Hei,
minulla on nyt käsissä ensimmäinen koirani, joka tulee kasvamaan aikanaan isoksi (ajokoira/berni sekoitus, nyt säkä yli 60 cm, paino jotain 30kg). Kysyisinkin, kuulostaako tämä muista ison koiran omistajista "tutulta" ja kuuluuko tällainen ison koiran kehitykseen?
Koira on 7kk, uros, ja olemme puolisoni kanssa huomanneet, että sillä on kasvupyrähdyksiä, joiden aikana se pureskelee niveliään (kasvukipuja?), alkaa syödä enemmän jne. Usein tällaisen kasvupyrähdyksen jälkeen virtsaaminen lähtee käsistä. Yht'äkkiä 5-6 tuntia pidätellyt koira ei kestä kuin 3tuntia ja sitten tulee lattialle. Näin voi käydä yksin ollessa, muiden ollessa kotona, ulos lähdettäessä, kun hihnakin jo laitettu, rapussa..enkä ihmettele! Virtsaa on semmoinen määrä koiran kokoon nähden ja ihan tiukkaa tavaraa. Viimeksi tämä vaihe meni ohi...ja nyt se on taas täällä ja voin sanoa, hermoille ottaa.:/
Onko tämä AIVAN poikkeuksellista isolla koiralla??
Iso koira kasvaa
5
260
Vastaukset
- boksuttaja
Kuinka monennessa kerroksessa asutte? Onko hissiä.
Itselläni ollut joskus iso rotuinen koira, eikä sillä ollut vaastavia ongelmia.
Tosin asuttiin ensimmäisessä kerroksessa, niin sen ei tarvinnu monia rappuja
ravata. Eli iso rotuisen jalat/lonkat ei kestä, kun joutuu raavaamaan rappusia
varsinkaan siis pentu aikana. Tämän vuoksi jos talossa ei ole hissiä ja asutaan korkealla
niin todella tyhmä kasvattaja/harrastelija myy isorotuisen
koiran kerrostaloon, koska pentu siinä vain kärsii. - kausid
Meilläkin iso koira, emmekä ole ko.ongelmaan törmänneet. Kysyin tuttavilta, joilla myös isot koirat, heilläkään ei tuollaista ongelmaa ole ollut. Juoko koira normaalia enemmän? Mietin, voiko joku takapään (lonkkien jne) kasvuhäiriä kivuillaan aiheuttaa tuollaista :/ Isolla koiralla voi olla kasvukipuja, ns. panostiitti. Kasvava suuri koira alkaa ilman syytä ontumaan.. mutta tuo virtsan karkaaminen ei kuulosta hyvältä.
- ik
tossa virtsankarkailusta kyse olekaan. vaan että kusee sisälle taas pyrähdyksen oltua.
Ei ole normaalia.Vie lääkäriin.
- beltsu
Meillä oli samanlaista pissajuttua, mutta ilmeni että on pissatulehdus. Muitakin ongelmia on ollut, mm. samaan aikaa demodikoosi eli sikaripunkkeja hirvittävästi iholla joka teki karvanlähtöä jaloista ja naamasta. Koira suullaan rapsutti kovasti niitä kinttuja silloin. Onneksi löyty syy, koska juomista ja pissaamista jatku aika kauan ja kunnan eläinlääkäri ei tehnyt bakteeriviljelyä, onneksi mentiin yksityiselle jossa asiat selvisi.
Lääkäriin siis mars.
Ps. meillä sakemanni, aika isonkokoinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671232- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335695- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 101625
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574