun? KYLLÄ
        2. Tarkistitko että vanhemmilla ei ole perinnöllisiä silmäsairauksia??? KYLLÄ
        3. Kyllä se koira yhdellä silmälläkin näkee. NYT EI OLEKKAAN SIITÄ KYSYMYS, EIKÄ SE MINULLE AINAKAAN OLE IHAN SAMA. TOIVON SILLE VAIN PARASTA!
        4. Eli oletko omalla toiminnallasi aiheuttanut ???? jättänyt pennun vartioimatta niin että se satuttaa itsensä?? EN
        5. myöskin tyhmät koiranostajat jättävät tietojen tarkistuksen ja näin siinä sitten käy. OLETKO ITSE KOIRAN OMISTAJA TAI OSTANUT JOSKUS KOIRAN ITSELLESI, TARKISTANUT TIEDOT? MEILLÄ TIETOJEN TARKISTUS ON TEHTY JOTEN EN USKO ETTÄ VOIT IHAN NOIN ASIAA SUORASUKAISESTI KOMMENTOIDA SAATI YLEISTÄÄ!
        6. Peräänkuulutan myös lausuntoa MITEN VAMMA ON SYNTYNYT ??? SOITA ELÄINLÄÄKÄRILLE JA OTA ENSIN ASIOISTA SELVÄÄ (FAKTAA) ENNEN KUIN ALAT VAMMAN SYNNYSTÄ PUHUMAAN KUN KYSE ON KAIHISTA!
        7. Voidaanko varmasti todistaa sen olevan kasvattajan vika vai omistajan???? USKOISIN SEN OLEVAN IHAN KOIRAN VIKA ETTÄ SE ON OLEMASSA JOLLE SE EI VOI MITÄÄN!

        Kiitos ja hei. Oman koirani parasta tässä vain ajattelen.

        Et ole korvauksia vailla ja kuitenkin PENÄÄT KASVATTAJAN VASTUUTA ?!!!!
        hahhaa ja hohhoo.......
        Olisit voinut aloitukseen laittaa reilusti infoa, mistä haluat apua, eikä vain että missä on kasvattajan vastuu??????
        Kyllähän tuosta saa heti sellaisen kuvan, että ahaa, koiralla on vika, nyt rahat pois kasvattajalta.
        LISÄKSI et kyllä missään alussa maininnut haluavasi koirasi parasta........kasvattajan vastuusta vain oli suuri huoli.
        Niin miten tuollaisen silloin voi ottaa????
        Juuri sellaisena kuin se on kirjoitettu!!!!!!!!!

        Lue hei, itse oma kirjoituksesi! Tuosta saa juuri sen kuvan mihin vastasin. Piste.

        Ja kyllä.Minulla on useampia OSTETTUJA koiria ja olen tarkistanut paperit niin perinnöllisten sairauksien varalta kuin muutenkin.

        Lisäksi kaihi voi tulla vahingon seurauksena. Koira siis satuttaa silmänsä, jolloin siihen muodostuu kaihi.

        Minulla on myöskin ollut koira jolla oli molemmissa silmissä vikaa. Se eli kuitenkin 8 vuotiaaksi, ennenkuin tuli muuta kremppaa ja se jouduttiin lopettamaan.
        Näkövammaisena eli hyvän elämän ja pitkän.
        Ja en, en ollut myöskään ensimmäisenä penäämässä kasvattajan vastuuta kyseisen koiran tilaan.......

        Se minkä ihminen on heti laittamassa elämää huonontavaksi tekijäksi voi koiralle olla ihan toissijainen juttu. Hyvänä esimerkkinä on amputointi. Koira pärjää hyvin kolmella jalalla, mutta ihminen inhimillistää tuonkin niin että..............voi kauheaa, eihän muffelta voi jalkaa laittaa poikki......
        Pitäisi olla joku tolkku tuossa inhimillistämiselläkin.

        Normi koira pärjää hyvin yhdellä silmällä, ilman että siitä vouhotetaan "KOIRAN PARASTA AJATELLEN"
        Pelastuskoirat on sitten toinen juttu.

        Tätä keskustelupalstaa kun lukee, niin täällä on suurin osa ihmisiä jotka eivät
        A) tiedä mitään ja syyttävät heti toista osapuolta omista mokistaan.
        B) rahastavat kaikella mahdollisella kasvattajia.
        C) Ostelevat pentuja pentutehtailijoilta.Ja sitten ihmettelevät kun saivat sutta ja sekundaa ja koira palautetaan ja lopetetaan ostomaahan, jos se joskus selviää.
        vesikauhukoiria salakuljetellaan suomeen säälistä jne........

        Sitten ihmetellään vastauksia.......

      • ?

        ..Lukaisin aloittajan tekstin uudelleen ja enpä kyllä itse saa siitä sellaista kuvaa että olisi kasvattajan kimpuun käymässä ja rahoja nyysimässä.

        Vaan ehkäpä koiranomistajia kiinnostaa IHAN AIDOSTI missä kulkee kasvattajien vastuun rajat. En sano etteikö näitäkin apinoita ole jotka yrittävät kaikilla pienillä keinoilla saada kasvattajilta rahaa mutta kyllä joukoon mahtuu niitäkin ketkä haluavat vain tietää oikeutensa.

        "Tätä keskustelupalstaa kun lukee, niin täällä on suurin osa ihmisiä jotka eivät
        A) tiedä mitään ja syyttävät heti toista osapuolta omista mokistaan."

        nimimerkki Vika voi olla siellä taitaa kuulua itse parhaaseen A-ryhmään, ei tiedä mitään ja syyttää heti toista. Otappa se herneenverso pois nenästä ja keskustele ilman syyttelemistä ja hyökkäävää asennetta. Aloittaja kaipasi vain tietoa, ei paskaa niskaan tuollaisilta kiihkoilijoilta.

    • tältäkinalueeltalöyt
      • hilmukka

        Valitettavasti on niin, että se kasvattaja ei nää sinne koiran geeneihin, että onko siellä mahdollisesti sitä kaihia vai ei - ostaja ottaa tietoisen riskin, että koiraan voi jotain tulla.
        Kasvattajan pitää muistaa aina jokaikiselle ostajalle selvittää juurta jaksain tälläisten tilanteiden varalta kaikki kaikesta.

      • kyllä vain
        hilmukka kirjoitti:

        Jotenkin suunnattoman huvittavaa tämä kasvattajien joukkorynnäkkö puolustamaan omia kohtuuttomia etujaan.

        Kyllä silloin muistetaan korostaa rotukoirien kasvattajien vastuuta kun joku on aikeissa ostaa sekarotuisen tai paperittoman. Sitten kun todellisuudessa sitä vastuuta kaivattaisiin, ei sitä kasvattajien mielestä ole olemassakaan. Kuvastaa hyvin sitä ahneutta mikä valitettavan monen kasvattajan kohdalla on kasvatuksen perimmäisenä motiivina.

    • siltitäydellinen

      Minunkin pennulla on todettu kaihi, miten aloittajalla on sujunut elämä kaihia sairastavan koiran kanssa? Muilla kokemuksia?

      • 171717

        Pennulla todetti kaihi? Ei kyllä pennuilla yleensä todeta kaihia.

    • pannus

      Mun koiralla oli autoimmuunisairaus pannus eli koirien kaihi,se pidettiin kurissa ihmisten kortisoli silmätipoilla eläinlääkärin määräyksestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1252
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      338
      709
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      112
      659
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe