Eilen lauantaina 23.10.2010 surmattiin Helsingin Munkkiniemessä 68-vuotias mies, jonka henkilöllisyys vahvistettiin tänään Ior Bockiksi. Bock kuoli keittiöveitsellä tehdyn henkirikoksen kautta. Kaksi vuotta Bockin kanssa asuneet 19- ja 28-vuotiaat ulkomaalaiset miehet on pidätetty henkirikoksesta epäiltyinä. Tutkinnanjohtajan mukaan miehet olivat avustaneet halvaantunutta Bockia arkiaskareissa.
Tämä taiteilijana ja jonkinlaisena kylähulluna tunnettu mies eli mielenkiintoisen elämän, josta media osasi mässätä osansa. Bock kasvoi adoptioperheessä, joka antoi hänelle nimen Bror Holger Bertil Svedlin. Perheessä oli myös toinen adoptoitu poika. Bockin syntyperästä ja elämän vaiheista on olemassa useampia tarinoita. Hänet tunnettiin Suomenlinnan entisenä oppaana, Bockin perheen saagasta sekä Lemminkäisen temppelin louhinnasta Sipoossa.
Erään adoptoidun elo päättyi
R.I.P. Ior
0
1194
Luetuimmat keskustelut
- 1791672
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.107859En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207634- 133608
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo89595- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37536
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510