Otsikko ei ole jaappanin kieltä, vaikka se sitä erehdyttävästi muistuttaa.
Se on vain leikillinen ilmaus paljosta kamasta, mitä meillä lähes kaikilla ihmisillä on nurkissaan.
Nyt on kaikkialla voimistumassa amerikkalaisen Dave Brunon kehittämä keino jallittaa kulutuskulttuuria.
Haasteessa nostetaan hyvinvointia karsimalla tavaran määrä kattamaan vain TARPEELLINEN.
Liiallinen tavaramäärä näet sitoo meidät kuluttavaan elämään.
Puhutaan jo tavaran himosta ja tottavie, kun katselee esim. Stockmannin Hullujen päivien avajaisryntäystä, ei voi muuta kuin ihmetellä sitä himoa tavaraan.
Väitetään, että liika tavarapaljous aiheuttaa ahdistusta ja masennusta.
Dave Brunon kuningasajatus on, että 100 tavaraa riittää meille jokaiselle selviytymään elämässämme kaikissa tilanteissa.
Iso kysymys on se, miten päästä siihen 100 tavaraan, kun tavaroita on nyt kaikki nurkat täynnä.
Miten vapautua liiasta roinasta ja päästä eroon turhasta tavarasta?
Jotkut ovat ratkaisseet asian hieman ”vilpillisesti”. Esim. liinavaatteet on vain yksi tavara. Samoin äänitteet ja monet muut ”tavararyhmät”.
Mutta jos ilman itsepetosta aikoo päästä eroon turhasta kamasta, niin olisi kiva kuulla, miten sen aikoo tehdä?
Nyt on kuitenkin kulutusjuhlat päättyneet, sillä emme voi jatkaa velkaantumista yksilötasolla eikä yhteiskuntien tasolla.
Siis, nyt laatimaan luetteloa niistä 100 tavarasta, joilla tulee toimeen ja loput kierrätykseen.
Se on vain leikillinen ilmaus paljosta kamasta, mitä meillä lähes kaikilla ihmisillä on nurkissaan.
Nyt on kaikkialla voimistumassa amerikkalaisen Dave Brunon kehittämä keino jallittaa kulutuskulttuuria.
Haasteessa nostetaan hyvinvointia karsimalla tavaran määrä kattamaan vain TARPEELLINEN.
Liiallinen tavaramäärä näet sitoo meidät kuluttavaan elämään.
Puhutaan jo tavaran himosta ja tottavie, kun katselee esim. Stockmannin Hullujen päivien avajaisryntäystä, ei voi muuta kuin ihmetellä sitä himoa tavaraan.
Väitetään, että liika tavarapaljous aiheuttaa ahdistusta ja masennusta.
Dave Brunon kuningasajatus on, että 100 tavaraa riittää meille jokaiselle selviytymään elämässämme kaikissa tilanteissa.
Iso kysymys on se, miten päästä siihen 100 tavaraan, kun tavaroita on nyt kaikki nurkat täynnä.
Miten vapautua liiasta roinasta ja päästä eroon turhasta tavarasta?
Jotkut ovat ratkaisseet asian hieman ”vilpillisesti”. Esim. liinavaatteet on vain yksi tavara. Samoin äänitteet ja monet muut ”tavararyhmät”.
Mutta jos ilman itsepetosta aikoo päästä eroon turhasta kamasta, niin olisi kiva kuulla, miten sen aikoo tehdä?
Nyt on kuitenkin kulutusjuhlat päättyneet, sillä emme voi jatkaa velkaantumista yksilötasolla eikä yhteiskuntien tasolla.
Siis, nyt laatimaan luetteloa niistä 100 tavarasta, joilla tulee toimeen ja loput kierrätykseen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos ihan todella supistaisi elämänsä käsittämään vain 100 esinettä, niin aika kurjasti eläisimme. Jos jätetään pukeutuminen suosiolla pois näistä esineistä, niin silti olisi kovin autiota kodissa. Pakolliset huonekalut ja ruokailuvälineet jo ovat suuri prosentti, ja kaikista kirjoista olisi luovuttava.
Ainahan voidaan sanoa, että kirjastot ovat kirjoja täynnä, mutta jos et asu samassa korttelissa kirjastosi kanssa, et siellä käy yhtä usein kuin omalla kirjahyllyllä käydään.
Mitä tehtäisiin aikaisemmilta sukupolvilta periytyneille kauniille esineille, joilla on pelkästään antiikkiarvo?
Entä taulut ja muut tavarat, jotka eivät kulu ajan myötä?
Kulttuuriperintö katoaisi yksinkertaistetun elämän tieltä. Olisi hävitettävä myös henkinen perintömme, sillä emmehän voisi enää muistella emmekä muistaa ennen elettyä aikaa ja menneitä sukupolvia.
Niin että jospa kuitenkin harkitsisimme vielä!
Aikanaan kulttuurivallankumouksen aikana Kiinassa haluttiin poistaa kaikki vanhasta ajasta muistuttava. Tuhatvuotiset kivipatsaat rikottiin ja kaikki tarpeeton tavara hävitettiin ja metalliesineet sulatettiin mukamas teräkseksi, josta ei sitten pystytty kuitenkaan tekemään mitään uutta huonon laadun takia.
Onneksi maa on niin laaja, että paljon jäi vielä seuraaville sukupolville.
ihminen on elänyt ilman sataakin esinettä!
Tarkoittaa "suomenjapaniksi" lätkäjoukkueen maalivahtia.
Joo, monesti on käynyt mielessä ja olen siitä vuosien varrella täälläkin jossakin yhteydessä maininnut mitä eräkirjailija A.E. Järvinen sanoi: Kaikki mitä ihminen tarvitsee mahtuu Lapin kotaan.
Olen joskus museossa kurkistanut Lapin kotaan arvellen ja punniten pärjäisinkö. No, pakon edessä ihminen taipuu yhteen jos toiseenkin muutokseen elämässään. Veljeni kuoleman jälkeen hänen leskensä on kylmän rauhallisesti vähä vähältä luopunut lähes kaikesta. Liikutuin, kun hän antoi minulle rakkaimman taulunsa kiitokseksi siitä, että olin kiinteästi ollut mukana hänen miehensä saattohoidossa.
Kun yhdessä vaimoni kanssa tyhjensimme hänen huoneensa turhasta kamasta ihailimme molemmat kuinka kauniiksi huone muuttui. Se on totta. Paljo tavara ei kaunista mitään eikä ketään. Ja kuitenkin sitä on liikaa. Pähkäilen tuolla toisaalla avauksessani miten ihmeessä turhalla roinalla on taipumus jäädä ja lisääntyä.
...tuolla toisessa keskustelussa. Mutta sataan esineeseen en millään pääsisi, vaikka miten yrittäisin.
Olen eloni aikana joutunut tyhjentämään monen perikunnan asuntoa. Raskasta on ollut.
Monella esineellä on sielu, kuten saamallasi taululla. Minne me voimme hävittää esineet, joita vaikkapa isovanhempamme ovat aikanaan katsoneet säästämisen arvoisiksi. Mikä minä olen hävittämään yli 100 v. ikäistä kristallisvaasia!
Jos on paljon asuintilaa esimerkiksi kun asuu omakotitalossa, riski tavaran kertymiseen on suurempi kuin pienemissä asunnoissa. Lopulta ei tiedä mitä siellä varastoissa ja vinteillä lopulta onkaan. Perikunnalla on "antoisat" perkaustyöt näissä tapauksissa.
Muuttotouhuissa tavarat tulee myös "käytyä läpi" tarkalla silmällä, kun ei halua tarpeetonta kuskata uuteen asuntoon. Tämän ole itse kokenut, kun usein olen muuttanut. Nyt olen 17 v asunut tässä, enkä enää muuta vapaaehtoisesti. Nyt on kevätsiivouksessa poistettava turha kama. Se on luonnekysymys tarviiko paljon tavaroita turvaamaan turvallisen elon ja olon.
Olenpa sellaisenkin vanhemman pariskunnan tavannut, jotka ovat viisaasti valmistautuneet aikaan jolloin voimat vähenevät ja omakotitalon pitäminen vaikeutuu.
Jotta selviäisivät silloin pitempään kotona, ovat myyneet talonsa ja muuttaneet rivi- tai kerrostaloon palvelujen ääreen. Se on tehtävä ajoissa, ylen vanhana ei siihen kykene.
Saviruukku keittiössä on usen tarpeeton mutta meillä aikoinaan aloitettiin heittämään leipä pussin sulkijat sinne.
Eräs vierailija sanoi että sitä hän ei ymmärrä, miksi?
Saviruukkujen sisältöjä on tutkittu tuhansienkin vuosienkin kuluttua, nyt helpotetaan tutkijoiden työtä, sulkijoissa on päivämäärät merkittynä, helposti saadaan tutkittua leivän kulutus tottumukset ja niiden muutokset kahden h. tallouessa.
Entäpä sisarukset jotka olivat säilöneet maalaistaloonsa kaiken tavaran mitä elämäsä aikana olivat tarvinneet ja perineet. Mikä aarreaitta se on näille tutkijoille. Ajatelkaapa tuhoajat sitä.
Suvun piirissä pitää olla ainakin yksi hamsteri, joka säilyttää kaiken. Saviruukkuja myöten. Mutta itse en sentään leipäpussien sulkijoita säästäisi. Kyllä se raja jossain kulkee.
Omassa kaapissani on 1900-luvun alkupuolelta laatikollinen asiakirjoja, joissa setvitään erään perintöriidan vaiheita. Ketäpä se kiinnostaa tänään? Ei vielä ketään. Mutta eräänä päivänä lapsenlapseni lukee niitä ällistyneenä.
Iso määrä kirjeitä 1800-luvulta odottaa lukijaa. Ne kertovat entisajan elämästä, joissakin on valokuvia tai piirroksia. Olisi anteeksiantamatonta hävittää tällaisia dokumentteja.
Mutta yhden pitää olla se, joka ne vie seuraavalle sukpolvelle. Hän joutuu lajittelemaan ja merkitseään, inventoimaan valokuvat, kirjoittamaan selostuksia, nimiä ja syntymäaikoja, sillä tavarallakin on menneisyytensä ja historiansa. Se on puolet sen viehättävyydestä.
Paha vain, että tavaroilla on taipumus vain lisääntyä ja kertyä.
Näin kylmissä olosuhteissa pitää olla asuntona omahima, jonohima tai pinohima. Niitten täytteeksi pitää ostaa enemmän kamaa, ihan lämpimänä pysyäkseenkin ja viihtyäkseen huonolla säällä sisällä. Ruuan laittoon ja puhtauteenkin tarvitaan jos jotakin kapinetta , kampetta ja rompetta. Palmusaaren bambumajasta pääsee valkoiselle hiekkarannalle ottamaan aurinkoa, välillä voi pulahtaa turkoosinvärisiin aaltoihin, poimia hedelmiä ja kookospähkinöitä suoraan puusta, kalastaa . Hameenkin voi tehdä palmulehvistä, korut kukkasista.
Onhan tietysti jurtat , iglut ja havumajat, niihin ei mahdu kuin oleellinen.