Ei ihastusta:(..

Joillekin hieman epäonnisemmille yksilöille ei elämä sitten hymyile rakkauden saralla yhtään..
Olkaa te palstalaiset iloisia siitä, että teillä edes on ihastus, tai vetoa jotain henkilöä kohtaa..
Vaikka tuskaista se joskus onkin ja riipaisee sydämessä, niin silti tunnette ihastumisen ja rakastumisen tunteen. Nuorena henkilönä tietenkin ihastun herkästi ja usein, ja palavastikin, mutta pienestä iästäni huolimatta en koskaan naiivin sokeasti, joten ajatusta pidemälle en ole vakavasti ainakaan edennyt.
Ehkä tulisi ottaa hieman riskejä, mutten siltikään halua. Tai uskalla.
Tiedän että rakkaus odottaa minua jossain, mutta minulla on vielä koko elämä edessä ja aikaa etsiä sitä.
Kaikista eniten kumminkin pelottaa katkeroituminen, ettei minua onnista, rakkauden löytämisessä..
Tai koko nuoruus menee hukkaan pelätessä.. Mutta katkeruuttahan teettää myös epäonninen rakkaus, kuten monet irralliset tai rikkinäiset suhteet joihin vain menee hetken mielijohteesta, ja myöhemmin ne loppuvat aina verisiin riitoihin ja itkuun.. En jälkimmäistä ole kokenut, joten tavallaan olen myös iloinen siitä etten ole seurustellut.
Sillä tosiaan olen vasta nuori, ystävänihän ovat monet seurustelleet ja vaihtaneet kumppaneitaan jo vuosia, mutta en koskaan nähnyt mitään suurta heidän seurustelleessaan 14- tai 15-vuotiaina, ja niin he ovat itsekin todenneet.. Ellei kyseessä ollut sitten Romeon ja Julian kaltainen rakkaus.. En tietenkään väheksy yläasteikäisten seurustelua, mutta tiedän millaista se usimmiten on. Se alkaa känneillä ja päättyy darraan.
Mutta on niin mukava lukea näitä kirjoituksia täällä. Joidenkin viestit ovat täysin järjettömiä, vain parisanaisia, jonka jälkeen alkuperäinen kirjoittaja katoaa bittiavaruuteen eikä hänestä näy palstoilla enää jälkeäkään.. Mutta silti kirjoituksen takana on aina ihkaoikea ihminen, joka luultavasti vielä parin päivän päästä tulee palstalle odottamaan, jos hänen ihastukensa olisikin täällä odottamassa häntä.
Palsta on mielestäni "rakkaus ja rakastuminen" palstan ohella yksi parhaimmista Suomi24:ssä..
Se on täynnä toiveikkaita ihmisiä, ja näen palstan kuin taivaana, jonne kaikki katselevat ja odottavat näkevän oman tähdenlentonsa.. Niin paljon tunnetta yhdellä palstalla..
Mutta minä niin toivon että te todella kertoisitte yhtä kauniilla sanoilla, kuin täällä kirjoitatte, tunteistanne myös ihastuksen kohteelle. Ja tunnen surua kaikkien puolesta jotka ovat ihastuneet ihmiseen johonka se ei ole sopivaa, kuten varattuun.. Ei tunteilleen voi mitään, tai sille että tapasit jonkun "liian myöhään", kun hän oli jo ehtinyt parisuhteeseen jonkun toisen kanssa..
En tiedä mitä te ajattelette syksystä tai talvesta, mutta minä rakastan molempia.
Vuodenajat tuovat eri vivahteita, värejä ja vaihtelua elämään. Kesäiltoina on tosiaan ihana kävellä rannalla ja tuntea pehmeä tuuli iholla.. Katsella merenrannalla auringonlaskua, tai mikä vielä kauniimpaa, sen nousua! Ja syksyn tullen huomata taas kaikki kauniit oranssin, punaisen ja keltaisen murretut sävyt, joihin joka syksy yhä uudestaan havahtuu taas.. Ja talvi.. Talvessa ja lumessa on jotain niin kaunista ja viatonta, kuin taivas maan päällä. Kaikessa epätoivossakin ja elämän lyödessä kasvoihin, voimme silti olla kiitollisia monista asioista. Ja vaikken olekaan ihastunut juuri nyt kehenkään ihmiseen, niin rakastan silti perhettäni ja ystäviäni. Ja ehkä heidän rakkautensa riittääkin minulle, vielä ainakin tämän päivän.
0311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

child92 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu