Metsästäjille ja muille aseharrastajille tiedoksi

on melko oleellista

Ainoakaan satakuntalainen kansanedustaja ei eilisessä eduskunnan äänestyksessä äänestänyt uutta aselakia vastaan.

Meillä aseiden kanssa harrastajilla ei siis ole edustajaa nykyisten satakuntalaisten kansanedustajien joukossa. Ei yhtään ainoaa.

Meidän kannattaisi ehkä hankkia sellainen oma edustaja ensi vaalikaudeksi, olkoon puolue mikä tahansa. Vaatikaa keväällä kansanedustajaehdokkailta selkeä ja pitävä kanta aselain lisäkiristyksiin (joita näin sivumennen sanoen on luvassa virkamiestyönä etenevässä aselakiuudistuksen toisessa vaiheessa) ja muihin kansan kyykytyksiin.

Ei ääntä kansan pettureille, heitä on jo tarpeeksi!

5

332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mistä sais tietoo luvallisilla aseilla ja luvattomilla aseilla tehtyjen rötösten suhteesta .
      Koskahan puukot vaatii ostoluvan ? entä kaulin .

      • mikä sosiaaliryhmä?

        En osaa tähän linkkejä heittää, mutta ulkomuistista hiukan epämääräistä muistitietoa:

        Pitkässä juoksussa väkivaltarikoksissa teräase on selvästi yleisin, sitten luvattomat ampuma-aseet. Luvallisilla ampuma-aseilla tehdyt väkivaltarikokset ovat suhteellisen harvinaisia pitkässä juoksussa.

        Teräaseet, tyypillisesti keittiöveitset, siis yleisimpiä, mutta ei niinkään "paremman väen" keskuudessa, vaan lähinnä alemmissa sosiaaliryhmissä.

        En tiedä lasketaanko itsemurha Suomessa väkivaltarikokseksi. Omituista on jos lasketaan. Minusta oma henki kuuluu jokaiselle itselleen.

    • vaaliehdokas

      Asuin ulkomailla toistakymmentä vuotta; länsimaissa, joissa saa pelätä luvattomien aseiden vaikutuksia tosissaan. Vaikka Suomessa on aseita enemmän kuin monessa muussa maassa, valvonta on täällä tunnetusti tiukkaa. Muutimme joitakin aikoja sitten maaseudulle ja olen liittynyt sittemmin myös metsästyseuraan. Olen ollut erittäin vaikuttunut oman seurani huolellisuudesta aseiden kanssa ja uskon, että tämä systeemi toimii pääsääntöisesti hyvin.

      Tilanne on kuitenkin vakava, koska järkyttäviä massamurhia on tapahtunut erityisesti nuorten käsistä. Mitä tehdä? Kuinka kukaan meistä, jonka lapsi tai muu sukulainen tai tuttu ei ole kuollut noissa koulukohtauksissa voi ymmärtää, miltä omaisista tuntuu? Normaali reaktio on tietenkin kieltää aseet, erityisesti käsiaseet. Näin siis istuvat kansanedustajat tekevät.

      Asia ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen. Jos aseet kielletään, mustat markkinat tulevat kukoistamaan ja valvonta heikkenee, kuten esim. Englannissa on käynyt. Jengikulttuuri alkaa muistuttaa jo Amerikan oloja. Koska käsiaseet eivät ole sallittuja, Britanniassa joudutaan itse asiassa tekemään lakimuutos seuraavia Olympialaisia 2012 varten, jotta ammunnan ammattilaiset voisivat osallistua kilpailuun. Alan harrasatajat joutuvat treenaamaan ulkomailla. Näinkö Suomessakin tulee käymään?

      Eikö juuri metsästäjät ja ammunnan harrastajat ole niitä vastuunkantajia, jotka opettavat tulevat sukupolvet käyttämään aseita oikein, joten miksi heitä tulisi rangaista? Toisaalta, mikä on se murhia ennaltaehkäisevä ratkaisu, joka toisi myös uhrien omaisille lohtua? Mitä metsästäjät ehdottavat?

      • elämä johtaa kuoloon

        Luvallisten aseiden ongelma on pitkälti keinotekoinen, median värittämä ongelma. Luvalliset aseet ovat kuitenkin niitä ongelmattomimpia aseita. Väkivaltatilastot kertovat että luvallisilla ampuma-aseilla tehdään melko vähän rikoksia.

        Itsemurhaa en laske rikokseksi ollenkaan ja sydämellisesti suosittelen että kaikki itsemurhaa suunnittelevat päätyisivät johonkin muuhun ratkaisuun kuin autolla liikenteeseen itseään murhaamaan lähtemään, sillä siinä vaarannetaan sivullisia tarpeettomasti. Oma henki kuuluu jokaiselle itselleen, mutta muiden henki ei.

        Jos Suomessa oikeasti oltaisiin huolissaan väkivaltarikoksista niin silloin käsiteltäisiin teräaseilla tehtyjä rikoksia jotka ovat selvästi yleisimpiä, niiden sosiaalisia syitä ja ennaltaehkäisyä. Näin ei tehdä koska aseista puhuttaessa ei todellisuudessa ole lainkaan kyse aidosta pyrkimyksestä vähentää väkivaltarikoksia. Aseiden määrää halutaan vähentää _ideologisista_ syistä! Ase sinänsä koetaan pahaksi, riippumatta siitä mitä sillä tehdään ... vai tehdäänkö mitään.

        Ampuma-aseet on vallitseva käytännön realiteetti. Aseet eivät maailmasta katoa koskaan, joten niiden kanssa on osattava elää. Luvalliset aseet voisi poistaa Suomesta kokonaan, mutta siinä mentäisiin vain ojasta allikkoon. On kuitenkin paljon parempi vaihtoehto että olemassaolevat aseet ovat luvallisia kuin että ne ovat luvattomia. Vain luvallisia aseita voi yhteiskunta kontrolloida. Luvattomat aseet ovat kontrollin ulkopuolella.

        Riskeistä ei pääse koskaan kokonaan eroon. Jokainen elämä johtaa kuolemaan, tavalla tai toisella. Tämäkin on hyvä oivaltaa.

        On myös niin että media tarjoaa tietyn käyttäytymismallin uutisoidessaan laajasti ampumavälikohtauksesta. Tavallaan media esittää aseen kanssa häiriköinnin ratkaisuna joihinkin ongelmiin. Media itse asiassa yllyttää suuntaamaan ja toteuttamaan häiriökäyttäytymisen juuri ampuma-aseiden kautta. Vastuunsa tässä siis on mediallakin. "Valveutuneille" toimittajille sopii että luvalliset ampuma-aseet esitetään yhteiskunnallisena ongelmana ja heidän toimintansa seurauksena osaltaan heidän luomansa ongelma kärjistyy. Juuri kuten hoplofoobiset ja asevastaisen ideologian kyllästämät toimittajat haluavatkin...

      • hyvin perusteltu
        elämä johtaa kuoloon kirjoitti:

        kiitos,ei lisättävää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      297
      3588
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      28
      1984
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1626
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1471
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      86
      1192
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1159
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1064
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      992
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      834
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      767
    Aihe