Näin aluksi, en todellakaan toivo kenenkään haukkuja niskaani vaan haluan asiallisia vastauksia kysymykseeni, olittepa vaan kuinka vihaisia tavastani. olen nimittäin itse hyvin tietoinen tupakoinnin vaikutuksesta lapseen, joten ei tarvitse kenenkään tulla siitä valistamaan.
Poltin koko raskauden ajan reippaanlaisesti (melkein aski per pv), lopetusyrityksiä oli todella monta. En vain pystynyt lopettamaan, sillä ajatuskin lopettamisesta pisti tekemään tupakkia enemmän mieli. Tiesin hyvin jo silloin, että lapseni saa kaiken myrkyn myös elimistöönsä, ja vaikka kuinka monet ovat sanoneet, että lapsi pitäisi olla se kaikista parhain syy lopettaa, en onnistunut. No, nyt on raskaus takana päin ja sain itselleni terveen ja kauniin tyttövauvan reilu viikko sitten. Sairaalaoloaikana en polttanut yhtään savuketta (syy oli, etten viitsinyt mennä tupakille siellä) ja kotiin päästyäni ratkesin. Joka ikinen kerta, kun poltan savukkeen nyt (puolet vähemmän kuitenkin kuin raskausaikana), mieltäni kalvaa syyllisyys. Olen säännöstellyt tupakointini imetyksen jälkeen, mutta olen silti käynyt vielä tuntiakin ennen iimetystä tupakilla. Suositushan olisi, ettei ainakaan reiluun kahteen tuntiin saisi käydä, parempi olla ilman.
Imetyksen lopettamista en ole edes harkinnut, enkä tule harkitsemaankaan. Tupakoinnin kuitenkin haluan ja aion lopettaa, nyt kun syykin on nenän edessä. Nyt uskon, että pystyn lopettamaan, sillä olisi ihanaa imettää ilman, että tarvitsee oman tunnon kolkuttaa nikotiinimaidosta ja voisi huoletta olla lapsen kanssa ilman että tarvitsisi toivoa lapsen nukahtavan, jotta itse pääsisi tupakille. Nyt ajattelette, että miksi en lopeta. Koska minä pelkään, kuinka kamalat vieroitusoireet LAPSELLANI tulee olemaan! Ja kuinka minä niitä helpotan... Voisiko joku saman kokenut ja läpikäynyt kertoa kokemuksiaan? Tai joku, joka muuten tietää asiasta jotain... Ilman mitään haukkumisia, sillä tiedän tehneeni väärin ja kadun sitä (helppo tässä vaiheessa sanoa), mutta menneitä ei voi muuttaa, vaikka haluaisinkin.
tupakoinnin lopettaminen
5
528
Vastaukset 5
- Hah hah..
Et pystynyt millään lopettamaan lapsesi myrkyttämistä raskausaikana, mutta sairaalassa ollessa et VIITSINYT mennä tupakalle! Kunpa olisit viitsinyt ajatella lapsesi parasta, jo aiemmin. Lopeta imetys ja ala antamaan korviketta, ellet saa tupakointia lopetettua.
- nanananananana
Minä olen samaa mieltä, lopeta imetys tai tupakka!
Lapsesi verotusoireita et pysty mietnkään helpottamaan, se huutaa sen muutaman päivän.
Itse olen kerran lopettanut seinään ja ekat 3pv olivat pahimmat ja jo viikonpäästä olin kokonaan irti.
Alotin sitten kyllä jokusen vuoden päästä uudestaan ja sitten kun huomasin olevani raskaana niin viikko plussaamisesta olin lopettanut, vähensin huomattavasti joka päivä tuon viikon aikana.
Ystäväni poltti raskauden mutta antoi sitten korviketta synnytettyään.....
Se että et sen takia lopeta imetystä tai tupakkaa kun pelkäät lapsesi vierotusoireita niin on jo minusta itsekästä koska ne jokatapauksessa tulevat ja sille et mitään mahda. Mitä pikimmin lapsi eroon nikotiinista on paras hänelle kasvun ja kehityksenkin kannalta.
- siinä auta
kuin joko kerralla lopettaa ja kuunnella itkuja pari päivää(eihän itkuja nyt edes välttämättä tule) tai vähentää tupakan määrää pikku hiljaa.Hienoa kuitenkin että haluat jatkaa imetystä ja lopettaa tupakan,toivottavasti onnistuu.
- y4geg3
onnitella, että sinä tosissasi mietit nyt asiaa. Mutta pakko on kyllä siitä moittia, että olet melko itsekäs jos ajattelet niin, että jatkat tupakointia sen vuoksi, ettei lapsellesi tule vieroitusoireita. Tässä taas tekosyy tekosyiden listassa... Mutta se siitä ja nyt alat miettimään mitä hallaa sinä sille lapsellesi oikeasti teet, katot sitä silmiin ja mietit haluatko todella. Onko todella jokin aine niin tärkeää, että se menee sen pienen hyvinvoinnin edelle.
Minä olen tupakoinut vuosia, tiedän mitä riippuvuus siihen aineeseen on ja sen, että joskus keksii mitä kummallisimpia tekosyitä polttaa. Mutta kun raskaustesti oli positiivinen, jätin tupakat paikallisen ostoskeskuksen roskakoriin ja hain apteekista nikotiinipurkkaa (joista käytin ehkä 2 kpl). Kun on riittävä motivaattori lopettamiseen niin se kyllä varmasti onnistuu. Ja mikä sen parempi kuin se oma muksu siinä vieressä, hänen terveytensä ja hyvinvointinsa! Hae apua ammattilaiselta jos et muuten onnistu. Tai jos päätät kuitenkin valita sen tupakan niin lopeta sitten imettäminen! - Nasu
Hei,
Odotan tyttö vauvaa, enkä pysty silti lopettamaan.
Itsekäs olo.
Toivottavasti kaikki menee hyvin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51841
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍83781Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15690Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2654Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70523
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it183522Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24486Ihmettelen tämän palstan naisia
Kun ne uskovat olevansa jotain niin ihmeellistä ja hienoa. Ja että kaikki naiset on niin upeita ja hienoja. Että mistä83479