Väsynyt

Tyttäreni uupuminen vei perheen eroon, myöskin puoliso oli uupunut. Perheessä oli niin paljon muutoksi, työpaikkojen, paikkaunnan, monta asuntomuutto ja muuttaminen ei onnnistunut työpaikkojen vuoksi samaan aikaan, tuli pakollinen ero asua eri paikkunnilla. Aivan turha ero tässä perheessä. Meitä kärsijöitä on paljon, puoliso on varmaankin ihan shokissa, toivottavasti on kantavia voimia lähellä esim. vanhemmista, kun vain olisivat viisaita näkisivät mistä kaikki johtuu. Lapset pienet lähellä kouluikää, heistä näkee jo nyt, että ovat varuillaan kaikesta, ei vanhemman huulille tule enää sama hymy, huutaako äiti heillekin. Me vanhemmat olemme niin huolissamme lapsestamme ja perheestä, eritoten lapsista. Mutta kuinka saisimme lapsemme ymmärtämään, että hänen täytyy mennä lääkäriin, sillä tuo kamala uupumus on saatava pois. Hän on niin herkkä kaikelle, jokainen rasahdus saa hänet tiuskimaan varmasti lapsille , kuten meillekin, emme saa mennä hänen luokseen. Kuka auttaisi häntä saamaan tasapainon, jotta pystyisi asioita katsomaan selvemmin. Yrittää yksin selvitä kaikesta, tekee näyttääkseen kaikki rakaatkin työt itse. Nyt näyttää niin pahalta ja järkyttyneenä odottaa mihin tämä kaikki päättyy. Kuulemma on jäänyt nuoruus elämättä, sillä on hyvin pikkutarkka ja pistää itselleen aivan mahdottimia tavoitteita.
11418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

väärä paikka keskustella terveysongelmista.

Äänestä
  • minäkin. Ihan väärä palsta tuollaiselle kirjoitukselle.

    Äänestä

  • Ohesta.. kirjoitti:

    minäkin. Ihan väärä palsta tuollaiselle kirjoitukselle.

    Miten te kehtaatte vastata noin?

    Äänestä

  • Voimia! kirjoitti:

    Miten te kehtaatte vastata noin?

    Narsisti taas asialla.Sääliäkö täältä haet.

    Äänestä

  • pyh. kirjoitti:

    Narsisti taas asialla.Sääliäkö täältä haet.

    M-I-K-Ä sua oikein vaivaa?

    Äänestä

  • Saa täälläkin avautua ihan todellisista ongelmista, jos haluaa. Sepä onkin vaihtelua tyypilliseen menoon.
    Harmi vain aloittajalle, että fiksut vastaukset saattavat jäädä täällä vähiin.

    Äänestä

  • pyh. kirjoitti:

    Narsisti taas asialla.Sääliäkö täältä haet.

    Musta on ihan käsittämätöntä, että tällaisen viestin luettuaan joku kehtaa vaan ykskantaan todeta, että vaihda palstaa. Ap. ymmärräthän, ettei kanata pahastua. Rumasti kirjoittailla on itsellään paha olla.

    Äänestä

Voit ottaa yhteyttä seuraaviin paikkoihin, soita ja keskustele tilanteesta: perheneuvola (koska olet huolissasi myös pienistä lapsista), seurakunnan perheasiainneuvoja tai srk:lla muu vastaava (kannatta kysyä, ei tarvitse olla uskovainen) tai psykiatrian poliklinikka (ei tarvitse olla psyykkinen sairaus vaan elämässä eri kriisitilanteet riittävät perusteeksi). Netistä tai numerotiedustelusta löytyy varmasti puhelinumeroita. Yritä saada tyttäresi ymmärtämään, että elämässä ei tarvitse kaikkia tehdä itse vaan voi opetella luottamaan toisten apuunkin. Naisten ei tarvitse olla ns. "hyviä jätkiä" tekemällä kaiken itse. On hyvä opetella olemaan myös armollinen itselle ja luvan kanssa saa joskus laiskotella. Jos vanhemmat uupuvat, eivät lapsetkaan voi hyvin. Oletko kysynyt tyttäreltäsi onko hän ajatellut millaisen aikuisen mallin hän antaa lapsilleen kun itse uuvuttaa itsensä ja on aina otsaryppyinen. Haluaako hän lastensa kasvavan sellaisiksi vaan haluaako hän nähdä lapsiensa hymyilevän? Hampaat irvessä emme kasvata onnellisia lapsia, myöhemm. aikuisia. Kaikki muutos ei tapahdu hetkessä vaan pikkuhiljaa... vähitellen. Voimia, jaksamista ja elämisen iloa koko perheelle.

Äänestä

sanoa kuin voimia ja jaksamista teille kaikille. Toivottavasti asiat selviävät ja toivottavasti tyttäresi hyväksyy
sen että hakee apua itselleen.
Jaksamista !

Äänestä
  • Koetan saada hänet näiden kaikkien vaikeimpien päivien jälkeen ymmärtämään ensin itsensä hoitamisen. Sain luvan vierailla heidän luonaan, sekin lohduttaa, nään tilanteen. Täytyy keksiä aina jokin keino, että pääsee lähemmäksi. Hän ihan hyvä lapsi ollut, jaksoi käydä koulua n 20 vuotta ja omaa hyvän ammatin ja hänellä on hyvä työpaikka. Mikä on hyvä, toivoisin, että ei tarvitse antaa koko elämää sinne vaan jää perheelle ja eritoten lapsille aikaa. Hän on meille rakas lapsi ja teemme kaikkemme sen eteen, että heillä kaikilla elämä jatkuisi parempaan. Kyllä hän meitä ja sanomaamme arvostaa, nyt ei kylläkään pysty kertomaan mitä on tapahtunut, se on tapahtunut niin äkkiä. Tämä tekee sen, että hän ei nyt oikein pysty kuulemaan toisilta mitään. Kiitos teille viimeisille, tuotte hieman uskoa elämäämme.

    Äänestä

  • ei uni tule kirjoitti:

    Koetan saada hänet näiden kaikkien vaikeimpien päivien jälkeen ymmärtämään ensin itsensä hoitamisen. Sain luvan vierailla heidän luonaan, sekin lohduttaa, nään tilanteen. Täytyy keksiä aina jokin keino, että pääsee lähemmäksi. Hän ihan hyvä lapsi ollut, jaksoi käydä koulua n 20 vuotta ja omaa hyvän ammatin ja hänellä on hyvä työpaikka. Mikä on hyvä, toivoisin, että ei tarvitse antaa koko elämää sinne vaan jää perheelle ja eritoten lapsille aikaa. Hän on meille rakas lapsi ja teemme kaikkemme sen eteen, että heillä kaikilla elämä jatkuisi parempaan. Kyllä hän meitä ja sanomaamme arvostaa, nyt ei kylläkään pysty kertomaan mitä on tapahtunut, se on tapahtunut niin äkkiä. Tämä tekee sen, että hän ei nyt oikein pysty kuulemaan toisilta mitään. Kiitos teille viimeisille, tuotte hieman uskoa elämäämme.

    Itsellä tuli mieleen keino, miten voisit tytärtäsi auttaa sekaantumatta kuitenkaan liikaa hänen asioihinsa. Ota lapsia yökylään useammin kuin ennen. Alle kouluikäisten lasten kanssa ei yksin ole helppoa ja pinna voi olla tiukalla jo pelkästään siitä ja varsinkin kun tyttäresi on muutenkin jo uupunut. Hoitamalla lapsenlapsiasi annat tyttärellesi omaa aikaa ja mahdollisuuden lepoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei uni tule kirjoitti:

Tyttäreni uupuminen vei perheen eroon, myöskin puoliso oli uupunut. Perheessä oli niin paljon muutoksi, työpaikkojen, paikkaunnan, monta asuntomuutto ja muuttaminen ei onnnistunut työpaikkojen vuoksi samaan aikaan, tuli pakollinen ero asua eri paikkunnilla. Aivan turha ero tässä perheessä. Meitä kärsijöitä on paljon, puoliso on varmaankin ihan shokissa, toivottavasti on kantavia voimia lähellä esim. vanhemmista, kun vain olisivat viisaita näkisivät mistä kaikki johtuu. Lapset pienet lähellä kouluikää, heistä näkee jo nyt, että ovat varuillaan kaikesta, ei vanhemman huulille tule enää sama hymy, huutaako äiti heillekin. Me vanhemmat olemme niin huolissamme lapsestamme ja perheestä, eritoten lapsista. Mutta kuinka saisimme lapsemme ymmärtämään, että hänen täytyy mennä lääkäriin, sillä tuo kamala uupumus on saatava pois. Hän on niin herkkä kaikelle, jokainen rasahdus saa hänet tiuskimaan varmasti lapsille , kuten meillekin, emme saa mennä hänen luokseen. Kuka auttaisi häntä saamaan tasapainon, jotta pystyisi asioita katsomaan selvemmin. Yrittää yksin selvitä kaikesta, tekee näyttääkseen kaikki rakaatkin työt itse. Nyt näyttää niin pahalta ja järkyttyneenä odottaa mihin tämä kaikki päättyy. Kuulemma on jäänyt nuoruus elämättä, sillä on hyvin pikkutarkka ja pistää itselleen aivan mahdottimia tavoitteita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu