sairastuin pahaan masennukseen noin 13-vuotiaana.
elämä tuntui turhalta ja kaikki meni aina päin persettä,vaikka oli hyviäkin asioita elämässä mukana.
meidän perhe-elämä ei ollut helppoa. isäpuoli oli seksi-fetissi,käytti paljon alkoholia ja sit tuli myös huumeet kuvaan. hakkasi äitiä jne.yritti lähennellä minua...
muutama vuosi meni siinä elämässä,sitten vihdoinkin äitini sai voimat lopettaa lopullisesti suhteen.
sen jälkeen alkoi vainoaminen,mikä sekin on nyt onneksi loppunut!
mulla oli aika huono kaveripiiri siihen aikaan,rupesin itsekin juomaan hyvin nuorena ja paljon...
viiltelin itseäni,ja nykyään kun katson käsiäni niin hävettää ...
monta kertaa mietin itsemurhaa,mutta sitten ajattelin äitiäni,siskoani ja muita läheisiäni ketkä tarvitsivat minua.
lopulta äitinikin sai tietää masennuksestani ja passitti minut heti lääkäriin,äiti näki vahingossa viilto jälkeni ja tajusi kuinka paljon olin laihtunutkin,laihdutin itseni olemattomiin koska en tahtonut että isäpuoleni kommentoi muuttunutta varataloani.
lääkäri määräsi minut psykologille ja siitä alkoi sit pitkä ja raskas tie ja selvittely ongelmiini.
muutaman vuoden söin mielialalääkkeitäkin.
minulta kuoli monta ystävää noina vuosina,syynä oli pääasiassa alkoholi ja huumeet,se pisti mua miettimään että mitä mä tosiaan haluan elämältä.
ja nyt kun olen reilu 20-vuotias ja katson elämääni taaksepäin,niin olen hyvin onnellinen että nousin siitä suosta!
ja jaksoin taistella! tällä hetkellä odotan viimeisilläni esikoistani,olen kihloissa,pian häät tiedossa ja elämä hymyilee :) !
halusin vain jakaa tarinani jotta ne nuoret jotka ovat masentuneita,ymmärtäisivät että myös raskaista asioista voi selvitä. ja elämä voi tuoda onnen :) !
pitää jaksaa taistella ja olla avoin.
en kaipaa mitään kamalia syyttely kommentteja enkä haukkumisia kiitos!
elämä tuntui turhalta ja kaikki meni aina päin persettä,vaikka oli hyviäkin asioita elämässä mukana.
meidän perhe-elämä ei ollut helppoa. isäpuoli oli seksi-fetissi,käytti paljon alkoholia ja sit tuli myös huumeet kuvaan. hakkasi äitiä jne.yritti lähennellä minua...
muutama vuosi meni siinä elämässä,sitten vihdoinkin äitini sai voimat lopettaa lopullisesti suhteen.
sen jälkeen alkoi vainoaminen,mikä sekin on nyt onneksi loppunut!
mulla oli aika huono kaveripiiri siihen aikaan,rupesin itsekin juomaan hyvin nuorena ja paljon...
viiltelin itseäni,ja nykyään kun katson käsiäni niin hävettää ...
monta kertaa mietin itsemurhaa,mutta sitten ajattelin äitiäni,siskoani ja muita läheisiäni ketkä tarvitsivat minua.
lopulta äitinikin sai tietää masennuksestani ja passitti minut heti lääkäriin,äiti näki vahingossa viilto jälkeni ja tajusi kuinka paljon olin laihtunutkin,laihdutin itseni olemattomiin koska en tahtonut että isäpuoleni kommentoi muuttunutta varataloani.
lääkäri määräsi minut psykologille ja siitä alkoi sit pitkä ja raskas tie ja selvittely ongelmiini.
muutaman vuoden söin mielialalääkkeitäkin.
minulta kuoli monta ystävää noina vuosina,syynä oli pääasiassa alkoholi ja huumeet,se pisti mua miettimään että mitä mä tosiaan haluan elämältä.
ja nyt kun olen reilu 20-vuotias ja katson elämääni taaksepäin,niin olen hyvin onnellinen että nousin siitä suosta!
ja jaksoin taistella! tällä hetkellä odotan viimeisilläni esikoistani,olen kihloissa,pian häät tiedossa ja elämä hymyilee :) !
halusin vain jakaa tarinani jotta ne nuoret jotka ovat masentuneita,ymmärtäisivät että myös raskaista asioista voi selvitä. ja elämä voi tuoda onnen :) !
pitää jaksaa taistella ja olla avoin.
en kaipaa mitään kamalia syyttely kommentteja enkä haukkumisia kiitos!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tarinasi on liikuttava, onnea kun olet voittanut vaikeudet ja nyt onni kukoistaa, tosiaankin näitä onnistuneita tapauksiakin on olemassa.
Raskaasta menneisyydestä voi toipua juuri avoimuudella ja sinnikkyydellä, vaikeaa on varmasti ja kivinen tie, mutta kyllä kannattaa pinnistellä;)
Sinulle mitä parhainta vaan voi elämässä toivoa, saat lapsen, siinä onkin sitä suurinta rikkautta mitä ihminen voi saada, äitinä olemista, rakkautta saa ja saa myös antaa, hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi!
joo minusta on niin kamala lukea ja katsoa sivusta kun niin monet nuoret kärsivät ja ovat ahdingossa.
kun itse tietää mitä se tuska on. ja kun tuntuu että kukaan ei välittäisi tai ymmärtäisi.
nyt itse ymmärrän kuinka huolissaan minunkin ystävät ja sukulaiset ovat oikeasti olleet minusta.
ja tämä kaikki tuli pinnalle kun tosiaan esikoistani odotan,niin miettinyt omia menneitä aikoja.
toivon todella että minun lapseni ei tarvitse käydä samaa lävitse ja teen kaikkeni että lapseni
saa normaalin,turvallisen ja rakastavan perhe-elämän ja kodin.
on aivan ihana tunne kun tuntee olevansa rakastettu ja on perusasiat hyvin.
ja mikä parasta sisälläni kasvaa uusi ihmisen alku :) !