Tapasin viime vuoden SexHibition-messuilla erään charmantin miehen, hän oli hienossa puvussa ja käveli ympäriinsä poltellen sikaria. Mies näytti hyvin huolitellulta, ja varakkaalta, joka tietenkin sekin vetosi minuun. En ole koskaan pahemmin tuntenut vetoa oman ikäisiini "miehiin", jos heitä miehiksi voi edes kutsua.
Hän tuli sitten erään kojun luona juttelemaan minulle, ja vaikutti elegantilta kaikkine hienoisine liikkeine ja kehonkielineen, ja hänen äänensä oli rauhallinen ja miehekäs, itsevarmuutta huokuva, juuri sellainen ääni jonka kuullessaan jokaisen naisen luulisi kostuttavan pian pikkarinsa.
Ainoa ongelma, jos sitä omasi ongelmakseni voin nimittää - sillä sen luulisi aiheuttavan pahennusta enemmänkin muiden silmissä, kuin minun - oli meidän ikäeromme.
Minä olen 19-vuotias nuori neitonen, hän taas on 42. Hän on eronnut mies, kokenut jo parisuhteen ylä- ja alamäet, jotka minulla ovat vasta monen vuoden päästä edessä. Avioliitosta hänelle jäi myös kaksi lasta, jotka muuten olen myös tavannutkin. He ovat 9-vuotias tyttö ja 15-vuotias poika.
Tulen kumminkin hyvin toimeen "lasten" kanssa, vaikka hänen lapsensa ovatkin jo ns. isoja, ja poika ei edes huomattavasti minua nuorempi. Olen tässä näiden seitsemän kuukauden aikana miettinyt kovasti, että onko tätä tervettä jatkaa ja mikä vaikutus suhteellamme voisi olla esim. miehen lapsiin.
Kaikki näyttää kuitenkin olevan loistokkaalla mallilla, parisuhde siinä missä muutkin.
Ja historiahan tuntee ikäerot rakkaudessa, ja myös nuoret ihmiset, kuten Romeo ja Julia..
Vaikka tarina onkin, tai legenda, niin palvottu sellainen. Romeo on 17 ja Julia 14, molemmat siis hyvin nuoria.. Mutta rakkaus ei siis katso ikää, eihän? Kyllä voi rakastaa vaikka on nuorikin.
Mutta hieman paheksutumpia ovat sitten hyvin suuret ikäerot, kuten menehtynyt pupunen
Anna Nicole Smith ja J. Howard Marshall (ikäeroa 46 vuotta...)
ja Catherine Zeta-Jones ja Michael Douglas (ikäeroa 25 vuotta)
Meidän ikäeromme on 23 vuotta.
Kaikenlaiset kommentit ovat odotettuja, sillä mielelläni kuulen muiden suomalaisten mielipiteitä..
Suomalaisessa yhteiskunnassa nimittäin ainakin tuntuu, että suurta ikäeroa katsotaan pelkällä pahalla.
Mutta eikö loppujen lopuksi kumminkin ole tärkeintä, että me kaksi henkilöä tunnemme vetoa toisiimme, jota voi rakkaudeksikin kutsua?
Hän tuli sitten erään kojun luona juttelemaan minulle, ja vaikutti elegantilta kaikkine hienoisine liikkeine ja kehonkielineen, ja hänen äänensä oli rauhallinen ja miehekäs, itsevarmuutta huokuva, juuri sellainen ääni jonka kuullessaan jokaisen naisen luulisi kostuttavan pian pikkarinsa.
Ainoa ongelma, jos sitä omasi ongelmakseni voin nimittää - sillä sen luulisi aiheuttavan pahennusta enemmänkin muiden silmissä, kuin minun - oli meidän ikäeromme.
Minä olen 19-vuotias nuori neitonen, hän taas on 42. Hän on eronnut mies, kokenut jo parisuhteen ylä- ja alamäet, jotka minulla ovat vasta monen vuoden päästä edessä. Avioliitosta hänelle jäi myös kaksi lasta, jotka muuten olen myös tavannutkin. He ovat 9-vuotias tyttö ja 15-vuotias poika.
Tulen kumminkin hyvin toimeen "lasten" kanssa, vaikka hänen lapsensa ovatkin jo ns. isoja, ja poika ei edes huomattavasti minua nuorempi. Olen tässä näiden seitsemän kuukauden aikana miettinyt kovasti, että onko tätä tervettä jatkaa ja mikä vaikutus suhteellamme voisi olla esim. miehen lapsiin.
Kaikki näyttää kuitenkin olevan loistokkaalla mallilla, parisuhde siinä missä muutkin.
Ja historiahan tuntee ikäerot rakkaudessa, ja myös nuoret ihmiset, kuten Romeo ja Julia..
Vaikka tarina onkin, tai legenda, niin palvottu sellainen. Romeo on 17 ja Julia 14, molemmat siis hyvin nuoria.. Mutta rakkaus ei siis katso ikää, eihän? Kyllä voi rakastaa vaikka on nuorikin.
Mutta hieman paheksutumpia ovat sitten hyvin suuret ikäerot, kuten menehtynyt pupunen
Anna Nicole Smith ja J. Howard Marshall (ikäeroa 46 vuotta...)
ja Catherine Zeta-Jones ja Michael Douglas (ikäeroa 25 vuotta)
Meidän ikäeromme on 23 vuotta.
Kaikenlaiset kommentit ovat odotettuja, sillä mielelläni kuulen muiden suomalaisten mielipiteitä..
Suomalaisessa yhteiskunnassa nimittäin ainakin tuntuu, että suurta ikäeroa katsotaan pelkällä pahalla.
Mutta eikö loppujen lopuksi kumminkin ole tärkeintä, että me kaksi henkilöä tunnemme vetoa toisiimme, jota voi rakkaudeksikin kutsua?
Vastaukset 2
Vanhimmat
anna palaa vaan! Muuten olisin kyllä varovainen...
Itse vähän samantapaisessa tilanteessa.
Suomalaiset ovat niin ahdasmielistä kansaa, etteivät luultavasti hyväksyisi suhdetta tai ainakaan ne, jotka eivät ole kokeneet vastaavaa, suhdetta, jossa huomattava ikäero.
Kuitenkin ajattelisin, että mitä muut ovat elämääsi puuttumaan tai mitä se, mitä elämässäsi teet ja kenen kanssa sen vietät niin muille kuuluisi? Jos itse olet onnellinen hänen kanssaan vaikka teillä on huomattava ikäero, niin minun puolestani anna mennä vaan. :) Toisaalta, kannattaa miettiä ja tehdä varmaksi itselleen, mitä omalta tulevaisuudeltansa oikeen haluaa tai mitä suhteeltanne haluat. Itse pyörittelen mm. noita kysymyksiä päässäni.
Elämä, jossa kumppaneilla on huomattava ikäero, ei varmaankaan ole helppoa. Ei niinkään sen takia, etteikö toisen kanssa tulisi toimeen, vaan sen takia, mitä toiset ajattelevat. Monelta vastaan tulijalta varmasti tulisi paheksuvia tai hämmentyneitä katseita, jos haluaisi esim. kulkea kaupungilla käsikädessä.
Lapsi asiaan, miten heihin vaikuttaisi, en osaa sanoa mitään. Ei se välttämättä mitenkään vaikuta. Toisaalta lapset ovat vielä peruskoulu- ja murrosikäisiä, joten voisin kuvitella, että jonkinmoista koulukiusaamista asiasta saattaisi tulla, mutta eihän sitä tiedä. Tuli vain mieleeni, kun lapset osaavat olla hyvinkin julmia toisilleen.
Itsestäni voisin sanoa, että meilläkin synkkaa hänen kanssaan hyvin yksiin ja tuntuu kuin olisimme kuin luodut toisillemme. :) Mutta juuri tuo ikäero minuakin välillä mietityttää, aikalailla kaikessa mielessä. Itse haluan mm. jossain vaiheessa perheen. Onnistuisiko hänen kanssaan? En tiedä, ei ehkä. Hankalaa on välillä, kun pyörittelee asioita mielessään, kun tuntuu, ettei pääse ajatuksissa eteenpäin. Tai alan päätyä siihen, että ystävyydeksi suhteeni hänen kanssaan kai on jäätävä. Toisaalta ei pitäisi ajatella sitä mitä muut ajattelevat vaan sitä, mikä olisi itselle parasta ja että olisi itse onnellinen. Tietysti myös toisen tunteet huomioon ottaen.
Oletko jutellut hänen kanssaan asioista mistä kirjoitit?