1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa Oulussa oli kelloseppänä mainitun niminen. Onko kyseessä sama henkilö vai kirjoittiko hän nimensä kahdella eri tavalla rakentamiensa kellojen tauluun. Ainakin kaksi kelloa on vielä tiedossani. Alkuaan Strömer (Strömberg) oli Iisalmelta Paaslahden Rytkösiä joka tuli Ouluun ja onnistui pääsemään kellosepän oppiin. Saatuaan kisällin paperit muutti nimensä. Kuka tietäisi tarkemmin ja kertoisi?
Strömer ja Strömberg
Ajaluku
0295
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.