Tämän viestin tarkoituksena ei suinkaan ole houkutella ketään lähtemään Azoreille kestämättömin perustein vaan häivyttää niitä ennakkoluuloja, joita matkailijoiden keskuudessa yleisesti liikkuu saariryhmästa ja sen säästä etenkin kesäkauden ulkopuolella.
São MIguelilla on sunnuntaina 24.10. mitä ihanin suomalainen kesäpäivä, lämpöä iltapäivällä runsaat parikymmentä, yöllä selkeydestä riippuen minimissään 15-18 C, ilman suhteellinen kosteus noin 70 %. Etelästä puhaltaa heikko tuuli. Taivaalla on muutama pilvenhattara. Meriveden lämpötila on 20 C. Ilma on raikasta ja puhdasta, Ponta Delgadan keskustassa suhteellisen puhdasta.
Kiinanruusut ja bouganvilleat kukkivat, kolibrikukat ovat aloittamassa kukintaansa, joka kestää pitkälle kevättalveen. Kamelioiden kukinnan alkamista saadaan odotella parisen kuukautta. Kniphofiat avaavat kukkansa marraskuussa. Kaikkialla on vihreää, vehmasta.
Ponta Delgada valmistautuu jouluvalojen sytyttämiseen, joka tapahtunee marraskuun puolessa välissä. Siitä kertovat valoasennukset ja koristeet laajalla alueella keskustaa.
Sunnuntaina kaupunki on rauhallinen. Isot marketit käyttävät hyväkseen lain suomaa muutosta olla auki sunnuntaisin ja juhlapyhisin koko päivän. Kuluvan viikon lopulla Teatro Micalensessa alkavat järjestyksessä 11. jazzfestivaalit, Jazzores (28.10.-3.11.). Kuudes marraskuuta esitetään Coliseu Micaelensessa vierailuvoimin ooppera Sevillan parturi. 7.11. kuullaan Teatro Micaelensessä suomalaista harmonikkataidemusiikkia, jota esittää Mika Väyrynen seäestäjänään sellisti Jan-Erik Gustafsson. Marraskuun lopulla vierailee Ponta Delgadassa perinteinen joulusirkus ja joulukuun alussa esitetään Coliseu Micaelensessa vuodenaikaan kuuluva baletti Pähkinänsärkijä. Perinteisiä jouluntuojia, jouluseimiä, rakennettaneen jo jossakin. Ponta Delgadan kulttuurikeskuksessa on avattu jouluseiminäyttely. Lagoan jouluseimimuseossa voi jouluseimiä ihailla ympäri vuoden.
São MIguelilla on aina lähellä luonto, elämä on rauhallista ja turvallista eikä kulttuuriakaan puutu. Mietin, milloin Azorit ja São Miguel mahdollisesti "löydetään". Suhtauden kaikella kunnioituksella niitä kohtaan, jotka valitsevat talvehtimispaikakseen Espanjan. Azorit ovat kuitenkin erinomainen vaihtoehto niille, jotka pakenevat kiirettä ja nauttivat leppoisasta pikkukaupungin tai maalaiselämästä. Asuntoja on tarjolla edullisesti hiljaisena talvikautena.
Tervetuloa talvehtimaan tai mikseipä ympärivuotiseksi asukkaaksi Azoreille.
24.10.2010 - kesäpäivä São Miguelilla
1
475
Vastaukset
- Vuokko76
Hei!
Huomenna olemme jo siellä! Kiitos paljon hyvistä vihjeistäsi ja kuvauksistasi. Luottavaisin mielin lähdetään, kunhan vain koneet lentävät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,734271Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt172738Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242497Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod152432Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1092318Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1102194Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992151Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6091946MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141945Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231683