PERSUT REPEILEE! Sisäpiiritaisto isossa käynnissä! Miten käy Jartsun ja miten käy lopulta Juholle? Toivottavasti saavat asiansa kuntoon ennen vaaleja.
Persut REPEILEE
peruspersut
2144
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Että Juhon kapelimestari herjaa kaikenaikaa Jaria, tai jopa molemmat. kukaan muu ei noin yksityiskohtaisia tietoja tiedä paitsi sisäpiiri, että kuka löyti kenetkin persujen riveihin. Mm että Eeva oli Juhon löytö jne,,, Eli kyllä nyt haisee toi ongelma Juhon sinisilmäisyyden takia erästä kohtaan ja lehtikirjoituksen tarkkaa osumaa, mikä oli hyvä ja asenteellinen kirjoitus. Eihän kukaan järkevä laske uusia tulokkaita heti ohi vanhojen, paitsi tietysti sinisilmäinen persu.
Jakaako naisen ja samalla tavalla että, kaverille kans kun ei ole saanut sekään pitkään aikaan? Olen jutellut kaikkien kanssa ja tehnyt taustaselvityksiä, tähän ei osu kuin ykasi henkilö. Se on tarkoituksella lahjoitettu persuihin lähettiläänä rikkomaan persujen vahvaa muuria puolustaa yksilönoikeutta. Toiset on siellä aatteen vuoksi, toiset näköjään menestymisen.
Repeän nimittäin naurusta, kun lueskelen näitä juttuja ja spekulaatioita. Itselläni ei ainakaan ole mitään ongelmia yhtään kenenkään jäsenemme kanssa. Jatkakaa vaan näitä juttujanne ja nostakaa esille. Toimii ilmaisena mainoksena.