.

...

Meidän käytöskulttuuriin ei kuulu uskaltaa tuntea mitään niin, että muut sen näkisivät. Itkut ja ilot puramme vain tutussa seurassa ja siinäkin valikoimme kuka on riittävän luotettava todistamaan moiset purkaukset. Miksi? Mieluummin viinaa ja talon taakse yksin itkemään,niin eiköhän se elämä taas siitä.

Sen takia uskallan ap:lle väittää, että enemmän häpeässä kyse on pelosta tulla torjutuksi ja ylipäätään uskaltaa kokea omia tunteitaan muiden seurassa, jos vaikka vahingossa lipsahtaakin osa totuudesta julki.

Jatkoa ajatellen ihastumisen tunteet vain pitäisi hyväksyä ja senkin, että ne lisäävät epävarmuutta. Olisi jotenkin omituista ihastua toiseen, jos ei nyt pientä jännitystä väreilisi ilmassa ja syntyisi jännitystä onnistuuko tutustuminen. Itsevarmuus tulee siitä, että suostuu elämään tunteensa kanssa ja hyväksyy siitä syntyvät tunnereaktiot. Voin kuitenkin lohduttaa, miten omassa sisikunnassa vellova tunne on sata kertaa mahtavampi kuin se muille näkyy. Ei siis kannata hirveästi pelätä sitä, että muistuttaisi avointa näyteikkunaa jota voi muut pällistellä.