Kukaan ei synny

narsistiksi, vaan se on kehityksellinen häiriö, joka alkaa varhaisaikuisuudessa, kuten minullakin. Se, että joku on ilkeä kusipää ollut pienestä pitäen ei tarkoita että hän olisi narsisti.
15235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Persoonallisuushäiriöt voivat alkaa lapsuudessa, nuoruudessa, tai viimeistään varhaisaikuisuudessa.

Äänestä

Häiriöt voidaan parantaa, kuten tv.ssä, kansainvälisessä kuvayhteydessä on häiriö, odottakaa hetkinen :)

Ihmistapauksissa ei ole teknikoita hääräilemässä, vaan häiriöinen on itse se teknikko, ainoa jolla on oikeus ja valta korjata häiriö. Jos haluaa.

Äänestä
  • Olet väärässä. "Ihmistapauksessa ei ole teknikoita hääräilemässä", "häiriöinen on itse se teknikko", eikö tässä ole paradoksi?

    Lisäksi, eihän kyse olekaan oikeudesta kuka saa ja kenellä on valta auttaa ja korjata häiriö, vaan kyseessä on ns. "valmistusvirhe" jonka korjaaminen on mahdotonta. Narsistiksi synnytään siinä kuin homoksikin. Kyse ei myöskään ole narsistin halusta korjata häiriö, ei kenenkään luonnetta muuteta halusta. Kysymys on itsensä tunnistamisesta ja hyväksymisestä.

    Äänestä

  • Kun levität täällä tietoa, että narsistinen persoonallisuushäiriö voidaan parantaa tai että narsisti pystyy itsensä parantamaan, jos hänellä on vaan halua siihen, niin laitapa asiaa koskevia asiallisia linkkejä tännekin, missä asiantuntijat sanovat asian olevan näin. Jorma Tähkän kirjoituksia olen kyllä lukenut mutta minun käsittääkseni hän OLETTAA että yleensä persoonallisuushäiriöitä voidaan parantaa, mutta se on vain hänen olettamuksensa, koska ei ole resursseja tarpeeksi toteuttaa tätä, ja käsittääkseni hän puhuu lähinnä epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, joita hänen mielestään voidaan parantaa pitkällä terapialla. Minun mielestäni asiantuntijat ovat sitä mieltä että nimenomaan narsistista persoonallisuushäiriötä ei voi parantaa, mutta on olemassa muitakin persoonallisuushäiriöitä, joihin kenties voitaisiin vaikuttaa pitkällä terapialla, jos pers häiriöinen on itse siihen hyvin sitoutunut.
    Linkeillä en tarkoita omasta mielestään "valaistuneiden" narsistien "pohdintoja" parantumisestaan esim. tällä palstalla, koska niillä ei ole mielestäni mitään merkitystä oikean tiedon kannalta.

    Äänestä

  • henna... kirjoitti:

    Kun levität täällä tietoa, että narsistinen persoonallisuushäiriö voidaan parantaa tai että narsisti pystyy itsensä parantamaan, jos hänellä on vaan halua siihen, niin laitapa asiaa koskevia asiallisia linkkejä tännekin, missä asiantuntijat sanovat asian olevan näin. Jorma Tähkän kirjoituksia olen kyllä lukenut mutta minun käsittääkseni hän OLETTAA että yleensä persoonallisuushäiriöitä voidaan parantaa, mutta se on vain hänen olettamuksensa, koska ei ole resursseja tarpeeksi toteuttaa tätä, ja käsittääkseni hän puhuu lähinnä epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, joita hänen mielestään voidaan parantaa pitkällä terapialla. Minun mielestäni asiantuntijat ovat sitä mieltä että nimenomaan narsistista persoonallisuushäiriötä ei voi parantaa, mutta on olemassa muitakin persoonallisuushäiriöitä, joihin kenties voitaisiin vaikuttaa pitkällä terapialla, jos pers häiriöinen on itse siihen hyvin sitoutunut.
    Linkeillä en tarkoita omasta mielestään "valaistuneiden" narsistien "pohdintoja" parantumisestaan esim. tällä palstalla, koska niillä ei ole mielestäni mitään merkitystä oikean tiedon kannalta.

