Lihasdysmorfia!

Hei.
Minä olen jo niinkin vanha kuin kolmekymppinen mies. Eilen törmäsin sattumalta omaan pitkäaikaiseen vaivaani luettuani siitä artikkelin. Eli mulla täyttyy lähes jokainen kohta niistä luetelluista oireista. Mulla ongelma kohdistuu lihaksiin. Se on pakkomielle! Ollut jo kauan! Vuosia! Olen kyllä treenaillut säännöllisesti kauan mutta en näe mitään muutoksia itsessäni tapahtuneen. Nyt olen ollut pari kuukautta treenailematta kun motivaatio on nollassa juuri tuon takia kun mitään ei tapahdu vaikka treenaisi miten paljon! Steroidien käyttö on käynyt mielessä mutta niitä on aika vaikea hankkia. Ja onko ne nyt muutenkaan niin...no...en tiedä.

Peittelen pääasiassa ylävartaloani erilaisilla paidoilla joiden pitää olla ehdottomasti pitkähihaisia, paksua materiaalia ja kohtuullisen löysiä. Peittelen toki myös alavartaloani. Harrastan kerrospukeutumista vaikka olis miten kuuma. Teen tätä nimittäin kesälläkin yhtälailla. Peilejä ja heijastavia pintoja pyrin välttämään mutta silloin tällöin haluan inhoamani kohdat tarkastaa sieltä. Ne nähtyäni alkaa ärsyttää huomattavasti enemmän. Peilejen ja heijastavien pintojen kohdalla pyrin katsomaan niiden ohi tai katson toisaalle. Kaupoissa tai yleensä missään en voi käydä normaalisti. Vertailen jatkuvasti itseäni muihin suunnilleen oman ikäisiini miehiin. En voi sille mitään, sillä teen sen täysin automaattisesti! Suurinta kiukkua herättävät salilla käyneet miehet, jotka pukeutuvat niin että treenattu vartalo pääsee oikeuksiinsa! Yritän kovasti kulkea katselemalla muualle mutta pakostikin vertailen. Suurin osa on paremman näköisiä kuin minä, enkä voi mielestäni tämän paremmaksi koskaan tulla! Ja mikäli joku erehtyy katsomaan minun päälleni niin saatan mulkaista vihaisesti että ”mitä tuijotat??!!”

Välillä saatan vihoissani nipistellä esimerkiksi "hauiksiani" ja jos lähettyvillä olisi veitsiä niin todennäköisesti viiltelisin niitä! Monta kertaa on käsivarteni ollut mustelmilla nipistelystä. Mittailua en harrasta, koska se mittanauha kertookin sen julman totuuden! Onneksi olen hukannut koko mittanauhan! En pysty kulkemaan missään esimerkiksi t-paidoissa. En pysty pitämään niitä edes vaikka olisin yksin. Häpeän myös jos puolisoni näkee minut sellainen ylläni! Sortsit ovat myös kiellettyjen listalla! Suurelta osalta en halua olla erityisemmin tekemisissä miespuolisten kanssa, koska siitä ei tule mitään kun kaikki keskittymiseni menee siihen jatkuvaan vertailuun. Runsaasti proteiinia sisältäviä elintarvikkeita käytän päivittäin, jopa vaikka treenailussa olisi tauko. Tiedän tarkasti mitä pitää syödä jos haluaa proteiineja. Jos en saa tarpeeksi proteiinia päivän aikana niin ärsyynnyn! Tällä hetkellä syön arviolta näitä elintarvikkeita. Aiemmin seurasin niitä oikein kirjaamalla määriä ylös. Syön lähes päivittäin samoja tuotteita. Treenatessani käytän tai käytin lisäravinteita. En tiedä aloitanko vielä treenaamista, koska mitään hyötyä siitä ei tosiaan mielestäni ole! Peilistä katsoo aina se sama ruipelo!

En halua käydä kesäisin uimarannoilla, saunassa muiden kanssa enkä tosiaan pukeudu kesähelteilläkään mitenkään kevyesti! Talvet ovat helpompaa aikaa kun oikeasti pitää muutenkin pukeutua paremmin. Koskettaa minuun ei mielellään saa! En omalta puolisoltani tätä varsinaisesti ole kieltänyt mutta en kyllä pidäkään kosketuksista. Joskus jotkut antavat näitä kaverillisia olkaan taputuksia. En voi sietää sitä ja silloin usein vetäydyn kauemmas. Valokuvia minusta ei mielellään saisi ottaa mutta itse silloin tällöin otan sellaisia vertailun vuoksi otettavia kuvia. En tiedä miksi sellaisia otan mutta haluan tutkia aina välillä vikojani.

