Room. 6:23 "Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme."
Jaak. 1:13-16 "Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Jumalalta. Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään. Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee. Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman. Älkää eksykö, rakkaat veljet!"
Raamattu kertoo, että synnin palkkana on kuolema. Se on karu tosiasia. Huomioi, että se on synnin palkka. Jos joku ottaisi kaikki tekemäsi synnit pois niin, että et itse enää kantaisi sitä kuormaa, olisit myös vapaa sen tuomiosta. Yksinkertaista.
Jumala vihaa syntiä ja Hänen vihansa ja tuomionsa on kaiken synnin päällä. Jos ihminen ei halua ottaa vastaan Jumalan tarjoamaa pelastusta, eli Jeesusta Kristusta, vaan haluaa mieluummin itse kantaa syntinsä, niin hän myös kohtaa synnin saaman vihan ja tuomion. Aika selvää ja yksinkertaista.
Jumala rakastaa kuitenkin kaikkia ihmisiä ja haluaa, että kaikki pelastusivat. Hän jopa sanoo eräässä paikassa, Raamatussa, että "Olisiko minulle mieleen Jumalattoman kuolema…". Kuilu ihmisen ja Jumalan välillä ei johdu Jumalasta… vaan synnistä, jossa ihminen elää mieluummin kuin ottaisi Hänen armonsa ja pelastuksensa vastaan.
Mikä on syntiä islamissa?
3
422
Vastaukset
- ThereIsNoGod
No kerroppa mikä ei olisi. Vittu mitä tekopyhää paskaa ihmiset suodattaakaan läpi...
- Pysyvä asia
Jumala on ja pysyy. Ei auta rimpuilu.
- kerran taivaassa
voi nauttia, mutta sitten iankaikkisuus ollaan helvetissä. Kun valitsee Jumalan ja kaiken mitä Jeesus tarjoaa seuraajilleen sydämeen tuleva rauha ja ilo kantaa vaikka olisi kuinka synkkä tilanne omassa elämässä sillä Jumala lohduttaa Raamatun ja rukousvastauksien muodossa sekä muiden ihmisten kautta. On turvallista elää tässä kauhujen maailmassa kun itse taivaan Jumala on luvannut pitää huolen ja lopulta saamme olla aina Hänen luonaan turvassa. valitkaa niin ei tarvitse mistään yksin valittaa kun on Korkeimman suojassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1481997Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3041691- 931547
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001180Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois761162- 661104
- 221027
- 48987
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73926Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei23907