    Tauteja ja sairauksia on kahta lajia, parantumattomia ja parannettavissa olevia. Häiriö on näistä lievempi muoto. Persoonallisuushäiriöinen ei ole sairas eikä vammainen. Itse olen uhri ja narsisti. Tunnistan nämä nykyisin itsessäni selvemmin, itsetutkiskelun kautta. Jos joku loukkaa mua verisesti ja vittuilee, minä loukkaannun ja koen olevani uhri. Tää on vissiin kaikille täällä päivänselvää. Mutta joskus iskee mullekin primitiivireaktio päälle, ja vittuilen toiselle ihmiselle rankemman päälle. Silloin olen narsisti sille toiselle.

    Ja juuri tuota omaa häiriökäyttäytymisen kynnystä pystyy jokainen säätämään, jos haluaa. Musta ilkikurimuksen elämänohje oli hyvä; 'älä koskaan suhtaudu kritiikkiin tunteella' Sillä helpottaa hemmetisti omaa elämää. Jos joku vittuilee, on vaan. Ei haukku haavaa tee. Jos vittuilu jatkuu, lähde pois sen ihmisen elämästä. Ja ennenkaikkea, älä itse provosoi muita vittuilemalla ja sanomalla, olet väärässä, et voi tietää, et ymmärrä jne... Aina on mahdollisuus, kukaan ei tiedä kaikkea, viisainkin psygologi tajuaa mitä narsismi on vasta kun hän sen omakohtaisesti kokee. Eikö niin? Esim. Näet että joku ajaa autoa...ajat itse autoa...kummalla on parempi perstuntuma :)

    Parannuslaitoksiin ja terapeutteihin saa kaikin mokomin jokainen luottaa, ja sälyttää niille vastuun paranemisesta. Mutta sen vastuun voi kantaa myös itse. Miten tärkeä olet itsellesi. Vastaus pitäisi olla: Hyvin tärkeä.

    Äänestä

  • x kirjoitti:

    Olet väärässä. "Ihmistapauksessa ei ole teknikoita hääräilemässä", "häiriöinen on itse se teknikko", eikö tässä ole paradoksi?

    Lisäksi, eihän kyse olekaan oikeudesta kuka saa ja kenellä on valta auttaa ja korjata häiriö, vaan kyseessä on ns. "valmistusvirhe" jonka korjaaminen on mahdotonta. Narsistiksi synnytään siinä kuin homoksikin. Kyse ei myöskään ole narsistin halusta korjata häiriö, ei kenenkään luonnetta muuteta halusta. Kysymys on itsensä tunnistamisesta ja hyväksymisestä.

    Voi olla niin, että olet oikeassa siinä että olen väärässä.. :)

    Äänestä

  • old_profile_59029 kirjoitti:

    Tauteja ja sairauksia on kahta lajia, parantumattomia ja parannettavissa olevia. Häiriö on näistä lievempi muoto. Persoonallisuushäiriöinen ei ole sairas eikä vammainen. Itse olen uhri ja narsisti. Tunnistan nämä nykyisin itsessäni selvemmin, itsetutkiskelun kautta. Jos joku loukkaa mua verisesti ja vittuilee, minä loukkaannun ja koen olevani uhri. Tää on vissiin kaikille täällä päivänselvää. Mutta joskus iskee mullekin primitiivireaktio päälle, ja vittuilen toiselle ihmiselle rankemman päälle. Silloin olen narsisti sille toiselle.

