sairastuin pahaan masennukseen noin 13-vuotiaana.
elämä tuntui turhalta ja kaikki meni aina päin persettä,vaikka oli hyviäkin asioita elämässä mukana.
meidän perhe-elämä ei ollut helppoa. isäpuoli oli seksi-fetissi,käytti paljon alkoholia ja sit tuli myös huumeet kuvaan. hakkasi äitiä jne.yritti lähennellä minua...
muutama vuosi meni siinä elämässä,sitten vihdoinkin äitini sai voimat lopettaa lopullisesti suhteen.
sen jälkeen alkoi vainoaminen,mikä sekin on nyt onneksi loppunut!
mulla oli aika huono kaveripiiri siihen aikaan,rupesin itsekin juomaan hyvin nuorena ja paljon...
viiltelin itseäni,ja nykyään kun katson käsiäni niin hävettää ...
monta kertaa mietin itsemurhaa,mutta sitten ajattelin äitiäni,siskoani ja muita läheisiäni ketkä tarvitsivat minua.
lopulta äitinikin sai tietää masennuksestani ja passitti minut heti lääkäriin,äiti näki vahingossa viilto jälkeni ja tajusi kuinka paljon olin laihtunutkin,laihdutin itseni olemattomiin koska en tahtonut että isäpuoleni kommentoi muuttunutta varataloani.
lääkäri määräsi minut psykologille ja siitä alkoi sit pitkä ja raskas tie ja selvittely ongelmiini.
muutaman vuoden söin mielialalääkkeitäkin.
minulta kuoli monta ystävää noina vuosina,syynä oli pääasiassa alkoholi ja huumeet,se pisti mua miettimään että mitä mä tosiaan haluan elämältä.
ja nyt kun olen reilu 20-vuotias ja katson elämääni taaksepäin,niin olen hyvin onnellinen että nousin siitä suosta!
ja jaksoin taistella! tällä hetkellä odotan viimeisilläni esikoistani,olen kihloissa,pian häät tiedossa ja elämä hymyilee :) !
halusin vain jakaa tarinani jotta ne nuoret jotka ovat masentuneita,ymmärtäisivät että myös raskaista asioista voi selvitä. ja elämä voi tuoda onnen :) !
pitää jaksaa taistella ja olla avoin.
en kaipaa mitään kamalia syyttely kommentteja enkä haukkumisia kiitos!
elämä tuntui turhalta ja kaikki meni aina päin persettä,vaikka oli hyviäkin asioita elämässä mukana.
meidän perhe-elämä ei ollut helppoa. isäpuoli oli seksi-fetissi,käytti paljon alkoholia ja sit tuli myös huumeet kuvaan. hakkasi äitiä jne.yritti lähennellä minua...
muutama vuosi meni siinä elämässä,sitten vihdoinkin äitini sai voimat lopettaa lopullisesti suhteen.
sen jälkeen alkoi vainoaminen,mikä sekin on nyt onneksi loppunut!
mulla oli aika huono kaveripiiri siihen aikaan,rupesin itsekin juomaan hyvin nuorena ja paljon...
viiltelin itseäni,ja nykyään kun katson käsiäni niin hävettää ...
monta kertaa mietin itsemurhaa,mutta sitten ajattelin äitiäni,siskoani ja muita läheisiäni ketkä tarvitsivat minua.
lopulta äitinikin sai tietää masennuksestani ja passitti minut heti lääkäriin,äiti näki vahingossa viilto jälkeni ja tajusi kuinka paljon olin laihtunutkin,laihdutin itseni olemattomiin koska en tahtonut että isäpuoleni kommentoi muuttunutta varataloani.
lääkäri määräsi minut psykologille ja siitä alkoi sit pitkä ja raskas tie ja selvittely ongelmiini.
muutaman vuoden söin mielialalääkkeitäkin.
minulta kuoli monta ystävää noina vuosina,syynä oli pääasiassa alkoholi ja huumeet,se pisti mua miettimään että mitä mä tosiaan haluan elämältä.
ja nyt kun olen reilu 20-vuotias ja katson elämääni taaksepäin,niin olen hyvin onnellinen että nousin siitä suosta!
ja jaksoin taistella! tällä hetkellä odotan viimeisilläni esikoistani,olen kihloissa,pian häät tiedossa ja elämä hymyilee :) !
halusin vain jakaa tarinani jotta ne nuoret jotka ovat masentuneita,ymmärtäisivät että myös raskaista asioista voi selvitä. ja elämä voi tuoda onnen :) !
pitää jaksaa taistella ja olla avoin.
en kaipaa mitään kamalia syyttely kommentteja enkä haukkumisia kiitos!
Vastaukset 2
Vanhimmat
...että oot selvinnyt masennuksesta. :) Mutta eihän se syy lopulta ollut sinun, vaan isäsi, muista se! ;)
Ja eihän me nyt sua, herranen aika aleta syyttelemään! :O
jep,niin olen yrittänyt oppia ymmärtämään ja tajuamaan että ne asiat jota tapahtui ei ollut minun vikaani.
ainut mitä minä olisin voinut muuttaa olisi ollut omat elämäntyylini jo silloin.
mutta näin vanhempana osaa ajatella fiksummin :) !
ja siksi sanoin että en kaipaa haukkumisia ja syyttelyitä kun näilläkin palstoilla riittää myös noita
ilkeitä ja pahantahtoisia ja mustavalkoisesti ajattelevia ihmisiä.
jotka eivät todellisesta tuskasta tiedä mitään.
ja arvostelevat silti.
en halua hakea sääliä tai mitään kirjoituksellani vaan tarkoitukseni on vaan auttaa muita nuoria,ymmärtämään että myös sieltä todella suosta voi nousta eikä itsemurha ole ratkaisu...
itselläni toive on että kun (tuleva)lapseni on isompi niin lähden vielä jatko-opiskelemaan itseni sosiaali työntekijäksi tai jopa psykologiksi jotta pääsen auttamaan lapsia ja nuoria,heitä on tänä päivänä niin paljon ,siis näitä masentuneita ja usein heidän tunteitaan vaan vähätellään...sitä on kamala seurata sivusta kun on itse käynyt tuskan lävitse.
mutta joo,tsemppiä kaikille nuorille ! ja haleja ja voimia! :)