Tämä on oikeasti rasittavaa ja kiusallista mutta mitään en sille mahda! Hetken aikaa saatan ajatella muita asioita ja olla jopa vähän iloinenkin mutta kohta taas mieleen tulee tämä varsinainen asia ja taas ollaan tutussa tilanteessa. Lihasdysmorfiana tämä ainakin tuon lukemani artikkelin perusteella tunnetaan ja minä olen vahvasti sitä mieltä että minulla tämä sairaus kyllä on. Artikkelissa puhuttiin myös, että tämä sairaus tunnetaan käänteisenä anoreksiana. Hurja nimi mutta tarkemmin ajateltuna näinhän se on. Serotoniinilääkityksen aloitin uudelleen pitkän tauon jälkeen. Masennukseen ja ahdistukseen niitä on muutama vuosi sitten määrätty. Mutta tämä masennuksenkin pääasiallinen aiheuttaja on tuo lihasdysmorfia, koska mitään muuta syytä masennukseen minulla ei ole! Ja luonnollisesti olen jatkuvasti kovin ahdistunut, sekä inhoan itseäni suunnattomasti vaikkakin yritän sitä peitellä olemalla vähän ylimielinen, itsekeskeinen ja sellainen ”maailman paras tyyppi”. Aika läpinäkyvä taidan olla tai sitten aiheutan toimillani vaan vihaa ympärilleni. No...toivotaan että lääkityksestä edes jotain apua olisi. Ja nyt jos joku haluaa tietää ne minun strategiset mittani niin pituudeltani olen vähän alle 180cm ja painan eilisen mittauksen mukaan 87kg. Muita mittoja en kerro :)

P.S. Tässä esimerkiksi hyvä sivusto aiheesta: http://bddinfo.blogspot.com/
1597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kerroit, että kärsit masennuksesta ja olet saanut lääkkeitä siihen... Oletkohan käynyt terapiassa tai harkinnut sellaista? Ajatuksena, että ehkä terapialla voisi selvittää itsen tarkkailun, vertailun, kosketuksiin liittyvän vastenmielisyyden ym. syitä.

Kuvauksesi asioistasi oli hyvä. Siksikin kuvittelisi, että voisit ehkä hyötyä jonkunlaisesta terapiatyöskentelystä. Tuo anoreksiavertauskohta tuli kertomistasi jutuista itselleni lukiessa mieleen jo aika alussa, ennen kuin mainitsit siitä. En osaa kommentoida noita aiheita juuri enempää, mutta kyllähän kuvauksesi aika selvästi kertoo, että ongelmasi ovat nimenomaan siinä, miten näet itsesi, eikä ulkoisessa olemuksessasi. Toivottavasti löydät apua ja ratkaisuja noihin juttuihin. On luultavasti hyvä lähtökohta, kun tiedostat, ettei ole mitenkään välttämätöntä kantaa niin suurta huolta fyysisestä olemuksestasi, olitpa nyt enemmän tai vähemmän lihaksikas suhteessa tuohon tai tähän muuhun ihmiseen. Eihän se ulkoinen habitus myöskään ole mikään ihmisen eikä miehen arvon mitta.

On varmaan vain hyvä, jos et käy treenaamassa, ellei se tunnu hyvältä vaan ruokkii vain tyytymättömyyttä itseesi. Älä vaan hemmetissä ala ainakaan niiden steroidien tai muun roskan kanssa sekoilemaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"haba"mies kirjoitti:

Hei.
Minä olen jo niinkin vanha kuin kolmekymppinen mies. Eilen törmäsin sattumalta omaan pitkäaikaiseen vaivaani luettuani siitä artikkelin. Eli mulla täyttyy lähes jokainen kohta niistä luetelluista oireista. Mulla ongelma kohdistuu lihaksiin. Se on pakkomielle! Ollut jo kauan! Vuosia! Olen kyllä treenaillut säännöllisesti kauan mutta en näe mitään muutoksia itsessäni tapahtuneen. Nyt olen ollut pari kuukautta treenailematta kun motivaatio on nollassa juuri tuon takia kun mitään ei tapahdu vaikka treenaisi miten paljon! Steroidien käyttö on käynyt mielessä mutta niitä on aika vaikea hankkia. Ja onko ne nyt muutenkaan niin...no...en tiedä.

Peittelen pääasiassa ylävartaloani erilaisilla paidoilla joiden pitää olla ehdottomasti pitkähihaisia, paksua materiaalia ja kohtuullisen löysiä. Peittelen toki myös alavartaloani. Harrastan kerrospukeutumista vaikka olis miten kuuma. Teen tätä nimittäin kesälläkin yhtälailla. Peilejä ja heijastavia pintoja pyrin välttämään mutta silloin tällöin haluan inhoamani kohdat tarkastaa sieltä. Ne nähtyäni alkaa ärsyttää huomattavasti enemmän. Peilejen ja heijastavien pintojen kohdalla pyrin katsomaan niiden ohi tai katson toisaalle. Kaupoissa tai yleensä missään en voi käydä normaalisti. Vertailen jatkuvasti itseäni muihin suunnilleen oman ikäisiini miehiin. En voi sille mitään, sillä teen sen täysin automaattisesti! Suurinta kiukkua herättävät salilla käyneet miehet, jotka pukeutuvat niin että treenattu vartalo pääsee oikeuksiinsa! Yritän kovasti kulkea katselemalla muualle mutta pakostikin vertailen. Suurin osa on paremman näköisiä kuin minä, enkä voi mielestäni tämän paremmaksi koskaan tulla! Ja mikäli joku erehtyy katsomaan minun päälleni niin saatan mulkaista vihaisesti että ”mitä tuijotat??!!”

Välillä saatan vihoissani nipistellä esimerkiksi "hauiksiani" ja jos lähettyvillä olisi veitsiä niin todennäköisesti viiltelisin niitä! Monta kertaa on käsivarteni ollut mustelmilla nipistelystä. Mittailua en harrasta, koska se mittanauha kertookin sen julman totuuden! Onneksi olen hukannut koko mittanauhan! En pysty kulkemaan missään esimerkiksi t-paidoissa. En pysty pitämään niitä edes vaikka olisin yksin. Häpeän myös jos puolisoni näkee minut sellainen ylläni! Sortsit ovat myös kiellettyjen listalla! Suurelta osalta en halua olla erityisemmin tekemisissä miespuolisten kanssa, koska siitä ei tule mitään kun kaikki keskittymiseni menee siihen jatkuvaan vertailuun. Runsaasti proteiinia sisältäviä elintarvikkeita käytän päivittäin, jopa vaikka treenailussa olisi tauko. Tiedän tarkasti mitä pitää syödä jos haluaa proteiineja. Jos en saa tarpeeksi proteiinia päivän aikana niin ärsyynnyn! Tällä hetkellä syön arviolta näitä elintarvikkeita. Aiemmin seurasin niitä oikein kirjaamalla määriä ylös. Syön lähes päivittäin samoja tuotteita. Treenatessani käytän tai käytin lisäravinteita. En tiedä aloitanko vielä treenaamista, koska mitään hyötyä siitä ei tosiaan mielestäni ole! Peilistä katsoo aina se sama ruipelo!

En halua käydä kesäisin uimarannoilla, saunassa muiden kanssa enkä tosiaan pukeudu kesähelteilläkään mitenkään kevyesti! Talvet ovat helpompaa aikaa kun oikeasti pitää muutenkin pukeutua paremmin. Koskettaa minuun ei mielellään saa! En omalta puolisoltani tätä varsinaisesti ole kieltänyt mutta en kyllä pidäkään kosketuksista. Joskus jotkut antavat näitä kaverillisia olkaan taputuksia. En voi sietää sitä ja silloin usein vetäydyn kauemmas. Valokuvia minusta ei mielellään saisi ottaa mutta itse silloin tällöin otan sellaisia vertailun vuoksi otettavia kuvia. En tiedä miksi sellaisia otan mutta haluan tutkia aina välillä vikojani.

Tämä on oikeasti rasittavaa ja kiusallista mutta mitään en sille mahda! Hetken aikaa saatan ajatella muita asioita ja olla jopa vähän iloinenkin mutta kohta taas mieleen tulee tämä varsinainen asia ja taas ollaan tutussa tilanteessa. Lihasdysmorfiana tämä ainakin tuon lukemani artikkelin perusteella tunnetaan ja minä olen vahvasti sitä mieltä että minulla tämä sairaus kyllä on. Artikkelissa puhuttiin myös, että tämä sairaus tunnetaan käänteisenä anoreksiana. Hurja nimi mutta tarkemmin ajateltuna näinhän se on. Serotoniinilääkityksen aloitin uudelleen pitkän tauon jälkeen. Masennukseen ja ahdistukseen niitä on muutama vuosi sitten määrätty. Mutta tämä masennuksenkin pääasiallinen aiheuttaja on tuo lihasdysmorfia, koska mitään muuta syytä masennukseen minulla ei ole! Ja luonnollisesti olen jatkuvasti kovin ahdistunut, sekä inhoan itseäni suunnattomasti vaikkakin yritän sitä peitellä olemalla vähän ylimielinen, itsekeskeinen ja sellainen ”maailman paras tyyppi”. Aika läpinäkyvä taidan olla tai sitten aiheutan toimillani vaan vihaa ympärilleni. No...toivotaan että lääkityksestä edes jotain apua olisi. Ja nyt jos joku haluaa tietää ne minun strategiset mittani niin pituudeltani olen vähän alle 180cm ja painan eilisen mittauksen mukaan 87kg. Muita mittoja en kerro :)

P.S. Tässä esimerkiksi hyvä sivusto aiheesta: http://bddinfo.blogspot.com/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu