Ehkä raskaana, auttakaa.

i need help, now

Olen 13v (pian 14) ja olemme harrastaneet muutama päivä sitten seksiä pitkäaikaisen poikaystäväni(15v) kanssa. Harrastimme viimeksi viime kesänä, ei ole tullut tilaisuutta sen jälkeen.
Ensimmäiseksi, en halua kuulla mitään vastuuttomuudesta. Olemme olleet kohta vuoden yhdessä, ja rakastamme toisiamme syvästi. Seksistä ja ehkäisystä olemme puhuneet avoimesti ja asioista on sovittu etukäteen. Joka kerralla olemme käyttäneet kondomia.
Eli siis, pari päivää sitten harrastimme seksiä kaksi kertaa poikaystäväni kanssa. Kysyin jälkeenpäin häneltä, että menihän kaikki kortsun kanssa ok, ja hän sanoi että omasta mielestään kyllä. Uskon häntä tässä asiassa.
Se vain, että menkkojeni pitäisi ehkä alkaa tällä viikolla. En tosiaan muista että milloin, mutta muistan katsoneeni että tällä tai ensi viikolla. Jos viikon sisään menkkoja ei kuulu, teen raskaustestin ihan oman mielenrauhani palauttamiseen.

Jos olen raskaana, voiko keskenmenon aiheuttaa jotenkin? Kukaan teistä ei tunne äitiäni tai isääni, joten teidän on vain uskottava että kummallekaan kertominen ei tule kysymykseenkään.
Otin selvää, ja kun olen alle 15v, en voi tehdä aborttia ilman että vanhempani saavat tietää.
En voi jatkaa raskautta, koska se huomattaisi.
Joten JOS olen raskaana, tarvitsen keskenmenon. Se pelastaisi elämäni.

Kertokaa mitä voin tehdä.

2

636

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        41
        1897
      2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        710
        1280
      3. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        99
        1031
      4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

        Tässä hetkessä tai menneestä?
        Ikävä
        102
        908
      5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        88
        894
      6. Mikä hänessä

        Saa sut kuumaksi?
        Ikävä
        66
        751
      7. Taidan olla pelkuri

        Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
        Ikävä
        33
        632
      8. Olinko yhden viestin arvoinen?

        Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
        Ikävä
        68
        518
      9. Kuka om uusi kylän mies?

        Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
        Suomussalmi
        13
        508
      10. oot mun silmissä

        Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
        Ikävä
        78
        501
      Aihe