Tiivistys

Onko kellään kokemusta tai hyviä ideoita miten
kannattaa tiivistää "pleksiset" purkkarin (Guy
22) sivuikkunat. Alkujaan ne oli tiitistetty
jollain epämääräisellä mönjällä. Viime keväinen
hätäinen Sikafleksillä reunustus ei kauaa
auttanut.
Onko ainoa keino vaihtaa ikkunat
alumiinikehyksisiin ikkunoihin. Ja missä
hinnoissa ne liikkuvat?
71387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Käytitkö tosiaan aitoa "Sikaflexiä", sitä
kalliinpaa "meri"-mallia. Sillä liimataan jopa
kansia veneisiin kiinni, eikä ne irtoa rungoista
kovin helposti. Itse tein sellaisen virheen, että
ostin halpahallista KIILTO-merkkistä möhnää,
jonka myös piti mukamas olla merikäyttöön
Sikaflexin korvaajaksi. Se oli puolta
halvempaa, mutta kaikki sillä liimamani ja
tiivistämäni kohteet joko antoivat periksi, tai
alkoivat vuotaa. Aine lähti peukalolla
"kuorimalla" kannen ruuvinreijistä.
Sikaflexissä siihen hommaan tarvitaan
vähintään puukko ja pora!
Plexi-ikkunat saa tiiviiksi ottamalla ne ensin
kokonaan irti, puhdistamalla pinnat ja
liimaamalla sitten takaisin Sikaflexillä. Ruuvit
tietysti kannattaa kiinnittää takaisin, ettei jää
ikäviä reikiä näkyviin. Muista laittaa
ruuvinreikään myös sikaa enne kiristystä.
Aineen kanssa kannattaa olla tarkkana, koska
sillä suttaa paikat helposti ja se ei sitten
kuivuttuaan todellakaan irtoa mistään
helposti, eli jos mahdollista, pyydä avuksi
joku, jolla on kokemusta!

Äänestä

Itsekin yritin saada vastauksia samaan aiheeseen
loppukesällä. En juuri saanut, mutta vinkin sain,
että sikaa älä käytä. Se murenee hiljalleen. Joku
kertoi, että aine nimeltä Soft-flex (tai jotain
sinne päin) olisi oikea massa hommaan. Käytät
kuitenkin mitä tahansa, huomioi pleksin ja veneen
rungon erilainen lämpölaajeneminen. Siitä
ymmärtääkseni selviää sillä, että pleksi
asennetaan muutaman millin irti rungosta. Tällöin
tiivistemassa ottaa vastaan erilaisten
lämpölaajenemisten aiheuttamat jännitykset.

Äänestä
  • Tarkoitukseen on oma Sika-lajike ja siihen
    kuuluva primeri. Mukaan saa asennusohjeet, joissa
    oleellisin tieto on sauman paksuus suhteessa
    ikkunan mittoihin. Hyvin on toiminut
    muutamassakin kohteessa ja useammankin vuoden.
    Sikaa on hyvin monta eri versiota, jotka eroavat
    toisistaan monessa suhteessa, mm. UV-
    kestoisuudeltaan, mikä on tässä käytössä
    oleellisimpia ominaisuuksia.

    Äänestä

"kitti"merkkejä on varmaan markkinoilla ehkä
kymmenen, mutta Sika ja Wurht on ainakin aika
tunettuja ja laadukkaitakin. Tärkeintä on
kuitenkin mielestäni (ja asiantuntijoidenkin)
mukaan kitin pitäisi olla veneasioissa
POLYURETAANILIIMAKITTIÄ (merkillä ei niin väliä)
tämä aine tartuu lähes mihin vain ja kestääkin
melkein mitä vain "kovetettuaan" ainoastaan
puhdistaminen on hieman vaikeaa "kovettuneena".
Kyseleppä vaikka ko. liikkeiden tuoteneuvonnasta
lisää.
Hinta on myöskin polyuretaanikiteillä n.40...60mk
tuubi ja "silikoonit" ym kitit n.20..30mk/tuubi.
Vaaatimuksena on kyllä kuivat pinnat ja maaalit
yms. pois koska tarttuvuus vaatii jonkin verran
puhtaat pinnat.
Samalla voit tietysti vaihtaa ikkunat jos ne on
jotain "plekxiä" niin paras olisi polykarbonaatti
ja vielä lasinkovapintaisena jos otat n.5mm
vahvuisena niin niistä ei pääse läpi aivan
pienillä työkaluillakaan.

Äänestä

Aika hyvät perusohjeet löydät osoitteesta:

www.sika.fi/html/muovi

Äänestä

Kiitos kaikille neuvoista. Käytin siis viime
keväänä Sikan nimenomaista "meri" mallia. Se oli
siis tiivistys massaa, joka jäi elastiseksi, ei
kittiä. Virhe tuli varmaankin siinä, kun vanhaa
tiivistemöhnää ei saanut kunnolla poistettua
irroittamatta ikkunoita. Tästä viisastuneena
irroitan ikkunat ensi keväänä ja teen työn
huolella.

Äänestä
  • Sikaflexin ja polyuretaanimassojen käytössä on se
    huono puoli, että siistin tuloksen aikaansaaminen
    harvalta onnistuu ja myöhemmät korjaukset ovat
    useimmiten hankalia ellei mahdottomia.
    Paras menetelmä on porata vanhat ruuvinreiät läpi
    kajuutan seinän 4 mm terällä sekä kiinnittää
    ikkuna pulteilla ja sisäpuolelle laitettavilla
    muttereilla. Tiivistemassaksi silikonia
    putsattuihin pintoihin. Ruuvit vedetään melko
    löysästi kiinni ja silikonin annetaan kuivua
    läpi. Kun silikoni on kuivunut muttereita
    kiristetään sisäpuolella neljänneskierros.
    Ruvin päät muttereineen voi piiloittaa puulistan,
    maalin, verhon tai muun sopivan alle.
    Edellisessä veneessä tein kahdeksan vuotta sitten
    ja pitää edelleen. Nykyisessä on pitänyt vasta
    kaksi vuotta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Noviisi kirjoitti:

Onko kellään kokemusta tai hyviä ideoita miten
kannattaa tiivistää "pleksiset" purkkarin (Guy
22) sivuikkunat. Alkujaan ne oli tiitistetty
jollain epämääräisellä mönjällä. Viime keväinen
hätäinen Sikafleksillä reunustus ei kauaa
auttanut.
Onko ainoa keino vaihtaa ikkunat
alumiinikehyksisiin ikkunoihin. Ja missä
hinnoissa ne liikkuvat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu