Olen kohta 34 v. ja minulla ei ole vielä lapsia -enkä edes odota.. ainakaan vielä. Minusta tuntuu että nyt on viimeistään tehtävä lapsi, koska en halua lapsettomaksikaan jäädä. (Tosin eihän sitä voi tietää ennen kuin on yrittänyt) Minulla on ihana mies ja suhteemme on kunnossa. Hän on valmis tekemään lapsen minun kanssa. (Hänellä on aikaisemmasta suhteesta yksi.) Mutta kun kaikki asiat pelottaa!!! Synnytys eniten, mutta pelkään myös kertoa työpaikalla tulevasta (mahdollisesta?) äitiyslomasta. Hirvittää myös kuinka ison vatsan kanssa pystyy olemaan ym.. Onko muilla ollut tällaisia tuntemuksia? Siis jo ennen kuin on edes yrittänyt tulla raskaaksi?
pelottaa!!!!!!
vm70
7806
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vielä noin puoli vuotta sitten minullakin oli joitain pelkoja liittyen synnytykseen. Mutta sitten nuo ajatukset unohtuivat. Nyt olen raskaana, viikolla 8, ja peloista ei ole tietoakaan.
kyllä raskausaika hoitaa nuo pelot ja jos ne ei tunnu häviävän niin sitä varten on neuvolat yms..
se on niin ihmeellistä että ennen kuin on raskaana niin sitä huolehtii kaikesta ja pelkää, ja on niitä ennakkoluuloja!
mut raskausaika on sitä varten että ajatukseen tottuu ja raskaus on naisen luonnollinen tila!
äkkiä yrittämään! ja tsemppiä!
minulla jo toinen tulossa ja on ihanaa!
rv25
Sinulla ja miehelläsi tuntuisi olevan tarjolla valtavan hyvät olot pienelle ihmiselle. Itse olen raskaana viikolla 26 ja hyvältä tuntuu!Raskausaika on ollut valtaisa elämys, koko ajan tapahtuu jotain uutta. Neuvolassa autetaan ja neuvotaan koko ajan ja pidetään hyvää huolta. Uskon, että sulla kyllä kaikki pelot haihtuisi pikku hiljaa. Iso maha on hiukan hankala, mutta ei mahdoton. Sitä paitsi, syömällä oikein pystyy vaikuttamaan siihenkin. Synnytystä en ole vielä oikein kunnolla miettinyt, mutta luotan siihen, että sairaalassa on osaava henkilökunta, joka auttaa.
En halua hätistellä tai aiheuttaa stressiä, mutta siihenkin kannattaa varautua, ettei raskaaksi tuleminen onnistukaan ihan noin vain. Erilaiset hedelmöityshoidot voivat kestää useita vuosia. Eihän me vielä vanhoja olla, mutta eipä tästä nuorrutakkaan... =)
Hei!
Kylläpä kuulosti tutulta! Ihan kuin minun suustani vuosi sitten. Nyt on rv 27 menossa ja voin loistavasti.
Vastailen tässä muutamiin kysymyksiisi:
Synnytyspelosta monet sanovat, että se on heiltä hävinnyt itsekseen raskausaikana, toiset taas ovat saaneet sen hälvenemään pelkopolin keskusteluissa. Asiasta kannattaa ehdottomasti ottaa selvää ja puhua, puhua, puhua... Pelkopolin keskustelut ovat kerrassaan mahtavia, suosittelen! Minulla ei auttaneet mitkään näistä, vaan menen suunniteltuun sektioon (pitkä juttu, en jaksa tähän kaikkea kirjoittaa, enkä haluakaan, koska me pelkosektioäidit olemme 'huonoja äitejä' jne muuta soopaa monen tälläkin palstalla vierailevan mielestä, heille ei riitä mikään selitys, joten en viitsi edes yrittää, varsinkin kun asia on itselleni erittäin tuskallinen ja henkilökohtainen). Eli olen tässä elävänä todisteena siitä, että jos pelko tosiaan menee äärimmäisyyksiin saakka, niin ei sinua pakoteta mihinkään - tärkeintä lapsen saamisessa on se, että äiti ja lapsi voivat hyvin.
Työpaikalla kertomisesta: En saanut tekstistäsi selvää oletko vakituisessa vai määräaikaisessa työsuhteessa? Mikäli olet vakituisessa, olet hyvässä asemassa, saat kaikki äitiyslomat sun muut etuudet laskettuna palkkasi mukaan, eikä sinun tarvitse miettiä työpaikan menettämistä. Jos en ihan väärin muista, niin sinulla on velvollisuus ilmoittaa työnantajalle 2 kuukautta ennen äitiyslomalle jäämistä raskaudestasi. (Muistaakseni kyse oli nimenomaan äitiyslomalle jäämisestä, ei lasketusta ajasta? Jos joku muistaa paremmin, niin tarkentakoon). Sitä ennen sinun ei tarvitse ottaa esille koko raskauttasi mikäli et itse halua. Tietenkin, jos saat massiivisen pahoinvoinnin alkuraskauden ajaksi ja joudut olemaan paljon sairaslomalla, niin on ehkä itsesi kannalta mukavampi kertoa mistä on kysymys, kuin antaa juorujen lentää...Mutta senkin asian päätät itse. Vatsa alkoi minulla näkymään pienenä kumpuna tuossa 17-18 viikon paikkeilla. Siitä ehkä reilun kuukauden olin vielä vasta sen näköinen, että joku saattoi epäillä lihomista, mutta noin 25 viikolla aloin vasta olla sitä kokoluokkaa, ettei raskaana olemisesta enää sokeinkaan voinut erehtyä! Eli ei se raskaus ulospäin näy heti aluksi. Mutta kuten kaikki muutkin asiat raskaudessa, tämäkin on yksilöllistä.
Ison vatsan kanssa oleminen: Hmm, tämä mietitytti minuakin ennen raskautta. Raskaaksi tuloni jälkeen olin taas ihan höppänä ensiodottaja enkä olisi millään malttanut odottaa, että saan ostaa ensimmäiset äitiyshousut :) Olin ajatellut, että iso maha on varmasti ihan kammottavan hankala ja ruma, mutta yllätyksekseni nykyään kun katson valaanvatsaani peilistä, niin olenkin sitä mieltä, että kroppani on nyt kauniimpi kuin koskaan - valtavine vatsoineen ja 2 kuppikokoa suurentuineine rintoineen! Ja minusta isot rinnat ovat aina oleet jotenkin ällöttävät! Että tässä asiassa ainakin on mieleni muuttanut tämä raskaus, tuntuu hyvältä kun tietää, että kroppa huolehtii uuden elämän kasvattamisesta. Olen ollut onnekas raskauteni aikana, eikä minulla ole ollut mitään vaivoja, joten liikunta ja kaikki on onnistunut ihan mukavasti. Mutta taas: yksilöllistä on sekin.
Ja otapa huomioon vielä yksi asia: jos et halua lapsia, niin sinulla on oikeus siihenkin! Mitei asioita, ja tee oma ratkaisusi, liian vanha et todellakaan ole!
Onnea sinulle, päätöksillesi, ja upeaa kevättä!
...oli tosi ihana lukea kirjoituksesi! Jotenkin huojensi oloa, kun huomaa että en todellakaan ole ainoa. Minulla on muuten vakituinen työpaikka, mutta lähinnä se hirvittää että ne ei tykkää hyvää äitiyslomasta, kun pitää ottaa sijainen ja opetta se ym. (on vielä mies esimies) Mutta ehkä sitä rohkenee kuitenkin ruveta yrittämään... olen todella ajatellut mielessäni anella sektiotakin jos nyt yleensä "tärppää". Mutta tsemppiä sinulle ja kaikille muillekin odottajille!!
Moi
Mulla ne pelot vasta alkoivat kun tulin raskaaksi.
Kokoajan pelkää jotain,kun yhden asian saa pois mielestä niin jotain muuta löytyy.
Onko lapsi terve,onko sitä jo onnistunut jotenkin vahingoittamaan,onko sittenkin valmis äidiksi,osaako sitä edes hoitaa ym,ym
Huoli on kova joka asiasta vaikka vauvaa yritettiin 1,5 vuotta ja se on toivottu ja haluttu.
Luulisi että raskaus olisi ihanaa aikaa ja siitä voisi nauttia,mutta aina joku huoli varjostaa onnea.
Onneksi sentään on tälläisiä palstoja josta voi kysyä tyhmiäkin kysymyksiä.
Kyllä tuntuu mullakin olevan pientä raskauden aina alkanutta pelkoa. Olen nimittäin toistuvasti nähnyt samanlaista unta: Menen avomiehen kanssa johonkin sairaalan tapaiseen rakennukseen, josta meille annetaan vastaanottotiskiltä syliin pieni vauva ja onnitellaan kovasti. (Olispa synnytys siis noin helppoa, heh!) Sitten lähdetään kotiin ja kotona huomaan, etten yhtään tiedä miten vauvaa hoidetaan. Ihmettelen vain kovasti, että miksi ne ei siellä sairaalassa yhtään neuvoneet ja antaneet "käyttöohjeita", vaikka niiden kyllä pitäisi. Siihen unet sitten loppuvat, kamalaan neuvottomuuden tilaan...
Eli kyllä varmaan alitajunnassa alkaa pikku hiljaa muhia pieni paniikki siitä, että kohta tosiaan ihan oikeasti pitää synnyttää ja sitten vielä osata hoitaa oikein sitä pientä avutonta nyyttiä. KÄÄK!