Lapseni pääsee kotiin

ja aina päädyn samaan eli tekisi mieli kehottaa vetämään oikeuteen joko kunta (kaupunki) tai valtio siitä, että lapsi ei saanut oikeasti auttavaa hoitoa, vaan suoraan sanottuna hoidon järjestäminen laiminlyötiin. Tällaisten tilanteiden varalta Suomen poliittinen johto on ollut kaukaa viisas, että joukkokanteen teon mahdollisuus on poistettu, siihen ei ole enää mahdollisuutta ja yksinään on riskaabelia ryhtyä sotimaan noin vahvoja instansseja vastaan.

Syytteiden nostamiseksi tarvitsisitte lisäksi psykiatrian arvion lapsesta, miten olematon hoito ja kaikenlainen kaltoinkohtelu sijaishuollossa on ehkä jopa vahingoittanut hänen vointiaan. Tuossa tilanteessa minä törmäsin siihen, että keskussairaala ei ottanut meitä vastaan, koska huostaanotto oli keskussairaalan psykiatrien junailema. Lapsi oli alle 18, joten hän kuului lastenpsykiatrian piiriin, eivätkä lausuntoa suostuneet kirjoittamaan edes nuorisopsykiatrit. Lisäksi suurin este lausunnon saantiin oli se, että pääkaupunkiseudulla ei ollut ketään yksityistä lastenpsykiatria. Kaiken lisäksi paljastui vielä lääkäripiireissä vallalla oleva asenne, että "voi olla vaikea löytää lääkäriä, joka rohkenisi nousta yliopistollista keskussairaalaa vastaan." Oikeudenkäynnit ja syytteiden nostamiset oli monella tavalla perusteltua unohtaa.

Lapsesi ei ilmeisesti ole vielä täyttänyt 18, jos oikein ymmärsin, joten hänelle ei voi sossusta vaatia vielä vaikka jälkihuollon nimissä terapiaa huostaanotosta ja sijaishuollon oloista toipumiseen? Jos 18 tulee täyteen vasta esim. parin vuoden päästä, niin hänen olisi hyvä tietysti saada apua heti. Olisiko omalla ta:lla joku psykologi, jonka kanssa voisit asiaa arvella?

Jos lapsella on vielä peruskoulu kesken, niin tunteeko hän ketään koulusta, johon menee jatkamaan? Kaverit olisivat tärkeitä, mutta mistä niitä äkkiä hankitaan? Ja hyvien kavereiden saaminen ei ole välttämättä ole helppoa, kun on ollut viime ajat laitoksessa, jossa ei ole syntynyt kaverisuhteita, mitä en toisaalta ihmettele ollenkaan. Kannusta häntä, mistä kaikesta hän on selvinnyt ja toisaalta säästynytkin paljolta, että ei lähtenyt kaikkien käytöshäiriöisten (siis muiden hoidotta jääneiden) kotkotuksiin mukaan.

Tiedät varmaan, mitkä ovat niitä aiheita, joista hän on kiinnostunut. Yritä hankkia hänelle kotiutumiseen jotain tosi mielekästä, kiinnostavaa ja kivaa tekemistä kotiin. Voisiko olla jokin uusi harrastus hänen mielenkiinnonkohteistaan, jossa voisi saada myös uusia tuttavia?

Esittämiisi kysymyksiin on tosi vaikea vastata. Kun vertaan omaan lapseeni, niin nuoresta iästään huolimatta hän koki huostaanoton hirveänä loukkauksena ja kolauksena itsetunnolleen. Hän oli vihainen siitä, että häntä oli kohdeltu niin huonosti, että jotkut ottivat oikeudekseen kohdella häntä niin huonosti ja paineita tulee siitäkin, että ei ole hyvää saman ikäistä seuraa, josta saisi tukea itsetunnon kehitykselle.

Kokeile hakea, löytyykö mistään materiaalia, jota käytetään masennuksen ehkäisykursseilla, niistä on saatu myönteistä palautetta paljon. Käytä niitä menetelmiä kun keskustelet hänen kanssaan, esim. että joka asialla on myös myönteisiä puolia. Kun alakulo ja toivottomuus meinaa vallata, niin äkkiä listaamaan niitä asioita, jotka ovat hyvin ja niitä löytyy aina, joka tilanteessa, uskomattoman monta kun alkaa miettiä. Yrittää kiinnittää ajatukset aina olemassa oleviin hyviin asioihin kielteisten tuntemusten sijasta.

29

12 kirjoitti:

ja aina päädyn samaan eli tekisi mieli kehottaa vetämään oikeuteen joko kunta (kaupunki) tai valtio siitä, että lapsi ei saanut oikeasti auttavaa hoitoa, vaan suoraan sanottuna hoidon järjestäminen laiminlyötiin. Tällaisten tilanteiden varalta Suomen poliittinen johto on ollut kaukaa viisas, että joukkokanteen teon mahdollisuus on poistettu, siihen ei ole enää mahdollisuutta ja yksinään on riskaabelia ryhtyä sotimaan noin vahvoja instansseja vastaan.

Syytteiden nostamiseksi tarvitsisitte lisäksi psykiatrian arvion lapsesta, miten olematon hoito ja kaikenlainen kaltoinkohtelu sijaishuollossa on ehkä jopa vahingoittanut hänen vointiaan. Tuossa tilanteessa minä törmäsin siihen, että keskussairaala ei ottanut meitä vastaan, koska huostaanotto oli keskussairaalan psykiatrien junailema. Lapsi oli alle 18, joten hän kuului lastenpsykiatrian piiriin, eivätkä lausuntoa suostuneet kirjoittamaan edes nuorisopsykiatrit. Lisäksi suurin este lausunnon saantiin oli se, että pääkaupunkiseudulla ei ollut ketään yksityistä lastenpsykiatria. Kaiken lisäksi paljastui vielä lääkäripiireissä vallalla oleva asenne, että "voi olla vaikea löytää lääkäriä, joka rohkenisi nousta yliopistollista keskussairaalaa vastaan." Oikeudenkäynnit ja syytteiden nostamiset oli monella tavalla perusteltua unohtaa.

Lapsesi ei ilmeisesti ole vielä täyttänyt 18, jos oikein ymmärsin, joten hänelle ei voi sossusta vaatia vielä vaikka jälkihuollon nimissä terapiaa huostaanotosta ja sijaishuollon oloista toipumiseen? Jos 18 tulee täyteen vasta esim. parin vuoden päästä, niin hänen olisi hyvä tietysti saada apua heti. Olisiko omalla ta:lla joku psykologi, jonka kanssa voisit asiaa arvella?

Jos lapsella on vielä peruskoulu kesken, niin tunteeko hän ketään koulusta, johon menee jatkamaan? Kaverit olisivat tärkeitä, mutta mistä niitä äkkiä hankitaan? Ja hyvien kavereiden saaminen ei ole välttämättä ole helppoa, kun on ollut viime ajat laitoksessa, jossa ei ole syntynyt kaverisuhteita, mitä en toisaalta ihmettele ollenkaan. Kannusta häntä, mistä kaikesta hän on selvinnyt ja toisaalta säästynytkin paljolta, että ei lähtenyt kaikkien käytöshäiriöisten (siis muiden hoidotta jääneiden) kotkotuksiin mukaan.

Tiedät varmaan, mitkä ovat niitä aiheita, joista hän on kiinnostunut. Yritä hankkia hänelle kotiutumiseen jotain tosi mielekästä, kiinnostavaa ja kivaa tekemistä kotiin. Voisiko olla jokin uusi harrastus hänen mielenkiinnonkohteistaan, jossa voisi saada myös uusia tuttavia?

Esittämiisi kysymyksiin on tosi vaikea vastata. Kun vertaan omaan lapseeni, niin nuoresta iästään huolimatta hän koki huostaanoton hirveänä loukkauksena ja kolauksena itsetunnolleen. Hän oli vihainen siitä, että häntä oli kohdeltu niin huonosti, että jotkut ottivat oikeudekseen kohdella häntä niin huonosti ja paineita tulee siitäkin, että ei ole hyvää saman ikäistä seuraa, josta saisi tukea itsetunnon kehitykselle.

Kokeile hakea, löytyykö mistään materiaalia, jota käytetään masennuksen ehkäisykursseilla, niistä on saatu myönteistä palautetta paljon. Käytä niitä menetelmiä kun keskustelet hänen kanssaan, esim. että joka asialla on myös myönteisiä puolia. Kun alakulo ja toivottomuus meinaa vallata, niin äkkiä listaamaan niitä asioita, jotka ovat hyvin ja niitä löytyy aina, joka tilanteessa, uskomattoman monta kun alkaa miettiä. Yrittää kiinnittää ajatukset aina olemassa oleviin hyviin asioihin kielteisten tuntemusten sijasta.

29

Laitan tämän kirjoituksen perään erään vantaalaisen laitoksen johtajan kirjoituksen hoidollisista huostaanotoista. Jos häntä kiinnostaa, hän voi lukea sen, niin saa ainakin varmuuden, ettei hän ole ainut lapsi tai nuori, ketä on kohdeltu väärin ja huonosti. Vaikka oma lapseni aloitti vasta yläasteen, niin hän on ihan kuin oman hoidollisen huostaanottonsa takia kiinnostunut politiikasta jonkin verran jo nyt. Tuli vain mieleen, että jokin ideologia auttaa myös monia nuoria. En tunne teitä ollenkaan, joten vaikea arvioida, tuntuuko liian kaukaa haetulle ehdottaa, että hän hakisi tuttuja liittymällä vaikka jonkin puolueen nuorisojärjestöön tai kävisi vaikka srk-nuorisssa, eivät sielläkään kaikki mitään äärihihhuleita ole.

Jotenkin miellän, että tuossa tilanteessa olevalle kaverille ei oikein sovellu jokin tavanomainen harrastus, esim. urheilu. Meillä se ei ole tullut ikinä kuuloonkaan. Entä kirjoittaminen harrastuksena? Purkaa paperille ajatuksiaan ja kokemuksiaan, se on terapeuttista, tiedä vaikka saisi julkaistua nuorten kirjan. Valokuvaus? Animaatiot? Sarjakuvien tekeminen?

Yritä jollain kannusta-palkitse systeemillä saada hänet ottamaan vastuu kotitöistä. Ole kiinnostunut hänen tunteistaan, mitä hän ajattelee, mille tuntuu, ole valmis kuuntelemaan koska tahansa. Näytä hänelle kaikella tavalla, miten tärkeä hän on sinulle. Suunnittele ruokalista yhdessä hänen kanssaan, ota kaikissa hankinnoissa huomioon hänen mielipiteensä, millaiseksi hän esim. haluaa kodin sisustaa, tehkää yhdessä hänen huoneestaan sellainen, että hän tuntee sen omakseen, siellä on helppo viihtyä. Kysy aina hänenkin mielipidettään, ennen kuin kutsut ketään teille kylään. Mieti joka ilta, mistä voit häntä sinä päivänä kiittää ja kannustaa jatkamaan samaan malliin, joka ainut päivä joka lapsen tekemisissä on jokin kiitoksen arvoinen asia. Jos tulee erimielisyyksiä ja riitoja, pyri selvittämään ne rauhallisesti puhumalla kun kiukunpuuska on ohi.

Jos hän on kaunainen ja katkera kohtalostaan, yrittää auttaa häntä niistä tunteista eroon. Tietysti jokaisella on oikeus tunteisiinsa, mutta lapsen kannalta on parempi olla ruokkimatta hänen negatiivisia tunteitaan. Ei varmasti ole aina helppoa, kun itsekin on vihainen esim. lapsen pahoinpitelijälle, mutta yritä siinäkin vain jaksaa ajatella hänen parastaan. On parempi sanoa, että me olemme molemmat vihaisia tästä, mutta ei jäädä mihinkään kaunaan ja katkeruuteen, vaan uhallakin selvitään niistäkin tunteista voittajina, te olette selvinneet jo paljosta.

Osui silmiin tukinet.fi, josta voi myös kysyä neuvoja ja siellä järjestetään jotain avoimia keskusteluaikoja netissä nuorillekin. Tuolta voisi kysyä hyviä kirjavinkkejä niin itselle kuin nuorellekin. En nyt keksi enempää, olisi helpompi pohtia lisää, kun tietäisi vähän tarkemmin lapsen iän ja kiinnostuksen kohteet.

12 kirjoitti:

Laitan tämän kirjoituksen perään erään vantaalaisen laitoksen johtajan kirjoituksen hoidollisista huostaanotoista. Jos häntä kiinnostaa, hän voi lukea sen, niin saa ainakin varmuuden, ettei hän ole ainut lapsi tai nuori, ketä on kohdeltu väärin ja huonosti. Vaikka oma lapseni aloitti vasta yläasteen, niin hän on ihan kuin oman hoidollisen huostaanottonsa takia kiinnostunut politiikasta jonkin verran jo nyt. Tuli vain mieleen, että jokin ideologia auttaa myös monia nuoria. En tunne teitä ollenkaan, joten vaikea arvioida, tuntuuko liian kaukaa haetulle ehdottaa, että hän hakisi tuttuja liittymällä vaikka jonkin puolueen nuorisojärjestöön tai kävisi vaikka srk-nuorisssa, eivät sielläkään kaikki mitään äärihihhuleita ole.

Jotenkin miellän, että tuossa tilanteessa olevalle kaverille ei oikein sovellu jokin tavanomainen harrastus, esim. urheilu. Meillä se ei ole tullut ikinä kuuloonkaan. Entä kirjoittaminen harrastuksena? Purkaa paperille ajatuksiaan ja kokemuksiaan, se on terapeuttista, tiedä vaikka saisi julkaistua nuorten kirjan. Valokuvaus? Animaatiot? Sarjakuvien tekeminen?

Yritä jollain kannusta-palkitse systeemillä saada hänet ottamaan vastuu kotitöistä. Ole kiinnostunut hänen tunteistaan, mitä hän ajattelee, mille tuntuu, ole valmis kuuntelemaan koska tahansa. Näytä hänelle kaikella tavalla, miten tärkeä hän on sinulle. Suunnittele ruokalista yhdessä hänen kanssaan, ota kaikissa hankinnoissa huomioon hänen mielipiteensä, millaiseksi hän esim. haluaa kodin sisustaa, tehkää yhdessä hänen huoneestaan sellainen, että hän tuntee sen omakseen, siellä on helppo viihtyä. Kysy aina hänenkin mielipidettään, ennen kuin kutsut ketään teille kylään. Mieti joka ilta, mistä voit häntä sinä päivänä kiittää ja kannustaa jatkamaan samaan malliin, joka ainut päivä joka lapsen tekemisissä on jokin kiitoksen arvoinen asia. Jos tulee erimielisyyksiä ja riitoja, pyri selvittämään ne rauhallisesti puhumalla kun kiukunpuuska on ohi.

Jos hän on kaunainen ja katkera kohtalostaan, yrittää auttaa häntä niistä tunteista eroon. Tietysti jokaisella on oikeus tunteisiinsa, mutta lapsen kannalta on parempi olla ruokkimatta hänen negatiivisia tunteitaan. Ei varmasti ole aina helppoa, kun itsekin on vihainen esim. lapsen pahoinpitelijälle, mutta yritä siinäkin vain jaksaa ajatella hänen parastaan. On parempi sanoa, että me olemme molemmat vihaisia tästä, mutta ei jäädä mihinkään kaunaan ja katkeruuteen, vaan uhallakin selvitään niistäkin tunteista voittajina, te olette selvinneet jo paljosta.

Osui silmiin tukinet.fi, josta voi myös kysyä neuvoja ja siellä järjestetään jotain avoimia keskusteluaikoja netissä nuorillekin. Tuolta voisi kysyä hyviä kirjavinkkejä niin itselle kuin nuorellekin. En nyt keksi enempää, olisi helpompi pohtia lisää, kun tietäisi vähän tarkemmin lapsen iän ja kiinnostuksen kohteet.

Kirjoittaja on perhekuntoutuskeskuksen johtaja Aila Puustinen-Korhonen Vantaalta. Sanoma tiivistyy tähän kysymykseen: "Miksi lapsi pitää ottaa huostaan, jos sekä lapsi että vanhemmat suostuvat hoitoon ja ovat itse sitä hakemassa?"

7.6.2008 Helsingin Sanomat, Vieraskynä:

"Uusi lastensuojelulaki tuli voimaan tämän vuoden alussa. Sitä valmisteltiin tilanteessa, jossa avohuollon asiakkaina olevien lasten määrä oli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa 30.000:sta 60.000:een ja uusien huostaanottojen määrä oli kasvanut 45 prosentilla. Julkisuudessa on jo kannettu huolta uuden lain toteutumisesta.

Uutisoinnissa on oltu huolissaan ls:ssa toimivan henkilöstön riittävyydestä ja kelpoisuudesta sekä hallinto-oikeuksien asiantuntemuksen riittävyydestä huostaanottoasioista päätettäessä. Lain toteutuminen riippuu kuitenkin paljon muun palvelujärjestelmämme, kuten neuvoloiden, koulun ja päivähoidon sekä erityisesti terveydenhuollon toimivuudesta.

Lastensuojelulaista viidennes koskee terveydenhuollon velvoitteita järjestää tarpeenmukaisia palveluja lapsille ja heidän perheilleen ennen ls-asiakkuutta sekä avohuollon ja sijaishuollon aikana. Ls-asiakkuuden taustasyyt liittyvät usein lasten ja vanhempien terveyteen ja erityisesti mielenterveyteen. Mielenterveyden ongelmien lisääntyminen on yleiseurooppalainen ilmiö, jonka merkittävyyteen ls:n kannalta tulisi Suomessakin havahtua.

Uuden lain perusteluissa todetaan, että ls:n asiakkaana olevien lasten tulisi saada tervitsemansa terveydenhuollon palvelut viivytyksettä. Lasten psykiatrisessa hoidossa hoitotakuu on ollut voimassa jo vuodesta 2001. Tästä huolimatta palvelujen saatavuudessa on ongelmia. Kunnilla ei ole tarvittavia hoitoyksiköitä käytettävissään tai ne eivät ole varanneet riittävästi määrärahoja kyseiseen tarkoitukseen. Tämä on johtanut siihen, että sairaita lapsia on jouduttu hoitamaan pelkästään ls:n avohuollon tukitoimin tai huostaan otettuina ls-yksiköissä.

Psyykkisesti sairaan lapsen hoito pitäisi järjestää ensisijaisesti terveydenhuollon toimesta. Ls-toimenpiteisiin ja erityisesti huostaanottoon tulisi ryhtyä vasta, ellei huoltaja suostu viemään lasta välttämättömäksi arvioituun hoitoon tai kun lapsen psyykkisten ongelmien taustalla on muita, esimerkiksi lapsen kasvuoloihin liittyviä ongelmia eikä terveydenhuollon järjestämä hoito yksinään turvaa lapsen terveyttä ja kehitystä.

Hoitopaikkojen riittämättömyys ei ole ainoa pulma lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon toteutumisessa. Ls-väki ja vanhemmat ovat ihmeissään, kun psykiatrinen hoitotaho saattaa edellyttää lapsen huostaanottoa ja sijoittamista pois kotoa voidakseen aloittaa lapsen hoidon. Miksi lapsi pitää ottaa huostaan, jos sekä lapsi että vanhemmat suostuvat hoitoon ja ovat itse sitä hakeneet?

12 kirjoitti:

Kirjoittaja on perhekuntoutuskeskuksen johtaja Aila Puustinen-Korhonen Vantaalta. Sanoma tiivistyy tähän kysymykseen: "Miksi lapsi pitää ottaa huostaan, jos sekä lapsi että vanhemmat suostuvat hoitoon ja ovat itse sitä hakemassa?"

7.6.2008 Helsingin Sanomat, Vieraskynä:

"Uusi lastensuojelulaki tuli voimaan tämän vuoden alussa. Sitä valmisteltiin tilanteessa, jossa avohuollon asiakkaina olevien lasten määrä oli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa 30.000:sta 60.000:een ja uusien huostaanottojen määrä oli kasvanut 45 prosentilla. Julkisuudessa on jo kannettu huolta uuden lain toteutumisesta.

Uutisoinnissa on oltu huolissaan ls:ssa toimivan henkilöstön riittävyydestä ja kelpoisuudesta sekä hallinto-oikeuksien asiantuntemuksen riittävyydestä huostaanottoasioista päätettäessä. Lain toteutuminen riippuu kuitenkin paljon muun palvelujärjestelmämme, kuten neuvoloiden, koulun ja päivähoidon sekä erityisesti terveydenhuollon toimivuudesta.

Lastensuojelulaista viidennes koskee terveydenhuollon velvoitteita järjestää tarpeenmukaisia palveluja lapsille ja heidän perheilleen ennen ls-asiakkuutta sekä avohuollon ja sijaishuollon aikana. Ls-asiakkuuden taustasyyt liittyvät usein lasten ja vanhempien terveyteen ja erityisesti mielenterveyteen. Mielenterveyden ongelmien lisääntyminen on yleiseurooppalainen ilmiö, jonka merkittävyyteen ls:n kannalta tulisi Suomessakin havahtua.

Uuden lain perusteluissa todetaan, että ls:n asiakkaana olevien lasten tulisi saada tervitsemansa terveydenhuollon palvelut viivytyksettä. Lasten psykiatrisessa hoidossa hoitotakuu on ollut voimassa jo vuodesta 2001. Tästä huolimatta palvelujen saatavuudessa on ongelmia. Kunnilla ei ole tarvittavia hoitoyksiköitä käytettävissään tai ne eivät ole varanneet riittävästi määrärahoja kyseiseen tarkoitukseen. Tämä on johtanut siihen, että sairaita lapsia on jouduttu hoitamaan pelkästään ls:n avohuollon tukitoimin tai huostaan otettuina ls-yksiköissä.

Psyykkisesti sairaan lapsen hoito pitäisi järjestää ensisijaisesti terveydenhuollon toimesta. Ls-toimenpiteisiin ja erityisesti huostaanottoon tulisi ryhtyä vasta, ellei huoltaja suostu viemään lasta välttämättömäksi arvioituun hoitoon tai kun lapsen psyykkisten ongelmien taustalla on muita, esimerkiksi lapsen kasvuoloihin liittyviä ongelmia eikä terveydenhuollon järjestämä hoito yksinään turvaa lapsen terveyttä ja kehitystä.

Hoitopaikkojen riittämättömyys ei ole ainoa pulma lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon toteutumisessa. Ls-väki ja vanhemmat ovat ihmeissään, kun psykiatrinen hoitotaho saattaa edellyttää lapsen huostaanottoa ja sijoittamista pois kotoa voidakseen aloittaa lapsen hoidon. Miksi lapsi pitää ottaa huostaan, jos sekä lapsi että vanhemmat suostuvat hoitoon ja ovat itse sitä hakeneet?

Tämä pulma tuli esille kaikissa 13 valtakunnallisessa koulutustilaisuudessa, jotka sosiaali- ja terveysministeriö järjesti yhteistyössä lääninhallitusten ja hallinto-oikeuksien kanssa viime syksynä uuden ls-lain toimeenpanosta. Huostaanoton välttämättömyyttä oli monesti perusteltu sillä, että lapsen olot tulisi vakiinnuttaa ennen kuin psykiatrinen hoito voi alkaa.

Ls-laitoksissa ei kuitenkaan voida nykyään taata lapselle vakaita tai edes turvallisia kasvuoloja johtuen juuri siitä, että niissä hoidetaan psyykkisesti vaikeasti oirehtivia lapsia, joita terveydenhuolto ei ole kyennyt hoitamaan. Laitoksissa ei pystytä varmasti suojaamaan lapsia toisen sijoitetun lapsen taholta tulevalta psyykkiseltä tai fyysiseltä väkivallalta, joka voi kohdistua toisen lapsen ohella tai sijasta laitoksen työntekijään. Myös voimakkaasti itsetuhoinen lapsi aiheuttaa toisissa lapsissa ahdistusta, pelkoa ja huolta.

Monet psyykkisesti oirehtivat lapset jäävät vaille tarvitsemaansa psykiatrista hoitoa siitä syystä, että he ovat laitoksessa. Laitosväelle ja vanhemmille saatetaan kuitenkin psykiatrian taholta todeta, että ls-laitoksen kasvatus on 'samaa hoitoa' kuin psykiatrinen hoito, joten lapsi ei tarvitse eikä saa psykiatrian palveluja.

Toinen merkittävä tekijä huostaanottolukujen kasvun takana ovat psyykkisesti huonosti voivat vanhemmat. He eivät ehkä ole niin sairaita että saisivat psykiatrian palveluja, mutta kuitenkin heidän vointinsa heikentää merkittävästi heidän kykyään timia vanhempina. Perheissä ilmenee arjen kaoottisuutta, vuorovaikutusongelmia ja turvattomuutta. Lapset alkavat voida huonosti, oirehtivat koulussa ja päiväkodissa, ja kohta ollaan ls-suojelun asiakkaina.

Uusi ls-laki edellyttää, että sijaishuollossa olevan lapsen vanhemmalle tehdään vanhemmuuden tukemiseksi kuntoutussuunnitelma yhteistyössä muun sosiaali- ja terveydenhuollon, erityisesti mielenterveyspalvelujen ja päihdehuollon kanssa. Tavoitteena on vanhemman kuntoutuminen ja perheen mahdollinen jälleenyhdistäminen. Toivottavasti tämä ei käytännössä merkitse sitä, että vanhempien pitää pyytää lastensa huostaanottoa ja sijaishuoltoon sijoittamista jotta saavat tarvitsemansa mielenterveyshoidon!

Niin kauan kuin iso osa psyykkisesti sairaiden lasten ja psyykkisesti huonosti voivien vanhempien hoidosta jää yksin ls-väen vastuulle on turha odottaa huostaanottojen vähenemistä tai haikailla lastensuojelulain toteutumisen perään. Mielenterveyspalvelujen resurssien ja osaamisen vahvistaminen peruspalveluissa ja avun vieminen koteihin ovat se suunta, jolla tätä kysymystä tulisi yrittää ratkaista.

Lainmuutokset eivät ratkaise palvelujärjestelmään tai viranomaisten keskinäiseen yhteistyöhön liittyviä ongelmia, jos ei olla valmiita muuttamaan myös työkäytäntöjä. Toivottavasti terveydenhuollossa ja ls:ssa löytyy halukkuutta yhteistyön rakentamiseen."