    Ja juuri tuota omaa häiriökäyttäytymisen kynnystä pystyy jokainen säätämään, jos haluaa. Musta ilkikurimuksen elämänohje oli hyvä; 'älä koskaan suhtaudu kritiikkiin tunteella' Sillä helpottaa hemmetisti omaa elämää. Jos joku vittuilee, on vaan. Ei haukku haavaa tee. Jos vittuilu jatkuu, lähde pois sen ihmisen elämästä. Ja ennenkaikkea, älä itse provosoi muita vittuilemalla ja sanomalla, olet väärässä, et voi tietää, et ymmärrä jne... Aina on mahdollisuus, kukaan ei tiedä kaikkea, viisainkin psygologi tajuaa mitä narsismi on vasta kun hän sen omakohtaisesti kokee. Eikö niin? Esim. Näet että joku ajaa autoa...ajat itse autoa...kummalla on parempi perstuntuma :)

    Parannuslaitoksiin ja terapeutteihin saa kaikin mokomin jokainen luottaa, ja sälyttää niille vastuun paranemisesta. Mutta sen vastuun voi kantaa myös itse. Miten tärkeä olet itsellesi. Vastaus pitäisi olla: Hyvin tärkeä.

    Eikö niitä linkkejä löytynyt, kun vastauksesi on tuota tavanomaista diipadaapaa? Mua ei kiinnosta "kamusi" ilkikurimuksen "suuret totuudet" eikä muidenkaan gurujesi. Vastaat useimmiten ihan ohi kysymyksen etkä pysty faktoilla (esim. tutkimustiedolla) useimmiten perustelemaan väitteitäsi. Aloitat puhumalla "aidan seipäistä" ja johdattelet ajatukset johonkin kummalliseen.... MUN MIELESTÄ SIIS.

    "Tauteja ja sairauksia on kahta lajia, parantumaton ja parannettavissa olevia. Häiriö on näistä lievempi muoto. Persoonallisuushäiriöinen ei ole sairas eikä vammainen".

    Hetkinen, jos siis pershärö ei ole sairas eikä vammainen, mutta kuiteski lievempi muoto taudeista ja sairauksista, niin silloinhan sen teoriasi mukaan pitää olla joko lievä tauti tai sairaus? Excuse mua. Et voi olla sekä uhri, että narsisti, se on mahdotonta. Et ole ehkä kumpaakaan, vaan ehkä sinulla onkin toisenlainen tausta tälle luulemallesi narsimi tarinalle.

    Sitten nuo tarinasi loukkaantumisesta, niin kuule taitaa olla ihan tyypillistä meille jokaiselle loukkaantua verisesti, jos meitä loukataan. Lisäksi on olemassa vielä temperamenttikysymykset, miten reakoit mihinkin asiaan. Temperamenttia voi hioa ja yrittää kitkeä itsestä pois niitä kaikkein kärjistyneempiä kulmia ja tässä kohtaa terapeutit voivat auttaa sinua näkemään ja ymmärtämään ne piirteet ja ominaisuudet itsessäsi, joista on sinulle haittaa.

    Parantumaton häiriö ei ole tavallaan häiriö ollenkaan, vaan se on yksilön ominaisuus. Traumojen seurauksena syntyneisiin häiriöihin voidaan vaikuttaa selvittämällä niiden syy ja pureutumalla ja purkamalla niitä pikkuhiljaa.

    En tiedä mistä lähtisin kaivelemaan haluamisia todiste-linkkejä. Mutta tee näin; älä luota minuun, ennen kuin todisteet löytyy! :)

    Äänestä

  • x kirjoitti:

    "Tauteja ja sairauksia on kahta lajia, parantumaton ja parannettavissa olevia. Häiriö on näistä lievempi muoto. Persoonallisuushäiriöinen ei ole sairas eikä vammainen".

    Hetkinen, jos siis pershärö ei ole sairas eikä vammainen, mutta kuiteski lievempi muoto taudeista ja sairauksista, niin silloinhan sen teoriasi mukaan pitää olla joko lievä tauti tai sairaus? Excuse mua. Et voi olla sekä uhri, että narsisti, se on mahdotonta. Et ole ehkä kumpaakaan, vaan ehkä sinulla onkin toisenlainen tausta tälle luulemallesi narsimi tarinalle.

    Sitten nuo tarinasi loukkaantumisesta, niin kuule taitaa olla ihan tyypillistä meille jokaiselle loukkaantua verisesti, jos meitä loukataan. Lisäksi on olemassa vielä temperamenttikysymykset, miten reakoit mihinkin asiaan. Temperamenttia voi hioa ja yrittää kitkeä itsestä pois niitä kaikkein kärjistyneempiä kulmia ja tässä kohtaa terapeutit voivat auttaa sinua näkemään ja ymmärtämään ne piirteet ja ominaisuudet itsessäsi, joista on sinulle haittaa.

    Parantumaton häiriö ei ole tavallaan häiriö ollenkaan, vaan se on yksilön ominaisuus. Traumojen seurauksena syntyneisiin häiriöihin voidaan vaikuttaa selvittämällä niiden syy ja pureutumalla ja purkamalla niitä pikkuhiljaa.

    Yxexän ym. mielestä taitaa olla narsistinen loukkaus ja loukkaantuminen sama asia? Jokainen normaali ihminen loukkaantuu, jos häntä kohdellaan väärin ja sehän on ihan normaalia eikä liity mitenkään narsismiin. Narsistisella loukkauksella tarkoitetaan mielestäni ihan muuta, vaikka narsisti kohtelisi vaimoaan törkeästi ja vaimo sitten ottaisi eron, niin se olisi narsistille narsistinen loukkaus. Narsisti ei näe omaa osuuttaan tapahtumissa eikä syy- ja seuraussuhteita.

    Narsisti myös usein loukkaantuu ihan itse oman päänsä sisällä kuvittelemistaan asioista, mitkä ei vastaa todellisuutta vaan johtuvat narsistin kateudesta, kaunaisuudesta ja vihasta, joka on narsistin persoonaan kuuluvaa, ei minkään todellisen aiheuttamaa.

    Äänestä

  • x kirjoitti:

    "Tauteja ja sairauksia on kahta lajia, parantumaton ja parannettavissa olevia. Häiriö on näistä lievempi muoto. Persoonallisuushäiriöinen ei ole sairas eikä vammainen".

    Hetkinen, jos siis pershärö ei ole sairas eikä vammainen, mutta kuiteski lievempi muoto taudeista ja sairauksista, niin silloinhan sen teoriasi mukaan pitää olla joko lievä tauti tai sairaus? Excuse mua. Et voi olla sekä uhri, että narsisti, se on mahdotonta. Et ole ehkä kumpaakaan, vaan ehkä sinulla onkin toisenlainen tausta tälle luulemallesi narsimi tarinalle.

    Sitten nuo tarinasi loukkaantumisesta, niin kuule taitaa olla ihan tyypillistä meille jokaiselle loukkaantua verisesti, jos meitä loukataan. Lisäksi on olemassa vielä temperamenttikysymykset, miten reakoit mihinkin asiaan. Temperamenttia voi hioa ja yrittää kitkeä itsestä pois niitä kaikkein kärjistyneempiä kulmia ja tässä kohtaa terapeutit voivat auttaa sinua näkemään ja ymmärtämään ne piirteet ja ominaisuudet itsessäsi, joista on sinulle haittaa.

    Parantumaton häiriö ei ole tavallaan häiriö ollenkaan, vaan se on yksilön ominaisuus. Traumojen seurauksena syntyneisiin häiriöihin voidaan vaikuttaa selvittämällä niiden syy ja pureutumalla ja purkamalla niitä pikkuhiljaa.

    Ei, vaan häiriö on sairautta lievempi muoto. Kuten naarmu on syvää haavaa lievempi muoto. Ymmärrän ettet usko mun olevan uhri ja narsisti, ei täällä usko moni muukaan. Jokainen meistä ajattelee asioita omakohtaisen kokemusmaailman perusteella.

    Kun uhri kokee narsistisen loukkaantumisen, hän tyrmistyy. Paraneminen on erittäin vaikeaa jos toinen ei pyydä anteeksi. 'Anteeksi, ymmärrän tekoni, en tee sitä enää koskaan'. Siitä alkaa luottamuksen palautuminen. Tiedän mitä on vuosikausia henkisen ja fyysisen väkivallan kohteena oleminen...pitkäkestoista narsismia...toisille (viisaammille kuin minä) riittää lyhyempikin käsittely.

    Nuoruudessani sain toisen itkemään henkisellä julmuudellani, enkö siis ole narsistinen. Myöhemmin olen sitä katunut, eikö se ole merkki muutoksen mahdollisuudesta ja paranemisesta?

    Katso Tarantinon leffa kunniattomat paskiaiset. Siitä löytyy manipuloiva narsisti, uhreja, muutama psykopaatti ja sadistikin. Hitlerkin vilahtaa pellen roolissa.. :)

    Äänestä

  • henna... kirjoitti:

    Yxexän ym. mielestä taitaa olla narsistinen loukkaus ja loukkaantuminen sama asia? Jokainen normaali ihminen loukkaantuu, jos häntä kohdellaan väärin ja sehän on ihan normaalia eikä liity mitenkään narsismiin. Narsistisella loukkauksella tarkoitetaan mielestäni ihan muuta, vaikka narsisti kohtelisi vaimoaan törkeästi ja vaimo sitten ottaisi eron, niin se olisi narsistille narsistinen loukkaus. Narsisti ei näe omaa osuuttaan tapahtumissa eikä syy- ja seuraussuhteita.

    "Joissakin tapauksissa kiusaaminen liittyy persoonallisuushäiriöihin. Esimerkiksi narsistinen luonnevaurio voi olla kiusaamisen taustalla. "Minävaurioinen ihminen on hyvin herkkä ja loukkaantuu kaikesta. – – Narsistisen ihmisen herkkyys ei kuitenkaan koskaan ulotu toiseen ihmiseen ja tämän tunteisiin. Päinvastoin, narsistinen loukkaus oikeuttaa minävaurioisen ihmisen käyttäytymään toista ihmistä kohtaan miten tahansa. Häntä on loukattu ja hänellä on oikeus kostaa. Hän ei ole enää vastuussa tekemisestään; syy on sen joka loukkasi häntä." Narsistinen ihminen katsoo olevansa aina oikeassa ja sääntöjen yläpuolella: "Hänellä on oikeus tehdä mitä vain, tulkita asiat omalla tavallaan, laatia itselleen uudet säännöt ja elää omin ehdoin."
    -Liisa Keltikangas-Järvinen-

    "Narsismi liittyy ihmisen minuuden kokemiseen. Jokainen meistä tietää, miltä narsistinen loukkaus tuntuu. Koemme sen silloin, kun asiat eivät sujukaan siten kuin haluaisimme. Auto ei suostu käynnistymään, kertomani vitsi ei naurata, retkipäivänä sataa, kukaan ei ihastele uutta takkiani, tavoittelemani henkilö ei vastaa puhelimeen. Huomattavasti isommista asioista puhumattakaan.

    Eri ihmisten kyky käsitellä narsistisia loukkauksia vaihtelee, mutta immuuni niille ei ole kukaan. Kaikkia ne suututtavat."
    -Kirsi Rekola-

    Äänestä

Kehityksellinen häiriösi on just sitä kusipäisyyttä, jota pystytään parantamaan, mutta narsitiksi synnytään, ettäs tiedät. Traumat ei ole sama kuin narsistinen persoonallisuushäiriö. Persoonallisuushäiröitä voidaan hoitaa siltä osin kuin voidaan, mutta ne eivät paranna itse narsismia.

Äänestä
  • Tuollainen käsitys myös minulla on.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Narsisti kirjoitti:

narsistiksi, vaan se on kehityksellinen häiriö, joka alkaa varhaisaikuisuudessa, kuten minullakin. Se, että joku on ilkeä kusipää ollut pienestä pitäen ei tarkoita että hän olisi narsisti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu