Sika-infkuenssan mutaatio D222G vaarallinen alatyyppi ?

Sika-influenssaviruksen hemagglutiniinissa eli viruksen pintaproteiinissa HA1 aminohappo nro 222 on jollain lailla kriittinen. Normaalisti siinä on asparagiinihappo(D).
Useissa vakavissa ja kohtalokkaissa potilastapauksissa niin Suomessa, Norjassa, Skotlannissa ja Hongkongissa siinä olikin tilalle mutatoitunut aminohappo glysiini(G). Tätä mutaatiota merkitään D222G.

Esimerkiksi Hongkongissa 219 vakavasta tapauksesta 9:lla oli tuo mutantti, kun taasen 239:ssä ei-vakavissa miedoissa tautitapauksissa ei ollut kellään.[4]
Ja Norjassa (jossa oli useita vakavia tapauksia) [3] 11:ssa 61:stä (18%) vakavasta tapauksesta oli toi mutaatio kun 205:n miedon tautitapauksen joukossa sitä ei ollut kellään (0%).

Koska tuo selittää vain osan vakavista, niin suurimmaksi selittäjäksi THL sanoo potilaan yleiskunnon ja potilaan muut omat ominaisuudet [1]. (Potilaan oma genetiikka toki myös vaikuttanee muttei tässä tutkittu sitä).

Suomessa viruksen muuntelu eli mutaatiot oli melko vähissä, vaikkakin kahdessa vakavan tapauksen potilaassa havaittiin viruksen muunnelleen jo 11:n päivän aikana.(Siis samassa kehossa, sen "sisällä").[2]


[1]THL uutinen 20.10.2010: http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/uutinen?id=23318
[2]Ikonen et al : http://www.plosone.org/article/info%3Adoi%2F10.1371%2Fjournal.pone.0013329
[3]Kilander et al: http://www.eurosurveillance.org/ViewArticle.aspx?ArticleId=19498
[4]R.S.Miller et al :http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:yxdfsVyPvgIJ:www.eurosurveillance.org/ViewArticle.aspx%3FArticleId%3D19546 Kilander rykkvin mutation D222G influenza&cd=1&hl=en&ct=clnk
6314
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

silloin kun nukkumatti lakkoilee, tätä lukiessa nukahtaa jo ensimmäisen rivin kohdalla

Äänestä
  • Tutkittu tieto ei kelpaa, jos se on vastoin omaa käsitystä. Niinhän se tuppaa olemaan kaikissa uskonnollisissa piireissä.

    Äänestä

> Koska tuo selittää vain osan vakavista, niin suurimmaksi selittäjäksi THL sanoo potilaan yleiskunnon ja potilaan muut omat ominaisuudet [1]

Tuohan on kovin tuttua "tohinaa" terveydenhoidossa!
Syyt on aina potilaassa.
Jos ei synnynnäisiä, niin ainakin itse hankittuja.

Äänestä
  • Just äsken radiossa tiede tai tavan uutisissa tiedotettin oululainen tutkimus: allergisten vanhempien lapsilla ruoka-allergia-riski on 3x normaaliin verrattuna eli perinnöllistä.. geenit ..

    Jos et elä pitkäksi tai pysy terveenä niin valitse paremmat terveemmät ja pitkäikäisemmät vanhemmat ennen syntymää. ;D

    Äänestä

  • Jos yksi sadastatuhannesta tai vaikka yksi tuhannesta saa jonkin komplikaation, onko syy enää ainakaan kokonaan lääkkeen? Kyllä silloin on perusteltua epäillä myös muita vaikuttavia tekijöitä. Lääkkeiden kohdalla on aina punnittava hyödyn ja haittojen suhde. Ainoat täysin haitattomat lääkkeet ovat niitä, joiden vaikutus perustuu kokonaan plaseboon, kuten homeopaattiset valmisteet.

    Äänestä

Hohoijakkaa
jooo alkaa unettaa.
piää lukee huomenissa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mr.K.A.T. kirjoitti:

Sika-influenssaviruksen hemagglutiniinissa eli viruksen pintaproteiinissa HA1 aminohappo nro 222 on jollain lailla kriittinen. Normaalisti siinä on asparagiinihappo(D).
Useissa vakavissa ja kohtalokkaissa potilastapauksissa niin Suomessa, Norjassa, Skotlannissa ja Hongkongissa siinä olikin tilalle mutatoitunut aminohappo glysiini(G). Tätä mutaatiota merkitään D222G.

Esimerkiksi Hongkongissa 219 vakavasta tapauksesta 9:lla oli tuo mutantti, kun taasen 239:ssä ei-vakavissa miedoissa tautitapauksissa ei ollut kellään.[4]
Ja Norjassa (jossa oli useita vakavia tapauksia) [3] 11:ssa 61:stä (18%) vakavasta tapauksesta oli toi mutaatio kun 205:n miedon tautitapauksen joukossa sitä ei ollut kellään (0%).

Koska tuo selittää vain osan vakavista, niin suurimmaksi selittäjäksi THL sanoo potilaan yleiskunnon ja potilaan muut omat ominaisuudet [1]. (Potilaan oma genetiikka toki myös vaikuttanee muttei tässä tutkittu sitä).

Suomessa viruksen muuntelu eli mutaatiot oli melko vähissä, vaikkakin kahdessa vakavan tapauksen potilaassa havaittiin viruksen muunnelleen jo 11:n päivän aikana.(Siis samassa kehossa, sen "sisällä").[2]


[1]THL uutinen 20.10.2010: http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/uutinen?id=23318
[2]Ikonen et al : http://www.plosone.org/article/info%3Adoi%2F10.1371%2Fjournal.pone.0013329
[3]Kilander et al: http://www.eurosurveillance.org/ViewArticle.aspx?ArticleId=19498
[4]R.S.Miller et al :http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:yxdfsVyPvgIJ:www.eurosurveillance.org/ViewArticle.aspx%3FArticleId%3D19546 Kilander rykkvin mutation D222G influenza&cd=1&hl=en&ct=clnk

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu