Haussa kimppakämppä Helsingin keskustasta 1.12 ->

immigrantti

Yllättävien tilanteiden vuoksi muutan luultavimmin takaisin Suomeen jenkeistä marraskuun loppupuolella / joulukuun alussa. Haussa olisi mukava kämppä / kimppakämppä jostain ydinkeskusta / Kallio akselilta.

Olen itse 30 vuotias miekkonen, kaikkien kanssa toimeentuleva ja siisti (siis ei sotkuinen) yöpöllö. Eli kämppikseltä odottaisin varsin liberaalia elämänasennetta (ei super maahanmuuttaja kriittinen, ei homo vastainen yms), ei urheilufanaattisuutta (kun en seuraa itse, enkä oikein ymmärrä) ja mielellään ei superaikaisia nukkumaanmenoaikoja. En pidä meteliä, ja hauskaa menen pitämään yleensä ulos, mutta noin ajatuksena normi arkena noin 23-2:00 aikaan nukkumaan menevät ihmiset toimisivat parhaiten. Monasti tulee kokkailtua yms aika myöhään illalla, joten kämppikset, jotka haluavat nukkua jo 21:00 on jotenkin hankala yhtälö kolistelevalle kyökkimonsterille. Teen kotona kyllä musiikkia yms, mutta iltaisin voi pitää kuulokkeet päässä ja olla häiritsemättä muita.

Tulen takaisin Suomeen duuniin, joten olen arkisin poissa about 9-19 välillä - joskus ehkä teen töitä kotoa käsin, mutta se on vain varovaista näpyttelyä tietokoneella. Haen kimppakämppää, koska nyt on vähän hankala osallistua asunonäyttöihin täältä käsin, ja muutenkin viihdyn kommuuneissa.

Tilapäiset kämpät käy, kalustetut tai kalustamattomat ok. Kunhan jonkun katon saa päälle, niin ei tarvi kavereiden luona bunkkailla liian pitkään. Vuokran maksan ajallaan, ja olen aika draamaton ja rauhallinen kämppis.

[email protected]

1

555

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • millargh

      Yöllisyys/ musiikin tekeminen ei olisi ongelma, kohtuullisen iso huone tarjolla, omissa oloissaan viihtyvä 26v rokkityttö kämppiksenä. Jättämäni informatiivisempi ilmoitus: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9436581

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2551
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      87
      1483
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1475
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      16
      930
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      838
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      111
      832
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe