Koiranomistajille ajokortti

Turhia koiria liikaa

Tulisi säätää koiralaki, jossa määrättäisiin:
- isojen koirien pito vain luvanvaraiseksi ja yhtä tiukaksi kuin aseen omistaminen. Pelkästään huvinvuoksi omistaminen kiellettäisiin
- taajama-alueella koirien pito ulkona haukkumassa kiellettäisiin jyrkästi
- jokaisen koiranomistajan tulisi käydä läpi perusteellinen koulutus ja läpäistä tentti. Tämän tulisi koskea vähitellen myös jo olemassaolevien koirien omistajia. Isojen koirien omistajille vaativampi koulutus
- juopuneelta koiranomistajalta heti koira pois ja rinnastaa teko rattijuoppouteen

Ehkä näillä saataisiin koirien, varsinkin isojen, aiheuttamat vahingot ja hengenvaarat vähenemään.

52

625

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hmmm!

      Mielenkiintoinen provo. Täytyy myöntää...

      • Komppaan avaajaa

        Oletko noin sekaisin vaiko vain kelvoton ison rakin omistaja? Totta tuo avaaja haastaa. Niitä kouluttamattomia isoja hurttia on ihan liikaa naisten ja lasten käsissä. Aina saa pelätä lenkkipolulla kun vastaan tulee lehmän kokoinen rottweileri hentoisen muijan taluttamana. Koska se tulee päälle, vai etkö ole lukenut uutisia netistä mitä rotweileri teki Lieksassa.

      • älä komppaa
        Komppaan avaajaa kirjoitti:

        provo se vaan on. Ihan sekaisin oleva tyyppi, kuten taidat sinäkin olla? Anna muijien kulkee rotikkainsa kanssa ihan rauhassa, niin nekin antaa sun kulkee rauhassa... Muuten, moniko niistä muijien rotikoista on tullut päällesi, edes meinannut? Ole rehellinen ilmoittaessasi lukua... Ja ei, itselläni ei ole (kovin)isoa hurttaa. Enkä sitäpaitsi ole kelvoton vaan aika kelvollinen. Entä sinä?

      • bullllllshittttt
        Komppaan avaajaa kirjoitti:

        Oletko noin sekaisin vaiko vain kelvoton ison rakin omistaja? Totta tuo avaaja haastaa. Niitä kouluttamattomia isoja hurttia on ihan liikaa naisten ja lasten käsissä. Aina saa pelätä lenkkipolulla kun vastaan tulee lehmän kokoinen rottweileri hentoisen muijan taluttamana. Koska se tulee päälle, vai etkö ole lukenut uutisia netistä mitä rotweileri teki Lieksassa.

        Se Lieksan rotikka oli sata kertaa paremmin koulutettu, kuin sinun hurttasi. Jos aloittajan esityksen mukaan saisi omistaa ison koiran, niin se Lieksan rotikka olisi ollut sen mukaan ns. luvanvarainen.
        Ja minua ei koskaan ole iso koira purrut, mutta pieni koira on kerran. Joten ne vi...tun pikku-piskit myös henkilöille, jotka osaa ne kouluttaa. Saamarin räksyttäjät...

      • cvbfhgjhlk
        bullllllshittttt kirjoitti:

        Vai hyvin koulutettu kysyn vai miten ..harvoin se hyvin koulutettu omistajaa puree??

        Liekö ollut machoilulla koulutettu kun koiran luottamus/arvostus omistajaansa oli noin huono..

        omat koirani ei ole koskaan purrut minua ja olen omannut sekä ison että kaksi pientä..siksi toi on aivan käsittämätöntä..

        ja jottei koko olisi se kysymys niin minua on purrut puolestaan iso ja kuusi tikkiä kainaloon..et se siitä..olin silloin lapsi ja menin luvalla silittämään vieraan koiraa.

      • ----

        "isoja hurttia on ihan liikaa naisten ja lasten käsissä"
        Kiitos illan nauruista :D

        Ei naiset ole yhtään huonompia kasvattamaan koiraa kuin miehetkään.
        Toki en kiellä sitä etteikö joillakin naisilla saattaisi olla perjaate että ei saa olla liian ankara.
        Tuskin sellaiset ottavatkaan rotikkaa tai muuta isoa koiraa, sellaiset ämmät suosii ennemmin
        chihuahuaa tai muita pikkurakkeja.

        Nainenkin pystyy kouluttamaan koirasta, olkoon nyt vaikka hevoisen kokoinen mallikelpoisen
        koirakansalaisen. En usko että miehet ovat (tässäkään) asiassa yhtään sen parempia.

        Jos otettaisiin esimerkiksi vaikka minut ja avokkini.
        Avokkini häviäisi koiralle ihan 6-0 (siis avomieheni)
        Minä olen saanut tähän saakka koiran kun koiran kuriin, koiraa ei pidä lelliä
        vain sille on laitettava selvät rajat pienestä pitäen, sillä perjaatteella olen koirani kasvattanut
        eikä niistä ole koskaan häiriköitä tullut.

      • Isot hurtat pois
        ---- kirjoitti:

        ----. En usko että miehet ovat (tässäkään) asiassa yhtään sen parempia-----

        Kyse ei olekaan kasvatusksesta vaan siitä kun miehe´n kasvattama koira annetaan hentoisen 15 vuotiaan likan käsiin. Mies jaksaa hillitä isoakin rakkia paremmin ja se tottelee. Jotain perheen likkaa iso rakki ei tottele eikä se jaksa sitä hillitäkään. Voi innostua ja purra sitäkin jos liikaa yrittää koiran raivoa hillitä.

      • fjdsofjsoi
        cvbfhgjhlk kirjoitti:

        Vai hyvin koulutettu kysyn vai miten ..harvoin se hyvin koulutettu omistajaa puree??

        Liekö ollut machoilulla koulutettu kun koiran luottamus/arvostus omistajaansa oli noin huono..

        omat koirani ei ole koskaan purrut minua ja olen omannut sekä ison että kaksi pientä..siksi toi on aivan käsittämätöntä..

        ja jottei koko olisi se kysymys niin minua on purrut puolestaan iso ja kuusi tikkiä kainaloon..et se siitä..olin silloin lapsi ja menin luvalla silittämään vieraan koiraa.

        nää on idiootteja jotka sanoo, että oma koira ei koskaan, ja aina ollut meillä koiria eikä koskaan.... no on mullakin aina ollut ihmisiä perheessä, eikä koskaan ole kukaan tappanut... silti vaan ihmiset tappaa toisiaan...

      • edeae
        bullllllshittttt kirjoitti:

        Se Lieksan rotikka oli sata kertaa paremmin koulutettu, kuin sinun hurttasi. Jos aloittajan esityksen mukaan saisi omistaa ison koiran, niin se Lieksan rotikka olisi ollut sen mukaan ns. luvanvarainen.
        Ja minua ei koskaan ole iso koira purrut, mutta pieni koira on kerran. Joten ne vi...tun pikku-piskit myös henkilöille, jotka osaa ne kouluttaa. Saamarin räksyttäjät...

        mielestä hvyin koulutettu niin tuossa on pätevä syy kieltää isot hurtat koko Suomen maasta. Ei mitään ajokortteja vaan täyskielto kuten on jo monissa maissa. Eikun piikille vaan isot rakit, ei niitä tarvita muussa kuin ammattikäytössä. Älyvapaat miehet ottavat niitä miehuutensa osoittimiksi jos/kun oma osoitin on lakannut liikkumasta jo.

    • kysyjää

      Mitkä kaikki rodut määritellään sitten isoiksi?
      Tanskandoggi ja Vihikoira?

      • Avaaja

        määrittelemään mikä on iso mikä ei. Tai samaan malliin kuin on jo nyt eräissä Euroopan maissa. Tietyt rodut on kokonaan kiellettyjä tavallisilla tallaajilta. Tunnetusti koiran omistajalle on oma koira paljon rakkaampi kuin se lähimmäinen. Mitä haukkumishaitasta tai pelosta tai jopa purruksi tulemisesta, se meidän koira kun on niiiiiin iiiiiihana, että. Eikä se tätä ennen ole vielä ketään purrut, höh!

        Kerros itsekin mihin tavallinen tallaaja tarvitsee esim. juuri rottweileria tai pitbullia tms. ? Ei yhtään mihinkään kuten ei pistooliakaan. Hullut koirat tappavat enemmän ihmisiä kuin luvalliset pistoolit. Onko muuta kuin heikon itsetunnon kohotus, "katsokaa kaikki minä sitä olenkin kova jätkä"?

      • hullu-hurtta
        Avaaja kirjoitti:

        Muuten aloittajan kanssa samaa mieltä,
        mutta ei erotella isoja & pieniä.
        Kaikille koirien omistajille pakolliseksi koira-ajokortti,
        johon sisältyy teoria,ja käytännön koe.
        Jokaisen koiran omistajan,
        tai koiraa haluavan tulisi läpäistä se.
        Siinä käsiteltäisiin koiran perushoitoa,
        ja miten kuuluu toimia erinlaisissa tilanteissa,
        ja koiran koulutuksen alkeet :)
        Niin ja tietysti käytäisiin läpi rutkasti rotu tietoutta x)

      • no tjaah

        "Hullut koirat tappavat enemmän ihmisiä kuin luvalliset pistoolit."

        Yksi tenava tainnut menehtyä tällä vuosituhannella haukun puremaan. Paukun puremaan tainnut muutama enemmän... Otetaas nyt vaan rauhallisesti eikä provoilla... eihän?

        Puhu lääkärille jos pelottaa noin kovin, jookos?

      • Hurtat veks
        hullu-hurtta kirjoitti:

        mutta isoista ja vaarallisista pitäisi aloittaa. Kun ei sitä kerralla voi ottaa käyttöön, aloittaa jostakin. Tai mikä parasta, että kieltää tietyt turhat koirarodut kokonaan. Ei niitä tarvitse ja kasvata muut kuin impotenttimiehet olemattoman miehuutensa esittelyyn.

      • Rakit hiiteen
        no tjaah kirjoitti:

        "Hullut koirat tappavat enemmän ihmisiä kuin luvalliset pistoolit."

        Yksi tenava tainnut menehtyä tällä vuosituhannella haukun puremaan. Paukun puremaan tainnut muutama enemmän... Otetaas nyt vaan rauhallisesti eikä provoilla... eihän?

        Puhu lääkärille jos pelottaa noin kovin, jookos?

        muitakin. Ja on se paha puremakin jotain vai eikö ole. Eihän se rakin omistajaan satu jos koira puree naapuria naapurin omalla postilaatikolla. On tullut elinikäisiä vammoja monellekin, ettäs sen tiedät.

        Mutta iso koira on taatusti yhtä vaarallinen vähintäin kuin ampuma-ase, ei siitä mihinkään pääse. Lisäksi se kun kaikki paikat on keväällä keltaisina koirien kusesta eikä jalkaansa voi mihinkään asettaa kun maa on katettu koiranpaskoilla. Iso koira paskoo yhtä isoa läjiä kuin lehmät.

      • Hurtat veks
        Hurtat veks kirjoitti:

        mutta isoista ja vaarallisista pitäisi aloittaa. Kun ei sitä kerralla voi ottaa käyttöön, aloittaa jostakin. Tai mikä parasta, että kieltää tietyt turhat koirarodut kokonaan. Ei niitä tarvitse ja kasvata muut kuin impotenttimiehet olemattoman miehuutensa esittelyyn.

        PItää olla tietenkin, että "Sama se ..." eikä saha.

      • Ai, se onkin
        Rakit hiiteen kirjoitti:

        muitakin. Ja on se paha puremakin jotain vai eikö ole. Eihän se rakin omistajaan satu jos koira puree naapuria naapurin omalla postilaatikolla. On tullut elinikäisiä vammoja monellekin, ettäs sen tiedät.

        Mutta iso koira on taatusti yhtä vaarallinen vähintäin kuin ampuma-ase, ei siitä mihinkään pääse. Lisäksi se kun kaikki paikat on keväällä keltaisina koirien kusesta eikä jalkaansa voi mihinkään asettaa kun maa on katettu koiranpaskoilla. Iso koira paskoo yhtä isoa läjiä kuin lehmät.

        ne munkit jotka sua ärsyttää... ja nyt sitten käytät vain tuota lieksan tapausta tekosyynäsi? Eihän vielä ole edes kevät... Odota nyt pieni aika vielä ja sitten vasta laita se valitusvirsi tänne.

        Mielenkiinnolla odotan ensi kevättä jotta näen kuinka monta aloitusta mahtuu kerralla tälle palstalle koiranpaskasta. Ja kuinka moni palstan vakikävijä niistä provosoituu. Heh!

      • Avaaja
        Ai, se onkin kirjoitti:

        -----... ja nyt sitten käytät vain tuota lieksan tapausta tekosyynäsi?----

        Ei se ole tekosyy eikä edes syykään. Onpahan vain esimerkki koska niitä aina kinutaan.

        ------ Eihän vielä ole edes kevät... Odota nyt pieni aika vielä ja sitten vasta laita se valitusvirsi tänne.------

        Olen nähnyt elämässäni jo riittävän monta kevättä tietääkseni mistä puhun. Joten älä sinä alaikäinen ala minua opettaa. Olet ihan penska vielä tyylistäsi päätellen.

    • :-/ ?

      Miksi juopunut ihminen joutuisi menettämään koiransa ? Mitä haittaa siitä on, jos koiran omistaja kännää ? Tekeekö humala ihmisestä laiskemman ? Ainakin minusta alkoholi tekee reippaamman ja vakavamman.

      • Hurtat veks

        juopumuksen takia ei hoida eikä vahdi koiraansa. Örisee rappusilla juovuksissa eikä välitä jos koira on yleisellä tiellä ärisemässä ohikulkijoille. Tai kävelee ison koiran kanssa syvässä juopumustilassa. Kuten kerran kun kävelin erään talon ohi ja pihasta tullut berhardilainen meinasi syödä minut samalla kun kaksi äijää seisoi pihassa pullon kanssa tillin tallin ja katseli vaan miten äijän käy.

    • Pikkukoirat, jees

      Olisi todella tarpeen puuttua nykyiseen, muotivillitykseksi käyneeseen, isojen koirien keräilyyn. Suurin osa niiden omistajista ei osaa tai ei viitsi niitä mitenkän kasvattaa eikä opettaa. Kunhan juoksevat ja rähisevät kun "se on niin mahdottoman kiltti".

    • vastinetta vaan

      Kohta yksi; Ihan jees, mutta mihin se rata vedettäisiin, pelkkä koko ei ole oikein hyvä mittari? Oliskohan kuitenkin joku rotuihin erotteleva systeemi parempi, joka ei sekään aukoton ainakaan mon irotukoirien kohdalla.

      Kohta kaksi; Taajama-aluiella ei saa häiritsevästi metelöidä nyttenkään, ja tuohon varmasti menisi sekin, että koirat ovat vaikka päivän tarhassa tai narunpäässä haukkumassa kaiken ohikulkevan. Toki, itse etsisin vikaa ensimmäisenä sen koiran omistajan korvien välistä. Lyhyt kestoista haukahtelua ei voi kieltää siinä missä lasten leikkimistä tai moottorisahaamistakaan.

      Kohta kolme: Joku taho voisi järjestää ihan omia koulutuksia asiasta vapaaehtoispohjaltakin. Osa kasvattajista näin toimiikin, järjestää ikäänkuin synnytysvalmennuksen tyyppistä toimintaa oma-aloitteisesti. Vapaaehtoisiakin riittäisi, lailla saataisiin vaan taas pakollisia lisäkuluja kaikille. Ikänsä koirien kanssa touhunneilla ja muutenkin pitkään harrastaneilla on omiin kokemuksiin ja havaintoihinsa perustuvaa tietoa, jota ei voi millään siirtää eteenpäin. Pelkkä lisätiedon jakaminen ei korvaa asenneongelmia, tämänhän näkee mm. ajokorttisysteemissä ja jokapäiväisessä liikenteessä. Toisille niitä sakkoja vaan hups, taas tuli, toisille ei ikinä.

      Kohta neljä; En toki kannata koiran kännissä lenkkeilytystä, sehän on jo terveydellekin haitallista. Epäilen kuitenkin, että noihin pahimpiin tapauksiin ei tällä lailla ole mitään vaikutusta. Normaalin kotikoiran voi aivan hyvin käyttää pissalenkillä siinä muutaman kaljan otettuaankin.

      Vastineen kirjoittajana omistan itse sekä pienehkön, että keskikokoisen koiran, joka ei kuulu noihin "vaarallisiksi" haukuttuihin rotuihin. Mutta rodulla on kova riistavietti, ja jos joku siltä yrittää viedä teeren suusta, niin varmasti se hermostuu. En usko, että purisi ketään, mutta ainakin varoittelisi. Ainakin muita koiria ei ole syytä päästää silloin iholle. Siis kun se on töissä, se on hyvin erilainen kuin normaalissa vapaaelämässä. Muun ajan ovat molemmat ihan tavallisia lemmikkejä, joita kohdellaan koirien tavoin. Pienemmän kasvatus on ollut huomattavan haasteellista, verrattuna yhteenkään isommista koirista joita meillä on ollut. Samanluontoinen koira isommassa koossa olisi aika hankala varmasti ollut :)

    • .................

      Samat säännöt pienten omistajille. He ko eivät useinkaan tajua et se pieni tarvii ihan saman koulutuksen jms. Ja kelle pienistä sitten haittaa? Kaikille.. Lapsille eniten ja toisille eläimille, muttei aikuisestakaan kivalta puremat tunnu..

      • wiiw

        oon tuossa koissuni juoksuttanu ja istuin tähän, tylsyyttäni nyt nakkaan oman mielipiteen, vaikka kuinkahan järkiporukkaa täällä nyt taas onkaan. Eli lainaten jostain tekstin kohtaa.. "Kerros itsekin mihin tavallinen tallaaja tarvitsee esim. juuri rottweileria tai pitbullia tms. ?"

        -no minäpä kerron: rottweiler on hieno rotu, huonon maineen on saanut paljolti median ansiosta ja siitä kun todellakin on niitä ihmisiä ketkä ottaa vahvan rodun ilman tietämystä, sen egon jatkeeksi etc.. Ei katsota joka rodun käyttötarkoitusta ja tutustuta tähän huolella, liian vähän aktiviteettia ja huono koulutus, piste ja pommi! Mutta on erinomainen pelastuskoira, joita juurikin me tavalliset tallaajat voimme käyttää, harrastaa näiden kanssa, myöskin koulutamme näitä ns.vaativampia koiria poliisille ja rajoille. Poliisilla menisi todella paljon omaa aikaa työkoiran kouluttamiseen (osalla on omat koirat) mutta saavat todellisen avun TAVALLISILTA kylän tallaajilta jotka yhdessä poliisin, tullin tai rajan kanssa tekee yhteistyötä. Myöskin erinomainen perhekoira, kunhan koulutus on napitettu oikein. Ja hmm.. kerroppas montakko pittiä olet nähnyt? Taas otetaan jenkkilästä mallia, kun tämän rodun edustajia katsos ei suomessa ole! Muutama aito pitti saattaa löytyä, kasvattajia ei ollenkaan. Joten KAIKKI puhtaat pitit tulevat muualta. Pitbull on myös todella ihmisystävällinen ja todellinen perhekoira, mutta toisille koirille voi haastaa! Joten nyt ensin tutustutaampas näihin rotuihin ennenkuin lynkataan!

        Ja sitten, itse olen miettinyt monta kertaa myös jonkinlaista korttia tms.. koiranomistajille. Ei oikeasti yhtään paha idea! Eli kasvattaja myy koiran niillä edellytyksillä, että vaikkapa vuoden iässä on näyttöä koirakoulusta, joiltakin voisi vaikka vaatia jonkinsortin näyttöä.. Tässä myös karisee ne oikeat ja omistautuneet ihmiset. Mutta niin kauan kuin pimeitä pentuja myydään, tämä on mahdotonta!

        Roturasismi on perseestä, ja jos aletaan miettimään tapaturmia, niin ketkähän niitä tekevät: ME IHMISET! jokapäivä saa lukea lehdestä kuinka joku on pahoinpidelty tai tapettu! Lapsia jätetään heitteille tai poltetaan taloja. Hyvin pieni määrä on koirien aiheuttamia, tai muiden eläinten. On ihmisiä kuollut hevostenkin kanssa!! Ja tähän täytyy heti lisätä, etten hyväksy puremisia ja olisi itselle todella kauheaa jos omani tekisi tällaista ja todella syvät myötätunnot perheelle joka menetti lapsensa. Jokainen kunnon purema täytyy tutkia ja miettiä mikä sen aiheutti.

        Mutta sitten, paljon tuolla koirien kanssa liikkuessa olen törmännyt yhteen ainoaan rotikkaan jolla on hieman vikaa.. tämä on omistajien syytä ja koira mahdollisesti tulee meille koulutettavaksi. Viimeisin tosiaan joita neuvoin koiran ongelmakäytöksessä ja ihmisiin kohdistuneissa puremisissa ja hyökkäilyissä oli sheltti!! Toinen sitä ennen dalmatialainen. Kultaisissa noutajissa on tullut nähtyä enemmän haastavia uroksia varsinkin. Eli ovat tuota omaani ISOA koiraa haastaneet tuolla kentillä.. Pystykorvat ovat myös todella äksyjä pikkutapauksia, jotka eivät kaihda hampaitaan edes siihen omistajaansa. Joten kirjo on laaja. Ja useimmiten näkee hyviä ja vastuuntuntoisia juurikin näiden ns.haastavampien rotujen omistajia ja todella mahtavia koiria!

    • Ei hullumpi,jos vähän viilattais :D

      - Kaikkien koirien pito luvanvaraiseksi.Ihan vaan koirien hyvinvointia ajatellen...
      -Taajama alueella.Kuten järjestyssäännöt on ainakin joskus sanonut :kohtuuton häirintä.Eli tuota vois tarkentaa,mitä se on,ja toimia sen mukaan
      - Ihan kaikille sama koulutus.Jos ei läpäse,niin sitten sinne leluosastolle...
      - Juopuneelta.Noh,jos siinä mallissa ollaan,ettei koira handussa pysy,niin mikä ettei

    • Järki käteen, hep

      miksi joku tarvitsee esim. pittbullin? Tai ison rottweilerin? MItään syytä ei ole ja on täysin yhtä vaarallinen kuin pistooli.

      • wiiw

        johan tuolla kerroin. Pitbull on yhdistyksen tekstiä lainaten: yleistä kaikille piteille on se, että ne ovat ihmisten kanssa hyvin toimeen tulevia ja yleensä muiden koirien kanssa vähemmän kavereita. Amerikanpitbullterrieri ei aiheuta ongelmia perheen hierarkiassa. Pitbullterrierit eivät koskaan kyseenalaista ihmisen paikkaa perheen päänä. Pitbulli ei ole pelottava, se ei komentele, eikä se ole vaativa ihmisiä kohtaan. Lyhyesti sanottuna nämä ovat mainioita lemmikkejä.

        tokihan pitti vaatii aivan samanlaisen koulutuksen kuin muutkin koirat ja egon jatkeeksi tätä ei kannata ottaa. Mutta käsitykset rodusta ovat vielä niin väärät ja varsinkin ihmisillä jotka eivät kyseisiä rotuja edes tunne. Nakkaan pallon sulle, miksi ei ottaa tätä koiraa? kummankin kanssa voi harrastaa kivoja lajeja, pitin kanssa ei vaan vielä kilpailla, eikä edelleenkään näitä ole Suomessa juuri yhtään. Kerro perustelut, muutkin kuin olettamukset? Rotikka on vaativa rotu väärissä käsissä ja saa pahaa jälkeä aikaan, mutta niin saa moni muukin koira. Onko se koiran oma vika jos me ihmiset tehdään niistä pahoja? tai emme osaa tulkita koiriamme oikein tai emme ota rodun ominaispiirteitä huomioon???

        Ja olikohan näin, että eniten kuolemaan johtaneita tapaturmia kymmenessä vuodessa ovat aiheuttaneet hirvet, toisena hevoset!! Ja montako suurta 500kg. hevosta on verrattuna koiramäärään? tätä shittiä vois jatkaa vaikka kuinka ja katsella niin monelta kantilta. Sinä et ole törmännyt kunnon koiriin tai et niistä mitään tiedä. Asenteesi johtunee pelkästä mediasta, kuten näemmä tämän pitin kanssa.
        Kerroppa myös se, että kun sakemannit tekevät kovaa työtä löytääkseen kadonneen, auttavat poliisia saamaan rosvot kiinni, löytävät pikkulapsen, hakevat ruumista... etc... kentillä tai tullissa koirat löytävät huumeita, rajalla mainio apu rajavartiostolle, mikä tekee näistä siis huonon?
        Olen miljoona kertaa sanonut ystävilleni, että jos minä jostain syystä joskus katoan, niin laittavat koirani etsimään, siihen luotan kuin yhteenkään ihmiseen tällaisissa tapauksissa.

      • Haukku haukku
        wiiw kirjoitti:

        ----Kerroppa myös se, että kun sakemannit tekevät kovaa työtä löytääkseen kadonneen, auttavat poliisia saamaan rosvot kiinni, löytävät pikkulapsen, hakevat ruumista... etc... kentillä tai tullissa koirat löytävät huumeita, rajalla mainio apu rajavartiostolle, mikä tekee näistä siis huonon?------

        Ei ammatti- tai palveluskäytössä olevista koirista kukaan ole mitään puhunutkaan. Mutta mitä tavallinen perhe tekee isolla hurtalla kun vain aniharva kykenee sen kouluttamaan niin kuin tulisi. Tai edes haluaa kouluttaa ja nähdä sitä vaivaa. Ja uloskin niitä vie joskus ihan lapset ja kakarat, joita koira ei perheen hierarkiassa edes kunnioita eikä tottele. Mutta voi olla että kokee vastaantulijan uhkana taluttajalleen.

      • Haukku haukku
        wiiw kirjoitti:

        johan tuolla kerroin. Pitbull on yhdistyksen tekstiä lainaten: yleistä kaikille piteille on se, että ne ovat ihmisten kanssa hyvin toimeen tulevia ja yleensä muiden koirien kanssa vähemmän kavereita. Amerikanpitbullterrieri ei aiheuta ongelmia perheen hierarkiassa. Pitbullterrierit eivät koskaan kyseenalaista ihmisen paikkaa perheen päänä. Pitbulli ei ole pelottava, se ei komentele, eikä se ole vaativa ihmisiä kohtaan. Lyhyesti sanottuna nämä ovat mainioita lemmikkejä.

        tokihan pitti vaatii aivan samanlaisen koulutuksen kuin muutkin koirat ja egon jatkeeksi tätä ei kannata ottaa. Mutta käsitykset rodusta ovat vielä niin väärät ja varsinkin ihmisillä jotka eivät kyseisiä rotuja edes tunne. Nakkaan pallon sulle, miksi ei ottaa tätä koiraa? kummankin kanssa voi harrastaa kivoja lajeja, pitin kanssa ei vaan vielä kilpailla, eikä edelleenkään näitä ole Suomessa juuri yhtään. Kerro perustelut, muutkin kuin olettamukset? Rotikka on vaativa rotu väärissä käsissä ja saa pahaa jälkeä aikaan, mutta niin saa moni muukin koira. Onko se koiran oma vika jos me ihmiset tehdään niistä pahoja? tai emme osaa tulkita koiriamme oikein tai emme ota rodun ominaispiirteitä huomioon???

        Ja olikohan näin, että eniten kuolemaan johtaneita tapaturmia kymmenessä vuodessa ovat aiheuttaneet hirvet, toisena hevoset!! Ja montako suurta 500kg. hevosta on verrattuna koiramäärään? tätä shittiä vois jatkaa vaikka kuinka ja katsella niin monelta kantilta. Sinä et ole törmännyt kunnon koiriin tai et niistä mitään tiedä. Asenteesi johtunee pelkästä mediasta, kuten näemmä tämän pitin kanssa.
        Kerroppa myös se, että kun sakemannit tekevät kovaa työtä löytääkseen kadonneen, auttavat poliisia saamaan rosvot kiinni, löytävät pikkulapsen, hakevat ruumista... etc... kentillä tai tullissa koirat löytävät huumeita, rajalla mainio apu rajavartiostolle, mikä tekee näistä siis huonon?
        Olen miljoona kertaa sanonut ystävilleni, että jos minä jostain syystä joskus katoan, niin laittavat koirani etsimään, siihen luotan kuin yhteenkään ihmiseen tällaisissa tapauksissa.

        Edellä oli vielä tuokin kysymys: " ja on täysin yhtä vaarallinen kuin pistooli". Siihen sinä et vastannut. Eli miksi ei ole täyttä vapautta aseittenkin suhteen kun on täysi vapaus koirien suhteen?

        pitbullit ole juuri se rotu, joka tappaa maailmassa eniten ihmisiä? Vai muistanko väärin, täh?

