Purjehtimisen perusasiat alkaa olla hallussa ja
kilpailuvietti on herännyt... Miten pääsisi
mukaan pienehköllä retkiveneellä esim. seurojen
kisoihin? En kuulu seuraan itse. Millaisia
mahdollisuuksia minulla olisi kisailla täällä
etelä-suomessa? Ikää on 20 ja intoa riittää.
kilpailuvietti on herännyt... Miten pääsisi
mukaan pienehköllä retkiveneellä esim. seurojen
kisoihin? En kuulu seuraan itse. Millaisia
mahdollisuuksia minulla olisi kisailla täällä
etelä-suomessa? Ikää on 20 ja intoa riittää.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jotta pääset kisoihin sinun pitää kuulua johonkin
veneily/pursiseuraan ja rekisteröidä veneesi
ko.seuraan.
Rekisteröinti taas vaatii tietyn varustelutason.
Suurin osa varusteista on kyllä yleensä muutenkin
mukana.
Useat seurat järjestävät viikoittain
(lukuunottamatta heinäkuuta) avoimia iltakisoja.
Nämä iltakilpailut ovat hyvä syy lähteä viikolla
merelle ja samalla opettavat myös purjehtimaan
paremmin. Perussääntönä useimmissa
iltakilpailuissakin taitaa olla, että kipparin
tai veneen tulisi kuulua johonkin SPL:n seuraan.
Tämä ei kuitenkaan välttämättä estä sinua
osallistumasta. Jätät vain ilmoittautuessa
pursiseuran mainitsematta ja lähdet viivalle
vertaamaan vauhtia. Muistathan kuitenkin, että
veneesi tulisi täyttää tietyt
katsastusvaatimukset eli vähintään
katsastusluokka 3:n varusteet (Kaikkien
kilpailevien veneiden tulisi olla katsastetut
samana vuonna). Läntisellä pääkaupunkiseudulla
ainakin seuraavissa paikoissa voi kilpailla LYS-
tasoituksin viikoittain: KLV -Kivenlahti, Me -
Suomenoja, EMK -Haukilahti, Kopu -Lauttasaari.
Edellämainittujen seurojen nettisivuilta löytyy
lisätietoa. Katso www.purjehtija.fi ja linkit
jäsenseuroihin.
Entä voiko veneen katsastuttaa jossain seurassa
vaikka ei kuuluisi seuraan? Entä voiko tällöin
osallistua kisoihin?
Seuraan kuulumattomien veneitä ei katsasteta.
Syitä on monia, mutta yleisin syy on, että sitä
ei tehdä ilmaiseksi ulkopuolisille. Jos siitä
pyydetään rahaa, niin homma muuttuu bisnekseksi
ja mukaan tulee ALV kuviot.
Kyllä voi,jos haluaa pelkän katsastuksen.Mutta
esim.Pursiseuran perälippua ei voi pitää ,ellei
vene kuulu jonkun p.seuran
alusrekisteriin.Kisaillessa suositus on,että
kuuluu johonkin purjehtialiiton alaiseen seuraan.
Rupeaa menemään vähän puurot ja vellit sekaisin
näissä vastauksissa. Otetaanpa asia kerrallaan.
Jos haluat osallistua avoimiin kilpailuihin,
sinun tulee olla Purjehtijaliittoon kuuluvan
seuran jäsen. Mielestäni se kyllä kannattaa ilman
kilpailemistakin, mutta se on taas toinen juttu.
Moniin iltakisoihin pääset varmasti mukaan ilman
jäsenyyttäkin, ne kun eivät ole avoimia kisoja.
Allmainittujen lisäksi Itä-Helsingissä MP
järjestää keskiviikkokisat, joihin ei ole
ilmoittatumisia, eikä radallakaan toimitsijoita,
vaan homma toimii "itsepalveluna". Ohjeet
löytyvät nettisivuilta.
