Tulkaa helikopterilla

Tieasiaa

Naapuri on kaivauttanut ylös tonttinsa kautta kotiimme kulkevan ainoan tiemme. Naapuri ei halua, että käytimme sitä tietä. Emme mekään olisi halunneet, mutta kun muuta tietä ei ole. Nyt ei ole mitään tietä. Meille ei pääse poliisiauto, ambulanssi eikä paloauto emmekä mekään, minä ja puolisoni, eläkeläiset, pelastustiemme on katkaistu. Naapuri on nuori perheenisä, joka rakentaa taloa. Hänellä on vaikeuksia pysyä housuissaan, ensin hän kaatoi puita meidän puloelta rajaa, sitten kävi ilmi, että rakennus on liian lähellä rajaa. Meiltä ei kysytty lupaa. Nyt oli tien katkaisun vuoro.
Röyhkeät perivät maan.

Olemme käyttäneet tätä nyt katkaistua yksityistietä ja sen edeltäjää jo 35 vuotta päästäksemme yleiselle tielle. Vähätuloisina eläkeläisinä meillä ei ole varaa rakennuttaa tietä mitään muuta kautta. Kunnan tiehenkilö sanoo, ettei tämä asia kuulu heille. Sanoivat vain, ettei kaveri voi olla niin tyhmä, että katkaisee tien. Onpas. Poliisilta saa vain sympatiaa. Poliisi pääsi yksin kuuntelemaan tontin omistajan, tämän hurmaavan psykopaatin muunneltua totuutta. Psykopaatti lopettaa hurmaamisen heti minun läsnäollessani.
Vähätuloiset eivät saa oikeutta tässä maassa.

Tiedoksi vaan kaikille, meille on tultava helikopterilla. Me seitsenkymppiset puolestamme hiivimme risukoissa ja hyppelehdimme ojien yli päästäksemme ihmisten ilmoille oli sitten sydänkohtaus tai maidonhakumatka (kauppaan 7 km). Älkää valittako, jos outo henkilö hiippailee pihallanne. Toimittakaa mätiä kananmunia naapurille.
Voittavatko psykopaatit aina?

2

638

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 12+3

      tuon tappelun jos vahingossa kaatoi puita teidän puolelta ja aloit mittaan rakennuksen paikkaa.Eli jos näin niin ihan oma vika.
      Tuo ei voi kaivauttaa tai katkaista tietä jos sen tontissa on merkitty kaavaan tuon tien rasite ja rakennuskaavassa on teidän tien paikka merkittynä.Eli kunnanvirastoon tutkimaan tuo asia ja sitten haaste oikeuteen ja ei ole pakko asioida paiokallisen poliisin kanssa jos vaikka sen tuttu.Voit tehdä rikosilmoituksen myös tuon läänin pääpoliisiasemalle ja niin kannattaa tehdäkkin.Ilman rosista ja siviilikannedtta ette voi mitään ikävä kyllä eli nyt ekana sitää kaavaa tarkisteleen.Ja onko naapurin tontille merkitty teidän tien rasite.

      • Tieasiaa

        Ihan tahallaan naapuri kaatoi ne puut. Sokea Reettakin olisi nähnyt rajapyykit. Rajalla kulki vanha oja, jonka meidänpuolella puut kasvoivat. Ja lisäksi hän väittää, että rajalta pitää kaataa puut neljän metrin etäisyydeltä. Hahhah. Millä tonttialueella olette nähnyt sellaista erämaata, että kummaltakin puolelta rajaa 4 metrin etäisyydeltä = 8 m kaikki puut olisi parturoitu? Tai voihan niin olla, jos talot ovat vierivieressä. Naapurin tontti on jotain 3500m2. 4 metrin raja pätee metsämaahan, eli kummaltakin puolelta rajaa pitää putsata puut 2 m etäisyydeltä, jotta rajalinja näkyy.
        Katselin, että naapuri pursuilee myös viereisen rakentamattoman tontin puolelle.
        Eivätkö rakennusmääräykset ja etäisyysvaatimukset naapurin tonttiin kuulukaan kaikille rakentajille?
        Manipulaattori on manipulaattori vaikka voissa paistais.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      3027
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      16
      1071
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      893
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      51
      856
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      52
      819
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      48
      699
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      79
      665
    8. 53
      647
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      636
    10. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      614
    Aihe