1) Kun öljyävät kiinteistömme ovia, niin jättävät öljyn valumaan lattialle, jossa siihen voi joku liukastua. On kyllä ihan omakohtainen kokemus: Liukastuin tällaiseen öljyläikkään mutta viime hetkellä sain tasapainoni takaisin. Kannattaisi varmaankin laittaa valumisen estämiseksi siihen oveen sellaista ikkunatiivisteteippiä siksi aikaa kun se valuminen loppuu. Halpa konsti. Ei kai tarkoitus ole aiheuttaa asukkaille siivoustöitä, näin kävi tällä kertaa, kun en halunnut että siihen joku toinen kompastuu.
2) Saman huoltoyhtiön siivooja jättää rappuja siivotessaan moppejaan keskelle portaita, josta varsinkin alasmennessä niitä ei helposti heti huomaa. Onneksi olin menossa ylöspäin ja osui silmään.
Kyseessä riihimäkeläinen huoltoyhtiö, Kiinteistömikot. Ottakaa opiksi, muutkin huoltoyhtiöt.
2) Saman huoltoyhtiön siivooja jättää rappuja siivotessaan moppejaan keskelle portaita, josta varsinkin alasmennessä niitä ei helposti heti huomaa. Onneksi olin menossa ylöspäin ja osui silmään.
Kyseessä riihimäkeläinen huoltoyhtiö, Kiinteistömikot. Ottakaa opiksi, muutkin huoltoyhtiöt.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Aika reippaasti laittavat öjyä,jos kerta liukastua meinaat.Tuskin ne kumminkaan litra tolkulla sitä laittaa..?? Ja jos et moppeja erota rappusilta ni huh huh.
En tunne tapausta, mutta voisin ihan hyvin aamutuimaan kompastua rappusilla olevaan moppiin. Moppeja ei tiettävästi kuulu säilyttää rappusilla? Öljyä ei tarvita litratolkulla, että siihen kaatuisi. Pisarakin voi riittää.
Aloittaja, kaitpa otit yhteyttä huoltoliikkeeseen?
Rappukäytävässä ei kuulu juosta eikä kaahata, se häiritsee muita asukkaita. Rappukäytävässä voi olla yllättävän liukkaita kohtia esim. sen takia, että jonkun jalkineissa on tullut lunta joka on sulanut vedeksi. Mopit jne pitää säilyttää jossakin. Meidän talossa on hissi ja olen huomannut että siivooja pitää tarvitsemiaan välineitä hississä, ei tietenkään jätä sinne niitä, kun poistuu rapusta. Mielestäni se on ollut ihan hyvä käytäntö sekä siivoojan että kulkijoitten kannalta.
Laita valot rappuun vai eikö huoltoyhtiö ole lamppujakaan vaihtanut, ja valonappikin tietysti rikki kun ei huoltoyhtiö sitäkään korjannu ja lamppu niin pölyssä eihän siitä mitään valoa tule kun tuo siivoojakaan ei mitään koskaan tee, ja tuo naapurin akkakin lönkyttää tuossa melkein kaaduin kun en ennättänyt pysäyttää vauhtia on se kauheeta kun huoltoyhtiökään ei sano sille ettei mun tiellä saa lönköttää, ja tuo näkökin putkesta tietääkö joku huoltoyhtiötä joka vaihtaa putket näköön
Niin eihän asukkaissa ikinä mitään syytää nuo huoltoyhtiöt ja siivoojathan ne
vai onko kilpailijayritys ketjun aloittanut
...esineestä joka "osui silmään" vai osuiko se ovisilmään vai peräti pers silmään? Olisi mielenkiintoista tietää mihin silmään se osui ja mikä se oli. Oliko se moppi? Lisäksi tuosta ei täysin käy selville ovatko nuo mopit jotka siivooja jättää keskelle portaita siivoojan omia moppeja vai omistaako mopit huoltoyhtiö?
Toivon asiallisia vastauksia enkä typeriä heittoja.
jos se onkin itsestään siivoova moppi.
Kaikessa säästetään. Kodeissa on jo kauan ollut itsestään siivoavia imureita. Tämä on nyt uusi keksintö, ohjelmoitu moppi joka siivoaa rappukäytäviä. Kyllä se on ohjelmoitu väistämään kulkijoita, ole huoleti.
on asukkaiden turvallisuudesta. Silläkö ei ole mitään merkitystä heidän liiketoimintaa tehdessään? Hyvin näyttää menevän taloudellisesti, hienot autot ja kaikki ... Taitaa hyvinkin kannattaa tämä tällainen huolimattomuus.
Etkö mitään tajua! Tällä tavalla asia tuli paremmin tunnetuksi ja havaituksi!
Ei kannata tehdä mitään ilmoitusta ainakaan tälle huoltoyhtiölle tämän huoltoyhtiön virheestä, se tuo vain isännöitsijän kimppuun. Isännöitsijä puolustaa niitä teki ne mitä hyvänsä. Minkäänlainen keskustelu ei kuulu asiaan tämän huoltoyhtiön kanssa, mulkoilut sensijaan kyllä.
Ja ihan ensimmäisenä kannattaa tietenkin kirjoittaa suomi24 foorumille ja yleisönosastolle "henki melkein lähti" ?
Ketjun aloittajalle sen verran, että meneppä ihan rohkeasti suoraan sanomaan jos mieltäsi painaa jokin asia. Vai oletko noin saatanan saamaton, että pitää nettifoorumeilla alkaa vinkumaan? Virheitä sattuu kaikille vai kuvitteletko olevasi täydellinen? On hyvin todennäköistä, että ketjun aloittaja on näitä ihmisiä, jotka marmattaa joka saatanan asiasta yhtiökokouksissa. Työpaikallani keskusteltiin juuri tästä ihmistyypistä ja kyllä juttua ja naurua olisi riittänyt yli sen 30min mitä siitä aiheesta turistiin.
Oikeampi sivu taitaa olla www.kyttaajat.net
Eiköhän sekin liene parempikuin yksi oikein taitamaton huoltomies? Aivan keskustsn suuressa kerrostalossa sellainen on.Kaikki menee varmaan hyvin just siihen asti,kun häntä ei häiritä.Jos nyt kuitenkin tarttis häntä jossain,niin melkein soittaessakin näkee sen ilmeen,ai minäkö enhän millään nyt ehdi,mutta käyn katsomassa jonain päivänä. se on tämän näköinen???? kuin joku korjantusikin katsomalla,sitä osaa kaikki itsekkin,ei tarttis yhtiön maksaa kysymysmerkille palkkaa.Siistijä samaisessa talossa onkin sitten aivan toista luokkaa,aina kaikki kunnossa ja mopit välillä vesikin ämpärissä hississä ajelevat,enkä ole kuullut että se olisi ketään haitannut.Yhtiössä tehdyn ison remontinkaan aikana raput jayleiset tilat oli kunnossa,vaikka kyseinen henkilö olisi silloin saanut vähän säästää itseää.
sille jotain sanoo. Parempi ettei puhu sille vaalealle huoltomiehelle mitään, säästyy paljolta. Meillekin tuli uhoilemaan. Poikansa näkyy olevan ihan samaa sorttia, kasvamassa ihan samanlainen mölli, etten paremmin enää sano. Asukkaat ovat tälle Kiinteistömikoille vain välttämätön paha ja rahanansaitsemiskeino. Suhtautumisongelmia on kyllä ollut samaisen yhtiön siivoojallakin, siellä tietyllä yhdellä vakinaisella, rykii virkansa puolesta eikä vastaa tervehdyksiin. Huoltomiehet tässä yhtiössä eivät ole vastanneet enää pitkään aikaan, mitäpä niitä sitten enää tervehtimäänkään. Loisia ne on ja pitäisi ne kilpailuttaa johonkin palveluhenkisempään koko yhtiö.
Piikkiin toi mun juttu tossa välissä ei koskenut kiinteistömikkoja,vaan tätä yksin yrittäjää Keskuskadun talossa.Siinä se vasta onkin ?merkki.Puheesta kun saisi selvän,sekin olisi jotain.vaikka ei niistä töistä mitään tulisikaan.Samaisen talon siivoojaa täytyy kehua,on tekijä paikallaan.
Itselläni on vain hyviä kokemuksia kyseisetä firmasta. Huoltomies tuli nopeasti kun soitin ja siivooja tekee hyvää jälkeä.
taas mulkerot asialla, koko ketjun aloittaja. Ette sitten Riihimäellä muuta taas keksineet, jos ei ole suutari haukuttavana, sitten on iankaikkisesti tunnettu vanha juttu kiinteistöhuolto-yhtiöt
Pelkkää positiivista sanottavaa vain on huoltoyhtiöstä, työntekijästä, mitä pyysin suoraan kiinteistönhoitajalta en nurkan takana koukkuleuoilta, palvelu toimi moitteettomasti
Näyttää taas olevan kauhee rutina, katelkaa ihmiset jalkoihinne kun kävelette. Mikään ei oo nykyään hyvä. Lopettakaa nyt jumalauta toi ruikuttaminen.!!!!!!!!!!!!!
Hakekaa vaikka lääkitys terkkarista, niin ei purista liikaa.
joko vuokranantajaan tai taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaan, eikä huoltoyhtiöön??? Joku sanoi ketjussa niin. Minusta on päivänselvää, että asukas - asui hän sitten vuokralla tai omassa osakkeessaan - saa ottaa yhteyttä suoraan huoltoyhtiöön.
Minulla on vuokralainen. Olen antanut ohjeeksi että ottaa yhteyttä suoraan huoltoyhtiöön, koska asun toisella paikkakunnalla ja asian kierrättäminen kauttani viivästyttää asian hoitoa, joka voi olla kiireellinenkin. Tämä on vuosikaudet ollut näin ja sujunut hyvin. Ei ole minun tarvinnut puuttua mihinkään, mutta tietenkin maksan palvelun vastikkeessa.
vuokranantaja oli kirjoittanut asunnonhaltijoille, että kaikki huoneiston korjaukset kuuluvat hänelle ja kielsi ottamasta yhteyttä huoltoyhtiöön ja/tai isännöitsijään. Ko. v.antaja asuu toisella paikkakunnalla ja entäs sitten jos hän on matkoilla? Yhtiökokouksessa on hyväksytty vastuunjakotaulukko osakkeenomistajan ja taloyhtiön välillä, joten eivät kaikki korjaukset kuulu v.antajalle.
Ihmettelin että kun aina talvella oli olohuone-halli kylmänä, pahimmillaan vain 15 astetta. Asukkaat vaihtuneet meitä ennen 20 vuoden aikana 1,3 kk:n välein. Huoltomies Koskinen Kiinteistömikoista tuli paikalle tutkimaan asiaa. Kommentoi: liian pitkät verhot - sitten seuraavalla käynnillä: termostaatissa vika - sitten lopulta: seinästä puuttuu villat niinkuin tuossa vastapäisessäkin talossa. Ongelma ei ratkennut näillä toteamuksilla. Oma tutkimukseni toi ilmi syyn kylmyyteen: Parvekkeen ovi oli vino ja siinä muutaman sentin rako yläreunassa - pyysin korjaamaan, EIVÄT TULLEET. Kyseessä iso taloyhtiö, 170 asuntoa.
Tässä tapauksessa kaikkien kannattaisi itse rupea siivomaan talojaan yms, niin ei tarvitsisi tännekkin jo rupea valittamaan.
Parvekkeen ovet elävät monessa talossa omaa elämäänsä ollen kesällä eri asennossa kuin talvella. Jotan voisi itsekin opetella tekemään, edes tiivistämistä.
Mitäköhän mahdoit ajatella tuolla opetella tekemää? Kyllä sen ikäinen on osannut jo monta asiaa (pitkät verhot ) tulee vaan sekin aika kun itse ei enää kykene,silloin voi vaatia rahoilleen vastinetta.Vai kukas teillä huoltomiesten palkat maksaa? EI niiden kannata olla näsäviisaita jokapaikassa suu selällään ja peukalo keskellä kämmentä
Jos pystyy asumaan niin kyllä pystyy raot tiivistämään. Tiedän että parvekkeen ovi voi olla sellainen, että sen voi siirtää talvella kohdalleen, kesällä se ei taas mene kiinni, pitää siirtää, ja kun on ensimmäinen pakkaspäivä ollut, ovi on taas eri tavalla, koska talon rakenteet elävät ilmojen mukaan. On järkevämpää tiivistää rako kuin koko ajan siirrella ovea.
vastuulle, ei siihen pidä asukkaan koskea. Ja ei tuollaisiin isoihin rakosiin mikään tiivistysnauha pure.
Elän mieluummin omissa oloissani kuin että huoltomiehiä ravaa kodissani harva se kuukausi vahtaamassa.
Oven asennus jollain tavalla ei auta kuin muutamaksi kuukaudeksi.
Tiivistää voi vaikka kangastolloilla, ja ottaa pois ne kun ei tarvita enää.
Sitten kun sinä olet 90 tulispa joku neuvomaan sua tiivistämisestä,pistä sinä vaan toistaiseksi vaikka kalsareitas ovien rakoon.Vai onko kotisi sellainen kankastollo,ettei sinne voi hultomiestä päästää
Yhteisesti tuo 17 vastattu,toivottavasti asutte edes samassa talossa ettette pilaa kahta taloa
Missä sun aivot on:lle
Nuoret ihmiset ne uusavuttomia ovat (kummallinen sana, ovat olleet alunperinkin avuttomia, mutta niin nyt on tapana heitä kutsua.) Kyllä me yhdeksänkymmpiset osaamme tiivistää raot silloin kun raot pitää tiivistää ja osaamme neuvoa muitakin miten se tehdään.
Älä valita sille huoltomies Koskiselle, vaan ilmoita asiasta vuokranantajallesi (jos asut vuokralla). Jos sinulla on omistusasunto niin sitten reklamoit hallituksen pj.:lle tai isännöitsijälle. He tilaavat huoltoyhtiöltä palvelut, itse et voi nakittaa huoltomiehiä tekemään mitään. Tai tietysti itse maksamalla huollot näin voit tehdä.
Se tulee talon asukkailta.Sitä ei tarvitse nakittaa tekemään sitä mikä on sovittu.Vaan pyydettäessä sen pitäisi tarttua toimeen.Toinen asia kokonaan eihän kaikki vanhukset ole hyväkuntoisia,vaikka osaavatkin melkein mitä tahansa,aina ei liikuntakyky riitä
Terveyskeskuksen apuvälinelainaamosta saa ilmaiseksi lainaan esim. pihdit joilla kyllä pystyy pyörätuolista tiivistämään ovenraot.
Eri asia on että vanhusten asunnoissa olisi kyllä hyvä vierailla joskus katsomassa asunnon kuntoa.
Ne pihdit on pienen esineen tai roskan poimimista varten,aiks himpulat tiivistyshommin,ja ei kai kellään niin suuria rakoja ole että niillä sais kalsarinpunttia änkettyä oven tiivisteeksi