      • wiiw
        Rakit hiiteen kirjoitti:

        pitbullit ole juuri se rotu, joka tappaa maailmassa eniten ihmisiä? Vai muistanko väärin, täh?

        voi että te ootte ihania ku kärjistelette asioita liiaksi asti :)
        no, mitä tavallinen tallaaja tekee kultasella noutajalla joka on sakemannia edelle purutilastoissa?? hä?? kultsi uros on sekin aika suuri.. Mitä niillä tehdään?
        Mitä tehdään pienillä koirilla joita ei kouluteta, vaan ne saa vapaasti lapsia näykkiä, johon ei puututa, ne saa ajattaa isompia koiria ja tämä on omistajien mielestä yleensä vain hauskaa. Ne on monesti hyvin ärhäköitä vauvoja ja erittäin pienten lasten suhteen. (Eikä kaikki, ettette vedä hernettä sieraimeen)
        Kuten sanoin, kaikkia koiria ei tulisi olla kaikilla, tälle ei voida mitään! Ja kuten tuolla yllä myös sanoin, niin kuka ne työkoirat kouluttaa? ME, tavalliset ihmiset. Voimme esim.vuoden pitää koiraa ja siitä se menee sitten hommiin muualle. Jokaisella koira-ihmisellä on ihailemansa rotu ja on totta, että kaikkia ei tarvitsisi todellakaan kaikille antaa, tätä en ole koskaan väittänyt toisin. Mutta minä teen omalla sakullani kaikkea kivaa, me käydään harkoissa, ihanassa syyssäässä on ihana lenkkeillä, pyöräilemme, koira on aina mukanani kyläilemässä, leikkii naapurin lasten kanssa pihalla, nytkin on kahden lapsen vieressä lattialla ja leikkivät pehmoleluilla. Me käymme kesäisin uimassa, talvella vetää pulkkaa. Joskus kun oikein kaipaan hellyyttä, otan koiran sänkyyn ku ukko on jo töissä.. Se on meidän perheenjäsen. Minusta tuossa on jo jonkinverran sitä, mitä TEEN koiralla!!

        lueppas sen aseen kanssa ylempiä tekstejäni! miksi sekoittaa joku ase ja koira? No, saahan nuo ihmiset tapettua toisiaan ilman aseenkantolupaa, ja olinhan itsekkin sitä ns.koirakorttia myöten, ei ole hullu idea!

        ja sinä jos edelleen tutustuisit tähän pittiin, ja katseleppas sen historiaa ja nykytilannetta. Huomaatko eron?? ota ensin selvää, ennenkuin tulet tänne pätemään. Jos koirasta tehdään pommi, se on pommi! jos sen veressä virtaa hitunenkaan taistelutahtoa ja näitä pidetään ketjun nokassa ja muutenkin pitäminen mitä sattuu, niin voiko muuta odottaakaan? MUTTA, ihmisten tietämyksen myötä on yritetty koiratappeluita kieltää ja tämä rotu on tosiaan tuomassa positiivista valoa. Joten käy vilkaisemassa hieman vaikka yhdistyksen tietoa, niin saat jotain sinne korvien väliin.

        Ja edelleen, MIKSI EI NÄITÄ ISOJA KOIRIA????? sano joku järjellinen syy! muu kuin nämä tapaukset joissa koiria ei kouluteta, miksi ei?

      • vuh vuh hau hau

        ----lueppas sen aseen kanssa ylempiä tekstejäni! miksi sekoittaa joku ase ja koira? No, saahan nuo ihmiset tapettua toisiaan ilman aseenkantolupaa------

        Jos vastaan tulee kapealla kävelytiellä hento ihminen ison rotweileirin kanssa niin sitä on jokaisen syytä pelät enemmän kuin miestä joka tulee vastaan pistooli taskussa. Pistooli ei ammu itsekseen eikä tee itse päätöstä että tuo vastaantulija pitää pistää palasiksi.

    • Joku järki

      Kannatan myös tuota koulutus/tentti perjaatetta.
      Olkoon koira sitten minkä kokoinen tahansa, ei siis pelkästään isoille koirille.
      Pienet koirat tarvitsevat rajat missä suuretkin, valitettavan usein pientein koirien kasvatus jää puolitiehen.
      Chihuahuat ja muut pienet rodut on helppo pitää kurissa vaikka kuinka remmissä tempoilisivat.
      Se ei ole kuitenkaan mikää syy jättää koulutusta puolitiehen.

      • wiiw

        tuoko on sinun vihasi rotikoita kohtaan? että kapealla tiellä tulee koira hennon omistajan kanssa.. ei hyvää päivää! no kiskase ittes puskaan jos noin pelkäät. Ei se monesti koosta ole kiinni, koira koulutetaan kävelemään siinä vierellä, ja mene sinä sitä pyssymiestä vastaan, minä ennemmin kävelen rähisevän rotikan ohi. No mutta nämä isot koirat, kun niistä haluat vaahdota, mikä näissä pelottaa? kannattaa tutustua koiriin, niin ehkä ne pelotkin siitä lähtee. Asenne ongelmalta tuo kuitenkin ennemmin kuulostaa, joten siitä tuskin mitään hyötyä edes olisi. Pelkäätkö samoten sitä vastaantulevaa labbista, berniä, valkkaria, bernhardilalaista..? vai onko kyseessä pelkkä roturasismi?

      • Mikä teillä mättää?

        sitten aika hysteeristä väkee. Teille koira on enemmän kuin ihminen ja kaikki koiria vähääkään arvostelevat repliikit on teidän mielestä ihan sairaita ja täyttä skeidaa. Mikä teillä mättää, mikä? Taitaa se koirienne korvien väli olla lopultakin kehittyneempi kuin omanne.

      • einiinmikään
        Mikä teillä mättää? kirjoitti:

        sitten aika hysteeristä väkee. Teille koira on enemmän kuin ihminen ja kaikki koiria vähääkään arvostelevat repliikit on teidän mielestä ihan sairaita ja täyttä skeidaa. Mikä teillä mättää, mikä? Taitaa se koirienne korvien väli olla lopultakin kehittyneempi kuin omanne.

        "Mikä teillä mättää?"

        Ei niin mikään mättää. Mutta mielenkiintoisempi kysymys kuuluu: Mikä sinulla mättää, kun näitä tämän tyypin aloituksia tänne tehtailet?

      • wiiw
        einiinmikään kirjoitti:

        ei mulla ole ongelmaa, vastailen ja laitan omia ajatuksia, ihan niinkuin palstojen tarkoitus onkin. Kysyn vaan vastapainoisesti mikä ongelma on isoja koiria kohtaan, tai tietyn rodun? se on asiallista keskustelua ja joo kyllä, mun koiralla on välillä varmasti enemmän korvien välissä kuin minulla :) on se sen verran fiksu tyyppi! =) ja tottapuhuen eläimet on aina ollut mulle elämäntapa, joten menee oma koira muutaman ihmissuhteen etupuolelle. On idiootteja ihmisiä, mutta eläimet kun ei osaa valehdella eikä muutenkaa mitää pskaa, nii niitten kans tulee oikeenkin kivasti toimeen, kiitos vaan :)

      • Skeidan puhujalle
        einiinmikään kirjoitti:

        "Mikä teillä mättää?"

        Ei niin mikään mättää. Mutta mielenkiintoisempi kysymys kuuluu: Mikä sinulla mättää, kun näitä tämän tyypin aloituksia tänne tehtailet?

        En ole tehtaillut vielä ainootakaan aloitusta, en tätäkään ketjua. Tuo on juuri sitä rakkifanien mättämistä, tuo sinun tyylisi. Mutta aloituksen aihe on täyttä asiaa. Juuri tänäkin aamuna jo kaksi isoa hurttaa meinasi tulla pihasta päälle, ainakin raivo oli sitä luokkaa. Onneksi isäntä tuli ovelle karjumaan mutta eihän ne meinanneet sitäkään totella. Hyvin koulutettuja kun ovat nämä Suomen koirat, heh heh.

      • vuh vuh
        wiiw kirjoitti:

        ei mulla ole ongelmaa, vastailen ja laitan omia ajatuksia, ihan niinkuin palstojen tarkoitus onkin. Kysyn vaan vastapainoisesti mikä ongelma on isoja koiria kohtaan, tai tietyn rodun? se on asiallista keskustelua ja joo kyllä, mun koiralla on välillä varmasti enemmän korvien välissä kuin minulla :) on se sen verran fiksu tyyppi! =) ja tottapuhuen eläimet on aina ollut mulle elämäntapa, joten menee oma koira muutaman ihmissuhteen etupuolelle. On idiootteja ihmisiä, mutta eläimet kun ei osaa valehdella eikä muutenkaa mitää pskaa, nii niitten kans tulee oikeenkin kivasti toimeen, kiitos vaan :)

        ei minullakaan sinänsä koiria vastaan mitään ole kuten ei sinänsä pistooleja tai kiväärejäkään. Mutta molemmat ovat vaarallisia kun sikseen sattuu ja on holtiton omistaja. Ja siksi isojen koirien omistusta on syytä rajoittaa.
        Eikä pikkupiskien omistus tarvitse ajokorttia.

      • LoL.
        Skeidan puhujalle kirjoitti:

        En ole tehtaillut vielä ainootakaan aloitusta, en tätäkään ketjua. Tuo on juuri sitä rakkifanien mättämistä, tuo sinun tyylisi. Mutta aloituksen aihe on täyttä asiaa. Juuri tänäkin aamuna jo kaksi isoa hurttaa meinasi tulla pihasta päälle, ainakin raivo oli sitä luokkaa. Onneksi isäntä tuli ovelle karjumaan mutta eihän ne meinanneet sitäkään totella. Hyvin koulutettuja kun ovat nämä Suomen koirat, heh heh.

        vaikka kaksittain tapahtuikin... Ei aiheuta toimenpiteitä.

      • Koiranpaskat kuriin
        wiiw kirjoitti:

        tuoko on sinun vihasi rotikoita kohtaan? että kapealla tiellä tulee koira hennon omistajan kanssa.. ei hyvää päivää! no kiskase ittes puskaan jos noin pelkäät. Ei se monesti koosta ole kiinni, koira koulutetaan kävelemään siinä vierellä, ja mene sinä sitä pyssymiestä vastaan, minä ennemmin kävelen rähisevän rotikan ohi. No mutta nämä isot koirat, kun niistä haluat vaahdota, mikä näissä pelottaa? kannattaa tutustua koiriin, niin ehkä ne pelotkin siitä lähtee. Asenne ongelmalta tuo kuitenkin ennemmin kuulostaa, joten siitä tuskin mitään hyötyä edes olisi. Pelkäätkö samoten sitä vastaantulevaa labbista, berniä, valkkaria, bernhardilalaista..? vai onko kyseessä pelkkä roturasismi?

        edustaja antaa neuvojaan. Olisikohan niin, että se omistaja koirineen voisi kiskaista itsensä puskaan varsin kauas tiestä.

    • Mitäs mie

      Meilläpäin kylän isot koirat, joita on joka talossa, järjestävät kauniina kesäiltoina kilpakonsertteja. Yksi aloittaa niin toiset liittyy samaan kuoroon.

      Onkin se niin mukavaa kuunnella lukemattomien koirien haukuntaa kauniina kesäiltana omalla terassillaan. Onhan se sirkan siritys ja pikkulintujen laulu melkoisen häiritsevää että ihan kivaa kun joku miellyttävämpi ja kuuluvampi ääni sen peittää. Suorastaan siinä sielu lepää kun kuuntelee naapurin koiran 100 desibelin metakkaa.

      • wiiw

        jos kummatkin käveltäis siinä tiellä, puskaan on kumminki tosi inhottava näillä kurakeleillä mennä?? mite ois? onneksi täällä saan aika rauhassa kävellä koirani kanssa ja ei ole peräänhuutajia ja kakatkin tehdään metsään tai kerätään pussiin jos tielle tulee. Meillä on ainakin ihan kivoja kävelyretkiä, eikä kukaan ole vielä tullut huutamaan kun treenataan tuossa lähipellolla :)

      • vuh vuh, yäk

        ----eikä kukaan ole vielä tullut huutamaan kun treenataan tuossa lähipellolla :) ------

        En minäkään uskalla huutaa kun on hullu rakki ja vielä hullumpi omistaja sillä. Koetan liueta paikalta vähin äänin huitsun nevadaan ennenkuiin se rakki tulee päälle.

      • Ihan oikein teet
        vuh vuh, yäk kirjoitti:

        ----eikä kukaan ole vielä tullut huutamaan kun treenataan tuossa lähipellolla :) ------

        En minäkään uskalla huutaa kun on hullu rakki ja vielä hullumpi omistaja sillä. Koetan liueta paikalta vähin äänin huitsun nevadaan ennenkuiin se rakki tulee päälle.

        "En minäkään uskalla huutaa kun on hullu rakki ja vielä hullumpi omistaja sillä. Koetan liueta paikalta vähin äänin huitsun nevadaan ennenkuiin se rakki tulee päälle."

        Kuta vähemmän hulluja huutajia, sen parempi.

      • wiiw
        Ihan oikein teet kirjoitti:

        "En minäkään uskalla huutaa kun on hullu rakki ja vielä hullumpi omistaja sillä. Koetan liueta paikalta vähin äänin huitsun nevadaan ennenkuiin se rakki tulee päälle."

        Kuta vähemmän hulluja huutajia, sen parempi.

        eeeheh, ette te osaa lopettaa =) no, vängätään.. mulla ei olekkaan tässä nyt isompia ennenku lähen taas tuon koiran kanssa rannalle juoksemaan.
        kummasti nämä naapurin lapset tykkää tulla leikkimään pihalle koiran kanssa, tai kysyvät kun se on irti pellolla, että saako tulla mukaan. Myös vanhemmat ihmiset ovat huomanneet, että tämä on oikeinkin kiva kaveri ja jäävät välillä juttelemaan ja kyselemään koirasta. Naapurit myös tietävät että koirallani on rajat ja heidän lapset eivät kutsu sitä omille puolilleen, vaan tulevat luvan kanssa meille koiran kanssa leikkimään. Samoten tekevät aikuiset. Me siis elämme sopusoinnussa täällä ja luulen että kovasti rauhan on tehnyt se, että koira on oikeasti lempeä jättiläinen ja ihmisille tulee myös tämä toinen kuva näistä ns.vaativimmista roduista. Enkä siis omista rotikkaa, vaikka niitä puolustelenkin, hienoja rotuja täällä mollaatte suotta. Tulkaa kylään ja tutustukaa!

      • JK

        se menee "niin metsä vastaa kun sinne huudetaan".

        Hyvätapaiset koirat saa äkkiä kavereitä ovat ne sitten isoja tai pieniä. Narun yläpää määrittelee kuinka ympäristö suhtautuu koiriin ja koiran omistajiin.

    • ÄLÄ KIIHDYTÄ

      Ajokorttiasiasta on olemassa,taitaa olla jo käytössäkin jossain maassa,meillekkin oli määrättyjen rotujen pitäjille toivomus tälläisestä,mutta se käsittääkseni toimii eri periaatteella,kuin turvat tukkoon menttaliteettisi antaa ymmärtää.Koski lähinnä koiran hallintaa, omistajan koulusta .Ei se ole rankaistukseksi kenellekkään tarkoitettu,vaan opiksi omistajan ja koiran yhteistyölle,että se olisi kitkatonta.Korttiasiaa en koirien omistajanakaan vastusta,mutta et voi olla tosissasi että auto ja koira olisi alkoholin suhteen tasavertaiset.Harvoin on edes turhia koiria,koska minäkään en ole nähnyt yhtään,mutta turhaan koiria vihaavia ihmisiä vaikka kuinka paljon

      • ei siis juoda enää

        Näköjään koiran omistaminen vaatii koko siksi ajaksi täyden raittiuden. Jos koiran kanssa on vaikkapa kotona ja promillelukemat näyttävät 0.5:ttä, niin heti tulee sakot vai ? Ja jos kerran koiran elämänkaaren aikana omistaja on 2 promillen humalassa, niin koira lähtee kokonaan pois ?

      • Viinassakin
        ei siis juoda enää kirjoitti:

        Näköjään koiran omistaminen vaatii koko siksi ajaksi täyden raittiuden. Jos koiran kanssa on vaikkapa kotona ja promillelukemat näyttävät 0.5:ttä, niin heti tulee sakot vai ? Ja jos kerran koiran elämänkaaren aikana omistaja on 2 promillen humalassa, niin koira lähtee kokonaan pois ?

        Mihis se koira sit lähtee,eläinsuojeluunko valittamaan?

      • Run for Your Life
        Viinassakin kirjoitti:

        Mihis se koira sit lähtee,eläinsuojeluunko valittamaan?

        Koiranomistajakortti kaikille kaikenkokoisten koirien omistajille. Sellaisen kortin saamiseksi pitää läpäistä kirjallinen koe koiran fysiikasta, psyykestä, ravinnosta, liikunnan-virikkeiden -ja koulutuksentarpeesta ja ensiapukurssi sekä käytännön koe koiran käsittelystä.

        Kännääjät eivät saisi koiraa ollenkaan.

        Itse 49kg ja kaksi koiraani yhteensä n.80kg, varmaan aloittaja ja muut ketjun vikisijät painelevat karkuun, kun me tullaan kapealla tiellä vastaan. Siinäpähän painelevat.., tosin ihan suotta. Koirani ovat kilttejä, mutta minä saattaisin sanoa pari äkästä sanaa tuollasille ääliöille.

      • wiiw
        Run for Your Life kirjoitti:

        kortti sinällänsä ei ole huono asia, mutta se on älyttömän vaikea toteuttaa =/ ennemmin katsoisin kasvattajien vastuuta (ja osa onkin todella tunnollisia) kauppaan voisi lisätä aivan hyvin että vuoden ikään mennessä on suoritettu jokin perustottelevaisuus. Mutta niin paljon on koiria muualtakin, että tämä on täysi mahdottomuus. Entäs sitten tuontikoirat, hylätyt.. eläinsuojeluyhdistys haluaa löytää koirille sopivan kodin kuitenkin äkkiä, tarvittaisiin resursseja hylätyn koiran antamiseen uuteen kotiin.. kaikki nämä ja paljon muuta. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että kasvattajat laittaa sopimukseen ehdon, niin jo pelkkä tämä voi karsia ostajista ne "huonoimmat."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      695
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe