Asperger ja narsismi

muuan mies

Onko assit usein narsisteja vai johtuuko narsistiselta vaikuttava käytös ainoastaan sosiaalisesta taitamattomuudesta?

189

12940

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1212

      Eivät ole. Tietyllä tapaa asperger ja narsismi ovat eräänlaiset vastakohdat. Narsisti on taitava sosiaalinen pelaaja. Narsismihan kietoutuu ytimiltään juuri sosiaaliseen pelaamiseen. Asperger taas ei taida edes sosiaalisen pelin perusperiaatteita. Sosiaalisen "värinäön" puutehan on keskeinen autismin piirteistä. Miksi sitten asperger tulkitaan töykeäksi ja oikeat narsistit taas voivat porskuttaa sosiaalisessa valokeilassa ja ihailtuina pitkäänkin? Asperger on yleensä suoraviivainen ja rehellinen kommunikaatiossaan, kun taas narsisti osaa valehdella ja pelata. Ihminen kuulee mieluummin vaikka valeita kuin suoraviivaista puhetta. Mielistely ja sosiaalinen pelaaminenhan on se, jolla elämässä eteenpäin mennään ja tällaiseen "valheellisuuteen" perustuu normikommunikaatiokin.

      Narsisti pyrkii valokeilaan ja suosioon. Asperger on jo yleensä varhaisessa nuoruudessaan tajunnut erillisyytensä eikä pyri kilpailemaan huomioista.Tällaiseksi toki saatetaan erheellisesti tulkita joillekin autisteille ominainen lörpötys-taipumus. Autisti on yleensä yksinäinen oman tiensä kulkija. Harvalta taitaa narsistille ominaista hovia ympäriltään löytyä.

      Asperger ilmaisee todellisen mielipiteensä ja seisoo sen takana, mikä voidaan tulkita töykeydeksi. Narsisti taas ilmaisee sen mielipiteen, josta on sillä hetkellä hänelle eniten hyötyä. Sinä voit kuitenkin erheellisesti ajatella, että olipas siinä kiva tyyppi ja samalla aaltopituudella..

      • muuan mies

        Hyvä vastaus varmasti pitkälti oikeaan osut, mutta manipulointikyvystä olen hieman eri mieltä. Sillä vaikka narsisti osaisikin tehdä manipuloinnin hienovaraisemmin olen lukenut paljon kokemuksia siitä, että assipojat käyttävät avunaan kiukuttelua ja agressiivista käytöstä. Täten perheet ikään kuin "vähemmän pahan nimissä" monesti alistuvat assin tahdolle vaikka se sotisi koko muun perheen tahtoa vastaan.

        Siltikin pidemmälle narsismia tutkiessani huomasin tietynlaisia poikkeuksia kuten juuri mm. mainitsemasi seikka, että narsistit usein toimivat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ns. kulissit kunnossa mentaliteetilla kun taas assit harvemmin ovat kiinnostuneita kulissien ylläpitämisestä.

        Löysin myös englanninkielellä paljon lisää keskusteluja sekä artikkeleita asiasta. Tämä tuntuu olevan melko yleinen kysymys.

      • 1212
        muuan mies kirjoitti:

        Varmaan asperger-pojilla ongelma on erityisesti miespuolisille aspergereille ominainen jäykkyys ja rutinoituminen. Autisteille saattavat rutiinit olla tärkeitä. Asioiden on mentävä samalla tavalla, jolloin yhteentörmäyksiä syntyy. Perhe oppii joustamaan, koska as-poika saattaa olla rutiinien tarpeessaan hyvin joustamaton. Toinen puoli asiaa on kykenemättömyys lukea toisen tunneilmaisua, jolloin as-poika ei osaa nähdä toisen tarpeita ja tunteita ja ajaa sokeasti omaa etuaan, varsinaisesti manipuloimatta.

        Jos as olisi taitava manipuloija, se sotisi koko aspergeria vastaan. Manipulointitaitohan vaatii sosiaalista pelikykyä jos mikä. Luulen, että kyse on siitä, että normi tulkitsee manipuloinniksi tahattoman sosiaalisen töykeyden ja as:n kyvyttömyyden havaita toisen tunneilmaisusta tämän tarpeita. Tosin manipulointi alkeellisella tasolla on niin yleisinhimillinen piirre, että miksei sitä aspergereillakin esiintyisi.

        Itse en ole koskaan sekoittanut narsismia aspergeriin enkä näe niillä mitään yhteyttä. Muutenkin narsismi sotketaan nykyään mutu-psykologialla joka paikkaan. Oikeat narsistithan ovat tosi harvassa. Paljon harvemmassa kuin se valtaisa ihmisjoukko, joka netissäkin vuodattaa milloin entisen puolisonsa, ystävänsä tai naapurinsa olevan narsisti. Itse en ole koskaan tavannut yhtään ja yhdenkään autistin manipuloimaksi en ole tullut. Vai lasketaanko se manipuloinniksi, kun puhumaton autisti otti kädestäni ja talutti minut hellästi keksipurnukalle saadakseen sieltä keksin suuhunsa?

      • muuan mies
        1212 kirjoitti:

        hyvin totta

        narsismi on nykyään jonkin sortin muotidiagnoosi joka lankeaa noin 50% todennäköisyydellä entisille seurustelukumppanille. lisäksi kaikissa ihmisissä lienee joitakin narsistisia piirteitä kuten mielestäni melkein jokaisessa ihmisessä on jotain asperger piirteitä.

      • gdffhfhfhh

        On. Aspergin oiriesiin kuuluu mm. patologinen valehtelu. Ainakin osalla.

      • AS-per-ger
        gdffhfhfhh kirjoitti:

        On. Aspergin oiriesiin kuuluu mm. patologinen valehtelu. Ainakin osalla.

        Väärin.

        Patologinen valehtelu kuuluu narsistiseen persoonallisuushäiriöön/psykopatiaan eli EI AUTISMINKIRJON HÄIRIÖIHIN, mihin mm. ADHD tai kaksisuuntainen mielialahäiriö eivät kuulu nykyisten eivätkä tulevien diagnoosiluokitusten mukaan.

      • tylsiintynyt
        gdffhfhfhh kirjoitti:

        On. Aspergin oiriesiin kuuluu mm. patologinen valehtelu. Ainakin osalla.

        Siksi piti valehdella aiemmin kun halusin olla keskustelukumppanin kanssa samaa mieltä, yhteentörmäämisten välttämiseksi tai kiusauksen kohteeksi joutumisen estämiseksi. Mutta nyt tiedän että toiset ihmiset puhuvat minusta keskenään joten en tiedä enää mitä puhua. Ei minulla ole persoonaa

      • parinkin_assin_läheinen

        Ei narsisti, mutta erittäin omaehtoinen. Melko kykenemätön näkemään asioita muiden kuin oman itsen kannalta. Siihen vaikuttaa myös se, ettei pysty lukemaan toisen tunteita tämän kasvoilta tai äänestä. Huono sopeutumaan toisten asettamiin sääntöihin. Vaativainen jo vauvasta alkaen. Itsepäinen, välillä tyhmyyteen asti. Silti tuntee empatiaa ja välittää kavereistaan valtavasti, ja vanhemmistaankin ja sisaruksista jos niitä on. Ei kiusaa ketään, eikä käytä ihmisiä narsistin tavoin hyväksi. Ei juurikaan osaa eikä haluakaan kieroilla.

      • Anonyymi

        No siis öh. Otit kaksi ääripäätä nyt käyttöön. Se ei automaattisesti meinaa että on narsisti jos osaa olla sosiaalisesti etevä. Tietenkin jos on valehtelija niin eri asia. Mut parempi jättää ne diagnoosit nyt muille.

      • Anonyymi

        Itse vastasit kysymykseesi "taitavasti". Teen vanhan ketjun avaajalle kysymyksen; oletko nettiaddikti?
        Mitä tapahtuisi, ellet pääsisi enää suomen suurimpaan yksityistyypin nettiarkistoon?

    • vastakohdat

      päinvastaisia tyyppejä. Täysin.

    • jungheinrich

      Käsittääkseni narsistisen henkilön ei tarvitse olla mikään sosiaalinen korttihuijari, vaan perusteeksi riittää pelkkä korostunut itserakkaus. Itse olen havainnut as-henkilöiden käytöksessä ylimielisyyttä ja paremmuudentuntoa, toisaalta monella saattaa olla vastaavasti myös alamaissa oleva itsetunto. En puhu tässä nyt mielipiteiden suorasukaisesta esittämisestä, mutta useammalla tapaamallani assilla on ollut tapana puhua tuomitsevasti ja ylenkatsovasti muista ihmisistä, en tosin tiedä onko tämä sitten pelkkää katkeruuden purkamista, mikä liittyy kykenemättömyyteen ymmärtää neurotyypillisten henkilöiden käytöstä?

      Uskallan väittää että aspergerin syndroomaan kuuluu useampia oireita, jotka muistuttavat narsistista persoonallisuushäiriötä, tämäkin tosin riippuu siitä kuinka nämä piirteet projektoituvat. On tyypillistä että as:ään kuuluu empatiakyvyttömyys ja muiden ihmisten huomioonottamattomuus = tämä saattaa pahimmillaan näkyä kärjistyneenä pelkän oman edun tavoitteluna ja toisten ihmisten hyväksikäyttönä. Assit harvemmin myöskään kestävät itseensä kohdistuvaa kritiikkiä tai huomautuksia absurdeista toiminnoistaan.

      Kirjoitukseni saattaa vaikuttaa negatiiviselta mutta omasta mielestäni aiemmin luettelemani teesit sisältävät vain seikkoja jotka usein jätetään ääneen lausumatta. Useat tietolähteet antavat aspergerin syndroomasta melko ruusuisen kuvan ja näin luultavasti pyritäänkin lievittämään ko.diagnoosin saaneiden itsetunto-ongelmia. "Aspergerin syndrooma ei ole sairaus vaan ominaisuus" on yksi yleisimmistä argumenteista, mutta miksi sitten siihen on varsinkin viime aikoina alettu suuntaamaan aivan suhteettoman paljon huomiota?

      Aspergerin syndroomaiset saattavat käyttäytyä usein kuin lypsäisivät poikkeavuudestaan tarpeellisen hyödyn. Jos assi kokee itsensä erityiskohtelun arvoiseksi, diagnoosin oireet yleensä oikeuttavat hänet tähän. As-henkilöillä on tietysti aina kannettavanaan neurologiseen poikkeavuuteensa liittyvät ongelmat, mutta useimmilla tapauksista ne ovat pikemminkin hidasteita kuin totaalisia esteitä. Herääkin kysymys, millä tasolla assit sitten ovat enemmän apua tarvitsevia kuin muukaan väestö.

      • xym

        Kysymykseen herää vastauksia.
        -as-henkilö on joustamattomuuden ja heikkojen sosiaalisten vuorovaikutus- ja sopeutumiskykyjen takia herkkä stressaantumaan työtehtävissään, ja hänet on varmasti hyvin helppo ajaa masennukseen tai burnoutiin työyhteisössään, lähinnä sosiaalisen eristämisen tai suoranaisen työpaikkakiusaamisen avulla.
        - en tunne menestyviä tietokonenörtti-aspergereja, heitäkin varmaan on, ja ehkä heitä tarkoitettiin kirjoituksessa. Siis varmasti aspergerhenkilö osaa olla epäempaattinen vaatija jos siihen on tilaisuus (esim. työpaikalla tai perheenisänä), mutta useimmat aspergerit varmaankin kärsivät itse suuresti kokemastaan erilaisuudesta tässä ulospäinsuuntautunutta yltiöseurallisuutta korostavassa nykyajassamme.
        Oma ajatukseni on, että tosiaan aspergerit tarvitsevat enemmän apua kuin tavikset (eikö tämä ole itsestäänselvää jo pelkästään diagnostisten kriteerien täyttymisen perusteella?) selvitäkseen edes kutakuinkin kunnialla eläkeikään asti työelämässä (useat päätyvät eläkkeelle ennenaikaisesti mm. tuen ja ymmärryksen puutetta kohdattuaan). Siis syrjäytymistä estäviä toimia toisin sanoen.

      • sympathyforthedevil

        Olen tainnut joskus aiemminkin törmätä tällä palstalla näihin teeseihisi aspergerien negatiivisista piirteistä, ja en viitsi lähteä väittelemään asiasta, koska olet selvästi päättänyt yksipuolisen kantasi, jonka taustalla lienee jokin henkilökohtainen kauna ennemmin kuin pyrkimys korjata johonkin neurologiseen tilaan (mielestäsi) liittyviä virhekäsityksiä. Pari virheargumenttia haluan kuitenkin korjata, sillä sinulla on toki oikeus naulata teesejäsi Lutherin tavoin tämän Suomi24-kirkon oviin, mutta väärä tieto on kuitenkin väärää tietoa.

        Ensinnäkin mitä tulee korostamaasi aspergerien empatiakyvyttömyyteen, olet joko käsittänyt oman tulkintasi pohjalta luomasi käsityksen aspergerin ulkoisesta toiminnasta tämän ihmisen sisäiseksi tunne- ja ajatusmaailmaksi tai sitten vain lukenut harvinaisen vanhoja lähteitä (jos olet asiasta ylipäätään tieteellistä tietoa hankkinut). Tämä ns. mielen teorian puuttena tunnettu empatiakyvyttömyys-ajatushan on uudemmassa 2000-luvun tutkimuksessa pitkälti hylätty. Aspergereita ja jopa syvemmin autistisia tutkittaessa ei havaittu heidän empatiakyvyssään puutteita. Esimerkiksi Dziobek osoitti tutkimuksessaan, ettei aspergereilla ole puutteita empatiakyvyssä, vaan kyvyssä lukea sosiaalisia vihjeitä, kuten eleitä ja ruumiinkieltä, mikä saattaa johtaa väärään reaktioon ja siten tulkintaan empatiakyvyttömyydestä. Kun as-henkilö tulkitsi sosiaaliset vihjeet oikein, hän reagoi kuten kuka tahansa. Samaan tulokseen ovat tulleet myös esim. Miller ja Coloren & Gasperin. Lisäksi muistelisin lukeneeni tutkimuksesta, jossa todettiin syvästi autististenkin lasten halun totella ja noudattaa vanhempiensa ohjeita olevan saman kuin sisaruksillaan, mutta kyvyt ja keinot vain ovat vähäiset. Valitettavasti en muista tämän tutkimuksen nimeä.

        Muuten eihän normaaleillakaan ihmisillä ole kykyä tietää, mitä toinen ajattelee. Jos olisi, olisi maailmassa paljon vähemmän pahaa. Luulen, että juuri tämä liiallinen omien ajatusten ja katkeruuden kohteiden projisointi toisiin ihmisiin tai erilaisiin ihmistyyppeihin (kuten aspergereihin) on ennemminkin valtaväestön ongelma kuin autistien puute.

        Toisekseen ihmettelen katkeruuttasi aspergerien saamasta avusta. Itse en ainakaan ole saanut minkäänlaisia erityispalveluita tai tukia. Elätän itseni käymällä töissä. Työn saanti taidoistani ja hyvistä arvosanoista huolimatta on toki as-henkilölle vaikeampaa, sillä työelämä etsii näitä verkostuneita "hyviä tyyppejä". Työelämässä kestäminenkin on rankempaa, sillä autistin tie koulukiusatusta johtaa usein työpaikkakiusatuksi. Sitten mitä tulee poikkeavuudesta hyödyn lypsämiseen, en ainakaan omalla kohdallani ole saanut aspergerista minkäänlaista hyötyä. En edes kerro asiasta, joten minut tuomitaan minuna - ei aspergerina. Ihmiset ovat yksilöitä. Hyödyn lypsäjiä lienee tasaisesti kaikissa ihmisryhmissä koiran ulkoiluttajista sokeisiin.

        "Assit harvemmin myöskään kestävät itseensä kohdistuvaa kritiikkiä tai huomautuksia absurdeista toiminnoistaan. " Jos joku närkästyy huomauttelusta(si), vika ei liene hänessä, vaan huomauttelijassa. Huvittavaa on, että mukavasti tulkitset aspergerien toiminnot absurdeiksi ( - niin kenen kannalta? - sinäkö tiedät mikä tässä maailmassa on absurdia ja mikä ei?) ja ihmettelet, jos joku huomauttelusta(si) suuttuu. Lienee peiliin katsomisen paikka sinullakin sosiaalisten taitojesi suhteen. Me kaikkihan kuitenkin opettelemme niitä koko ikämme.

      • Ou jeah
        sympathyforthedevil kirjoitti:

        Kun joitakin vuosia sitten poikaani alettiin epäillä assiksi (sittemmin tuli diagnoosikin) huomasin myös itsessäni voimakkaat asperger-oireet. Kuvaukset as-syndroomasta tuntuivat osuvan nappiin niin poikani kuin itseni kohdalla. Kuitenkin mietin ankarasti tuota väitettyä empatiakyvyttömyyttä, koska se ei tuntunut sopivan ollenkaan. Itse olen jopa niin empaattinen, että en voisi kuvitellakaan edes syöväni lihaa. Toisten kärsimisen näkeminen synnyttää voimakkaita tunnereaktioita.
        Sitten aloin ajatella asiaa ulkopuolisen silmin. Jos on vaikkapa sukulaisia koolla ja televisiosta tulee jotain pahoja uutisia, ne ovat muut henkilöt kuin minä, jotka voivottelevat ja siunailevat. Minä vain katson kuin ulkopuolinen tarkkailija kylmän asiallisesti. Ulkopuoliset voivat tulkita sen empatian puutteeksi. Ja jos itsellä on jotain vaikeuksia, en juurikaan kaipaa osanottoja tai lohdutteluja. Ehkäpä siksi ei välttämättä tule antaneeksi niitä riittävästi muillekaan.
        Assia voisi jollain tavalla verrata kuin onnettumuuspaikalle saapuvaan lääkäriin. Ei tämä ala voivotella ja kauhistella, vaan toimii kylmän viileästi ja analysoivasti.
        Teen kuitenkin sellaisen varauksen, että jos assilla on paljon vaikeuksia elämässään, hän voi kovettua jonkinlaiseksi koneeksi, joka voi vaikka ottaa päiviltä uhkaksi kokemiaan henkilöitä. Se on kuitenkin harvinainen äärimmäisyys.

      • Ville Portti
        xym kirjoitti:

        Kysymykseen herää vastauksia.
        -as-henkilö on joustamattomuuden ja heikkojen sosiaalisten vuorovaikutus- ja sopeutumiskykyjen takia herkkä stressaantumaan työtehtävissään, ja hänet on varmasti hyvin helppo ajaa masennukseen tai burnoutiin työyhteisössään, lähinnä sosiaalisen eristämisen tai suoranaisen työpaikkakiusaamisen avulla.
        - en tunne menestyviä tietokonenörtti-aspergereja, heitäkin varmaan on, ja ehkä heitä tarkoitettiin kirjoituksessa. Siis varmasti aspergerhenkilö osaa olla epäempaattinen vaatija jos siihen on tilaisuus (esim. työpaikalla tai perheenisänä), mutta useimmat aspergerit varmaankin kärsivät itse suuresti kokemastaan erilaisuudesta tässä ulospäinsuuntautunutta yltiöseurallisuutta korostavassa nykyajassamme.
        Oma ajatukseni on, että tosiaan aspergerit tarvitsevat enemmän apua kuin tavikset (eikö tämä ole itsestäänselvää jo pelkästään diagnostisten kriteerien täyttymisen perusteella?) selvitäkseen edes kutakuinkin kunnialla eläkeikään asti työelämässä (useat päätyvät eläkkeelle ennenaikaisesti mm. tuen ja ymmärryksen puutetta kohdattuaan). Siis syrjäytymistä estäviä toimia toisin sanoen.

        ** en tunne menestyviä tietokonenörtti-aspergereja**

        Bill gates!

      • kokemus

        Mielestäni jungheinrich osuu oikeaan. Omat kokemukseni saivat tukea näistä näkökulmista.

      • kokemus II
        kokemus kirjoitti:

        Mielestäni jungheinrich osuu oikeaan. Omat kokemukseni saivat tukea näistä näkökulmista.

        Eli pidät omia kokemuksiasi ainoina oikeina? Mihin nähden? Mikäli väität jotain se tulisi myös pystyä perustelemaan yksityiskohtaisesti.

      • kokemus II
        kokemus II kirjoitti:

        Eli pidät omia kokemuksiasi ainoina oikeina? Mihin nähden? Mikäli väität jotain se tulisi myös pystyä perustelemaan yksityiskohtaisesti.

        ps.toisten näkemyksiin oman mielipiteen pohjaaminen ei riitä,pitää pystyä perustelemaan oma kanta mieluiten omkohtaiseen elämään perustuvin esimerkein jolloin siitä voi hyötyä muutkin kuin vain sinä itse

    • Ou jeah

      Tällä palstalla on kirjoitellut nimimerkki Ritalin, joka on tehnyt itsestään virhediagnoosin. Hän pitää itseään assina, vaikka on selvästi narsisti. Asseilla ja narsisteilla on paljon eroja, vaikka tokihan jokaisessa ihmisessa on jonkin verran narsismia (terve narsismi), asseissakin.

      • huomattu on

        diagnosoi kaikki ihmiset, vaikkei mikään lääkäri olekaan.

      • ???

        Tiedän nimimerkin, mutta ihmettelen, miten tämä liittyy tähän ketjuun. Eihän hän ole tähän ketjuun edes kirjoittanut.

      • Ou jeah
        ??? kirjoitti:

        Tiedän nimimerkin, mutta ihmettelen, miten tämä liittyy tähän ketjuun. Eihän hän ole tähän ketjuun edes kirjoittanut.

        Kysymys on aspergerin ja narsismin sekoittamisesta. Se liittyy hyvinkin aloitukseen ja sen otsikkoon. Jos jopa joku itse voi sekoittaa oman narsisminsa aspergeriin, mikseivät myös ulkopuoliset (usein vähemmän asioita tutkineet) voisi erehtyä samalla tavalla?

    • mylittlehugger

      minulla on autistinen lapsi ja varmaankin hänen tiettyjä piiteitään joku asioista tietämätön voisi pitää narsistisina. Aspergerhan kuuluu autismin kirjoon. Narsisti ei välitä toisen ihmisen tunteista, on itsekeskeinen ja kylmä, manipuloi ihmisiä häikäilemättömästi jne. Mutta asperger tai autistisella ihmisellä kyse on paljolti kyvyttömyydestä ymmärtää tiettyjä asioita, toisen ihmisen tunteita, reaktioita ja yllykkeitä. Hän ei myöskään ymmärrä että en ajattele ja halua ja koe samolla tapaa asioita kuin hän.
      Narsisti taas ajattelee itsekkyyttään vain omia näkökantojaan.
      Olen tuntenut narsistisen ihmisen ja hänellä oli täysin kylmä välinpitämätön ja manipuloiva asenne minuun. Autisti taas saattaa käyttää ihmistä välineenään toisessa merkityksessä ymmärtämättömyyttään siinä miten toisesta voi tällainen tuntua. Koen oman lapseni välittävän minusta kovasti, mutta tuntuuhan se oudolle jos asiaa ei ymmärrä ja näkee että hän saattaa naureskella jos vaikka minulle sattuu jotakin.
      Joskus se närkästytää mutta tiedän että hän on hämmentynyt tai hän nauraa reaktioille mitä minussa siloin näkee (outo ilmeeni, kömpelyyteni jne), hän kiinnittää huomin eri asioihin kuin ns. terve ihminen.Toisaalta hän saattaa rauhoitella minua ja tulla halaamaan. Hän kertoo kuitenkin myös positiivisista tunteistaan ja kaipaa läheisyyttä ja hellyyttä. Näen hänestä että Hän ei vain tiedä aina miten oiken reagoida eri tilanteissa. Hänellä on niin erilainen ajatusmaailma ja omat mielenkiinnon kohteet menevät sentakia yli ja edelle toisten huomioimisen. Tietääkseni asperger syndroomassa on tätä samaa. Se on eri kuin pahansuopuus ja häikäilemätön välinpitämättömyys. Sanotaan että meissä jokaisessa voi olla narsistisia piirteitä, eikö siis myös siis asperger ja autisteiss? Mutta narsismi ja asperger tai autismi ovat aivan eri asia aivan kuten myös narsismi ja ns. "terve mieli":kin ovat.

      • Eslof

        On hyvä muistuttaa lapselle, ettei nauraminen ole soveliasta kun toista sattuu. Älä luule, etten ymmärrä. Lapsesi ei osaa yhdistää tilannetta välittömästi oikein.

        Selitän nyt kun aloitin.

        Esimerkki: hän näkee tilanteen, joka on omituinen. Muut näkevät tilanteen sosiaalisena kontekstina. Hän reagoi nauramalla. Muut reagoivat sosiaalisella kontekstilla.

        Yksinkertaista.

        Kerro lapsellesi miten tulee toimia.

      • ???
        Eslof kirjoitti:

        Miten selität asian nonverbaalille, puhumattomalle autistille, joka ei välttämättä "ymmärrä" puhetta?

      • Eslof
        ??? kirjoitti:

        Miten selität asian nonverbaalille, puhumattomalle autistille, joka ei välttämättä "ymmärrä" puhetta?

        Hmm, luin väärin.

        Mutta hyvä kysymys se on. Animaatiolla?

    • kashiuaaeohjds

      Vaikka narsistit ja assit kummatkin voivat turmella ihmissuhteensa, he tekevät sen toisista syistä. narsisti on taitava sosiaalinen manipuloija, ja muut tajuavat vasta jälkeenpäin, miten inhottava hän on ollut. Assi töksäyttelee taitamattomuuttaan, sanoo ja tekee asioita, joita ei tekisi, jos ymmärtäisi sosiaaliset kuviot. Hän todella haluaa ymmärtää. Kun vain joku selittäisi hänelle.

      • Anonyymi

        Jos on assi niin miksi nenttimäiset sosiaaliset kuviot pitäisi ymmärtää?

        Assihan ymmärtää sosiaaliset kuviot assimaisesti - ja se on
        hyvin näkökykyistä.
        Nenttimäisen sosiaalisuuden kuormittavuus varsinkin
        on assien tärkeä tietää - jotta eivät menisi siihen
        suuntaan ja ajautuisi ylikuormitukseen.

    • 5763

      eli summa summarum assi ja narsisti käyttäytyvät hyvin samankaltaisesti, mutta assi ei ole kykenevä ymmärtämään toisten perspektiiviä ja narsisti ei edes välitä siitä.

      • keijokuuppa

        siis millä laissa samankaltaisesti?

        Narsistihan yrittää hyötyä muista ja on ylseensä hyvä sosiaalisissa suhteissa

        Assi ei välitä musta ihmisitä ja on huono sosiaalisissa suhteissa.

        Assi on hiljainen, usein kiusattu ja yksin
        Narsisti on johtaja...

        eikö ole pitkälti vastakohtaista käyttäytymistä?

      • ei nimmaria
        keijokuuppa kirjoitti:

        Kaikki autistiset/assit eivät ole "hiljaisia ja syrjäänvetäytyviä". On myös niitä autistisia jotka hakeutuvat sos.vuorovaikutukseen ja haluavat olla keskipisteenä, mutta eivät osaa toimia oikein näissä tilanteissa. Tällainen joka paikassa suuna päänä äänessä oleva autistinen voi olla hyvinkin rasittavaa seuraa, koska hän ei muuta toimintatapaansa vaan vain loukkaantuu jos asiasta mainitsee.

      • --------------------
        keijokuuppa kirjoitti:

        siis millä laissa samankaltaisesti?

        Narsistihan yrittää hyötyä muista ja on ylseensä hyvä sosiaalisissa suhteissa

        Assi ei välitä musta ihmisitä ja on huono sosiaalisissa suhteissa.

        Assi on hiljainen, usein kiusattu ja yksin
        Narsisti on johtaja...

        eikö ole pitkälti vastakohtaista käyttäytymistä?

        Niin, tämänkin palstan taso on pitkälti sitä että oireyhtymän omaavat kirjoittelevat, kaunistelevat sairautensa laatua ja teilaavat yhteisrintamana jokaisen muuhun väestöön kuuluvan esittämät mielipiteet. Eivät kaikki assit tietenkään mitään muille henkilöille haitallisia hirviöitä ole mutta kyllä niitä ongelmatapauksia on valitettavan paljon.

        Onko assi silloin empaattinen kun hän "pelaa vain omaan pussiinsa" muita huomioonottamatta. Osa asseista ei kaipaa minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja, sen takia voitaisiin olettaa että henkilö ylläpitää siteitä lähimmäisiinkin pelkästään riippuvuussuhteena, ei mistään kiintymyksen tai lähimmäisenrakkauden kaltaisestakaan.

        Assi osaa kyllä tarvittaessa narsistin/psykopaatin tavoin manipuloida ihmisiä vetelemällä oikeista naruista, ei ehkä niinkään sosiaalisilla peleillä vaan liioittelemalla erityistarpeitaan. Usein puhutaan lisäksi as-ihmisten rehellisyydestä ja lojaaliudesta. Edellämainittuhan nojaa lähinnä siihen etteivät assit yksinkertaisesti osaa valehdella, ei välttämättä siihen että heillä olisi valtaväestöön verrattuna vahvempi moraalikäsitys. Itse olen kyllä törmännyt valehteluun ja "hyödyttömien" sosiaalisten kontaktien pettämiseen.

      • --------------------
        -------------------- kirjoitti:

        Oih, sinun tekstistäsihän se normaali-ihmisten lähimmäisenrakkaus ja ymmärrys suorastaan huokuu!

      • --------------------
        -------------------- kirjoitti:

        Oih, sinun tekstistäsihän se normaali-ihmisten lähimmäisenrakkaus ja ymmärrys suorastaan huokuu!

        Mutta kun aspergerin syndroomahan ei ole minkään sortin sairaus/vammauttava poikkeavuus. Tältä pohjaltahan kun lähdetään eivät assit ja heidän toimintonsa kaipaa mitään erityisymmärrystä vaan he itsekin tiedostaisivat että valtaväestön ehdoilla täällä mennään, niinkuin sen kuuluukin, tietenkin "jokaiselle kykyjen mukaan"-periaatteella.

        Olen valmis ymmärtämään asseja tiettyyn pisteeseen saakka, siihen kunnes nämä henkilöt alkavat teatraalisesti perustelemaan omaa asiatonta käyttäytymistään, itsekyyttään ja vastuuttomuuttaan vaatien erityiskohtelua.

        Tuolla ylemmissä viesteissä on tuosta as-oireyhtymästä koitettu leipoa oikein ruusuisempikin diagnoosi. Muuten, vaaditaanko samalla lailla ymmärrystä ja lähimmäisenrakkautta jos kyseessä olisi persoonallishäiriö?

        Kyllä vaaditaan.

        Oma kokemukseni on, että asiaa ymmärtämättömän on helppo käsittää tietynlainen jäykkyys ja vaikeus tulkita toista autistin itsekkyydeksi tai ilkeydeksi. Näin on varmastikin etenkin niiden kohdalla joiden käytös ulkoisesti on muutoin melko normaalia.

        Tuskinpa samaa syytelitaniaa luettelisit syvästi autistiselle, puhumattomalle nuorelle, vaikka kyse on pohjimmiltaan samoista ongelmista. Toisen ongelmia vain on helpompi vähätellä, sillä ne ovat näkymättömiä, kun esimerkiksi puhetaidon puute ei niitä nosta samalla tavalla näkyväksi. Toki joku voi tekeytyä as-ihmiseksi, mutta luulisin, että tällaiset ihmiset innostuvat aikansa ja sitten unohtavat asian.

        Ja mitä sinä oikeasti etsit tai haluat tuolla kirjoittelullasi? On ymmärrettävää, että ihmisryhmä, joka joutuu arjessaan jatkuvasti väärinymmärretyksi, maahan poljetuksi ja syrjityksi, etsii jostain paikan, jossa se voi olla ja etsiä myös positiivista vastapainoa paljolle negatiiviselle palautteelle. Itse pidän tällaista liikehdintää suotavana. Erityisesti kirjoittamalla kommunikoivien, puhumattomien autistien liike on hienoa seurattavaa. Se on muuttanut ja tulee muuttamaan kuvaamme autismista.

        Suosittelenkin lämpimästi dokumenttielokuvaa Wretches and Jabberers.. En tiedä tosin, onko se saatavilla Suomessa missään. Mutta joka tapauksessa etsi tietoa, mene tapaamaan myös vaikeammin autistisia - ja maailmasi voi aueta uudella tavalla. Tsemppiä sulle valitsemallasi tiellä. Sen kuitenkin sanon, että hyvällä liikutellaan vuoria, turha negatiivisuus jääköön vain vikinäksi Suomi24:ään. :)

      • keijokuuppa
        -------------------- kirjoitti:

        Mutta kun aspergerin syndroomahan ei ole minkään sortin sairaus/vammauttava poikkeavuus. Tältä pohjaltahan kun lähdetään eivät assit ja heidän toimintonsa kaipaa mitään erityisymmärrystä vaan he itsekin tiedostaisivat että valtaväestön ehdoilla täällä mennään, niinkuin sen kuuluukin, tietenkin "jokaiselle kykyjen mukaan"-periaatteella.

        Olen valmis ymmärtämään asseja tiettyyn pisteeseen saakka, siihen kunnes nämä henkilöt alkavat teatraalisesti perustelemaan omaa asiatonta käyttäytymistään, itsekyyttään ja vastuuttomuuttaan vaatien erityiskohtelua.

        Tuolla ylemmissä viesteissä on tuosta as-oireyhtymästä koitettu leipoa oikein ruusuisempikin diagnoosi. Muuten, vaaditaanko samalla lailla ymmärrystä ja lähimmäisenrakkautta jos kyseessä olisi persoonallishäiriö?

        onko sulla oikeasti noin paljon kusta päässä?

        Yhteiskunta ja siinä pärjääminen perustuu pitkälti sosiaaliseen huoraamiseen. Työpaikat hankitaan sosiaalisilla suhteilla.

        Assi pysty luomaan sosiaalisia suhteita samalla tavalla. Onko se ns taviksen mielestä itsekyyttä....

      • .......
        -------------------- kirjoitti:

        Niin, tämänkin palstan taso on pitkälti sitä että oireyhtymän omaavat kirjoittelevat, kaunistelevat sairautensa laatua ja teilaavat yhteisrintamana jokaisen muuhun väestöön kuuluvan esittämät mielipiteet. Eivät kaikki assit tietenkään mitään muille henkilöille haitallisia hirviöitä ole mutta kyllä niitä ongelmatapauksia on valitettavan paljon.

        Onko assi silloin empaattinen kun hän "pelaa vain omaan pussiinsa" muita huomioonottamatta. Osa asseista ei kaipaa minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja, sen takia voitaisiin olettaa että henkilö ylläpitää siteitä lähimmäisiinkin pelkästään riippuvuussuhteena, ei mistään kiintymyksen tai lähimmäisenrakkauden kaltaisestakaan.

        Assi osaa kyllä tarvittaessa narsistin/psykopaatin tavoin manipuloida ihmisiä vetelemällä oikeista naruista, ei ehkä niinkään sosiaalisilla peleillä vaan liioittelemalla erityistarpeitaan. Usein puhutaan lisäksi as-ihmisten rehellisyydestä ja lojaaliudesta. Edellämainittuhan nojaa lähinnä siihen etteivät assit yksinkertaisesti osaa valehdella, ei välttämättä siihen että heillä olisi valtaväestöön verrattuna vahvempi moraalikäsitys. Itse olen kyllä törmännyt valehteluun ja "hyödyttömien" sosiaalisten kontaktien pettämiseen.

        Olet törmännyt väärindiagnosoituihin asseihin. Ikävää kannaltasi.

      • Suorastaantöykeäfakta

        Narsisti tai aspergeri yhtä tunnevammainen joka tapauksessa.

    • Tsaidyhov

      Muistakaa erottaa narsismi (psykologiset luokat) ja ihmisten väliset tavalliset kitkat ja henkilökohtaiset mielipiteet toisistaan.

      • Minuu assina kiinnostaisi, mitä kaikkea as-tyyppi voi psyykessään 'tuta'. Vuoristorata-ilmiö viittaisi myös bibolaarisuuteen itse koettuna.

        Näin vanha kouluttamaton assi on jo sinänsä pikkuihme. Koko ajan netiissäkin verrataan narsisteihin.
        Motoriikka jo on kömpelöä. Pienimmästäkin vastoinkäymisistä otan nokkiin; eristyn omaan maailmaani.
        Perkele siitäkin jo kadehtitaan, että voi elää laitoshoidon ulkopuolella.

    • deli_kiz

      Ei. Mieheni on assi ja hänessä en ole huomannut narsistisia piirteitä. Hän on todella kiltti ja ajattelee aina muita, tosin ehkä liikaakin.

    • ???

      Löysin tämän ketjun vasta nyt kun laitoin peräkkäin hakusanat asperger ja narsismi. Myös minä olen ihmetellyt että onko parilla "assilla" oikea diagnoosi ollenkaan?? Eikö juuri narsisti yritä elää muiden siivellä? Nämä assit , jotka tunnen, suorastaan vaativat että mesenaatit ja yhteiskunta pitävät ylläpitävät heidän elämäntapaansa... Myös välinpitämättömyytttä esim. eläinten ja lasten (joita molemmilla on) tarpeita kohtaan esiintyy...Lisäksi kyky olla viehättävä niin halutessaan- Vai onko näillä kahdella vain väärä diagnoosi??

      • HoodedShadow

        Kiitos kun nostit tämän aiheen takaisin ylös, juuri tälläistä itsekin etsiskelin tässä.

        Ja ihan uteliaisuudesta, ketä kahta tarkoitat?

      • vertainen
        HoodedShadow kirjoitti:

        Kiitos kun nostit tämän aiheen takaisin ylös, juuri tälläistä itsekin etsiskelin tässä.

        Ja ihan uteliaisuudesta, ketä kahta tarkoitat?

        Luotan intuitiooni, mikä ei vielä tähän mennessä koskaan ole pettänyt, joskaan en tahtoisi tässä asiaa sen tarkemmin alkaa vielä spekuloimaan varsinkaan tässä vaiheessa. Olisiko mahdollista käsitellä aihetta lähemmin esim. tuolla- > http://www.askeskus.tk/ vaikka privaattikeskustelut-osiossa? Mitä foorumin ylläpito on asiasta mieltä?

      • HoodedShadow
        vertainen kirjoitti:

        Jaa, riippuu siitä miten siitä kirjoitat. Vaikka kyseiset henkilöt eivät ehkä ole tuon foorumin jäseniä ei heitä silti voi haukkua tai syyllistää niin paljon kun haluaa.
        Jos pystyt pitämään sen arvailuna etkä loukkaa ketää voit heistä keskustella siellä.

        Ja eihän se täysin privaatti ole, kaikki jotka ovat kirjautuneita sisään näkevät sen ja sen sisällön.

      • Eräs assi

        ??? toivottavasti kurkkaat tänne osastolle vieläkin. Ei pitäisi sekoittaa asioita keskenään ja tehdä yleistyksiä.
        On aivan tyypillistä, että nentit laittavat kaiken, mitä eivät voi sulattaa (tai käsittää) assiuden piikkiin. Ensinnäkin assin toisia huomioonottamaton käytös on sekin pelkkää uskomusta. Se vain näyttää siltä, sillä assin on vaikea tulkita kanssaihmisten tarkoituksia, jotka välittyvät muuten kuin suorina sanoina. Kaikki symboliset ja vertauskuvalliset ilmaisut eivät assille avaudu. Siksi assi vaikuttaa joskus varsin välinpitämättömältä. Ja jos asia ei häntä erityisesti kiinnosta, niin ei hän siihen myöskään paneudu. Myöskään omia ilmeitään assi ei juurikaan näytä; hän on melkein pysyvä pokerinaama. Hän on myös liian suorasanainen ja sanoo käsityksensä todella suoraan, jos sanoo ollenkaan.
        Nuo ja monet muutkin piirteet eivät ole tahallista käytöstä, vaan johtuvat assin aivojen toimintatavasta. Aikaa myöden assikin oppii käyttäytymään niin kuin muutkin, mutta se voi viedä vuosikymmeniä ja vaatii assin omaa tahtoa. Yleensä assi on joutunut niin päähän potkituksi, että tahto on todella vähissä.
        Narsisti eroaa assista siten, että narsisti tekee noita samoja asioita tarkoituksella eli tahallaan. Lisäksi narsisti ei osaa tuntea empatiaa kanssaihmisiään kohtaan. Hän myös hakeutuu kanssaihmisten seuraan, voidakseen käyttää heitä hyväkseen. Assi sen sijaan välttelee ihmisiä enimmäkseen, koska hänellä on huonoja kokemuksia ihmisistä.
        Itse asiassa assius ei tee assin elämää vaikeaksi, vaan eläminen nenttien maailmassa nenttien ehdoilla. En tosin osaa kuvitella, millaista olisi elää assien maailmassa assien ehdoilla eli tulisiko siitä edes asseilta itseltään mitään. Ainakin suuremmat ryhmähommat jäisivät tekemättä, mutta työpareina assit tulisivat hyvin keskenään toimeen. Nentit tulisivat hulluiksi hetkessä sellaisessa maailmassa. Voidaankin perustellusti sanoa, että assit voivat oppia elämään nenttien ehdoilla, mutta ei koskaan päinvastoin.
        Uusimmat tutkimukset ovat osoittaneet, että assit ovat hyvin empaattisia, mutta eivät näytä sitä ulospäin samoin kuin nentit. Usein empaattisuus esiintyy voivotteluna ja näkyvinä tunneryöppyinä. Assi sen sijaan on hiljaa ja ilmeetön, mutta tuntee hyvin voimakasta tunnetta kuitenkin. Itselläni on ainakin näin vanhempana itku hyvin herkässä, sitä vain ei voi joka paikassa näyttää.

        Kannattaa myös muistaa, että erilaisia luonteenpiirteitä on asseissa samalla tavalla kuin muissakin. Myöskin asseja voi vaivata monia psykoottisia oireita aivan samoin kuin muitakin. Assius ei suojele ihmistä juuri miltään mielialahäiriöltä.
        Aspergerin oireyhtymä (assi) ei ole sairaus, vaan neuronormaalista (nentti) poikkeava aivojen toimintamuoto. Joskus sitä sanotaan kehityshäiriöksi, mutta yhtä hyvin voisi sanoa, että jonkun automerkin jokin malli on kehityshäiriö!
        Mitään jyrkkää rajaa ei aspergerin oireyhtymän vaikutruksessa aivotointaan ole, vaan vaihtelu on tasaista neuronormaalista aina autismin vaikeisiin asteisiin saakka.

      • t u t k i ja
        Eräs assi kirjoitti:

        Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö, joka se ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta.

        DSM-IV:n kriteereistö, mm:

        -Suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan
        -Keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta
        -Vaatii korostunutta ihailua
        -Muiden hyväksikäyttö
        -Empatian puute
        -Ylimielisyys ja röyhkeys

        Theodore Millonin jaottelun kriiteeristö, mm:

        -Elitistinen, edellyttää etuoikeuksia, hyödyntää tuttavuuksia, julkisivu ei pidä yhtä todellisuuden kanssa
        -Kompensatorinen, syvän huonommuuden tunteen täyttämistä ylemmyydentuntoisuudella

      • <
        t u t k i ja kirjoitti:

        Tuohon DSM-luokituslistaan lisäisin vielä ihmisten esineellistämisen.

        Mikäli olet joutunut aspergerina narsistisesta persoonallisuushäiriöstä tai psykopatiasta kärsivän uhriksi, osoitteesta

        http://www.narsistienuhrientuki.info/

        voit löytää apua.

      • ^

      • ->->->

        Tuossa tuli pari asiavirhettäkin tekstiisi. Tosiaan lähtökohta on se, että asperger on keskittymishäiriö ja narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuustyyppi.
        Siitä, voiko nämä esiintyä yhdellä ja samalla henkilöllä ei taida olla tutkimustietoa, mutta maalaisjärjellä ajateltuna ovat ainakin jossain määrin keskenään ristiriidassa. Fallista narsismia ainakin todennäköisesti voi asseilla esiintyä, mutta siinä on kyse eri asioista, kuin rajatilanarsismissa(narsistinen persoonallisuushäiriö, epävakaa persoonallisuushäiriö, oraalishuomionhakuinen persoonallisuushäiriö, sosiopaattinen persoonallisuushäiriö, psykopaattinen persoonallisuushäiriö).

        Rajatilanarsisti ei ole empatiakyvytön, kuten usein netissä kirjoitetaan, vaan hän on yksinkertaisesti paha ja kiero. Rajatilanarsisti on jopa hyvin empaattinen, mutta hän käyttää empatiaansa toisia ihmisiä vastaan. Rajatilanarsisti tarvitseekin juuri hyvän empatiakyvyn, että osaa löytää mahdollisimman tehokkaat keinot toisten manipuloimiseksi ja heidän tunne-elämänsä kontrolloimiseksi.
        Rajatilanarsisti on herkkä toisten käytökselle ja tunneilmaisuille ja lukee ihmisiä kaiken aikaa erittäin tarkasti. Hänelle se on elinehto, sillä rajatilanarsismi perustuu kaikkivoipaisuuskokemukseen ja kaikkivoipaisuuskokemustaan rajatilanarsisti pitää yllä manipuloimalla toisia ihmisiä ja kontrolloimalla heidän tunteitaan. Näin ollen...mikäli rajatilanarsisti ei pystyisi hallitsemaan toisia ihmisiä, hän kuihtuisi ilman narsistista lähdettään.
        Tavallista onkin, että jos rajatilanarsisti ei pysty jotakuta hallitsemaan tahtonsa mukaan, tuosta henkilöstä tulee rajatilanarsistille pakkomielle ja mahdollisesti hän manipuloi toiset ihmiset kiusaamaan tuota, joka ei suostu ruotuun.

        Assit toimivat sosiaalisesti suoraviivaisesti ja ilman sosiaalisia pelejä ja he eivät välttämättä kunnioita narsistin hienovaraista manipulointia, jolloin narsisti saattaa ottaa assin kohteekseen, ohjata muut assin kimppuun ja diagnosoida assin narsistiksi. Nämä ovat sosiaalisen väkivallan keinoja, joilla narsisti yrittää pakottaa assin muiden mukaan ruotuun narsistin narsistiseksi lähteeksi.
        Kun assi ei suostu lähteeksi, narsisti kokee assin narsistiksi ja epäempaattiseksi ja hankkii mielipiteelleen yleisen sosiaalisen tuen.

        Asperger-ihmiset eivät myöskään ole epäempaattisia, mutteivät myöskään taitavia, hienovaraisia manipuloijia, vaan kommunikoinniltaan kömpelöitä minkä vuoksi heitä usein ymmärretään väärin. Osin nenttien omaa epäempaattisuutta, osin, koska on narsistien johtamien sosiaalisten valtarakenteiden edun mukaista ymmärtää väärin.
        Assi voi rakastaa toisia paljon, olla heistä liiankin huolissaan ja huolehtivainen ja itkeä yksin iltoja toisten pieniäkin huonoja kokemuksia. Assi ei kuitenkaan ilmaise empatiaansa hienovaraisella kommunikoinnilla, eikä näyttelemällä, vaan hän tuntee sitä sisällään ja osoittaa sitä oleellisin, käytännöllisin keinoin.
        Empatiaa ei välttämättä ole se, että voivottelee, tai suree suureen ääneen, sillä tuossa voi olla kyse näyttelemisestä. Narsisti voi esittää empatiaa sellaisissa asioissa, joissa hän ei tunne empatiaa ja sen jälkeen luulla sitä esitystä oikeaksi empatiaksi.
        Vuosia jo on esim. työhaastatteluissa ollut tavallista, että narsistit esittävät itsensä sosiaalisiksi ja empaattisiksi, tarkoittaen noilla asioilla näyteltyä empatiaa ja sitä, että ympärillä on katras manipuloitavia ja huijattavia ihmisiä.

        Käytännön tasolla siis empatia-käsite sotkeentuu usein monella tapaa ja sitä käytetään paljon väärin.
        Rajatilanarsistit ovat myös käsitteiden väärinkäyttämisen mestareita. He määrittävät asioita käsitteiden alle. Rajatilanarsisti määrittää itsensä "empaattiseksi", "sosiaaliseksi" ja muiksi hyviksi asioiksi ja itsensä vastakohdat "epäempaattisiksi" ja "epäsosiaalisiksi" jne. sekä toisaalta ne, jotka tunnistavat hänet narsistiksi, hän määrittää sellaisiksi määrittäjiksi, millainen hän itse on ja tässä määrittämisessä on myös kyse kaikkivoipaisuudesta. Rajatilanarsisti määrittää todellisuuden itselleen ja muille ja asettuu todellisuuden herraksi, todellisuuden, missä määrittää aina itsensä voittajaksi ja muut huonommiksi ja alemmiksi ja syöttää tämän todellisuuden ympärillään oleville ihmisille.
        Assit taas eivät määritä yhtään mitään, vaan pyrkivät ymmärtämään todellisuutta, eivät peittämään sitä määrittämisellä. Asperger-henkilö, ellei omaa itse rajatilanarsismia, tai psykoosia, toimii ja kommunikoi aina todellisuuden mukaan ja ignooraa epätodessa elämiseen perustuvat sosiaaliset pelit turhuutena.

        Ihmisistä psykiatrisen aineiston mukaan rajatilanarsisteja on noin 10%. Aspergereita on korkeintaan prosentti.

      • <<<
        ->->-> kirjoitti:

        "Tosiaan lähtökohta on se, että asperger on keskittymishäiriö ja narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuustyyppi.
        Siitä, voiko nämä esiintyä yhdellä ja samalla henkilöllä ei taida olla tutkimustietoa,"

        Sinunko lähtökohtasi on määritelmissäsi, että asperger on keskittymishäiriö?
        Persoonallisuushäiriö ei ole sama asia kuin persoonallisuustyyppi.

        "Ihmisistä psykiatrisen aineiston mukaan rajatilanarsisteja on noin 10%."

        Lähteet? Tutkimuksellista tietoahan tuosta ei vielä ollut?

      • ->->->
        <<< kirjoitti:

        "Sinunko lähtökohtasi on määritelmissäsi, että asperger on keskittymishäiriö?"

        Minun lähtökohta on, että ei tiedetä, mikä on persoonallisuuksien yhteys aspergriin.
        Esim. ADHD esiintyy usein sosiopaattisen kanssa, mutta usein myös ilman sitä.

        "Persoonallisuushäiriö ei ole sama asia kuin persoonallisuustyyppi."

        Saivartelua. Eri merkitys on joo, mutta miksi sen toit tässä esiin? Luodaksesi itsellesi mielikuvan siitä, että saat mahdollisuuden päteä?

        "Lähteet? Tutkimuksellista tietoahan tuosta ei vielä ollut?"

        Tässä on jotain:

        "Narsismiryhmän persoonallisuushäiriöt

        Dramaattiset ja huomionhakuisuus-tyyppiseen käyttäytymiseen turvautuvat vaikuttavatkin hyvin dramaattisilta, emotionaalisilta ja epävakailta. Kirjassa Naimisissa narsistin kanssa (2006) psykiatri ja koulutusanalyytikko Gustav Schulman ryhmänsä kanssa puhuu narsismiryhmän persoonallisuushäiriöistä, joita ovat narsistinen, epäsosiaalinen, huomionhakuinen ja epävakaa persoonallisuus. Näitä häiriöitä esiintyy väestössä noin 7-9 prosentilla ja pelkästään miehillä 11 - 18 prosentilla."

        http://www.mtv3.fi/helmi2005/tulosta.shtml/741704

      • 15+9
        t u t k i ja kirjoitti:

        Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö, joka se ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta.

        DSM-IV:n kriteereistö, mm:

        -Suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan
        -Keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta
        -Vaatii korostunutta ihailua
        -Muiden hyväksikäyttö
        -Empatian puute
        -Ylimielisyys ja röyhkeys

        Theodore Millonin jaottelun kriiteeristö, mm:

        -Elitistinen, edellyttää etuoikeuksia, hyödyntää tuttavuuksia, julkisivu ei pidä yhtä todellisuuden kanssa
        -Kompensatorinen, syvän huonommuuden tunteen täyttämistä ylemmyydentuntoisuudella

        Kiitos KE hyvästä kirjoituksestasi, asianmukaisesta koosteesta. Sulla ei ainakaan narsistista pers.häiriötä ole kuten monesti useat eri lääkärit ovat todenneet sillä empatiakykysi, älykkyytesi (146) sekä kiltteytesi toista osoittavat.

      • JasminAlisa
        ->->-> kirjoitti:

        "Sinunko lähtökohtasi on määritelmissäsi, että asperger on keskittymishäiriö?"

        Minun lähtökohta on, että ei tiedetä, mikä on persoonallisuuksien yhteys aspergriin.
        Esim. ADHD esiintyy usein sosiopaattisen kanssa, mutta usein myös ilman sitä.

        "Persoonallisuushäiriö ei ole sama asia kuin persoonallisuustyyppi."

        Saivartelua. Eri merkitys on joo, mutta miksi sen toit tässä esiin? Luodaksesi itsellesi mielikuvan siitä, että saat mahdollisuuden päteä?

        "Lähteet? Tutkimuksellista tietoahan tuosta ei vielä ollut?"

        Tässä on jotain:

        "Narsismiryhmän persoonallisuushäiriöt

        Dramaattiset ja huomionhakuisuus-tyyppiseen käyttäytymiseen turvautuvat vaikuttavatkin hyvin dramaattisilta, emotionaalisilta ja epävakailta. Kirjassa Naimisissa narsistin kanssa (2006) psykiatri ja koulutusanalyytikko Gustav Schulman ryhmänsä kanssa puhuu narsismiryhmän persoonallisuushäiriöistä, joita ovat narsistinen, epäsosiaalinen, huomionhakuinen ja epävakaa persoonallisuus. Näitä häiriöitä esiintyy väestössä noin 7-9 prosentilla ja pelkästään miehillä 11 - 18 prosentilla."

        http://www.mtv3.fi/helmi2005/tulosta.shtml/741704

        Haha tää kirjoittelija on ihan täysi trolli, kenen kanssa ei kannata turhaan alkaa kinastelemaan. :D Sen takia näinkin vanhaan juttuun edes kommentoin, että todella toivon jokaisen keskustelua lukevan ymmärtävän jättää tämän henkilön höpöttelyt huomioimatta. Tosiasia on, ettei kenenkään tulisi MISSÄÄN NIMESSÄ käyttää minkäänlaista keskustelupalstaa ensisijaisena tiedonlähteenään minkäänlaisista mielenterveydellisistä häiriöistä, sillä keskustelupalstoilla(kuten työpaikkojen kahvihuoneissakin) leviää erittäin usein sellaisia väärinkäsityksiä tai tarkoituksellistakin provosointia, joka todellisuudessa jättää jälkiä ihmisten mieliin ja täten vaikuttaa heidäön suhtautumiseensa kanssaihmisiin yllättävän voimakkaasti.

    • ???

      HoodedShadow: en kai minä nyt ihmisistä nimillä rupea kirjoittelemaan! Eikä se ole edes olennaista ketä he on, julkisuuden henkilöitä kuitenkin. - Asia kiinnostaa yleisemmin. Lähinnä siksi että assiudessa on nykyään miltei gloriaa mutta kukaan ei varmaan kerro että hänet on diagnosoitu narsistiksi :)

      • HoodedShadow

        Ai tarkotit tota aihetta, no voihan siitä keskustella siellä jos haluat.

    • pientä rajaa

      Hooded: "???" ja "vertainen" ovat eri henkilöitä, varo keitä foorumillesi hyväksyt ja ettei sinua kuseteta paljastamaan asioita vahingossa väärille henkilöille

      • HoodedShadow

        Lähtökohtaisesti hyväksyn kaikki uudet jäsenet, vasta kun rupeavat sääntöjä rikkomaan rupean harkitsemaan mitä heidän kanssaan teen.

        Mitä asioita voisin paljastaa mahdollisesti?

    • 4+20

      Johtuu.

    • cholm77

      Hyvä ketju. Olenkin tässä ihmetellyt miten identtisiä asperger ja narsismi on monellakin tapaa. On myös kummallista millaisella vihamielisyydellä täällä on joitakin assin läheisiä lähestytään. Toisaalta he ovat varmasti siihen jo tottuneet, että on helpompi antaa Assin heiluttaa tahtipuikkoa mikäli ei tahdo riidellä. Tämä nyt luonnollisesti korostuu kahden aikuisen välisissä suhteissa sillä kukaan täysjärkinen ei anna keskenkasvuisten ottaa komentoa perheissä.

      Mä olen myös todella pahasti arpeutunut aspergermieheni tekemisistä ja sanomisesista. Tuskaa ei lievitä se, että hän ei osaa vilpittömästi pyytää anteeksi. Hän tekee sen vain, koska niin on opetettu ja uskoo, että asia on sillä selvä. Olen päätökseni tehnyt ja aion pysyä tässä suhteessa ainakin niin kauan, että nuorin lapsi aloittavat koulut ja vanhin lentää omaa pesään.

      Lapsiin hän suhtautuu hyvin, mutta ei ikinään osallistu heidän leikkeihin tai harrastuksiin. On myös loukkaantunut, että hänen autuaan vaihtuvat mielenkiinnon kohteet eivät ole kaikkien huulilla.

      • assin omainen

        Kiitos kokemiesi tunteiden kertomisesta - sain siitä lohtua arjessa assin omaisena toimiessani!

      • Asperger.
        assin omainen kirjoitti:

        Kiitos kokemiesi tunteiden kertomisesta - sain siitä lohtua arjessa assin omaisena toimiessani!

        Etkö osaa siis sosialisoida assiomaisesi kanssa? Pitäisikö sinun käydä jokin kurssi jotta kommunikaationne toimisi molemminpuolisesti niin että kummatkin olisivat siihen tyytyväisiä?

      • as-neuvonta

        ”On myös kummallista millaisella vihamielisyydellä täällä on joitakin assin läheisiä lähestytään.”

        -Ehkäpä seuraavat esimerkkiäsi kuinka sinä lähestyt asseja.

        "Tuskaa ei lievitä se, että hän ei osaa vilpittömästi pyytää anteeksi."

        -Montako kertaa olet pyytänyt itse anteeksi omaiseltasi häntä halveksuessasi? Jopa julkisesti.

        ”Lapsiin hän suhtautuu hyvin, mutta ei ikinään osallistu heidän leikkeihin tai harrastuksiin. On myös loukkaantunut, että hänen autuaan vaihtuvat mielenkiinnon kohteet eivät ole kaikkien huulilla.”

        -Tästä voi päätellä että omaisesi on väärindiagnosoitu, ei siis Asperger vaan persoonallisuushäiriöinen netti.

        Soita Autismiliiton palveluneuvontaan, sieltä voit saada tukea ongelmaasi.

      • Aspergerinfo.
        as-neuvonta kirjoitti:

        Hyvä neuvo. Palveluneuvonnasta voitaisiin ohjata väärindiagnosoitujen assien omaisia jonnekin heille sopivaan paikkaan sekä kertoa kuinka Asperger/autismi eroaa mm. narsismista.

        Itseasiassa kerroin siitä jo kirjallisesti eräille tahoille, mutta tuon asian nyt esiin täälläkin koska se mielestäni on tärkeä.

    • 296

      Taitaa puolisosi olla väärin diagnosoitu sekä sinä itse myös.

    • KHelppi

      Asperger väsyttää.
      Narsisti väsyttää – ja vahingoittaa.

      Asperger ei kykene naamioitumaan narsistiksi.
      Narsisti kykenee naamioitumaan aspergeriksi – ja näyttävästi.

      • ....

        Totuus ei pala tulessakaan.

    • KHelppi

      Narsisti kokee olevansa yläpuolella.
      Asperger kokee olevansa yläpuolella – ja ulkopuolella.

      Narsisti ei viihdy yksin.
      Asperger viihtyy yksin – ja on vaarassa jäädä yksin.

    • DSM 2018

      Mielestäni tässä on kiteytetty narsistin ja aspergerin eroja hyvin:

      t u t k i ja
      13.9.2011 13:30
      10
      Sulje
      Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö, joka se ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta.

      DSM-IV:n kriteereistö, mm:

      -Suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan
      -Keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta
      -Vaatii korostunutta ihailua
      -Muiden hyväksikäyttö
      -Empatian puute
      -Ylimielisyys ja röyhkeys

      Theodore Millonin jaottelun kriiteeristö, mm:

      -Elitistinen, edellyttää etuoikeuksia, hyödyntää tuttavuuksia, julkisivu ei pidä yhtä todellisuuden kanssa
      -Kompensatorinen, syvän huonommuuden tunteen täyttämistä ylemmyydentuntoisuudella

      • j-lau...

        Tämä KE:n tuotantoa. Hänen itsekorostuksensatarve voi johtua huonosta itsetunnosta. Hän on aina tullut kiusatuksi. Narsistilla sensijaan sos.taidot huippuluokkaa, he pärjäävät yhteiskunnassamme erittäin hyvin, mm. huippuviroissa.

      • puol.asianajaja
        j-lau... kirjoitti:

        lisäys; autisminkirjolainen ei. hänellä sosiaaliset vuorovaikutussuhteet lähes mahdottomia ylläpitää

      • tossa faktaa
        j-lau... kirjoitti:

        Tämä KE:n tuotantoa. Hänen itsekorostuksensatarve voi johtua huonosta itsetunnosta. Hän on aina tullut kiusatuksi. Narsistilla sensijaan sos.taidot huippuluokkaa, he pärjäävät yhteiskunnassamme erittäin hyvin, mm. huippuviroissa.

        KE ei koskaan ole liioitellut saavutuksiaan, keskittynyt mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta, rakkaudesta., vaatinut kenenkään ihailua, käyttänyt ihmisiä hyväkseen, ollut empatiakyvytön, ylimielinen tai tai röyhkeä ilman syytä. Onhan tuo täyttä paskaa tulla väittämään, että narsistin ja oikeindiagnosoidun autisminkirjolaisen luonteenominaisuudet olisivat yhtäläisiä.

    • Onko näin?

      Eikös narsistinen persoonallisuushäiriö ole poistumassa DMS:stä ?
      Tulevaisuudessa narsistisuus on normaalin terveen ihmisen piirre yhteiskunnassa ?
      Asperger ja narsisti mielestäni käänteisiä.
      Mutta narsistisuutta tullaan pitämään yhteiskunnassa hyödyllisenä ominaisuutena, mutta autismia toimintarajoitteena.
      Olenko ymmärtänyt oikein?

    • !!!

      Foorumin esittely

      ViestiKirjoittaja Administrator » 13. Marras 2011 17:23
      Aspergerinfo.foorumi.org -keskustelupalstan teemana on näkymätön Asperger ja sen pääasiallisin tarkoitus vertaistuellinen perustuen omakohtaisten kokemusten jakamiseen sekä ajatusten vaihtamiseen autisminkirjolaisten edunvalvonnan nimissä.

      Sivusto on vielä keskeneräinen ja sitä tullaan päivittämään sen jäsenten tarpeista käsin pääteemana neurobiologisesti normaalista (=neurotyypillisestä) kehityksellisesti poikkeavien aivojen erilaisesta tavasta kokea ympäristöään.

      Sana on foorumin tavoitteisiin pyrkiville kirjoittelijoille sekä asialliselle kommentoinnille vapaa.
      Foorumilla ei tarvita etukäteen määriteltyjä sääntöjä, koska jäseneksi hyväksytään kaikki, jotka ovat valmiita noudattamaan tässä eli foorumin esittely -ketjussa esitettyjä arvoja ja tavoitteita.

      Foorumin tavoitteet vuodelle 2012:

      1) Arvojen ja eettisten periaatteiden kertaus (arvot ottavat kantaa perusasioihin, luottamus syntyy avoimuudesta)

      -avoimuus
      -henkilökohtainen rehellisyys, suvaitsevaisuus, luottamus ja välittäminen
      -yhteishenki
      -tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja erilaisuuden arvostaminen
      -eturistiriitojen välttäminen
      -lain noudattaminen

      2) Päämäärien määrittely

      Mihin pyritään - miksi?

      2.1
      2.2
      2.3
      2.4
      2.5

      3) Strategioiden tarkennus päämääriin pyrittäessä (SWOT)

      3.1
      3.2
      3.3
      3.4
      3.5

      Tulossa myös:

      Autismiaiheiseen käsitteistöön hyväksyttävien ehdotusten julkistaminen.

      Kaikenlainen palaute on erittäin tervetullutta ja se pyydetään lähettämään ylläpidon sähköpostiosoitteeseen [email protected].

      Mikäli tahdot linkittää autisminkirjoa koskevaa informaatiota (esim. suoran linkin kotisivuillesi), pyydämme ystävällisesti ottamaan yhteyttä ylläpidon sähköpostiin.

      Foorumin tiedotteet ja päivitykset löytyvät niille erikseen varatusta osiosta.

      Tervetuloa siis tutustumaan foorumiimme, jonka keskusteluihin osallistumisen ehtoina on ainoastaan yhteinen pyrkimys foorumin tavoitteiden mukaisesti, mahdollisimman rakentavan vuorovaikutuksen keinoin keskustelujen synnyttäminen autisminkirjolaisten etuuksien eteenpäinviemiseksi.
      terveisin,
      Ylläpito

    • Kuuma vai kylmä?

      Olipa hyvä kuvaus:

      Sosiaalisesti narsisti on kuuma

      narsismi

      00000000 NORMAALI

      -------------asperger

      Sosiaalisesti asperger on kylmä

    • Olikohan tämä linkki
    • ottakaa huomioon

      yksilökohtaistakin

    • Hectorharmaa

      esitän usein aspergeria, ettei narsismiani huomata.
      heittäydyn tyhmäksi, loukkaannun helposti ja saatan jopa laittaa itsestäni ilkeitä huhuja liikkeelle, että saan mahdollisuuden loukkaantumiseen ja siitä seuraavaan sympatiaan.
      ajaudun tahallani tilanteisiin, joissa minua haukutaan. tärkeintä on kuitenkin että paikalla on silloin minua puolustavaa "yleisöä". näin saan haukkujan nolaamaan itsensä.
      narsistiksi esittäydyin vain anonyymisti, koska en ole varma diagnoosista. mutta huomion saanti on silloin taattu.

    • tietäjätohvis

      hyviä kysymyksiä. ammattilainen auttaa useimpia.

    • AlluAlbertti

      tästä kiinnostaisi lukea gradu

    • mirroronthewahl

      Veljeni, joka on minulle erittäin rakas, on asperger ja vähiten ihailtu tapaus koulussaan. Hän tulee hyvälle tuulelle jos häntä ihaillaan näkyvästi. Itse en ole aspie vaan asd sisko, muistan itse kun kavereita oli vaikea saada ja ihmiset ympärillä supisi jotain ja puhuivat shaibaa millon mistäkin käytöksestä. Veikkaan että pelkäsivät koska sekin näkyy tänäpäivänä vahvemmin.

      Yleensä vetäydyn omaan rauhaan. Saa hengittää ja ottaa iisisti. Vaan entäs se sosiaalinen puoli, usein unohdan, että kaikilla ei ole yhtä älyllinen ja juokseva ajatusmaailma kuin minulla itellä. Jos se oliskin yhtä bipo ja korkealla ku snoop doggilla, ilman aineita, veikkaan että ihmiset ymmärtäis ja juttua riittäis vaikka muille jakaa. Vaan ei. Pitää olla ne kunnon aineet jolla saa itelle kaiken päässäolevan maansa kamaralle.

      Entäpä asiat peilistä, mitä näen sieltä. Ihmisen. Läpällä saatan heittää kuinka ihailtu oon. Vaan entä se omakuva. Ei mua kiinnosta, eikä muidenkaan asiat. Pidän rajat kiinni anonyymisti että ihmiset eivät käyttäisi kiitollisuudenvelkaa hyväksi.

    • Henannnn
    • ohitsekulkija
    • Breda

      Asperger-ihmiset ja narsistisesti persoonallisuushäiriöiset ihmiset ovat todella hyvin erilaisia. Ei heitä voi sekoittaa toisiinsa. Tai kyllähän kaikenlaisia sekoittajia löytyy. Mutta jos ajatellaan vähänkin vakavasti niin aspergerin ja narsismin erot havaitaan suuriksi.

      Hiljakkoin mieleeni tuli verrata vakavaa narsismia ajatukseen "tee muille sitä mitä haluat muiden tekevän sinulle". Narsismissa nimenomaan tämä ajatus ei toteudu. Jos narsistia kohtelee samalla lailla kuin hän kohtelee muita, hän menettää malttinsa täysin.

      Asperger-ihminen ei ole suuntautunut yleensä kohtelemaan muita ihmisiä millään tavalla. Ei ainakaan sosiaalisten pelien avulla moraalittomasti hyväksikäyttämään muita, kuten narsisti pääosin toimii. Asperger-ihmisellä menee kaiken aikaa paljon energiaa sen tilanteen käsittelyyn ja kestämiseen, että enemmistö odottaa häneltä sellaista ahtaan neurologisen normimuotin mukaista ns. "normaalia" käytöstä, joka ei hänen aivotoiminnalleen sovi.

      Onko kukaan nähnyt tutkimusta siitä, voiko ihmisellä olla yhtaikaa sekä asperger että narsistinen persoonallisuushäiriö?

      • AO_ÄO

        Oletko vähän tyhmä???

    • Breda

      Kävin läpi useita netistä löytyviä kirjoituksia, joissa vertaillaan toisiinsa Aspergerin syndroomaa ja narsistista persoonallisuushäiriötä. Seuraavassa kokoamani tiivistelmä, jossa yksinkertaisuuden vuoksi käytän puhekielen sanoja "assi" ja "narsu".

      - assi tuntee herkästi myötätuntoa mutta ei ilmaise sitä ollenkaan enemmistölle tyypillisellä tavalla
      - narsulta kyky myötätuntoon puuttuu; hän ei ymmärrä mikä on omatunto, ne piuhat hänen päässään ovat poikki

      - assi tuntee voimakasta inhoa kaikkea vallankäyttöä ja väkivaltaa kohtaan
      - narsu tuntee voimakasta vetoa juuri vallankäyttöön ja haluaa itselleen valtaa niin paljon kuin mahdollista

      - assi haluaa ennen muuta rauhallista rinnakkaiseloa ja yhteistä hyvää
      - narsu pyrkii itsekkäästi oman itsensä nostamiseen muiden ("heikkojen") kustannuksella

      - assin tunneilmaisua leimaa vähäisyys ja pidättyvyys
      - narsun tunne-ilmaisu on puistattavan kylmää, usein onttoa ja lavastettua

      - assi inhoaa teeskentelyä ja näkee sen läpi
      - narsu huijaa ja teeskentelee usein, esim. pukeutumalla pinnallisesti aivan tiptop

      - assin mielessä on suunnitelmia ja erityiskiinnostuksenkohteita
      - narsun mielessä on kokemaansa vääryyttä, epäluuloja ja katkeruutta

      - assi uupuu usein stressistä
      - narsu on täynnä itseinhoa, jota pyrkii peittämään muilta; mitä enemmän itseinhoa on, sitä enemmän hän kerjää osakseen huomiota ja tarvitsee ympärilleen uskollisia ihailijoita

      - assi sanoo: "jos olet ystävä niin ymmärrät"
      - narsu sanoo: "jos olet ystävä niin tottelet" (siis ystävänä ja kumppanina narsu on todella kaamea)

      - assi tuntee olevansa "yksin maailmassa"
      - narsu uskoo olevansa "maailman napa"

      - jos assia arvostellaan, hän kuuntelee tarkasti ja sanoo oman eriävän mielipiteensä suoraan
      - jos narsua arvostellaan hän kokee sen syvänä "narsistisena loukkauksena" ja kaivaa tekosyitä
      rangaista arvostelijaa ankarasti, varsinkin pysyvällä häädöllä

      - assi näkee omat rajoitteensa ja vahvuutensa
      - narsu on sokea omalle ongelmalleen, hän ei itse tajua omaa moraalittomuuttaan, mutta
      muut tajuavat ja ennemmin tai myöhemmin narsun sairas sosiaalinen kupla puhkeaa

      • nmrk

        Isosiskoni on narsu ja minä olen assi. Vaikeuksia on ollut aina ja olen tullut pahiten kiusatuksi lapsena. Tosin kiusanteko ja alistaminen jatkuu edelleen.

      • aaaSSSS

        Yhä edelleen tämä paskanjauhanta jatkuu. Mitä helvettiä kirjoitat jostain netistä löytämästäsi turhanpäiväisestä aineistosta tänne autismifoorumiin?? Sinulta puuttuvat taidot kokonaan tunnistaa Asperger-henkilön ja muihin oireyhtymiin luokiteltujen ihmisten erot. Ei asia ole noin mustavalkoinen, kuten sinä luulet. Väitän ettet todellakaan ole AS, sillä sinulla ei ole kykyä muuhun kuin toisten apinointiin. Et ymmärrä psykiatriasta yhtään mitään. Siis psykiatriasta.

      • Breda

        Ensimmäinen lauseesi osuu ihan nappiin. Kiitos erittäin paljastavasta mielipiteestäsi!

      • Breda

        Tuo edellinen viestini oli siis nimimerkille "aaaSSSS". Kiitos vielä kerran!

    • haopTYIUO

      Vitun ääliö lopeta jo.

    • nmrk

      Onpas typeriä täällä. Oikein Suoli24 huipputasoa.
      Kuka tuo yksi kiusaaja oikein luulee olevansa? Pitäisit näppisi nipussa kun kerran et osaa mitään järkevää edes kirjoittaa. Vain toisten solvaamista ja teinitasoa.
      Monet assit ovat yksinäisiä ja syrjässä, ovat ilman puhekumppania tai ystäviä. Älä typeryydelläsi vie tämän kanavan hyviä juttuja ja vertaistukea viemäriin.

    • fghjksgjkf

      Minä olen myös yksinäinen sekä syrjäytynyt, joten kommenttisi todella ilahdutti. Kuka täällä kiusaa ja ketä? Mene täältä pois jauhamasta paskaa.

    • jumalallinenväliintulo

      Onko täällä joku psykiatri arvioimassa ja diagnosoimassa kirjoittajia?

    • faktatietoanarsismista

      On, hyvin arvasit oikein. Täällä on tietty narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä yksinpuhelija, joka näkee oikeudekseen arvioida diagnoosin saaneita autisteja itsetunnistuksin, joka tarkoittaa sitä, että hän on niin pätevä omasta mielestään lääketieteen saralla, että voi itsenäisesti itselleen antaa Aspergeristä jopa diagnoosin. Sitten hänellä on vielä otsaa tulla tänne neuvomaan ja muka-ohjeistamaan niitä, joilla on todella vaikeata ollut koko ikänsä autismista johtuen ja vielä sen jälkeen luulee narsistisesti antavansa vertaistukea, joka vain satuttaa lisää oikeasti vaikeissa elämäntilanteissa olevia autisteja. Tämä henkilö jopa ivallisesti kyseenalaisti sen, kuinka joku autisminkirjon henkilö muka ei selviä elämästä ilman tukitoimia ja kuinka syrjäytynyt pitää olla jos ei niitä ilman selviä, mikä on todella loukkaavaa kaikkien autisminkirjoon kuuluvien vähättelyä. Häpeä KIUSAAJA. Et osaa hävetä. Assi osaa vaikkei olisi mitään syytäkään, narsisti ei osaa. Koskaan eikä minkäänlaisissa tilanteissa. Narsistilla ei ole omaatuntoa.

      • Annalyysi

        Sanoo? Herra? Diagnosoija? Aasi?

    • asssinainen56

      Hyvin kirjoitettu. Sinunkaltaiset aidot ihmiset ovat voimavara yhteiskunnassamme.

    • Breda

      Kirjoitin tähän ketjuun kaksi asiallista narsismin ja aspergerin eroja pohtivaa viestiä. Mutta nimimerkit "aaaSSS" ja "faktatietoanarsismista" näyttävät enemmän tai vähemmän seonneen niistä. Ymmärtääkö joku, mikä niissä viesteissäni voi tuolla lailla saada jonkun sekoamaan?

      • kättä.pidempää

        Ymmärryshäiriö :)
        No, jokaisen kiukuttelijan takana asuu epävarma ja ahdistunut pieni lapsi. Toiset kiusaa kun muuta eivät kykene. Ärsyyntyvät jos jäävät paitsioon.
        Sopii narsuun ja assiinkiin, joka osaa myös räyhäämisen ja "räjähtämisen" taidon....
        Omasta puolestani sanon, että näitä viisaita ja mielenkiintoisia juttuja on kiva lukea.

      • Breda

        Kiitos nimimerkki "kättä.pidempää"! Ymmärryshäiriöpä hyvinkin. Kelläpä ei joskus sellaisia olisi!

        "Seonneita" kommentoijia en pidä suinkaan narsisteina, vaan luulenpa, että he ovat aivan meidänkaltaisiamme "avomielisiä" autisminkirjolaisia - jotka todellakin osaamme myös räyhäämisen ja "räjähtämisen" taidon. :-)

    • menepoisvälillä

      Miksi kirjoitat tänne koko ajan? Sinulla ei ole edes diagnoosia, ärsytät ihmisiä ja ne ujoimmat autistit eivät enää uskalla tänne vuoksesi kirjoittaa mitään. Kirjoita kirja, jos tahdot tuoda itseäsi jatkuvasti esille. Myöskään tämä foorumi ei ole mikään taistelutanner siitä, kuka tänne kirjoittaa kuinkakin ja todella törkeä heitto oli tuo kommentointi vihjauksesta sellaisesta, että joku täällä kirjoittajista olisi "häviäjä" taikka toista huonompi jossain suhteessa. Ei-diagnosoidut muka-assit ovat nyt yrittämässä röyhkeästi saada vallan alueella, johon eivät kuulu.

    • kyllästynyt_

      Täysin samaa mieltä! Yritetään nuolla kieli ruskeana asseja, oikeita autisminkirjolaisia palstalla, jotta voitaisiin VARMISTAA itselleen VARMASTI olevansa ilman diagnoosia oleva "AS". Sitten nähdään oikeudeksi vielä tulla neuvomaan asioissa, mistä ei mitään tiedä elämänkokemuksensa perusteella. Toki jokainen voi väittää kokeneensa asioita, mutta sen, onko aidosti kokenut, tietää vain neuropsykiatrian ammattilainen, pätevä sellainen laajojen testien sekä elämänkertomuksen perusteella, jonka vanhemmat taikka sukulaiset varmistavat totuudelliseksi. Matkimaan pystyy apinakin, mutta sen näkee helposti, jos joku yrittää muuntautua assiksi keittiöpsykologin taidoin, ja silloin tämän oletetun diagnoosin helposti voi samantien mitätöidä jopa psykiatrit, neuropsykiatrit, psykologit, biologit, AMMATTILAISET sellaiset, pitkän työuransa sekä kokemuksensa perusteella.

    • Breda

      Viestini ärsyttävät selvästi kahta nimimerkkiä: "menepoisvälillä" ja "kyllästynyt_". Kuulostavat niin samalta henkilöltä! Minua eivät häiritse samaa toistavat kirjoituksesi. Enemmän kuin kerran olen hymyillyt niitä lukiessani. Erotut täällä omana yksilönäsi hyvin selvästi muista. Onhan sinullakin täällä oikeus sanoa, mitä TODELLA ajattelet, mihin TODELLA uskot ja miten TODELLA tällä hetkellä "ymmärrät" minun viestini. Neuvon ja toivon, että jatkat hyvin avointa oman näkemyksesi kertomista täällä. Siitähän me kaikki sitten näemme, pysyykö näkemyksesi samanlaisena kuukausia vai vuosia - vai tapahtuuko siinä jotain muutosta. Mitä itse arvelet?

    • psykiatrianammattilainen

      Täällä tyypillinen narsisti vauhdissa, joka ei ole saanut As-diagnoosia ja nyt pettyneenä siihen on nähnyt oikeudekseen narsistin lailla narsistisen persoonallisuushäiriödiagnoosiin saatuaan röyhkeästi täällä päivä viikko kuukausitolkulla yrittää jotain sellaista mikä ei koskaan onnistu, eli talloa autisteja. Hänen päämääränsä on vain ja ainoastaan saada itsensä esille. Koska hänellä ei ole diagnoosia, hän on väkisin tunkeutunut johonkin vertaisryhmään, jotta sielläkin saisi itsensä esille, itsensä esille saaminen on hänellä tärkeintä elämässä, sillä muuten hän ei tuntisi olevansa mitään. Näin toimivat tyypilliset narsistit.

    • Breda

      Viestini ärsyttävät selvästi kolmea nimimerkkiä: "menepoisvälillä", "kyllästynyt_" ja se kolmas on tänään ilmestynyt nimimerkki "psykiatrianammattilainen". Kaikki kolme kuulostavat toistensa klooneilta. Jokainen tajuaa, että kukaan TODELLINEN psykiatrian ammattilainen ei koskaan kirjoittaisi noin.

      Tuo "psykiatrianammattilaisen" projisoiva kirjoitus on ikään kuin naputettu peilin ääressä, yllättävän monin paikoin se on kuin kirjoittajansa rehellistä ja avointa puhetta omalle peilikuvalleen. Lukekaa se sillä tavalla niin ymmärrätte mitä tarkoitan.

    • Breda

      Ymmärtääkö joku, miksi nimimerkki "psykiatrianammattilainen" ei osaa lukea viestejäni, joissa olen selvästi kertonut, että en ole koskaan yrittänyt saada itselleni virallista AS-diagnoosia, koska näen assiuteni olemassaolon erittäin selvästi ilmankin. Silti nimimerkki "psykiatrianammattilainen" kirjoittaa yhä uudestaan: "ei ole saanut As-diagnoosia ja nyt pettyneenä siihen..." jne. On selvää, että tuollainen jatkuva valheellinen kirjoittelu täällä pilaa "psykiatrianammattilaisen" maineen. Tietoisesti valehtelevaksi valelääkäriksi heittäytymistä ei kukaan kovin valtavasti arvosta. Vai mitä mieltä olet itse, "psykiatrianammattilainen"?

    • Anonyymi

      Asperger nuorena tiedän että en kykene valehtelemaan mutta voin totuuden mukaisesti manipuloida muuta kysyttävää?

    • Anonyymi

      Hyvä että tämä aihe (aspergerin ja narsismin erot) nousee jälleen
      keskusteluun. Sekä asseja että narsuja on monen ihmisen
      tuttavapiirissä. Molemmat aiheuttavat enemmistölle hämmennystä.
      Assi aiheuttaa erilaisuudellaan kummallisuuden tunnetta.
      Sen sijaan narsu aiheuttaa narsismillaan lähiympäristölleen
      selvää tuskaa ja häntä kuvataan usein osuvasti sanalla
      "toksinen".

      Robert D. Haren mukaan narsuja on 4 % ihmisistä.
      Onko heitä siis enemmän kuin asseja, joita on laajimman
      tutkimuksen mukaan 1,6 % ihmisistä?

    • Anonyymi

      Tässä ketjussa on paitsi sekoilevia, myös erittäin päteviä kirjoituksia.
      Tässä minun mielestäni eräs pätevimmistä:

      >>>> Assit toimivat sosiaalisesti suoraviivaisesti ja ilman sosiaalisia pelejä ja he eivät välttämättä kunnioita narsistin hienovaraista manipulointia, jolloin narsisti saattaa ottaa assin kohteekseen, ohjata muut assin kimppuun ja diagnosoida assin narsistiksi. Nämä ovat sosiaalisen väkivallan keinoja, joilla narsisti yrittää pakottaa assin muiden mukaan ruotuun narsistin narsistiseksi lähteeksi.
      Kun assi ei suostu lähteeksi, narsisti kokee assin narsistiksi ja epäempaattiseksi ja hankkii mielipiteelleen yleisen sosiaalisen tuen.
      Asperger-ihmiset eivät myöskään ole epäempaattisia, mutteivät myöskään taitavia, hienovaraisia manipuloijia, vaan kommunikoinniltaan kömpelöitä minkä vuoksi heitä usein ymmärretään väärin. Osin nenttien omaa epäempaattisuutta, osin, koska on narsistien johtamien sosiaalisten valtarakenteiden edun mukaista ymmärtää väärin.
      Assi voi rakastaa toisia paljon, olla heistä liiankin huolissaan ja huolehtivainen ja itkeä yksin iltoja toisten pieniäkin huonoja kokemuksia. Assi ei kuitenkaan ilmaise empatiaansa hienovaraisella kommunikoinnilla, eikä näyttelemällä, vaan hän tuntee sitä sisällään ja osoittaa sitä oleellisin, käytännöllisin keinoin.
      Empatiaa ei välttämättä ole se, että voivottelee, tai suree suureen ääneen, sillä tuossa voi olla kyse näyttelemisestä. Narsisti voi esittää empatiaa sellaisissa asioissa, joissa hän ei tunne empatiaa ja sen jälkeen luulla sitä esitystä oikeaksi empatiaksi.
      Vuosia jo on esim. työhaastatteluissa ollut tavallista, että narsistit esittävät itsensä sosiaalisiksi ja empaattisiksi, tarkoittaen noilla asioilla näyteltyä empatiaa ja sitä, että ympärillä on katras manipuloitavia ja huijattavia ihmisiä. <<<<

    • Anonyymi

      Tästä ketjusta löytyy tosiaan hyvin pätevää kommentointia, joskin sitä ei ole ihan helppo huomata niiden sekoilevien ja jopa riitelevien kommenttien seasta.

      Tässä minusta lisää hyvin pätevää tekstiä:

      "Hän (narsisti) hakeutuu kanssaihmisten seuraan, voidakseen käyttää heitä hyväkseen. Assi sen sijaan välttelee ihmisiä enimmäkseen, koska hänellä on huonoja kokemuksia ihmisistä.
      Itse asiassa assius ei tee assin elämää vaikeaksi, vaan eläminen nenttien maailmassa nenttien ehdoilla."

      • Anonyymi

        Jos on niin vaikeaa elää normien "ehdoilla" normaali maailmassa voitte te kaikki kiukuttelevat assit sitten vaikka hankkia yhteisen saaren jossa voitte möllöttää keskenänne. Itsekin olen aistiyliherkkä FYYSISTEN sairauksien takia mutta se ei oikeuta minua perseilemään ja vaatimaan erityiskohtelua/ymmärtämistä.
        Ja huom itsellä on kokemusta useistakin asseista/autisteista, jopa sukulaisia ja melkein joka ikinen on viddumainen teennäinen selkään puukottaja ja muista hyötyjä. Ja se samojen asioiden/sanojen jankkaus, vuodesta toiseen argh!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä, minuakin ärsyttää moni asia, mutta en ensitöisekseen vaadi toista muuttumaan eikä itse pidä möhliä ihan kuinka sattuu, näin moniongelmaisenakin. Riippuu paljon mistä kyse.

        Nykyajassa tuntuu olevaen mn sellainen meininki ettei aidot fyysiset toiminnalliset rajoitteet, ei edes halvaustyyppiset, ole mikään oikea ongelma ja korjaantuu tekemisellä ja asennemuutoksella mutta samaan aikaan ei saa sanoa mitään liittyen tunteiden ja käyttäytymisen ongelmiin mitkä tosiasiassa on useimmiten korjattavissa opettelulla ja asennemuutoksella. Elämä ei ole eikä pidäkään olla aina helppoa ja kivaa eikä pidäkään.

        Monisairas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos on niin vaikeaa elää normien "ehdoilla" normaali maailmassa voitte te kaikki kiukuttelevat assit sitten vaikka hankkia yhteisen saaren jossa voitte möllöttää keskenänne. Itsekin olen aistiyliherkkä FYYSISTEN sairauksien takia mutta se ei oikeuta minua perseilemään ja vaatimaan erityiskohtelua/ymmärtämistä.
        Ja huom itsellä on kokemusta useistakin asseista/autisteista, jopa sukulaisia ja melkein joka ikinen on viddumainen teennäinen selkään puukottaja ja muista hyötyjä. Ja se samojen asioiden/sanojen jankkaus, vuodesta toiseen argh!

        Anonyymi 02:01 siis vaatii kaikkia elämään normien ehdoilla eikä
        hyväksy sitä, että se on joillekin (esim. asseille) vaikeaa, jopa
        järjetöntä ja heidän mielenterveyttään tuhoavaa.

        Anonyymin 02:01 kyky sietää erilaisuutta on epänormaalin huono.

    • "Narsistiselta vaikuttava käytös" on ilmaus, jota ketjun aloittaja käyttää asseista.

      Luulen, että aloittaja puhuu siitä tosiasiasta, että mielenterveyden säilyttääkseen assin on pakko ottaa käytöksessään huomioon se, millainen hänen neurobiologinen todellisuutensa on.

      Assius on pysyvää synnynnäistä erilaisuutta. Se, että tervepäinen ja viisas assi osaa ottaa tämän käytöksessään huomioon, ei tee assista millään lailla itsekästä eikä narsistista.

      Enemmistön käsitykset vähemmistössä olevista autismikirjolaisista ovat hyvin usein vain sitä, että ollaan huolissaan siitä, että "apua nuo ovat erilaisia", "mitä he oikein kuvittelevat olevansa", "olisivat kunnon ihmisiä eikä tuollaisia, joiden toilailuja meidän terveiden pitäisi muka ymmärtää ja sietää".

      Narsisti-stigma isketään siis helposti assiin vain siksi, että hän on haaste enemmistön käsityskyvylle.

      Kysymys on erilaisuuden ja neurodiversiteetin hyväksymisestä. Siinä on monilla "nenteillä" eli neurobiologisesti enemmistössä olevilla "tyypillisillä ihmisillä" eli ns. normaaleilla, varsinkin ns. telaketjunormaaleilla, henkisen kasvun paikka.

      Kysymyksessä ei ole millään lailla narsistinen persoonallisuushäiriö, jos on synnynnäisesti pysyvästi erilainen ja osaa käyttäytymisessään ottaa sen todella huomioon ja kykenee suhtautumaan esim. assiuden aiheuttamaan masennusalttiuteensa terveellä tavalla eli ennaltaehkäisevästi.

      Niin kauan kuin kuvitellaan, että assit ovat narsisteja, jäävät todelliset narsistit tunnistamatta ja saavat todellisella narsistisella käytöksellään riehua vapaasti ja kylvää läheisiin ihmisiinsä tuhoisaa toksisuuttaan.

    • Anonyymi

      minulla on diagnoosi Ja. Narsistinen persoonallisuushäiriö.
      Mulla on 5 veljeä. voisi sanoa kuin minä ja veljeni Eero on kuollut
      Että Eero oli sairas Olen Aaro. ja Aaro hullu. Eerolla on Asperger ja skitsofrenia

    • Anonyymi

      Tietääkö kukaan miten erottaisi hyvin narsistisen aspergerin psykopaatista?

    • Anonyymi

      "Hyvin narsistinen aspergeri"?

      Tuossa käsitteessä yhä (tahallaan?) sekoitetaan narsismi ja aspergeri keskenään.
      Tämä ketjuhan pyrkii juuri selventämään narsismin ja aspergerin olennaisia eroja.
      Lukekaa tätä ketjua ajatuksella! Ja oppikaa!

      • Anonyymi

        Eikö se mene oikeastaaan niin, kuten joku tuolla ylempänä taisi jo kirjottaakin, että narsisti ja assi käyttäytyy paljolti samanlaisesti, mutta syy on eri?

        Niin tai näin tosi rasittavia tyyppejä molemmat. Sitä mä en usko etteikö heitä yhtään saisi muokattua, ainakin selvästi huonon käyttäytymisen osalta. Keppiä ja porkkanaa vaan sopivasti, eikä alistuta kaikkiin itkupotkuraivareihin, niin kyllä se siitä hiljalleen muuttuu. Pelkkä paapominen pitää tilanteen muuttumattomana. Pitää sietää epävarmuutta ja epämukavuutta.

        Mä kyllä vaihtaisin narsismin psykopatiaan (makuasia?), koska narsisti kokee olevansa muita parempi, huomion ja ihailun keskipiste, mutta jolla psykopaattisia piirteitä. Monta ihmistä tunnen minäkin, jotka on kuin tässä ketjussa kerrottuja. Pinnallisesti saatetaan olla sujuvia ja hyväkäytöksisiä, mutta pinnan alta niin kylmiä ja itsekeskeisiä eikä osata/välitetä yhtään lukea toista eikä sietää perusteltuakaan kritiikkiä. Mä olen jostain lähteestä lukenut, että Aspergerit yleensä hallitsee aika hyvin pinnallisen juttelun, ja sitä saatetaan höystää ylielehtimällä.

        Ei kun Aspergerit ovat huonoja small talkissa mutta hyviä luennoimaan monimutkaisista aiheista

        popiiiuui

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kun Aspergerit ovat huonoja small talkissa mutta hyviä luennoimaan monimutkaisista aiheista

        popiiiuui

        Ehkä sitten noin ja muistan väärin. Siis isossa kuvassa autismin kirjossa noin, mutta mulla semmonen muistikuva, että Aspergereilla vähemmän ongelmaa juuri puhumisessa kuin muilla. Lisäksi he pitää smalltallkia jotenkin turhana sen lisäksi ettei oikein hallitse.

        Mullakin smalltalkissa ja muussakin puhumisessa (on sitä pahempaakin) ongelmaa jo pitkään. että siinä suhteessa osaan ajatella mitä se on käytännössä. Mä en kylläkään pidä kohtuullista rupattelua turhana, mutta liika on liikaa. Väsymys, aivosumu, syrjäytyminen, depis sekä tietty kyllästyminen (varmaan lapsuudessa jo juuret) siihen miten jotkut korostuneella/liiallisella smalltalkilla tarkoituksella tai ei antavat itsestään niin fiksun kuvan - pohjimmiltaan saatetaan olla osaamattomia kusipäisiä puupäitä.

        Monisairas

    • Anonyymi

      Kyllä asperger-henkilökin voi olla luonnehäiriöinen.

      • Anonyymi

        Voi, mutta luonnehäiriötä ei sisälly Aspergeriin, joka on fysiologinen neurologinen ominaisuus.

        ppooiiiu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi, mutta luonnehäiriötä ei sisälly Aspergeriin, joka on fysiologinen neurologinen ominaisuus.

        ppooiiiu

        Tietämättömyys on nähdäkseni erittäin vakava riskitekijä monissa asioissa,

        Tässä autistisista aivoista, Mun visuaalisuus ei sopinut yhteen kriisipuhelinvastaajien juttujen kanssa. En tiedö onks mulla tollaset aivot, mutta vois hieman olla koska ihmiset ei tajuu mun visiaalisuutta,

        https://www.youtube.com/watch?v=1CQBn5XM13c

        ppoiiuiuuu

        On siis tosi vaarallista puhua tietämättömille ihmisille,.

        ppoiuuuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On siis tosi vaarallista puhua tietämättömille ihmisille,.

        ppoiuuuu

        Jos sä puhut tietämättömille ihmisille niin he voi alkaa tehdä ihan mitä vaan järjetöntä ja vaarallista, huhuh.

        ppoiuuyuyuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sä puhut tietämättömille ihmisille niin he voi alkaa tehdä ihan mitä vaan järjetöntä ja vaarallista, huhuh.

        ppoiuuyuyuu

        Mä oon niin tosi paljon hillitympi.
        Jos joku puhuu mulle itsestään, en mä ala sen johdosta tehdä mitään.

        ppoiuuuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä oon niin tosi paljon hillitympi.
        Jos joku puhuu mulle itsestään, en mä ala sen johdosta tehdä mitään.

        ppoiuuuu

        Mä oon kyllä nyt niin korviani myöden kaikenmaailman sähläreitä, että tunnen itseni aika vanhaksi ja viisaaksi, ja haluan vain ja ainoastaan rauhallista ja älyllistä.
        Muut sählärit vois kaikki poistua mun reviiriltä.

        ppoiuuuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä oon kyllä nyt niin korviani myöden kaikenmaailman sähläreitä, että tunnen itseni aika vanhaksi ja viisaaksi, ja haluan vain ja ainoastaan rauhallista ja älyllistä.
        Muut sählärit vois kaikki poistua mun reviiriltä.

        ppoiuuuu

        Minä luulin ihmisistä liian suuria, jos olisin tiennyt mitä sähläreitä niin olisin välttänyt kaikkea kontaktia heihin.,

        ppoiiuuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä luulin ihmisistä liian suuria, jos olisin tiennyt mitä sähläreitä niin olisin välttänyt kaikkea kontaktia heihin.,

        ppoiiuuu

        Vähän paradoksaalista tuntua ku mä tunnen itteni niin vanhaksi ja viisaaksi verrattna niihin jotka kun asioita hoitaa

        ppoiuuuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähän paradoksaalista tuntua ku mä tunnen itteni niin vanhaksi ja viisaaksi verrattna niihin jotka kun asioita hoitaa

        ppoiuuuu

        Hassun tuntusta ikääntyä, kun asioidenhoitajat alkaa tuntua lapsille,

        poiuuuuui

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hassun tuntusta ikääntyä, kun asioidenhoitajat alkaa tuntua lapsille,

        poiuuuuui

        mun mielestä asioiden perusteellinen tutkiminen on niin ihanaa...mä inhoon pintapuolista hutilointia.

        ppoiuuuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mun mielestä asioiden perusteellinen tutkiminen on niin ihanaa...mä inhoon pintapuolista hutilointia.

        ppoiuuuu

        Mä oom aloittamassa kirjoitushommaa ja ooon sitä varten kasannut pöydälleni aineistoa noin 50 kirjaa...heh
        poiuuuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi, mutta luonnehäiriötä ei sisälly Aspergeriin, joka on fysiologinen neurologinen ominaisuus.

        ppooiiiu

        No jaa, tästä voi olla montaa mieltä. Assilla vaan se syy johtuu enemmän ymmärtämätömyydestä ja puhtaalla psykopaatilla se on enemmän psykologinen.

        Monisairas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jaa, tästä voi olla montaa mieltä. Assilla vaan se syy johtuu enemmän ymmärtämätömyydestä ja puhtaalla psykopaatilla se on enemmän psykologinen.

        Monisairas

        Siitä, sisältyykö Aspergeriin luonnehäiriötä, ei voi järkevästi olla montaa mieltä. Tosiasia on, että Aspergeriin ei liity luonnehäiriötä. Toki jollain yksittäisellä assilla voi olla luonnehäiriö, kuten minkä tahansa muunkin ominaisuuden omaavalla ihmisellä, mutta se on silloin Aspergeristä erillinen ominaisuus.

        Sinun viestisi nimimerkki Monisairas ovat mielestäni häiritseviä. Sinulla on ilmiselvästi hyvin negatiivinen käsitys Asperger-käsitys. Mikä tähän on syynä? On ikävää, että sinun elämäsi on vaikeaa (ainakin nimimerkistäsi päätelleen), mutta voin vakuuttaa, että asiaa ei auta yhtään muiden ihmisten alas painaminen.

        Joo oikein päättelit! Mut ei mulla mitään erityistä negakäsitystä ole. Jossain Duodecim-artikkelissakin todettiin miten asperger-oireet voi olla sellaisia mitkä täyttäisi persoonallisuushäiriön kriteerit. Joka tapauksessa käytös voi tosiasiassa olla kuten psykopaatilla, mutta se ei vaan johdu (yleensä) varsinaisesta luonnehäiriöstä.

        Pahimmillaanhan assit voi vaikka hakata toisen jossei saa tahtoaan läpi, ja joskus syy voi olla hyvin mitätön! Vai onko tämä sitten psykoassien touhua vain?Ja jossei nyt hakata, niin lievempiä fyysisiä&psyykkisiä keinoja käyttäen. Niin, ei alaspainaminen auta yksinään, mutta ei niinkään, että tekee kuten tekee eikä voi mitään kun on Asperger (tai muu autisti). Jokaisella on toki oikeus omiin toiveisiin ym, mutta pitää säilyttää suhteellisuuden taju tekojen ja toiveiden kanssa.

        Pannaan tähän nyt vielä sen verran sitten, että elämänkokemukseen perustuu pitkälti ajatukset tietyntyyppisistä ihmistä.
        Suhteellisen läheltä on liipannut moni semmonen asia mitä mm. tässä ketjussa on. Mun on kauhean vaikea kuvitella, että päällisin puolin suht terve olisi älyllisesti niin tyhmä ettei ymmärrä milloin on oikeista ongelmista tai sairauksista kyse tai mitä on sopivaa sanoa (tunne-ja tilanneäly, aitoa sosiaalisuutta!) ja mikä niiden merkitys on tai että pitäiskö jotain tehdä. Semmosta epämääräistä kitinää ja vinkunaa ettei oikein jakseta mitään, mutta samaan aikaan saatetaan vaatia itseään sairaammalta paljon enemmän ja ilmaiseksi- ihan sama koska mä tahon! Ei kykyä ratkaisukeskeiseen ajatteluun vaan ongelmista valittamista ja niissä pyörimistä virheistä oppimatta sekä ymmärtämättä omia heikkouksia - mä teen niinku mä tahon! Eräällä diabeetikolla oli matala verensokeri - eräs sankari tuumasi vaan että paniikkihäiriö!

        Enhän mäkään ole sitä mitä oon ja että näin jotenkin itsestään ja ilmaiseksi. Olen ja olisin ollut valmis tekeen erinäisiä juttu mutta, tottakai, sairauksien ehdoilla. Osaan pystyy vaikuttaa ja se pitää myös tehdä eikä vain valittaa!. Vastoin joitain kuvitelmia, omaan ihan normaalin ajattelun ja kyvyn tuntemusten sekä kokemusten arviointiin. Että mua sitten ottaa päähän jotkut keksimishöpötykset! Olipa syy sitten asperger, narssu,psyko tai mikä hyvänsä, mä en ainakaan näe yhtään syytä miks em. kaltainen toiminta pitäisi hyväksyä. Vähän sekasotkua mutta riittää päättelyn pohjaksi.

        Monisairas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo oikein päättelit! Mut ei mulla mitään erityistä negakäsitystä ole. Jossain Duodecim-artikkelissakin todettiin miten asperger-oireet voi olla sellaisia mitkä täyttäisi persoonallisuushäiriön kriteerit. Joka tapauksessa käytös voi tosiasiassa olla kuten psykopaatilla, mutta se ei vaan johdu (yleensä) varsinaisesta luonnehäiriöstä.

        Pahimmillaanhan assit voi vaikka hakata toisen jossei saa tahtoaan läpi, ja joskus syy voi olla hyvin mitätön! Vai onko tämä sitten psykoassien touhua vain?Ja jossei nyt hakata, niin lievempiä fyysisiä&psyykkisiä keinoja käyttäen. Niin, ei alaspainaminen auta yksinään, mutta ei niinkään, että tekee kuten tekee eikä voi mitään kun on Asperger (tai muu autisti). Jokaisella on toki oikeus omiin toiveisiin ym, mutta pitää säilyttää suhteellisuuden taju tekojen ja toiveiden kanssa.

        Monisairas

        "Jossain Duodecim-artikkelissakin todettiin miten asperger-oireet voi olla sellaisia mitkä täyttäisi persoonallisuushäiriön kriteerit."

        Mielestäni tuo "Jossain Duodecim-artikkelissa" on aika epämääräinen ilmaus. Missä artikkelissa noin siis on sanottu? Milloin julkaistussa? Onko sinulla laitaa vaikka jotain linkkiä, josta tuon pääsisi lukemaan?

        "Pahimmillaanhan assit voi vaikka hakata toisen jossei saa tahtoaan läpi, ja joskus syy voi olla hyvin mitätön!"

        Aika yleistävä lause on taas tuokin. Voi olla, että joku yksittäinen assi syyllistyykin hakkaamiseen, sillä assit ovat kaikki keskenään erilaisia kuten nentitkin, mutta ylivoimainen enemmistö asseista ei syyllisty hakkaamiseen. Todettakoon, että tutkimusten mukaan Asperger-henkilöt eivät syyllisty rikolliseen toimintaan muuta väestöä useammin. Tämä tieto on tarkistettavissa esimerkiksi Wikipediasta.

        Alemmassa vietissä kirjoitit:

        "Pannaan tähän nyt vielä sen verran sitten, että elämänkokemukseen perustuu pitkälti ajatukset tietyntyyppisistä ihmistä.
        Suhteellisen läheltä on liipannut moni semmonen asia mitä mm. tässä ketjussa on. Mun on kauhean vaikea kuvitella, että päällisin puolin suht terve olisi älyllisesti niin tyhmä ettei ymmärrä milloin on oikeista ongelmista tai sairauksista kyse tai mitä on sopivaa sanoa (tunne-ja tilanneäly, aitoa sosiaalisuutta!) ja mikä niiden merkitys on tai että pitäiskö jotain tehdä. Semmosta epämääräistä kitinää ja vinkunaa ettei oikein jakseta mitään, mutta samaan aikaan saatetaan vaatia itseään sairaammalta paljon enemmän ja ilmaiseksi- ihan sama koska mä tahon! Ei kykyä ratkaisukeskeiseen ajatteluun vaan ongelmista valittamista ja niissä pyörimistä virheistä oppimatta sekä ymmärtämättä omia heikkouksia - mä teen niinku mä tahon! Eräällä diabeetikolla oli matala verensokeri - eräs sankari tuumasi vaan että paniikkihäiriö!"

        Tuossakin syyllistyt taas yleistämiseen. Jos sinä tunnet jonkun tuossa kuvatun kaltaisen assin, niin ei siitä voi vetää sellaista johtopäätöstä, että kaikki assit olisi tuollaisia. Eli jos vaikka tunnet jonkun assin, joka vaatii jota kuta hyvin sairasta tekemään paljon puolestaan, niin on väärä johtopäätös, että kaikki assit olisi sellaisia tai, että tämä olisi edes Aspergeriin liittyvä asia. Kaikki on yksilöitä.

        Haluan vielä sanoa, että minua häiritsee nykykeskustelussa se, että nykyään luodaan väkisin kaikenlaisia vastakkainasetteluja. Sinäkin pyrit ihan selvästi luomaan vastakkainasettelua neurologisten poikkeavuuksien ja fyysisten sairauksien välille. Oikeasti tuollainen vastakkainasettelu on täysin keinotekoinen. Eivät assien ja kaltaistesi monisairaiden (mitä sairauksia sinulla sitten onkaan) edut ole millään tavoin toisiaan poissulkevia. Molemmat pystyttäisiin varmasti ottamaan tässä yhteiskunnassa huomioon, jos haluttaisiin. Vastakkainasettelu ei edistä kummankaan asiaa.

        Tuli varmaan kirjoitettua ylimalkaisesti, sillä tarkoitukseni ei ollut yleistää. Kaikki ihmiset on yksilöitä eikä kahta samanlaista ole, mutta silti on tiettyjä piirteitä ja sairauksia missä on paljon samankaltaisuutta kyseisten ihmisten kesken. Itse asiassa tuohon yleistämiseen olen törmännyt itsekin tavisten mutta myös ammatti-ihmisten kesken. Ihmisten käyttäytymistä kun ei säätelee edes pelkät sairaudet vaan myös ympäristö.

        Mäkin voin olla tietyllä tapaa mökkihöperö kehari jonkun mielestä ja varmasti oonkin nykytilanteessa , mutta voin olla myös ihan päinvastoin, kunhan olosuhteet ja terveys huomioidaan - siis monista sairauksista huolimatta! Voisin olla parasta A-ryhmää eli oman alani parhaimmistoa (näin on myös sanottu!) osaamisalueella, ja myös hallitsen peruskohteliaisuudet mutta ennen kaikkea aidon syvän sosiaalisuuden tunnekäyttäytymisen säätelyineen paineistettunakin ja johon voi luottaa aina. Tämä muuten on sitä tervettä narsismia mikä on ihan hyväksi, ja mennään positiivisen kautta sairauksista ja ongelmista huolimatta.

        Monisairas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siitä, sisältyykö Aspergeriin luonnehäiriötä, ei voi järkevästi olla montaa mieltä. Tosiasia on, että Aspergeriin ei liity luonnehäiriötä. Toki jollain yksittäisellä assilla voi olla luonnehäiriö, kuten minkä tahansa muunkin ominaisuuden omaavalla ihmisellä, mutta se on silloin Aspergeristä erillinen ominaisuus.

        Sinun viestisi nimimerkki Monisairas ovat mielestäni häiritseviä. Sinulla on ilmiselvästi hyvin negatiivinen käsitys Asperger-käsitys. Mikä tähän on syynä? On ikävää, että sinun elämäsi on vaikeaa (ainakin nimimerkistäsi päätelleen), mutta voin vakuuttaa, että asiaa ei auta yhtään muiden ihmisten alas painaminen.

        Jatkanpa sen verran, että ei mulla ole mitään todistustaakkaa eli mä jaksa joka linkkiä hakea uudelleen enkä mä kerää, vaikka voisi olla ideaakin ja piankos ne tallettaa. Tuo yleistämiseen vetoaminenkin on yleinen nettikeskusteluissa, kun halutaan mitätöidä toisen sanomisia. Kyllä ihmisiä sen verran voi rinnastaa, että kaikki sairaudet nyt ei vain ole samanlaisia eli ei voi olla niin, jos joku ns. kitisee jostain pienestä asiasta, häntä vain pitäisi paapoa. Ei vaan viimein opettaa ettei kaikki ole helppoa ja kivaa eikä kaikkea saa pyytämällä ja joskus onkin "taktista kitinää"! En halua vähätellä, mutta kyllä esim. Aspergeria tai normi ihmissuhdeongelmaa voinee pitää paljon vähäisempänä kuin vaikkapa halvausoireita. Näin ollen myös auttamiset ja paapomiset täytyisi suhteuttaa sen mukaan.

        Ja mitä tulee kokemusperäiseen tietoon Aspergereistä niin se on vähäistä ja enemmän omaa ajattelua, sillä voi olla että mihin viittaan niin voidaan puhuakin jo psykopaattisista piirteistä. En mä nyt viitsi uudestaan kaikkia kirjoittaa, kun ne jo netistä löytyy, mutta kyse ei ole pelkästään ikävistä vaan myös hyvin tökeröistä sanomisista ja tekemisistä kyse sekä vakavista oireista. Olisi se ihanaa jos sentään ilmiselvät ongelmat ja oireet otettaisi vakavasti ja tehtäisiin niille jotain ja heti tai mahdollisimman pian sekä asianmukaisesti dokumentoitaisiin!- ehei ei kun on pelkkää kuvitelmaa ja sitä rataa sekä se ettei tarvis semmosia sivistymättömiä keskusteluja käydä mitä pystyy tekeen tai mikä olisi (muka) sopivaa työtä ja montaa muuta juttua eikä se ydinlähipiirikään ole ollut kuin haitaksi - kun suoraan sanotaa!

        Edelleen, jos mä olisin saanut aidon vapaasti päättää, niin monta asiaa olisi tehty toisin ja heti, kun jotain ongelmaa on havaittavissa. MIstään sen kummemmista keksimisistä ei ole kyse - fiksuimmat varmaan tajunneetkin, ja sen mitä ihminen tekee vapaaehtoisesti ja mitä ei. On tyhmää olla ratkaisematta jotain ongelmaa, jos siihen olisi ratkaisu - kaikki voittaa.

        "En halua vähätellä, mutta kyllä esim. Aspergeria tai normi ihmissuhdeongelmaa voinee pitää paljon vähäisempänä kuin vaikkapa halvausoireita."

        Voin myöntää, että halvaustila on varmasti vakavampi asia, kuin Asperger. Erohan on jo siinä, että halvaustila on sairaus, kun taas Asperger on vain erilaisuutta. En kuitenkaan ymmärrä, mitä mieltä on edes käydä sellaista keskustelua, että kenellä on isommat ongelmat kuin jollakin toisella. Asperger-henkilöiden ja jostain fyysisistä sairauksista kärsivien välillä kun ei nähdäkseni ole todellista vastakkainasettelua, ellei sellaista keinotekoisesti luoda.

        "Ja mitä tulee kokemusperäiseen tietoon Aspergereistä niin se on vähäistä ja enemmän omaa ajattelua, sillä voi olla että mihin viittaan niin voidaan puhuakin jo psykopaattisista piirteistä. En mä nyt viitsi uudestaan kaikkia kirjoittaa, kun ne jo netistä löytyy, mutta kyse ei ole pelkästään ikävistä vaan myös hyvin tökeröistä sanomisista ja tekemisistä kyse sekä vakavista oireista."

        Jos joku henkilö on sanonut tai tehnyt sinulle hyvin tökeröitä asioita, niin se on hyvin ikävää. En kuitenkaan ymmärrä, miksi se olisi syy kirjoittaa nettiin yleiselle keskustelupalstalle hyvin negatiivissävytteisiä viestejä jostain laajasta ihmisryhmästä, tässä tapauksessa Asperger-henkilöistä. Etenkään, jos et edes tiedä, että kyseisellä henkilöllä on Aspergerin oireyhtymä (tuo lausahdus siitä, että kyseessä voi olla psykopaattiset piirteet, viittaa vahvasti siihen). Mihin sinä näillä viesteilläsi oikeastaan pyrit? Mitä oletat näillä saavuttavasi? Ei millään pahalla, mutta sinun ja tuttavasi keskinäisillä ongelmilla ei ole luultavasti mitään yleisempää merkitystä.

        " Olisi se ihanaa jos sentään ilmiselvät ongelmat ja oireet otettaisi vakavasti ja tehtäisiin niille jotain ja heti tai mahdollisimman pian sekä asianmukaisesti dokumentoitaisiin!- ehei ei kun on pelkkää kuvitelmaa ja sitä rataa sekä se ettei tarvis semmosia sivistymättömiä keskusteluja käydä mitä pystyy tekeen tai mikä olisi (muka) sopivaa työtä ja montaa muuta juttua"

        Siinä olet luultavasti oikeassa, että tässä yhteiskunnassa ei luultavasti suhtauduta riittävän vakavasti moniin fyysisiin vammoihin ja todistamisen taakka siitä, että tarvitsee oikeasti jotain tukitoimia, on varmasti liikaa sairailla itsellään. Tässäkään en silti näe mitään syytä vastakkainasettelun luomiseen. Jos fyysisiin sairauksiin ei suhtauduta riittävän vakavasti, niin se ei ole millään tavalla ole Asperger-henkilöiden syy. Se on uskoakseni ensisijaisesti päättäjien syy. Uskoisin, että monet neurologisesti poikkeavatkin ihmiset (en puhu nyt Aspergeristä vaan yleisellä tasolla), jotka ehkä tarvitsevat jotain tukitoimia, joutuva kovasti todistelemaan sitä, että oikeasti tarvitsevat sellaisia. En usko, että tässä on niin suurta eroa, kuin sinä viesteissäsi annat ymmärtää. Kannattaa suunnata kritiikin kärki sinne, minne se kuuluu.

        Kiitos hyvästä kannanotosta. Tuohon viimeiseen kappaleeseen liittyen... Jos Aspergereilla on vaikeuksia tulkita toisen sanomaa/ilmeitä/tunteita, ja taipumusta itsekkääseen ajatteluun, he ovat aika hankalia vanhempina, lääkäreinä, ylipäänsä missä arvoidaan toisen tilannetta ja avuntarvetta. Mutta ei toki silti kaikki Aspergerit ole tässäkään suhteessa samanlaisia. Pahoittelen, että käsitystä voinut saada aikaan. Syy voi olla osaksi vajavainen tieto, mutta ennen kaikkea se etten, koska julkinen alusta, viitsi aivan niin yksityiskohtaisesti kirjoittaa kuin oikein pitäisi. Vähän niin kuin se Argillanderin juttu (jos katoit tv:sta), mutta ei fyysisesti ihan noin paha (tai ei ehkä ehtinyt kun kuoli) mutta mentaalisesti kylläkin pahempaa riippuen tilanteesta. Se miten ongelmia, olipa sitten Asperger tai ei, pitäisi ratkoa niin onkin sitten kinkkisempi juttu.

        Monisairas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Jossain Duodecim-artikkelissakin todettiin miten asperger-oireet voi olla sellaisia mitkä täyttäisi persoonallisuushäiriön kriteerit."

        Mielestäni tuo "Jossain Duodecim-artikkelissa" on aika epämääräinen ilmaus. Missä artikkelissa noin siis on sanottu? Milloin julkaistussa? Onko sinulla laitaa vaikka jotain linkkiä, josta tuon pääsisi lukemaan?

        "Pahimmillaanhan assit voi vaikka hakata toisen jossei saa tahtoaan läpi, ja joskus syy voi olla hyvin mitätön!"

        Aika yleistävä lause on taas tuokin. Voi olla, että joku yksittäinen assi syyllistyykin hakkaamiseen, sillä assit ovat kaikki keskenään erilaisia kuten nentitkin, mutta ylivoimainen enemmistö asseista ei syyllisty hakkaamiseen. Todettakoon, että tutkimusten mukaan Asperger-henkilöt eivät syyllisty rikolliseen toimintaan muuta väestöä useammin. Tämä tieto on tarkistettavissa esimerkiksi Wikipediasta.

        Alemmassa vietissä kirjoitit:

        "Pannaan tähän nyt vielä sen verran sitten, että elämänkokemukseen perustuu pitkälti ajatukset tietyntyyppisistä ihmistä.
        Suhteellisen läheltä on liipannut moni semmonen asia mitä mm. tässä ketjussa on. Mun on kauhean vaikea kuvitella, että päällisin puolin suht terve olisi älyllisesti niin tyhmä ettei ymmärrä milloin on oikeista ongelmista tai sairauksista kyse tai mitä on sopivaa sanoa (tunne-ja tilanneäly, aitoa sosiaalisuutta!) ja mikä niiden merkitys on tai että pitäiskö jotain tehdä. Semmosta epämääräistä kitinää ja vinkunaa ettei oikein jakseta mitään, mutta samaan aikaan saatetaan vaatia itseään sairaammalta paljon enemmän ja ilmaiseksi- ihan sama koska mä tahon! Ei kykyä ratkaisukeskeiseen ajatteluun vaan ongelmista valittamista ja niissä pyörimistä virheistä oppimatta sekä ymmärtämättä omia heikkouksia - mä teen niinku mä tahon! Eräällä diabeetikolla oli matala verensokeri - eräs sankari tuumasi vaan että paniikkihäiriö!"

        Tuossakin syyllistyt taas yleistämiseen. Jos sinä tunnet jonkun tuossa kuvatun kaltaisen assin, niin ei siitä voi vetää sellaista johtopäätöstä, että kaikki assit olisi tuollaisia. Eli jos vaikka tunnet jonkun assin, joka vaatii jota kuta hyvin sairasta tekemään paljon puolestaan, niin on väärä johtopäätös, että kaikki assit olisi sellaisia tai, että tämä olisi edes Aspergeriin liittyvä asia. Kaikki on yksilöitä.

        Haluan vielä sanoa, että minua häiritsee nykykeskustelussa se, että nykyään luodaan väkisin kaikenlaisia vastakkainasetteluja. Sinäkin pyrit ihan selvästi luomaan vastakkainasettelua neurologisten poikkeavuuksien ja fyysisten sairauksien välille. Oikeasti tuollainen vastakkainasettelu on täysin keinotekoinen. Eivät assien ja kaltaistesi monisairaiden (mitä sairauksia sinulla sitten onkaan) edut ole millään tavoin toisiaan poissulkevia. Molemmat pystyttäisiin varmasti ottamaan tässä yhteiskunnassa huomioon, jos haluttaisiin. Vastakkainasettelu ei edistä kummankaan asiaa.

        Luettuani tuon aiemman viestini uudelleen huomasin syyllistyneeni kohdassa, jossa kerroin sen, että Asperger-henkilöt eivät syyllisty muita useammin rikoksiin, vähän samanlaiseen epätarkkuuteen, mistä hetkeä aikaisemmin kritisoin nimimerkki Monisairasta. Haluan vielä tarkentaa, mistä päin Wikipediaa tuo tieto on tarkistettavissa. Tuo tieto löytyy siis Wikipediasta artikkelista "Aspergerin oireyhtymä" ja sieltä tarkemmin otsikon "Aspergerin oireyhtymä ja rikollisuus" alta. Kyseisessä kohdassa on vain yksi lause, jossa sanotaan juuri se, että Asperger-henkilöt eivät syyllisty muuta väestöä useammin rikolliseen toimintaan.

        Tässä vielä linkki https://fi.wikipedia.org/wiki/Aspergerin_oireyhtymä#Aspergerin_oireyhtymä_ja_rikollisuus

        Niin lukee juu, olen itsekin lukenut mm. kyseisen linkin. Tiedä sitten juuri Aspergerista, mutta mulla semmonen muistikuva, että vankiloissa ainakin suhteessa enemmän kuin väestössä autismin kirjolaisia.

        Mutta tärkeintä on kumminkin se millainen käytös on milloinkin hyväksyttävää ja millä huonoa voi korjata, vaikka sitten olisi Asperger. Leimakirveellä ei ole tarkoitus lyödä, mutta onhan tässäkin ketjussa useita kommentteja ei niin hyvistä piirteistä.

        No mä ainakin kannatyan viimeisen päälle hyvää käytöstä, mieluummin vaikka oikeen hovityyliin.

        ppoiiuuuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mä ainakin kannatyan viimeisen päälle hyvää käytöstä, mieluummin vaikka oikeen hovityyliin.

        ppoiiuuuu

        mä haluaisin semmosen ettåä ollaan kutakuinkin aina asiallisioa ja kohteliaita ja mahdollisimman hienostuneita.

        ppioiuuuui

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        mä haluaisin semmosen ettåä ollaan kutakuinkin aina asiallisioa ja kohteliaita ja mahdollisimman hienostuneita.

        ppioiuuuui

        Mä haluaisin että ollaan semmosia professorin ja hovineidon välimuotoja

        popiuuu7u

    • Anonyymi

      Tämä kiintoisa ja ahkerasti luettu ketju "Asperger ja
      narsismi" ei ole vielä kasvanut liian pitkäksi, kuten
      Mitä jokaisen tulisi ymmärtää AS:sta? -ketju, jossa
      kommentointi sen liiallisen pituuden takia juuri suljettiin.
      Siihen tuli yli 700 kommenttia. Ja se sai yli 11 000 lukijaa.
      Sitä voi ja todella kannattaa yhä lukea mutta siihen
      ei voi kirjoittaa. Ketjun pituudella on rajansa.

      Mitä sitten tulee aspergerin ja narsistin eroihin.
      Ne erot ovat minusta hyvin selvät.

      Ensinnäkin narsistilta puuttuu kyky myötätuntoon.
      Aspergerilla on tämä kyky, vaikka monia hämää se, että
      hän ilmaisee sitä epätyypillisin tavoin.

      Toiseksi narsisti tuntee vetoa vallankäyttöön, jopa väkivaltaan.
      Aspergeri sen sijaan inhoaa vallankäyttöä ja varsinkin väkivaltaa.

      Kolmantena selvänä erona mainittakoon se, että
      narsisti tykkää huijata ja teeskennellä usein.
      Asperger sen sijaan inhoaa teeskentelyä ja kaikki
      sellainen saa hänet uupumaan.

    • Anonyymi

      Assi ja narsisti suhtautuvat ystävyyteen aivan eri tavalla.

      Assi sanoo: "Jos olet ystävä niin ymmärrät."
      Narsisti sanoo: "Jos olet ystävä niin tottelet!"

      Ei ole vaikea arvata, kumpi on ystävänä
      suorastaan toksinen.

    • Anonyymi

      Olen assina lukenut kiinnostuneena mm. narsismia
      paljon tutkineen Robert D. Haren teosta Ilman omaatuntoa.
      Suosittelen. Teoksesta selviää mm. se että
      narsisteja on vähintään kaksi kertaa enemmän
      kuin autismikirjoisia.

      Narsismia on sekä tervettä että patologista. Tässä puhutaan
      patologisesta narsismista, josta yleensä käytetään nimitystä
      narsistinen persoonallisuushäiriö.

      Patologinen narsismi tarkoittaa sairaalloista itserakkautta,
      sellaista jossa itsensä rakastaminen tapahtuu muiden
      ihmisten kustannuksella tai heitä väheksyen.

      Eräs tällaisen narsistin ominaisuus on se, että hän ei koskaan
      kykene myöntämään epäonnistumistaan eikä sitä, että on
      väärässä.

      Narsisti itse uskoo omaavansa vahvan itsetunnon mutta
      terävänäköiset ulkopuoliset ymmärtävät, että se on vain
      omahyväinen ajatusharha.
      Tällainen narsisti voi ihan vakavissaan sanoa mm. tällaisen
      koomisen lauseen: "Mielipiteeni saattaa muuttua mutta
      oikeassa olen silti aina!"

    • Anonyymi

      Tässä Asperger ja narsismi -ketjussa on muutamia tosi hyviä kiteytyksiä.
      Pari esimerkkiä:

      "Hiljakkoin mieleeni tuli verrata vakavaa narsismia ajatukseen "tee muille sitä mitä haluat muiden tekevän sinulle". Narsismissa nimenomaan tämä ajatus ei toteudu. Jos narsistia kohtelee samalla lailla kuin hän kohtelee muita, hän menettää malttinsa täysin."

      "Asperger-ihminen ei ole suuntautunut yleensä kohtelemaan muita ihmisiä millään tavalla. Ei ainakaan sosiaalisten pelien avulla moraalittomasti hyväksikäyttämään muita, kuten narsisti pääosin toimii. Asperger-ihmisellä menee kaiken aikaa paljon energiaa sen tilanteen käsittelyyn ja kestämiseen, että enemmistö odottaa häneltä sellaista ahtaan neurologisen normimuotin mukaista ns. "normaalia" käytöstä, joka ei hänen aivotoiminnalleen sovi."

    • Anonyymi

      Narsistia on kuvattu mm. näin:

      - vaatii korostunutta ihailua
      - käyttää muita hyväkseen
      - ei kykene tuntemaan empatiaan
      - keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä,
      voimasta ja suuruudesta
      - on ylimielinen ja röyhkeä
      - tulkitsee virheellisesti oman röyhkeytensä rohkeudeksi
      - täyttää syvän huonommuudentunteensa
      ylemmyydentuntoisuudella
      - on elitistinen, edellyttää etuoikeuksia
      - ylläpitää julkisivua, joka ei pidä yhtä
      todellisuuden kanssa
      - syyllistyy rikoksiin ja on vastuuton
      - valehtelee patologisesti

      Aika monelle ihmiselle tulee tuosta ominaisuuksien listasta
      mieleen joku ihminen - kaukainen tai läheinen!

    • Anonyymi

      Uskon että autismikirjon sairauksia sairastavat henkilöt ovat useammin narsisteja kuin keskiverto.

      • Anonyymi

        Pidätkö autismikirjoon kuuluvaa Aspergerin syndroomaa
        sairautena? Jos niin miksi ihmeessä? AS:han antaa
        ihmiselle myös erityisvahvuuksia, joita ei mikään
        oikea sairaus voi antaa!

        Onko kommenttisi trolli? Kommentissasi on käsityksiä,
        jotka on tässä ketjussa jo monta kertaa kumottu.
        Autismi ja narsismi ovat kirkkaasti eri asioita.
        Onko sinulla hyvin sumuinen käsitys niistä molemmista?
        Siirry, hyvä ihminen, uskosta tietoon!

      • Anonyymi

        "Uskon että autismikirjon sairauksia sairastavat henkilöt ovat useammin narsisteja kuin keskiverto."

        Mihin tämä sinun uskosi perustuu. Pystytkö antamaan jonkun tietolähteen, joka tukisi tota väitettäsi? Jos et pysty, niin silloin tuolla uskollasi ei ole mitään arvoa.

        Autisminkirjo ei muuten ole sairaus.

        Miksi sitten kyseinen oirekirjo löytyy ICD-luokituksesta koodilla F84?
        Silti voi olla todella mahtavia vahvuuksia

        Monisairas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi sitten kyseinen oirekirjo löytyy ICD-luokituksesta koodilla F84?
        Silti voi olla todella mahtavia vahvuuksia

        Monisairas

        "Miksi sitten kyseinen oirekirjo löytyy ICD-luokituksesta koodilla F84?"

        Siksi, että autisminkirjo määritellään laaja-alaiseksi kehityshäiriöksi. Asia on kuitenkin niin, että laaja-alaiset kehityshäiriöt eivät ole yksinkertaisesti sairauksia. Ne ovat neurobiologisia poikkeavuuksia, jotka vaikuttavat yksilön kognitiiviseen, emotionaaliseen ja käyttäytymisen kehitykseen. Ne voivat aiheuttaa arjessa haasteita, mutta eivät silti välttämättä ole este täysipainoiselle elämälle.

        Niin, tällä hetkellä autisminkirjoisuus määritellään virallisesti tosiaan laaja-alaiseksi kehityshäiriöksi. Henkilökohtainen mielipiteeni kuitenkin on, ettei tuo ilmaus "laaja-alainen kehityshäiriö" sekään vastaan todellisuutta. Minun mielestä autisminkirjoisuus on vain erilaisuutta, johon liittyy myös paljon vahvuuksia. Uskon, että tuo määrittely tulee ajan myötä muuttumaan ja tulevaisuudessa se, että autisminkirjoisuus on joskus määritelty häiriöksi, tulee tuntumaan ihmisistä ihan yhtä käsittämättömältä, kuin nykyään tuntuu se, että homoseksuaalisuus on joskus määritelty sairaudeksi. Sanon sinulle nimimerkki Monisairas kuitenkin sen, että autisminkirjoa ei todellakaan pidä väittää sairaudeksi, koska sitä ei edes virallisesti luokitella sellaiseksi, koska sairaus ja laaja-alainen kehityshäiriö ovat kaksi eri käsitettä.

        "Silti voi olla todella mahtavia vahvuuksia"

        Kukaan ei ole täällä yhdessäkään ketjussa väittänyt, ettei sairailla ihmisillä voisi olla vahvuuksia. Totta kai voi olla. Kyse on siitä, että autisminkirjoon itseensä liittyy vahvuuksia. Sen sijaan jos ihmisellä on vaikka syöpä, niin ei se anna hänelle mitään vahvuuksia, joita hänellä ei olisi ilman syöpääkin.

        Jaaha sillai sitten, mä pidän vähän pilkunviilaamisena voiko kehityshäiriöö kutsua sairaudeksi vai ei. Ja sitten, onko se kuinka selvää, että vahvuudet liittyy juuri autismiin, eikä vain esiinny yhdellä autistilla jotain ja toisella toista niinku meillä kaikilla. Entä onko jotkut erityismielenkiinnon kohteet enemmän tulleet seurauksena sosiaalisista rajoitteista...?

        Ja vielä vahvuuksista. Ihmisessä on sisäänrakennettuna sellainenkin mekanismi, että jonkun toiminnon heikentyessä, joku muu(t) yleensä vahvistuu: sokealla paranee kuulo, raajojen halvauksissa vastin parien koordinaatio, aivoissa vaikka mitä. Uskon, että autismin kohdalla on jossain määrin tällasesta kyse.

        Omalla kohdalla uskon, että aika hyvä kognitio on osaksi tätä, mutta kyllä se on ollut kohtalaisen hyvä aina. Sosiaaliset rajoitteet liittyy etupäässä fyysisen terveydentilan hankaliin lieveilmiöihin, mutta myös jossain määrin heikentyneeseen puhetaitoon syrjäytymisen ja aivovammojen seurauksena eli mistään ajatusmaailman tuotoksesta ei ole kyse. Autismissahan ei edes kiinnosta se perinteinen sosiaalisuus. Autistien tapaan mäkin pystyyn flow-keskittyyn tiettyihin juttuihin ja asiakysymykset onnistuu helpommin ja niiden ohessa joku muu rupattelu kunhan aiheet on itselle sopivia ja tuttuja. Monta kertaa se pää vaan on aika tyhjä ja tulee sanottua jotain ihan hupsua tai mitä ei ihan tarkoittanut tai sitten ei vaan hiffaa mitä ihmettä "kuuluu" sanoa - ja nuppi kuormittuu. Erään tutun kanssa on usein noin, mitä ei vastaava ole ollut ikinä kenenkään muun kanssa, mutta väsyvyyttä voilla. Mulle riittää levoksi, kun pääsee tilanteesta pois ja/tai pikku tirsat. Kyllä on tutuissa asiakysymyksissäkin, mutta ne menee vaikka puoliunessa

        Monisairas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaaha sillai sitten, mä pidän vähän pilkunviilaamisena voiko kehityshäiriöö kutsua sairaudeksi vai ei. Ja sitten, onko se kuinka selvää, että vahvuudet liittyy juuri autismiin, eikä vain esiinny yhdellä autistilla jotain ja toisella toista niinku meillä kaikilla. Entä onko jotkut erityismielenkiinnon kohteet enemmän tulleet seurauksena sosiaalisista rajoitteista...?

        Monisairas

        "Jaaha sillai sitten, mä pidän vähän pilkunviilaamisena voiko kehityshäiriöö kutsua sairaudeksi vai ei."

        Kyse ei ole pilkunviilauksesta. Nämä ovat kaksi selkeästi erilaista käsitetä. Puhutaan ensin laaja-alaisen kehityshäiriön määritelmästä. Laaja-alainen kehityshäiriö ei ole kehitysvammadiagnoosi, vaikka voi joissain tapauksissa ilmetä samankaltaisina piirteinä ja se sisältää erinäisiä neuropsykiatrisia piirteitä ja piirteet alkavat yleensä varhaislapsuudessa näkyen ennen kuuden vuoden ikää ja tyypillisiä piirteitä ovat vaikeudet sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja rajoittuneet mielenkiinnonkohteet ja toiminnot ja ikätasoon nähden poikkeava käytös ja osalla henkilöistä voi esiintyä kognitiivista heikkenemistä. Sitten tarkastelkaamme sairauden määritelmää. Sairaudet voivat olla fysiologisia tai biologiasia tai psykologisia ja ne voivat johtua esim. bakteereista tai viruksista tai geeneistä tai ympäristötekijöistä tai elintavoista, elikkä sairauksilla on useimmiten selkeä syy ja niitä voidaan hoitaa lääketieteen keinoin ja niiden oireet voivat vaihdella suuresti riippuen sairaudesta ja ihmisyksilöstä. Lyhyesti sanottuna laaja-alainen kehityshäiriö liittyy kehitykseen ja käyttäytymiseen kun taas sairauksia on monenlaisia ja niillä voi olla useita erilaisia syitä ja hoitoja.

        Sinällään autisminkirjon kohdalla ei mielestäni välttämättä ole kaikkein kiinnostavin keskustelun aihe se, mikä on sairauden ja laaja-alaisen kehityshäiriön ero, koska kuten jo aiemmassa viestissäni 2024-02-06 12:42:35 totesin, niin minun mielestäni edes tuo ilmaisu "laaja-alainen kehityshäiriö" ei vastaa autisminkirjon kohdalla todellisuutta. On totta, että tällä hetkellä autisminkirjo määritellään virallisesti laaja-alaiseksi kehityshäiriöksi. On kuitenkin tärkeää huomata, että se, mitkä inhimilliset piirteet määritellään sairauksiksi tai häiriöiksi, ei ole mikään absoluuttinen totuus siitä mitkä asiat oikeasti ovat sairauksia tai häiriöitä, vaan nämä viralliset määritelmät ovat aina myös jossain määrin aikaan ja yhteiskuntaan ja kulttuuriin sidottuja ja kuvastavat kunkin aikakauden arvostuksia. Ennen vanhaan homoseksuaalisuus määriteltiin Suomessa sairaudeksi. Nykyään Suomessa luultavasti kukaan (lukuun ottamatta joitakin kristillisdemokraatteja ja muita ääriuskovaisia ja joitakin muita yksittäisiä hörhöjä) ei väitä homoseksuaalisuutta sairaudeksi. Voinemme siis todeta, että kyseessä oli sen aikakauden tulkinta, joka on sittemmin osoittautunut virheelliseksi. Minä en kerta kaikkiaan näe, että autisminkirjon vaikutukset ihmiseen olisivat sellaisia, että sen paremmin sairaudesta kuin häiriöstä puhuminen olisi oikeasti perusteltua.

        "Ja sitten, onko se kuinka selvää, että vahvuudet liittyy juuri autismiin, eikä vain esiinny yhdellä autistilla jotain ja toisella toista niinku meillä kaikilla."

        Kyllä nimenomaan autisminkirjoon itseensä liittyy vahvuuksia. Näitä nimenomaan autisminkirjoon liittyviä vahvuuksia ovat mm. yksityiskohtien erottelukyky, hyvä oikeudentaju, erityiset lahjakkuudet (esim. musiikissa, matematiikassa, taiteessa jne...), syvällinen keskittyminen mielenkiinnon kohteisiin, tarkkuus ja huolellisuus. Nämä kaikki todistetusti liittyvät nimenomaan autisminkirjoisuuteen ja tämä ei ole mielipide vaan fakta.

    • Anonyymi

      Narsistia ja assia on havainnollisesti vertailtu toisiinsa
      mm. niin että mitä heillä pyörii mielessä.

      Narsistin mielessä pyörii kokemaansa vääryyttä,
      epäluuloja ja katkeruutta.

      Assin mielessä pyörii merkittävästi positiivisempia asioita:
      luovia suunnitelmia ja erityiskiinnostuksenkohteita.

      Narsistin mieli on pimeä. Assin mieli on valoisa.

    • Anonyymi

      Assit ja narsistit ajautuvat helposti avioeroon.
      Mutta täysin eri syistä.

      Assista otetaan ero silloin, kun ei lopultakaan
      se toinen ymmärrä assiuden pysyvyyttä vaan
      vaatii mahdotonta - eli assin muuttumista
      normaaliksi.

      Narsisti ajautuu eroon lopulta vääjäämättä, koska
      on puoliso millainen tahansa niin lopulta
      puolison mitta tulee täyteen narsistin toksisen
      narsistisesta käytöksestä.

      Työelämässä oon huomannut sen, että narsisti
      alkaa puhua hyvin negatiivisesti (ylemmilleen, jos
      niitä on) varsinkin siitä työtoverista tai niistä työtovereista,
      jotka alkavat nähdä realistisesti sen narsistin käytöksen
      syyt - eli tunnistavat, että kyse on narsismista.

      Usein se, joka narsistin työpaikalla tunnistaa, on assi.
      Ja suorapuheisena sanoo sen ensimmäisenä
      ääneen. Tiedän yhden juuri tuollaisen tapauksen, jossa
      se näkökykyinen ja suorapuheinen assi irtisanottiin.
      Se assi kuulemma sanoi viimeisenä työpäivänään
      kuuluisat sanat: "Minä lähden täältä mutta
      tänne jää ongelma." Hän oli oikeassa.

    • Anonyymi

      Narsismin käsitettä on selvennelty tässä ketjussa.
      Syvennetäänpä nyt vähän käsitystä assiudesta.

      Jo yli 10 vuotta sitten tässä ketjussa kommentoitiin
      näin viisaasti:

      "Aspergerin oireyhtymä (assi) ei ole sairaus, vaan
      neuronormaalista (nentti) poikkeava aivojen
      toimintamuoto. Joskus sitä sanotaan kehityshäiriöksi,
      mutta yhtä hyvin voisi sanoa, että jonkin automerkin
      jokin malli on kehityshäiriö!
      Mitään jyrkkää rajaa ei aspergerin oireyhtymän
      vaikutuksessa aivotoimintaan ole, vaan vaihtelu on
      tasaista neuronormaalista aina autismin
      vaikeisiin asteisiin saakka."

      Niinpä. Neurobiologinen muuntelu on osa normaalia biodiversiteetiä,
      jota jotkut yhä yrittävät pitää "sairautena, joka pitää hoitaa pois".
      Mutta viisaimmat ovat nähneet jo kauan, että ihmisten neurobiologinen
      muuntelu (esim. asperger) on ihmiskunnan selviytymisen kannalta
      pysyvästi arvokasta. Kaikki neuromoninaisuus pitää sijoittaa
      harvinaisuudestaan huolimatta normaalin rajojen sisäpuolelle, koska
      olisi tuhoisaa kapeakatseisuutta nähdä normaalina ja hyväksyttävänä
      vain yksi neurobiologisen muuntelun muoto ja julistaa pois heitettäviksi
      kaikki "epänormaalit" muodot.

      Asperger on normaalia muuntelun rikkautta, jossa on erityisvahvuuksia.
      Siksi aspergeria ei pidä "hoitaa pois", vaan suojella.

      Näitä asioita kannattaa pohdiskella niin kuin eräs assi
      eräässä taideteoksessaan:
      "Jos olet erilainen, sitä ei pidä korjata vaan löytää!"

    • Anonyymi

      Tässä lisää juttua assiuden ydinolemuksesta.

      Tuolla edellä joku tokaisi:
      "...mä pidän vähän pilkunviilaamisena voiko
      kehityshäiriöö kutsua sairaudeksi vai ei."

      Assina tuo särähtää korvaani, ei siis vastaa todellisuutta.
      Assius ei ole "kehityshäiriö" eikä "sairaus".
      Assius on synnynnäinen ja pysyvä monista geeneistä
      johtuva neurobiologinen erilaisuus.
      Se on yhtä vähän sairaus tai kehityshäiriö kuin esim.
      enemmistöstä poikkeava synnynnäinen ihonväri.

      Enemmistö katselee ja nimittelee itselleen vieraita
      ilmiöitä omasta itsestään käsin ja silloin ne vieraat
      ilmiöt ovat "epänormaaleja", "negatiivisia poikkeamia",
      "sairauksia" jne.

      "Häiriö" -sanaan enemmistö turvautuu ahkerimmin silloin,
      kun on kyse jostain sellaisesta, josta enemmistöllä ei ole
      kunnollista tietoa eikä ymmärrystä ja siksi tilanne
      ärsyttää ja todellla "häiritsee" enemmistöä.
      "Häiriö"-sanaa siis viljellään eniten keskellä sitä sankkaa
      sumua, jonka on synnyttänyt eläminen/konttaaminen
      suuressa tiedonpuutteessa.
      Enemmistöllä on aina tasan yhtä pitkä matka todelliseen
      tietoon kuin "häiriö" -sanasta luopumiseenkin.

      Autismikirjon ja assiuden ymmärrystä on pyritty
      lisäämään varsinkin tämän suomi24:n autismi-osion
      ketjussa Mitä jokaisen tulisi ymmärtää AS:sta eli
      Aspergerin syndroomasta.
      Sitä ketjua ei voi enää pituutensa (yli 700 kommenttia!)
      takia kommentoida mutta sitä on erittäin suositeltavaa
      yhä käydä LUKEMASSA - ja moni on käynytkin!
      Se ketju on kuin suomi24:n sisälle syntynyt "tuore
      tietokirja autismikirjon ydinolemuksesta".

    • Anonyymi

      Aspergerin syndrooma ei ole koskaan psyykkinen häiriö.
      Mutta narsistisesta persoonalisuushäiriöstä on oikein sanoa,
      että se todella on psyykkinen häiriö.

      On sanottu osuvasti, että narsismin häiriöstä kärsivä
      ihminen on "leimallisesti epäsovinnollinen".
      Narsismin häiriö on muodostunut huomattavan
      epäterveeksi ja se aina aiheuttaa kärsimystä sekä
      itselle että ympäristölle.

      Narsismin häiriön syy voidaan muotoilla näin:
      "se johtuu puutteellisen minäkuvan piilottamisesta".

      Wikipedia valaisee asiaa:
      "Korostunut narsismi kompensoi henkilön
      epävarmaa sekä arvottomaksi ja heikoksi koettua
      ydintä, jonka piilottamiseksi henkilö on muodostanut
      väärän itsen, jonka hän esittää oikeana itsenä.
      Narsistinen vahingollinen käytös liittyy tämän
      väärän itsen kohtuuttomaan puolustamiseen,
      jotta peitossa oleva oikea itse, siis henkilön
      todellinen ydin, ei paljastuisi."

      Assina olen kohdannut ja tunnistanut elämäni aikana
      ainakin yhden häiriöisen narsistin. Hän oli yliherkkä
      havaitsemaan ne ihmiset, jotka näkivät hänen
      narsistisen häiriönsä alla piilossa olevan totuuden
      eivätkä osoittaneet häntä kohtaan hänen vaatimaansa
      erityiskohtelua. Sellaisia näkökykyisiä ihmisiä
      kohtaan hän suhtautui julmasti - kuin he
      olisivat "liiskattavia lutikoita".

      AS-ihmisen kohtaaminen on erittäin paljon helpompaa
      kuin narsistin kohtaaminen. Vaikka AS-ihminen on
      neurobiologiselta aivotoiminnaltaan normaaliin verrattuna
      erilainen, hänen psyykensä on kunnossa. Mutta narsistin
      kohdalla psyyke ja persoonallisuus on häiriön vallassa.

    • Anonyymi

      Aspergerin ja narsismin vertailua tässä lisää:

      Narsisti on TÄYNNÄ ITSEINHOA, jota pyrkii peittämään muilta.
      Mitä enemmän narsistilla sitä itseinhoa on, sitä enemmän
      hän kerjää osakseen huomiota ja tarvitsee epätoivoisesti
      ympärilleen uskollisia ihailijoita.

      Aspergeri sen sijaan on ajoittain
      TÄYNNÄ UUVUTTAVAA STRESSIÄ,
      joka aiheutuu siitä tosiasiasta, että enemmistö
      elää autismikirjon ulkopuolella ja suhtautuu
      autismikirjoiseen vähemmistöön aivan kuin
      mitään todellista autismikirjoa ja siihen kuuluvaa
      erilaista aivotoimintaa ei olisi olemassa.

      Siinä missä aspergeri tuntee olevansa "yksin maailmassa",
      narsisti uskoo olevansa "maailman napa".

    • Anonyymi

      Aspergeri ja narsisti suhtautuvat hyvin eri tavalla arvosteluun.

      Jos aspergeria arvostellaan, hän kuuntelee tarkasti ja sanoo
      oman eriävän mielipiteensä suoraan.

      Jos narsistia arvostellaan, hän kokee sen "syvänä
      narsistisena loukkauksena" ja sokean kostonhalun vallassa
      rankaisee arvostelijaa ankarasti ja jos vain kykenee niin
      järjestää muodossa tai toisessa - millä tahansa tekosyyllä -
      arvostelijalle pysyvän häädön.

    • Anonyymi

      On selvä ero sillä, miten aspergeri ja miten narsisti
      näkee itsensä.

      Aspergeri näkee AS:sta johtuvat rajoitteensa ja vahvuutensa
      realistisesti.

      Narsisti on sokea omalle ongelmalleen. Narsisti ei tiedosta
      sitä, että hän näkee epärealistisesti muut alempiarvoisina ja
      itsensä ylempiarvoisena.
      Narsisti hallitsee itseään huonosti ja
      siksi yrittää hallita ja kontrolloida muita.
      Narsisti elää manipuloinnin, kerskailun ja
      teeskentelyn kierteessä.

    • Anonyymi

      Eroavatko narsistit ja AS-ihmiset älyllisesti?

      Tutkimuksissa on todettu, että narsistisella persoonallisuushäiriöllä ja
      korkealla älykkyysosamäärällä ei ole yhteyttä.

      Sen sijaan on huomattu, että AS-lapsia ja -aikuisia on epätavallisen paljon
      "kognitiivisten kykyjen ääripäissä", siis ajatteluun ja oppimiseen liittyvien
      kykyjen ääripäissä. Tämä on osa sitä assiuden perustaa, joka ilmenee
      mm. koulussa kykyprofiilin jyrkkänä epätasaisuutena, siis että ollaan
      oppiaineesta riippuen kiinnostuneita joko erittäin paljon tai
      erittäin vähän.
      Älykkyystesteissä monet AS-ihmiset pärjäävät erittäin hyvin
      visuaalisissa kuviotehtävissä. Myös kielellinen kyvykkyys on
      monilla AS-ihmisillä huippuluokkaa.

      Asperger-ihmisten älyllistä kyvykkyyttä ei monikaan
      huomaa eikä usko, koska enemmistöllä on outo tapa kiinnittää
      huomionsa vain aspergerin "sosiaaliseen kyvyttömyyteen".

      Maailman älykkäimpien ihmisten joukossa ei ole yhtään
      narsistia mutta sitäkin enemmän aspergerejä.

    • Anonyymi

      Sekä narsistin että aspergerin aivotoiminnassa
      on havaittu pysyviä normaalista poikkeavia piirteitä.

      Wikipedia:
      "Narsistien aivoissa on todettu rakenteellisia muutoksia.
      Vasemmassa aivosaaressa ja pihtipoimun ja etuotsalohkon
      tunteita säätelevillä alueilla on tavanomaista ohuempi kerros
      harmaata ainetta. Tutkimusten mukaan aivosaaret osallistuvat
      empatiakyvyn rakentamiseen, ja juuri vajavaisuuden vuoksi
      narsistilta puuttuu empatiakyky."

      Tony Attwood: Aspergerin oireyhtymä lapsuudesta
      aikuisuuteen, sivu 319:
      "Tutkimukset ovat selvästi osoittaneet, että Aspergerin
      oireyhtymä johtuu aivojen tiettyjen rakenteiden ja
      järjestelmien poikkeavasta toiminnasta. Lyhyesti sanottuna
      aivot toimivat eri tavalla, mutta eivät välttämättä huonommin.
      ... Aivojen kuvantamisteknologisissa tutkimuksissa ja
      neuropsykologisissa testeissä on vahvistunut, että
      Aspergerin oireyhtymään liittyy "sosiaalisten aivojen"
      poikkeava toiminta. "Sosiaalisten aivojen" osiin kuuluu
      aivokuoren otsa- ja ohimoalueita. Tarkemmin sanottuna
      näitä alueita ovat orbitofrontaalinen ja mediaalinen
      prefrontaalikorteksi otsalohkojen etu- ja keskialueilla,
      ylempi ohimolohkon uurre, alempi basaalinen ohimolohko
      sekä ohimolohkojen kärjet. On myös todisteita
      mantelitumakkeiden, tyvitumakkeiden ja pikkuaivojen
      poikkeavasta toiminnasta."

      Moni on yrittänyt mitä erilaisimmin keinoin muuttaa sekä
      narsisteja että aspergereja normaaleiksi. Yritykset ovat
      osoittautuneet epäonnistuneiksi. Mistä tämä johtuu?
      Se johtuu siitä, että ainoa keino normaalistaa sekä narsisteja
      että aspergerejä olisi vaihtaa heille normaalit aivot eikä
      sellainen ole - ainakaan vielä - ollut mahdollista.

      Meidän on siis otettava nämä asiat sellaisina kuin ne ovat.
      Meitä kaikkia auttaa jo se, jos opimme pätevästi tunnistamaan
      sekä narsistit että aspergerit. Emme voi normaalistaa heitä mutta
      voimme oppia kirkkaasti näkemään sen, että heidän pysyvästi
      poikkeavan aivotoimintansa ilmenemismuodot ovat selvästi erilaiset.
      Todellisen tiedon turvin opimme suhtautumaan sekä narsisteihin
      että aspergereihin niin että emme enää tee tilannetta pahentavia
      virheitä emmekä enää hypi seinille.

      Realistinen kuva ja todellinen tieto on kullanarvoista.
      Kun assina ajattelen normaaliaivoista enemmistöä, joka
      joutuu kohtaamaan tällaisia vähemmistöjä, joilla on
      poikkeavat aivot, niin ei oikean tilannearvion tekeminen
      ole enemmistölle ihan helppoa - ei varsinkaan silloin,
      jos enemmistöltä puuttuu ihan perustietoa ja se
      joutuu hapuilemaan epämääräisten kuvitelmiensa ja
      ennakkoluulojensa sankassa sumussa.

      • Anonyymi

        Mä voisin vaikka vetoo lyödä, että keskipitkällä aikavälillä kun tieto karttuu, saadaan osa autismin kirjolaisista muutettua ns. normaaliksi sosiaalisen toimintakyvyn suhteen. Aivot on on hyvin hyvin muokkautuvat ja jos varhaislapsuudesta saakka tehdään systemaattisesti ja kärsivällisesti oikeita asioita, paljon voi muuttua paremmaksi. Kyllä se vaan niin menee, että elämä on aika vaikeeta, jos sosiaalisia rajoitteita - paitsi jos tykkää itsekseen vain olla. Työelämässä on erityisen vaikeeta,, kun eri syistä pitää joustaa, tulee yllätyksiä, muutoksia mutta mm. koodarin työ varmaan sopii.

        Se on ehkä kaikkein mielenkiintoisin juttu, mikä noita neurobiologisia poikkeamia tekee. Nyt ollut esillä taustasyinä mm. iäkkäät vanhemmat, D-vitamiinin puute, alko ja tupakka, tulehdukset.

        "Mä voisin vaikka vetoo lyödä, että keskipitkällä aikavälillä kun tieto karttuu, saadaan osa autismin kirjolaisista muutettua ns. normaaliksi sosiaalisen toimintakyvyn suhteen."

        Jälleen kerran nimimerkki Monisairas paasaa ilman vähäisintäkään asiantuntemusta.

        Autisminkirjon ihmistä ei kerta kaikkiaan ole mahdollista muuttaa sosiaalisesti täysin "normaaliksi" (mitä se normaali sitten tarkoittaakaan). Autisminkirjon ihmisen ja neurotyypillisten ihmisten välillä on pysyvästi se ero, että neurotyypillisillä ihmisillä tietyt sosiaaliset normit tulevat automaattisesti ikään kuin selkärangasta ilman, että niitä tarvitsee varsinaisesti opetella. Autisminkirjonihmisillä tätä ei tapahdu. On toki totta, että autisminkirjon ihminen voi opetella sosiaalisia taitoja, enkä usko kenenkään tällä palstalla tätä ajatusta vastustavan (kunhan se ei mene maskaamiseksi ei jonkin muun, kuin mitä on esittämiseksi, koska se on jo haitallista). Tällöin AS-ihminen voi käyttää hyväkseen suurinta vahvuuttaan eli älykkyyttään. Elikkä AS-ihminen voi opetella älyllisellä päättelyllä päättelemään sosiaalisia tilanteita. Esimerkiksi Kirjolla-sarjan Topi on elokuvia katsomalla oppinut tunnistamaan ihmisten tunteita. Tämä on kuitenkin täysin eri asia kuin muuttuminen normaaliksi tai AS:n poistaminen. Se ero, että nentit tietävät tietyt sosiaaliset normit automaattisesti ja Assit joutuvat turvautumaan älylliseen päättelyyn ei ole muutettavissa miksikään. Myöskään sitä seikkaa, että sosiaaliset tilanteet ovat Asseille kuormittavia ja he tarvitsevat runsaasti aikaa oman itsensä kanssa, ei voi muuttaa miksikään tehtiinpä varhaislapsuudessa sitten mitä tahansa.

        Mä en sinänsä väitä mitään ja vielä vähemmän yritän olla asiantuntija, mutta niin kauan kuin jotakin ei tunneta läpikotaisin syntymekanismeja myöten, niin ei pitäisi liiaksi väittää, että asia on jollakin tavalla.

        Harvoin ehkä kokonaan muuttaa, mutta ainakin osalla lieventää tai estää pahenemasta sosiaalisesti haittaavia ominaisuuksia riittävän varhain tehdyllä sopivalla ja erittäin kärsivällisellä kasvatuksella. Olen lukenut, että joillakin on saatu autismia lievennettyä. Sitten autismin kaltaista oireilua voi aiheuttaa myös, jos pikkulapselle ei puhuta tarpeeksi, annetaan liian kauan olla tietokoneella, hoitaa sosiaalisia suhteita liikaa netissä yms.

        Monisairas

    • Anonyymi

      Anonyymi 10:05:17 on "monisairaan" kirjoitusta
      kritisoidessaan todella oikeassa, joten en toista
      sitä kritiikkiä. Lukekaa se.

      Jos "monisairas" olisi minun jompikumpi vanhempani
      niin kyllä assina minua nolottaisi.
      Eikö "monisairas" ole omaksunut yhtään mitään
      ymmärrystä pitkästä ketjusta
      Mitä jokaisen tulisi ymmärtää AS:sta?

    • Anonyymi

      On syytä palata ketjun aiheeseen Asperger ja narsismi.

      Aspergeri ja narsisti suhtautuvat hyvin eri tavalla AIKUISUUTEEN.

      Aspergeri saattaa olla jo noin 10-vuotiaana osittain
      ikään kuin pieni aikuinen. Hän saattaa puhua hyvin
      huoliteltuja aikuismaisia lauseita. Lisäksi häntä saattaa
      kiinnostaa olla enemmän itseään paljon vanhempien
      aikuisten kanssa kuin niiden ikäistensä kanssa, joita
      hän pitää liian "lapsellisina".

      Miten sitten on narsistin kohdalla. Lähes päinvastoin.
      Aikuinen narsisti ei vaikuta aikuiselta. Hän muistuttaa
      arvaamatonta uhmaikäistä lasta. Hän on kuin pyssy,
      jonka suusta voi laueta kovaa sarjatulta milloin tahansa,
      varsinkin silloin kun hän tuntee kokeneensa "syvän
      narsistisen loukkauksen". Hän itse ei näe reaktioidensa
      megalomaanisessa yliampuvuudessa mitään lapsellista
      suhteettomuutta, hän kokee vain olevansa
      "satavarmasti oikeassa".

      Erityisen usein narsisti sortuu "projisoimaan" - ja hän itse
      USKOO IHAN TOSISSAAN, että ne puutteet, viat, ymmärryshäiriöt ja
      muut negatiiviset ominaisuudet, jotka hän "projisoi" omasta
      "hehkuvan loistavasta itsestään" toisiin, todella siirtyvät
      hänestä itsestään pois.

      Wikipedia valottaa asiaa:
      "Narsistin emotionaalinen kypsyys on pikkulapsen tasolla.
      Narsistin usein tunnistaakin ikään sopimattomista emotionaalisista
      reaktioista, mikä ilmenee esimerkiksi tuohtumuksena, närkästymisenä,
      toisen syyllistämisenä tai mykkäkouluna. Näitä ilmenee varsinkin silloin,
      kun narsisti ei saa tahtoaan lävitse. Narsisti kiukuttelee kuin lapsi, mutta
      uhkailee aikuisen keinoin."

      • Anonyymi

        Niinpä. Narsistin sekä emotionaalinen että moraalinen kypsyys
        on pikkulapsen tasolla.

        Assilla on tunnetusti vahva oikeudentaju.

    • Anonyymi

      Luin, mitä englanninkielisessä wikipediassa
      sanotaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.

      Erityisesti jäi mieleen se, että narsistilta puuttuu
      kunnon itsetietoisuus eli hänellä on vaikeuksia
      ymmärtää omia piirteitään.
      Tästä johtuen narsistin näkemys itsestä on erittäin
      riippuvainen muiden mielipiteistä.

      Oman häilyvyytensä takia narsisti ei osaa kunnioittaa
      toisten rajoja ja hänellä on vaikeuksia ymmärtää,
      että hän tarvitsisi apua.

      Puutteellinen itsetuntemus aiheuttaa narsistille
      omahyväisen harhakuvitelman, että hän on
      taitava arvioimaan tarkasti muiden tunteita ja
      "pahoja pyrkimyksiä" ja että hän on taitava
      jopa diagnosoimaan muita oikein - siis
      täysin vailla pätevyyttä.

      Narsistin suuri riippuvuus muiden mielipiteistä
      aiheuttaa silmiinpistävää kyvyttömyyttä sietää
      kritiikkiä. Muut ihmiset huomaavat tämän ja
      siksi kokevat narsistin yhteistyökyvyttömäksi.

      Kritiikkiä kohdatessaan narsisti kokee
      hauraan itsetuntonsa uhatuksi ja reagoi
      suhteettomasti joutumalla sisäisen
      "narsistisen raivon" valtaan.
      Narsistinen raivo on käsite, jonka loi
      vuonna 1972 Heinz Kohut (1913-1981).

    • Anonyymi

      Miten narsistin ja aspergerin FANTASIAT eroavat
      toisistaan?

      Hyvinkin paljon.

      Sairaalloisessa narsismissa itsensä "rakastaminen"
      tapahtuu muiden ihmisten kustannuksella tai heitä
      väheksyen. Siksi narsistin fantasioissa muut ihmiset
      ovat usein alempiarvoisia ja "alemmalla ymmärryksen
      tasolla".

      Narsisti näkee fantasioissa itsensä suurena, vahvana
      ja viisaana, sellaisena joka aina onnistuu ja on aina
      oikeassa. Tämän fantasiansa takia narsisti toistuvasti
      osoittautuu kykenemättömäksi myöntämään omia
      virheitään ja siksi hänen yhteistyökykyynsä
      ei luoteta.

      Narsisti elättelee mielessään fantasiaa siitä, että
      hänellä on oikeus vaatia muilta erityisihailua,
      erityishuomiota, etuoikeuksia ja jopa sitä, että
      muut tottelevat häntä.

      Narsistilla on myös luja fantasia siitä, että hänen
      kerskaileva puheensa ja kulissinomainen julkisivunsa
      vastaa todellisuutta.

      Narsisti näyttää uskovan sellaiseenkin fantasiaan,
      että hänellä on aina täysi oikeus loukkaantua muita
      syvemmin silloin, kun saa osakseen ihan tavallista
      normaalia kritiikkiä.

      Millaisia sitten ovat aspergerin fantasiat.

      Lähes päinvastaisia.

      Koska aspergeri huomaa jo alakoulussa, miten
      huonosti muut ymmärtävät häntä, hän fantisoi
      itselleen mielikuvitusystäviä.

      Koska aspergerin ajattelun erityispiirteisiin
      kuuluu se, että se ei perustu niinkään sanoihin,
      vaan on hyvinkin visuaalista, aspergerilla on
      usein kyky luoda rikkaita mielikuvitusmaailmoja.

      Tony Attwood on sanonut AS-lapsista:
      "Mielikuvitukseen pakeneminen voi olla rakentava tapa
      kääntyä sisäänpäin sosiaalisten ongelmien edessä."

      Attwoodin kirjassa Aspergerin oireyhtymä lapsuudesta
      aikuisuuteen on kuvaus AS-pojasta, joka välitunnilla
      leikki mielikuvituksensa kanssa.
      Opettaja kysyi:
      "Kenen kanssa sinä luulisit, että sinun pitäisi leikkiä välitunnilla?"
      AS-poika vastasi:
      "Sellaisen, joka ymmärtää minua, mutta ei siellä ole ketään
      sellaista, paitsi te aikuiset, eikä teillä ole aikaa minulle."

    • Anonyymi

      Wikipedia sanoo narsismista mm. näin:

      "...Markku Salon mukaan narsistiselle häiriölle on ominaista manipulointikyky, mutta jos narsisti ei saa toista alistumaan tahtoonsa hyvällä, hän pyrkii siihen pahalla: uhkailuin, painostaen, tekemällä rikosilmoituksia, valituksia ja kanteluita. Hänelle on myös tyypillistä luoda itselleen hovi, jonka hän pitää tyytyväisenä muun muassa lahjonnalla. Hovista pois jäävä tai joutuva joutuu aina vainon kohteeksi. Salon mukaan narsistille tyypillinen temmellyskenttä on tuomioistuinlaitos ja muut siihen liittyvät viranomaiset kuten poliisi."

      Miten sitten aspergeri suhtautuu näihin asioihin.
      Aspergeri suhtautuu kaikkiin viranomaisiin aivan eri tavalla
      kuin narsisti, joka siis huijaten pyrkii hyväksikäyttämään mm.
      virallista oikeuslaitosta. Aspergerille ei tulisi mieleenkään
      yrittää esiintyä valepoliisina mutta narsisteille tämä on
      tyypillistä, kuten on viime vuosina havaittu monien
      saamista muka "poliisilta tulleista" sähköposteista, jotka
      on helppo havaita huijauksiksi jo siitä, että ne ovat tulleet
      gmailin kaltaisista ilmaisosoitteista. Sellaisia sähköpostiosoitteita
      oikeat poliisit eivät käytä koskaan.

      Patologisten narsistien taipumus esiintyä valepoliiseina
      kertoo kaikille fiksuille aspergereille siitä, miten alhaiseen
      huijaustoimintaan narsistit ovat valmiita ryhtymään ja
      miten pitkä matka sellaisella narsistilla on rehelliseksi
      ja luotettavaksi kunnon kansalaiseksi, jonka kanssa
      voisi tehdä yhteistyötä.

      Aspergeri ei näe mitään järkeä yrittää huijata mitään
      virallista tahoa, viranomaisia, poliiseja, oikeuslaitosta jms.
      Aspergeri suhtautuu virallisiin tahoihin lähinnä pohtimalla
      sitä, millä tavalla ne heijastavat neurotyypillisen enemmistön
      ajattelukulttuuria ja miten paljon tai vähän siinä
      virallisessa kulttuurissa ymmärretään arvokasta
      neurobiologista erilaisuutta.

      Lyhyesti tiivistäen:
      Siinä missä narsisti tyhmästi huijaa, aspergeri suhtautuu
      asioihin viisaan pohdiskelevasti, sivistyneesti ja syvällisesti.

    • Anonyymi

      Kun assina ajattelen mielessäni sellaista ihmistä, joka kaikkein vähiten
      voi ymmärtää autismikirjoa ja Aspergerin syndroomaa niin mieleeni
      nousee juuri narsistinen ihminen.

      Narsisti uskoo ymmärtävänsä paljon enemmän kuin todellisuudessa
      ymmärtääkään. Narsistin kyky kuunnella muita ihmisiä, esim.
      autismikirjoisia, on heikko. Narsistilta puuttuu kyky myötätuntoon.
      Narsistin silmittömän uskon kohteena on vain yksi asia - hän itse.

      Narsistia kiehtoo ajatus, miten paljon totuuksia pystyy
      vääntelemään. Ja miten uskottavasti pystyy teeskentelemään
      olevansa fiksu ihminen.

      Itseään täynnä oleva narsisti halveksii muita ja ajattelee:
      "Muita ei pidä ymmärtää. Muiden pitää totella minua!"

      Narsisti katselee itselleen vieraita ilmiöitä, esim. aspergerejä,
      omasta narsistisesta itsestään käsin. Narsisti ei kestä ajatusta,
      että joku huippulahjakas aspergeri on häntä parempi.

      Koska narsismi johtuu "puutteellisen minäkuvan
      piilottamisesta", narsistin itsetietoisuus on heikko.
      Vain hyvän itsetietoisuuden omaava ihminen pystyy
      realistisesti ymmärtämään toista ihmistä.

      Narsistilla on suuri sisäinen epävarmuus. Se näyttäytyy
      keinotekoisena ulkoisena supervarmuutena, jota hän
      puolustaa silmiinpistävän pohjattomasti.

      Aspergerit ovat näkökykyisiä ihmisiä ja he näkevät usein
      narsistisen ihmisen lavastetun pinnan alle piilotetun
      totuuden (häiriöisen persoonallisuuden).
      Narsisti ei voi olla tuntematta oloaan epävarmaksi
      tarkkasilmäisen aspergerin seurassa. Koska assi herättää
      narsistissa lähinnä pelkoa, narsistin on tosi vaikea nähdä
      assiutta ymmärtäväisessä sävyssä. Narsistille jokainen assi
      on potentiaalinen piilottelukuplan puhkaisija.

      Koska narsisti usein projisoi omia vikojaan muihin,
      kohteeksi valikoituvat muita herkemmin juuri kaikki
      tavalla tai toisella erilaiset.

      Narsisti kuvittelee aspergerin olevan narsistinen,
      koska narsisti uskoo onnistuneensa projisoimaan
      omat vikansa aspergeriin.

    • Anonyymi

      Tämän kokonaisuutena hyvin mielenkiintoisen ketjun syövereissä
      on mm. selvää projisointia, esim. viestissä 2017-08-10 18:03:35
      minun assiuteni leimataan narsistiseksi persoonallisuushäiriöksi.
      :-)

      Tämän ketjun ensimmäinen vastaus alkupostaukseen on erittäin
      hyvä. Siinä sanotaan mm. näin:

      "Tietyllä tapaa asperger ja narsismi ovat eräänlaiset vastakohdat.
      Narsisti on taitava sosiaalinen pelaaja. Narsismihan kietoutuu ytimiltään
      juuri sosiaaliseen pelaamiseen. Asperger taas ei taida edes sosiaalisen pelin perusperiaatteita."

      Juuri noin. Aito asperger inhoaa sosiaalisia pelejä ja rakastaa
      suoraselkäistä kieroilematonta rehellistä suoraa puhetta.

      "Narsisti pyrkii valokeilaan ja suosioon. Asperger on jo yleensä varhaisessa nuoruudessaan tajunnut erillisyytensä eikä pyri kilpailemaan huomioista.
      Tällaiseksi toki saatetaan erheellisesti tulkita joillekin autisteille ominainen
      lörpötys-taipumus. Autisti on yleensä yksinäinen oman tiensä kulkija.
      ... Asperger ilmaisee todellisen mielipiteensä ja seisoo sen takana, mikä
      voidaan tulkita töykeydeksi. Narsisti taas ilmaisee sen mielipiteen, josta
      on sillä hetkellä hänelle eniten hyötyä."

      Juuri noin. Narsistissa on lipevää sosiaalista näyttelijää. Narsisti
      uskoo, että kukaan ei huomaa hänen näyttelevän! Mutta kyllä
      moni sen huomaa. Vain omaa etuaan tavoitteleva narsisti herättää
      monessa tarkkanäköisessä fiksussa ihmisessä vaistomaisen ja
      aiheellisen "tuohon ihmiseen ei voi luottaa" -tunteen.

      Aspergeri on sosiaalisuudessaan joko vetäytyvän valikoiva tai sitten
      hän kuuluu niihin asseihin, jotka ovat "sosiaalisesti aktiivisia
      mutta outoja". Se sosiaalisesti aktiivisen assin "outous" on
      assittoman enemmistön silmässä - koska normienemmistö
      yhteistuumin vertaa kaikkia ympärillään olevia ihmisiä vain
      omaan neurotyypilliseen "ainoaan oikeaan" normimuottiinsa.

      Aspergerit ovat henkisesti vahvoja, koska synnynnäisestä
      erilaisuudestaan huolimatta ovat avoimesti sitä mitä ovat.

      Narsisti taas on sosiaalisen tilanteen mukaan millainen
      kameleontti milloinkin eikä henkisestä vahvuudesta
      voida puhua.

    • Anonyymi

      Narsisti on oman edun tavoittelija muiden kustannuksella.

      Aspergeri on totuuden tavoittelija ja moni aspergeri
      onkin onnistunut pääsemään pitkälle, mm. Albert
      Einstein.

      Tämä ketju on lukijoiden suosikki enkä ihmettele.

    • Anonyymi

      Narsisti ei ole sosiaalisesti taitamaton vaan erittäin taitava (manipuloija). Osaa erinomaisesti korottaa itsensä ja alentaa muut.

      Assi ei pysty samaan johtuen sosiaalisesta kömpelyydestä.

      • Anonyymi

        Arvostatko sosiaalista manipulointitaitoa ja muiden
        hyväksikäyttöä enemmän kuin
        pyrkimystä totuuteen?

      • Anonyymi

        Aloittaja kysyy:
        "Onko assit usein narsisteja vai johtuuko narsistiselta vaikuttava käytös ainoastaan sosiaalisesta taitamattomuudesta?"

        Sosiaalinen taitamattomuus ei ole narsistista.

        Narsismi on sosiaalista toksisuutta.

        Assius ja narsismi ovat täysin eri asioita, kuten
        tämä ketju - jos vain jaksaa lukea - monella tavalla osoittaa.

    • Anonyymi

      Narsisti kaverina on huono valinta

      " Puutteellinen itsetuntemus aiheuttaa narsistille
      omahyväisen harhakuvitelman, että hän on
      taitava arvioimaan tarkasti muiden tunteita ja
      "pahoja pyrkimyksiä" ja että hän on taitava
      jopa diagnosoimaan muita oikein - siis
      täysin vailla pätevyyttä."

      Juuri tällaista käytöstä saanut todistaa.

    • Anonyymi

      Tästä ketjusta löytyy paljon olennaisia pointteja
      kaikille, jotka haluavat selventää käsityksiään
      narsismista.

    • Anonyymi

      Tämä ketju todella osaa erottaa aspergerin
      ja narsistin (eli assin ja narsun) toisistaan!
      Tässä 3 näytettä tämän ketjun
      erinomaisesta erottelutaidosta:

      - assi tuntee herkästi myötätuntoa mutta ei ilmaise sitä ollenkaan enemmistölle tyypillisellä tavalla
      - narsulta kyky myötätuntoon puuttuu; hän ei ymmärrä mikä on omatunto, ne piuhat hänen päässään ovat poikki

      - assi tuntee voimakasta inhoa kaikkea vallankäyttöä ja väkivaltaa kohtaan
      - narsu tuntee voimakasta vetoa juuri vallankäyttöön ja haluaa itselleen valtaa niin paljon kuin mahdollista

      - assi sanoo: "jos olet ystävä niin ymmärrät"
      - narsu sanoo: "jos olet ystävä niin tottelet"

    • Anonyymi

      Narsistien vallankäyttöyritykset ovat silmiinpistäviä.
      Enemmistöstä, asperger-ihmiset mukaan lukien, juuri
      se narsistien toksinen vallankäyttö on se asia, joka
      havahduttaa näkemään sen tosiasian, että kaikki
      ei ole narsistin päässä kohdallaan. Omatunto puuttuu.

      Tämä ketju on kokonaisuutena hyvin mielenkiintoinen.
      Tuntuu että tässä ketjussa pilkahtelee myös
      älähtäneiden narsistien kommentteja. Jokin on
      osunut.

      Olennainen asia, joka jokaisen olisi syytä
      narsismista ymmärtää, on se, että narsistiselta
      ihmiseltä puuttuu kunnon itsetietoisuus eli
      hänellä on vaikeuksia ymmärtää omia piirteitään ja
      sen seurauksena hänellä on vaikeuksia tulkita
      oikein myös muiden ihmisten piirteitä.

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      112
      5825
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      3927
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3332
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2946
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      250
      1997
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      87
      1963
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      141
      1758
    8. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    9. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      39
      1685
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1529
    Aihe