Moi, olen tässä jo pitempään epäilllyt jospa sisko sairastaisi bulimiaa. Pitkään sanoin itselleni että se on joku vaihe jne mutta nyt olen varma asiasta ja bulimia on jatkunut jo ainakin vuoden verran. Kaduttaa tää aikailu koska alan olemaan jo aika huolissani siskon tilasta. Hän käy täysipäiväisenä töissä, välillä vuorot on tosi pitkiä. Hänellä on myös melko vilkas sosiaalinen elämä ja siihen kuuluu runsas alkoholin käyttö. Nyt pelottaa jos jokin pettää kehossa ja en todellakaan halua olla myöhässä tämän asian kanssa jos jotain oikeasti käy...En vain tiedä mitä tehdä, kerronko vanhemmilleni vai mitä. Äidilläni taisi nuoruudessa olla samanlaisia ongelmia ja hän on ollut koko elämäni jonkinlaisella dieetillä. Iskä todennäköisesti tietää bulimiasta mutta elää jotenkin omassa maailmassaan enkä usko että hän tekee asian eteen mitään.
Osaisikohan joku kertoa miten lähestyä asiaa? Tiedän että se on todella arka juttu ja aiheuttaa häpeää. Mutta samalla olen sitä mieltä että jotain on tehtävä ja mielellään nopeasti...en viittis oottaa että sisko itse hakee apua.
Niin ja sanotaan vielä se jos jäi epäselväksi että sisko todennäköisesti luulee että en ole tietoinen hänen tilastaan.
Osaisikohan joku kertoa miten lähestyä asiaa? Tiedän että se on todella arka juttu ja aiheuttaa häpeää. Mutta samalla olen sitä mieltä että jotain on tehtävä ja mielellään nopeasti...en viittis oottaa että sisko itse hakee apua.
Niin ja sanotaan vielä se jos jäi epäselväksi että sisko todennäköisesti luulee että en ole tietoinen hänen tilastaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
itse sairastan bulimiaa, ainakin sekoisin jos mun sisarus kertoo vanhemmille..
mutta hyvähän se olis jos apua sais.. mä en nyt oikein itte osaa miettiä mitä pitäis tehä.
Mutta jos puhut itse sille varovasti, että olet huomannu siinä jotain outoa, että käytkö oksentamassa? oot sen tukena. Selität että tuo ei ole järkevää, mutta ei kai liikaa kannata jauhaa. seuraavan keran ku se syö, niin vahdit ettei se mene oksentaan, otat sen kiinni teosta, ja selität ettei ole pakko oksentaa, on muitaki laihdutustapoja :P
Ylä-asteella kattoin että kuinka lihava olen.. sairastuin bulimiaan. Söin paljon ja oksensin, se oli helppoa koska mun kaveri söi saman verran, ja vedettiin vitsiäki siitä että nämä kamut syö ja kunnolla! :D siinä sivus oli helppo hotkia ja sitten oksentaa.
Sitte joskus kaveri sano että olen laihtunu ja se vaan lihonu. Mumisin siinä vain jotakin.
Syötiin ja syötiin. Kävin oksentamassa ja paineesta tuli verta nokasta, ja sitä jatku. kuukausia kulu. sitte huomasin että kaveri vahtas mun ruokasatsia oudosti, menin jotenkin lukkoon ja säikähdin. Aloin syödä vähemmän, mutta silti kävin oksentamassa. Kerran kamu kysy miks sulta aina tulee verta nokasta? ja myöhemmin jotain että onko mulla kaikki kunnossa. sanoin että on on! ja taas syön paljon sen kanssa.
avaan vessan oven, laitan sen lukkoon, kyykistyn pöntölle ja oksennan, oksennan, vesi valuu silmistä, pyyhin ne pois ja laitan purkan suuhun. avaan vessan oven, ja perkele meinaan saada sydärin, kaveri vahtaa suoraa mua silmiin totisena. "mitä sä teit?"
en mitää, mite nii?
"sä oksensit? niinkö"
nauroin että en todellakaan, mitä sä oikein kuvittelet musta? (olin paniikisssa ja vihainen.)
hirvee hiljasuus, naroin vain että lopeta tuommonen pösilö!
"mua ei paljo naurata! Voit nyt kyllä kertoo mitä teit tua vessas??"
kävin vaan kusella!
Seuraavana päivänä menin nopiaa ruokkikselle ja söin nopeasti ja juoksin vessaan oksentaan, ja luokkaan.
sitäseuraavana meinasin tehdä samoin mutta kaveri sano, että "oota mua." Otettiin ruokaa, kaveri otti vaan vähäsen, nauroin sille että ota ny enemmän niinku mäki! se ei nauranu yhtää, alko pelottaan.. syötiin ja sanoin, että haetaan lisää, se sanoo "mä en ainakaa jaksa" en sitte hakenu lisää. livahdin taas vessaan..
olin paniikis että helvetti se taitaa tajuta koko homman, pelotti että se juoruaa mun vanhemmille tai opettajalle, voi vittu!!!
myöhemmin kaveri sano mulle: "jos sulla ei muka oo mitää, niin et sitte enää kertaakaa mene vessaan ruokatunnin jälkeen, etkä seuraavallakaa välkällä." mua vitutti, haistatin sille paskat, että miks tuommosta mulle pidät yms.
en sitte enää menny vessaan kun se kyttäs mua, sitte myöhemmillä välkillä menin mutta ei eää onnistunu oksentaa, ku oli ruoka jo sulanu mahas.. :S
ja kotona en ikinä ennenkää syöny mitää, koulussa vaan ja sitä en voinu enää kamun takia oksentaa. Kaveri pyysi mua sen kans aerobickkiin, olin ensin, että voi saatana, mutta menin ja se oli ihan mukavaa.
kaveri vahti mua aina ja sano että veskiin et mene, että käyt aamulla "kusella" tai iltapäivällä. Huomasin ettei mun paino ollu edes noussu, rupesin kotonaki pikkusen syömään. Sitte ku kaverilla olin niin se laitto vaan salaattiruoki ja jotain kevyttä meille molemmille ja käytiin lenkillä. ja koulus sen kans söin pikkusen, ei enää semmosia lasteja kuin ennen.
pääsin kaikesta yli mun kaverin ansiosta! En kyllä ikinä myöntäny sille että olisin oksentanu, mutta oon sille kiitollinen ku se laitto mut ruotuun...
ollut tai on :) ehkä joskus pystyt häntäkin kiittämään kun aikaa kulunut! voimia!
Kun lähestyt asiaa, niin tee selväksi, että et hyväksy hänen käyttäytymistään. Ei minkäänlaista empatiaa saisi näyttää.. mutta samalla pitää sitten viestittää, että hän on sinulle rakas ja välität hänestä. Mutta ei mitään empaattista voivottelua, vaan suoraan, että "lopetat sen ja heti" -tyyliin... vaikka itsekin bulimikkona tiedän, että eihän se niin todellakaan lopu, mutta asenne on mielestäni auttavalta henkilöltä se oikea.