Täällä palstalla monet miettii että onkohan nyt tullut keskenmeno ja mulla on kans nyt sellanen tilanne. En vain jaksanut kaikkia lukea joka liittyisi nyt minun tapaukseeni, joten tein nyt oman keskustelun. Olen 6 raskausviikolla. Eli eilen yöllä huomasin käydessäni vessassa että pyyhittäessä tuli vähän ruskeaa vuotoa, huomasin myös että raskausoireeni olivat kadonneet. Aamulla alushousuihin lorahti ja kiireissäni pelkäsin että oli tullut kunnolla vertakin, mutta se oli vain edellisillan spermat ja seassa vähän ruskeaa vuotoa. Raskausoireita ei ole nyt aamullakaan ollut eli minulla nännien aristus ja pahoinvointi. Tosin ihan vähäistä kuvotusta, mutta sekin voi olla vain kuvitelmaa tai sitten ei. Kyselen vain että onko teillä tullut aina kerkenmeno jos raskausoireet ovat kadonneet, vai voiko olla että kaikki on hyvin vaikka oireet katoavat?
Oireet katosi
6
6634
Vastaukset
- tiiz
No alkoihan se pahoinvointi tänäkin aamuna, tosin vähän viiveellä. Tuli helpottunut olo, mutta pieni jännitys kuitenkin on, kun ei siitä vuodosta vielä oikeen tiedä että käykä huonosti vai ei. Mulla on ollut pahoinvointia nyt 6 päivää, ja joka päivä vähän voimistunut. Nyt sitten on jo sellainen olo että melkein tulee oksennus. Nyt viimeiset muutama päivä on ollut ympäri vuorokauden yölläkin, joten vähän pelästyin viime yönä, kun ei ollut pahoinvointia. Ja nänneistä nyt en oikein tiedä kun ne ovat tämän raskauden ajan välillä olleet tosi aratkin ja välillä ei oikeastaan mitään. Toivottavasti ei menisi kesken.
Mutta toivon edelleen vastauksia kysymykseeni, vaikka pieni helpotus tilanteeseeni tulikin.
Kyselen vain että onko teillä tullut aina kerkenmeno jos raskausoireet ovat kadonneet, vai voiko olla että kaikki on hyvin vaikka oireet katoavat?- Hoorays
Ei raskausoireiden väheneminen/loppuminen lähes ikinä tarkoita keskenmenoa! Jossain vaiheessa ne aina vähenee, ja sitäpaitsi pahoinvointia tulee vain 50% odottajista, joten ei sen perusteella ainakaan voi mitään päätellä! Sitäpaitsi viestisi perusteella sinun oireesi ovat todella voimakkaat! Minulla on kaikki raskaudet (4) olleet täysin oireettomia sinne puoliväliin saakka...
- 1+1=5
ultraan tarkistuttamaan tilanteen jos olet huolissasi. Itse olen käynyt kaikissa kolmessa rask.ultrassa viik.5 sen jälkeen kun meinasin heittää henkeni ku-raskauden takia.
Esim. pahoinvointia ei ole ollut yhdessäkään raskaudessani, onneksi - tiiz
1+1=5 kirjoitti:
ultraan tarkistuttamaan tilanteen jos olet huolissasi. Itse olen käynyt kaikissa kolmessa rask.ultrassa viik.5 sen jälkeen kun meinasin heittää henkeni ku-raskauden takia.
Esim. pahoinvointia ei ole ollut yhdessäkään raskaudessani, onneksiKävin siis maanantaina ultrassa, kun huolestutti. Tosin vuoto ei vastannut vielä keskenmenon määrää. Kaikki oli ultrassa hyvin, ja raskauviikot on nyt siis 6 2. Ruskeaa vuotoa on kyllä jatkunut kokoajan, ja hyytymiä on ollut. Sunnuntaina tuli kerran vertakin. Tuosta vuodon alkamisesta raskausoireet ovat tosiaan vähentyneet ja nyt maanantai aamuna oli vielä vähän pahoinvointia, mutta nyt ei ole enään ollut raskausoireita ollenkaan. Pelottaa ja ajattelin nyt perjantaina soittaa neuvvolaan tai terveyskeskukseen että pitäisikö taas mennä ultraan, jos siis oireet jatkuu samanlaisina. Eniten huolestuttaa tämä raskausoireiden loppuminen. En uskalla enään harrastaa seksiäkään mieheni kanssa, vaikka lääkäri sanoi ettei yhdyntä pitäisi vaikuttaa siihen että tulee keskenmeno.
Hoorays
Kyllähän ne raskausoireet jossain vaiheessa vähenee/loppuu, mutta tuskin minulla pitäisi vielä koska olen kuitenkin vasta viikolla 6 2. - mettijainen
tiiz kirjoitti:
Kävin siis maanantaina ultrassa, kun huolestutti. Tosin vuoto ei vastannut vielä keskenmenon määrää. Kaikki oli ultrassa hyvin, ja raskauviikot on nyt siis 6 2. Ruskeaa vuotoa on kyllä jatkunut kokoajan, ja hyytymiä on ollut. Sunnuntaina tuli kerran vertakin. Tuosta vuodon alkamisesta raskausoireet ovat tosiaan vähentyneet ja nyt maanantai aamuna oli vielä vähän pahoinvointia, mutta nyt ei ole enään ollut raskausoireita ollenkaan. Pelottaa ja ajattelin nyt perjantaina soittaa neuvvolaan tai terveyskeskukseen että pitäisikö taas mennä ultraan, jos siis oireet jatkuu samanlaisina. Eniten huolestuttaa tämä raskausoireiden loppuminen. En uskalla enään harrastaa seksiäkään mieheni kanssa, vaikka lääkäri sanoi ettei yhdyntä pitäisi vaikuttaa siihen että tulee keskenmeno.
Hoorays
Kyllähän ne raskausoireet jossain vaiheessa vähenee/loppuu, mutta tuskin minulla pitäisi vielä koska olen kuitenkin vasta viikolla 6 2.Hei!
Alkuraskaudessa on "normaalia" että voi tulla vähäistä vuotoa.Monilla tuleekin esim.menkkojen aikaan vuotoa.Jos tulee polttavia kipuja alavatsassa tai alaselänkipua soita neuvolaan.Tai vuoto runsastuu ja tulee kirkasta punaista vuotoa.Itse juuri keskenmenon kokeneena viikolla 11 4.sikiö kuollut jo viikolla 8.Kärsin ensiksi polttavista menkkakivuista pari päivää.sen jälkeen alkoi alaselän kivut ja vuoto.Neuvolaan kun soitin ja kerroin kivuista sanoi heti ettei normaalia.
Raskausoireista.Olet kuitenkin sen verran alussa että monella ei vielä ole tuossa vaiheessa paljoa ole oireita tai oireet vaihtelee vielä eikä joka päivä ole huonoa oloa.Itsellä ei ollut noilla viikoilla oireita juuri vaikka sikiö oli vielä silloin elossa.Tietenkin oireiden vähyys yhtäkkiä voi olla merkki keskenmenosta mutta olet noin alussa että varmasti hankalaa vielä sanoa mitään ja ultrassahan kaikki oli hyvin.:) Mene omien tuntemuksien mukaan.itse tiesin jo kivuista ettei voi olla normaalia enään.
Ruskea vuoto on aina , kirkas vuoto -- .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun463240Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5091962Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei171930Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si831817- 181532
Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431438- 281366
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?901329Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1261232UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa
Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa1131168