Seurat katsastavat vain jäsentensä veneitä. Tämä
on käytäntö sekä Purjehtija- että Veneilyliitossa
yhteisellä päätöksellä. Kaikissa kilpailuissa
taas on joku vaadittu katsastustaso rata-alueesta
riippuen. Kun vene on katsastettu, se otetaan
seuran rekisteriin ja saa oikeuden pitää seuran
lippua.
Tätä ei sitten todellakaan ollut tarkoitettu
pelotukseksi, vaan rohkaisuksi. Anna jalan
vipattaa vain reilummin ja tule mukaan kisoihin.
Opit purjehduksesta kaudessa enemmän kuin toiset
elämänsä aikana. Ja liity toki johonkin seuraan,
siellä tapaat aina jonkun, jolta voit kysyä,
miksi tänään kulki kovaa, kun edellisellä
kerralla ei mikään sujunut. Kunhan katsot, että
seura ei ole vain ukkoutuneen porukan veneparkin
hallintalaitos. Ja tutustupa tässä talven aikana
vähän sääntöihin, ettei toisten tarvitse pelätä
sinua lähtölinjalla. Sääntökirja on
paksunpuoleinen, mutta riittää kun lukee siitä
väistämissäännöt, vain viitisen sivua.
Onko netissä jossain luetteloa seuroista, miten
niihin pääsisi? Paljon liittyminen noin
keskimäärin maksaa ja maksaako venepaikka
erikseen? Toisaalta voiko olla seuran jäsen ja
pitää venettä esim. kaupungin paikalla? Onko
mitään ideaa?
Jonkinlainen lista weppisivun omaavista seuroista
löytyy Suomen Purjehtijaliiton kotisivuilta.
Suomen Veneilyliiton kotisivuilla on luettelo
jäsenseuroista ja useiden kaupunkien/kuntien
kotisivuilta löytyy linkki paikalliseen
purjehdusseuraan. Suomen purjehtijaliitto
julkaisee vuosittain purjehtijankalenteria, jossa
on kustakin seurasta yhteystiedot ja ilmoitettu
jäsenmaksujen ja liittymismaksujen suuruus
Purjehdusseuraan liittyminen ei edellytä veneen
omistamista, eikä laituripaikan ottamista
mahdollisesti seuran omistamasta/isännöimästä
satamasta. Toisinpäin kyllä on monesti. Siis
purjehdusseurojen satamissa ei voi säilyttää
venettä kuulumatta seuraan. Käytännöt vaihtelevat
seuroittain paljon.
Yleensä on seuraan liittyminen maksaa
kertaluonteisen liittymisjäsenmaksun ja sitten on
vuosittainen jäsenmaksu. Liittymismaksu saattaa
olla suurikin. Liittymismaksulla uusi jäsen saa
usein käyttöoikeuden seuran mahdollisesti
talkootyönä tehtyyn tai ostettuun omaisuuteen. Se
on tavallaan jäkikäteen maksettava korvaus seuran
omaisuudesta. Vuotuisella jäsenmaksulla katetaan
seuran kuluja. Jäsenmaksut ja
liittymisjäsenmaksut vaihtelevat eri seuroissa
paljonkin. Yleensä Etelä-Suomessa on kalliinpaa
kuin pohjoisessa.
Siis seuralla on omaisuutta, josta jäsenet voivat
nauttia tietyin ehdoin. On purjehduskeskusta,
saaritukikohtia, veneitä, purjejollia jne. Seurat
harjoittavat erillaista toimintaa kuten,
purjehduskoulutusta, satamatoimintaa,
navigaatiokoulutusta, kilpailutoimintaa jne.
Seurat antavat opastusta uusille harrastajille
esim. veneenkatsastuksen muodossa jne. Uuuden
harrastajan on helppo löytää samanhenkisiä
harrastuskavereita seuratoiminnan kautta. Monesti
yhdessä on mukavampaa kuin yksin.
Myös veneettömän kannattaa harkita seuraan
liittymistä, koska silloin pääseen jo
harrastukseen sisällä ja mahdollisesti
kokeilemaan esim. purjehdusta.
Tuossa tuli varsin pätevää tekstiä, johon ei ole
paljoa asiaa lisättäväksi. Ylempänä säikeessä jo
varoitettiin vain veneparkkia ylläpitävistä
seuroista ja varoitukseen on helppo yhtyä. Hanki
se Purjehtijan kalenteri, josta löydät
lähitienoon seurojen yhteyshenkilöt ja soittele
heille. Kysymällä seuran toiminnasta saat
varmasti hyvän kuvan seuran luonteesta. Vinkkinä
voisi erityisesti kysyä, onko seuralla aktiivista
junioritoimintaa, vaikka sille ei toistaiseksi
tarvetta olisikaan. Jos nimittäin sitä löytyy,
löytyy varmasti myös kaikkea muuta.
Moi
Kerhoihin parhaita linkkilistoja löytyy esim
Paraisten Venekerhon sivuilta:
http://at8.abo.fi/pvk/
Muutenkin hyvät sivut.
Ainakin meillä Kopussa iso liittymismaksu menee
vasta kun tuo veneen kerhoon, muuten se on 200FIM.
Voisit ehkä vilkaista Kopun tiistaikisojen sivuja,
se antaa katsauksen hommaan:
http://www.marnet.fi/kopu/framet/kilpailut/tiistai
kisat.html
Veneen katsastaminen on viisasta oli kerhossa tai
ei. Ja kerhoon olisi kyllä hyvä liittyä taas
muutenkin kuin katsastamista varten. Joten...
pahvi liikkeelle lähikerhoon.
Tiistaikisassa lähinnä tulee purjeissa olla oikea
purjenumero SPL:stä. Jos vene ei ole ns vakiovene
ja ei esiinny SPL:n LYS taulukossa,
kilpailutoimikunta joutuu arvioimaan LYS:n ja
tuntemattomalle veneelle se voi olla arpapeliä.
Kopun purjehdusohjeessa tämä on selostettu. Lippua
ei kilpailussa käytetä, mutta katsastuksen takia
tulee olla kerholainen, kuten muista vastauksista
ilmenee
Jos asut lähellä Kopua/Lauttasaarta, tervetuloa
mukaan.
Minä kävin viime (tänä) kesänä ensimmäistä kertaa
joissakin kisoissa. Edellisinä kesinä kai on
ollut jonkinlaista rimakauhua. Ainakin täällä
pohjoisessa kisat ovat aika leppoista touhua ja
niitä ei kannata pelätä yhtään. Menestyksellehän
ei kannata asettaa mitään paineita ja kilpailee
vain niillä varusteilla, joita on. Itsekin olen
esim. vanhoilla purjeillakin saanut iloisia
yllätyksiä aikaan. Lys-tasoituksellahan eri
olosuhteissa tulee helposti eri voittajat, joten
siinä mielessä sijoitukset voivat olla joskus
aika hyviä. Kunhan olosuhteet ovat kyseiselle
veneelle otolliset.
Kyllähän kisoissa oppii trimmaan venettä ja
purjehdukseen tulee muutenkin selvästi lisää
vauhtia. Esim. spinnu tulee vedettyä ylös
lyhyenkin myötäisen takia.
Rohkeasti mukaan vain kaikki, että saataisiin
kilpailuihin enemmän veneitä. Jos kisoissa ei käy
ketään, näivettyy kilpailutoimintakin vähitellen.
Leppoista kisaaminen on varmaan missä päin
hyvänsä maata paikallisissa LYS-kisoissa. Etkä
varmaan muutenkaan ole aloittamassa uraa esim.
avomeri-SM:sta tai muista arvokisoista, joten ei
se aloituskynnys kovin korkea ole. Joten ei muuta
kuin tervetuloa joukkoon.