Mä en kestä, kuinka kaikki aina kehuu sosiaaliseks ja toitottavat, kuinka helposti saan kavereita ja kuinka helposti lähestyttävä mä olen. Toi kaikki on vaan jotain pintaa, joka ei edes ole mun: eikä ole ketään sellaista, jonka seurassa voisin olla vain oma itseni tuntien, että se riittää. Olen niin yksin, vaikka on perhe ja kavereita, mutta silti... Perheessänikin olen vain vieras, koska opiskeluiden takia asun toisella paikkakunnalla. Kavereiden kanssa seuranpito jää hyvin pinnalliselle tasolle. Kukaan ei tunne mua oikeesti, joko ne ei jaksa tutustua tai sitten mä vaan en uskalla päästää ketään tarpeeksi lähelle.
Yksinäisyydestä huolimatta kintereilläni kulkee huono itsetunto; olen jo kahdenkymmenen huonommalla puolella, mutta oloni on edelleen vähintään yhtä epävarma kuin teininä. Ei ole sellaista päivää kulunutkaan, jolloin en olisi löytänyt jotain negatiivista itsestäni, joko pinnallsia tai luonteeseen liittyviä seikkoja. Olen liian lyhyt, liian lihava, liian ruma, liian mitäänsanomaton, tylsä, tavallinen, liian luotettava, liian kiltti. Jos kokisin edes yhden päivän elämää siten, että kokisin olevani hyvä ja riittävä, ehkäpä sieväkin, juuri tällaisena, voisin rehellisesti sanoa eläneeni onnellisen päivän.
Eipä mulla mitään sen syvällisempää, tahdoin vain koittaa auttaako edes kirjoittaminen itseäni. Hienoa tietysti, jos joku jaksoi tämän lukea ja vieläpä löytää siitä syitä olla onnellinen juuri nyt ja kokea olevansa arvokas juuri sellaisena mitä on.
Yksinäisyydestä huolimatta kintereilläni kulkee huono itsetunto; olen jo kahdenkymmenen huonommalla puolella, mutta oloni on edelleen vähintään yhtä epävarma kuin teininä. Ei ole sellaista päivää kulunutkaan, jolloin en olisi löytänyt jotain negatiivista itsestäni, joko pinnallsia tai luonteeseen liittyviä seikkoja. Olen liian lyhyt, liian lihava, liian ruma, liian mitäänsanomaton, tylsä, tavallinen, liian luotettava, liian kiltti. Jos kokisin edes yhden päivän elämää siten, että kokisin olevani hyvä ja riittävä, ehkäpä sieväkin, juuri tällaisena, voisin rehellisesti sanoa eläneeni onnellisen päivän.
Eipä mulla mitään sen syvällisempää, tahdoin vain koittaa auttaako edes kirjoittaminen itseäni. Hienoa tietysti, jos joku jaksoi tämän lukea ja vieläpä löytää siitä syitä olla onnellinen juuri nyt ja kokea olevansa arvokas juuri sellaisena mitä on.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tuttu tunne jotenki. mäkin vedän toisinaan "roolia". siis en todellakaan siks että HALUAISIN tehdä niin.mutta on vaan vaikea avautua omista asioistaa ja huonosta menneisyydestä. mulla ei ole oikeestaan ku 1 kaveri jolle olen kertonut aivan kaiken itestäni,ja hänkin asuu entisellä paikkakunnallani. mutta ns.kavereita mulla kyllä riittää ja just tuo että luo helposti kontakteja ja on helposti lähestyttävä. viime aikoina olen kuitenki alkanut miettiä että se on pakko hyväksyä ittensä sellasena ku on ja olla tarpeeks rohkea sanoa omat mielipiteet muiden eessä. vaan niin pystyy olla onnellinen. pari kertaa mä oon niin pystyny tekeen ja se mikä ihana vapauden tunne siitä tuli,oli aivan mahtava! ei ne muut ollukkaa nii kriittisiä ku luulin. se vaan vaatii sen kynnyksen ylittämisen,kyl se siitä lähtee ja itsetunto nousee ku saa toteuttaa omaa itteensä just sellasena ku on!
Uskalla tutustua. Jokaisella pitää olla mielestäni joku hyvä ystävä, luotettava henkilö, joku jonka kanssa voi olla ihan oma itsensä. Maailmassa on paljon yksinäisiä ihmisiä, vaikkei se siltä päältä näytäkkään ja kaikki ovat olleet joskus epävarmoja. Kaikenlaiset ihmiset ovat kertoneet minulle, miten yksinäiseltä heistä tuntuu. Teinejä tietysti, mutta silti. Yllättävän moni hautoo itsessään ikäviä asioita, mitä eivät uskalla paljastaa kellekkään tai heillä ei ole ketään henkilöä mihin luottaisivat. Kaikilla on ollut huolia ja murheita ja ne on helpompi jakaa jonkun kanssa kuin kantaa yksin ja lisäksi pitää yllä jotain "kuorta".
Olen melko avoin ja uskallan keskustella ihmisten kanssa myös syvällisistä asioista. Harvalla jos niilläkään elämä on täydellistä etteikö kukaan olisi koskaan murehtinut. Positiiviset ihmiset eivät jää murehtimaan ainoastaan niitä elämän ikäviä asioita, vaan ajattelevat tosiaan positiivisesti. Ole siis onnellinen vain mitä sinulla jo on. Surut ovat myös osa elämää, eikä täydellisiä ihmisiä ole olemassakaan.
Ja sinä olet täysin riittävä, usko pois. Etkä ole ainoa. Vaikka aloittaisitkin tästä keskustelun luulen että vastapuoli on kokenut samoja asioita. Turha esittää mitään, etkä sillä pääse kehittämään itseäsi.