Niin... mä oon naimisissa, mutta oon rakastunu ystävään. Sellaiseen jonka oon tuntenu jo vuosia. Paljon kauemmin ku mun aviomieheni. Ja tää ystävä, se on myös nainen. Nyt on ihan pattitilanne... mä oon ihan sekasin, että miten mä nämä tunteeni käsittelen! Koska mä rakastan mun miestäni, mutta mä oon tajunnu, että mä rakastan tätä ystävää... Mä haluan kuitenkin perheen ja lapsia ja kaikkea "normaalia" mutta mä tiedostan myös sen, että mä tunnen vetoa naisiin. Mä oon kai bi, vaikka en mä luokittele itseeni mihinkään, koska en oo varsinaisesti ikinä seurustellu naisen kanssa... oon kyllä ollu ihastunu pari kertaa toiseen naiseen...
Mulla on muutenkin sellainen tilanne, että mulla on ihan hirvittävä kolmenkympin kriisi menossa. Oon kauheesti käyny läpi mennyttä elämää... ex suhteita, isä suhdetta, isän alkoholismia... ym ym ongelmia... mulla on kauheet paineet. Mä en siis oo mikään teini, vaan elämää nähny nainen. Oon ollu teininä kihloissa ja meille oli vauva tulossa... se meni kuitenkin kesken. Se oli aika traumaattinen kokemus mulle. Samoihin aikoihin isä joutui alkoholismin takia sairaalaan... mulle on tapahtunu paljon ikäviä asioita. On ihme että oon jaksanu olla näin vahva... Mun aviomies on parasta mitä mulle on tapahtunu! toki senki kanssa on koettu aikamoisia kriisejä.. on ollu pettämistä ja viimeisen parin vuoden aikana mun miehen alkoholinkäyttö on tuottanu mulle aikamoista tuskaa... kun se on vehdannu mun ystävien kanssa ja touhannu ties mitä kaikkea...
Voiko siis jotenki tommoset negatiiviset asiat laukasta ihastumisen samaan sukupuoleen? Mä oon ihan sekasi kun en tiedä mitä mä voisin tehdä... Mä oon suudellu tän naisen kanssa ja se sano mulle miten se on kaivannu mua takas sen elämään kaikki nää vuodet... Sillä on lapsia! mä en todellakaan voi sekottaa kenenkään elämää...! Mun mies luulee, että mä oon ihastunu johonki sen kaveriin tai jotain. Kun mun oli vaan pakko sille avautua näistä mun tunteista... mutta mä en vastannu sille mitään. Sanoin vaan että oon tuntenu tän ihmisen jo monta vuotta...
Mä oon hirvittävän intohimoinen ihminen. Tää mun ystävä on parasta mun elämässä. Se on oikeesti semmonen ihminen joka luo muhun Voimaa. Mutta niin on mun mieskin! Se tästä hullua tekee.
Tää ystävä "menetti" mut kun mun mies ei hyväksyny sitä että me oltiin ystäviä. Ehkä se aavisti, että mulla on tunteita sitä kohtaan? Mulla ja mun miehellä ei oo lapsia, mutta mä kyllä kovasti haluaisin oman perheen. Järki sanoo toista ja sydän ihan muuta.
Mä en odota mitään vastauksia keneltäkään... Oli vaan pakko vaan avautua edes tänne.. ku tuntuu järjettömältä kelailla näitä juttuja ees taas omassa päässä...
Mulla on muutenkin sellainen tilanne, että mulla on ihan hirvittävä kolmenkympin kriisi menossa. Oon kauheesti käyny läpi mennyttä elämää... ex suhteita, isä suhdetta, isän alkoholismia... ym ym ongelmia... mulla on kauheet paineet. Mä en siis oo mikään teini, vaan elämää nähny nainen. Oon ollu teininä kihloissa ja meille oli vauva tulossa... se meni kuitenkin kesken. Se oli aika traumaattinen kokemus mulle. Samoihin aikoihin isä joutui alkoholismin takia sairaalaan... mulle on tapahtunu paljon ikäviä asioita. On ihme että oon jaksanu olla näin vahva... Mun aviomies on parasta mitä mulle on tapahtunu! toki senki kanssa on koettu aikamoisia kriisejä.. on ollu pettämistä ja viimeisen parin vuoden aikana mun miehen alkoholinkäyttö on tuottanu mulle aikamoista tuskaa... kun se on vehdannu mun ystävien kanssa ja touhannu ties mitä kaikkea...
Voiko siis jotenki tommoset negatiiviset asiat laukasta ihastumisen samaan sukupuoleen? Mä oon ihan sekasi kun en tiedä mitä mä voisin tehdä... Mä oon suudellu tän naisen kanssa ja se sano mulle miten se on kaivannu mua takas sen elämään kaikki nää vuodet... Sillä on lapsia! mä en todellakaan voi sekottaa kenenkään elämää...! Mun mies luulee, että mä oon ihastunu johonki sen kaveriin tai jotain. Kun mun oli vaan pakko sille avautua näistä mun tunteista... mutta mä en vastannu sille mitään. Sanoin vaan että oon tuntenu tän ihmisen jo monta vuotta...
Mä oon hirvittävän intohimoinen ihminen. Tää mun ystävä on parasta mun elämässä. Se on oikeesti semmonen ihminen joka luo muhun Voimaa. Mutta niin on mun mieskin! Se tästä hullua tekee.
Tää ystävä "menetti" mut kun mun mies ei hyväksyny sitä että me oltiin ystäviä. Ehkä se aavisti, että mulla on tunteita sitä kohtaan? Mulla ja mun miehellä ei oo lapsia, mutta mä kyllä kovasti haluaisin oman perheen. Järki sanoo toista ja sydän ihan muuta.
Mä en odota mitään vastauksia keneltäkään... Oli vaan pakko vaan avautua edes tänne.. ku tuntuu järjettömältä kelailla näitä juttuja ees taas omassa päässä...
Vastaukset 4
Vanhimmat
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/3395
Kannattaa mennä tonne. Te bisset ootte siinä mielessä vähän pahassa tilanteessa noiden tunteiden kanssa, kun pitäisi päättää, mutta ku ei voi. On paljon helpompaa olla ihan puhdas hetero tai sitten homo/lepakko.
Vastaus nyt kuitenkin sulle, ei ole helppoa.
Kiitti :) mutta mä en taida tuolta löytää niitä vastauksia mitä mä haen... kaikesta huolimatta mä rakastan mun miestäni yli kaiken. Mä yritin sille sanoa, että mä haluan vähän ajatella asioita... se vähä panikoi, että oon jättämässä... en oo saanu sille sanottua, että en oo mihinkään lähdössä. Nyt kun se lähti töihin, niin mulla on aikaa ajatella...
Mä jo seurustelun alussa sanoin sille, että mä tunnen vetoa myös naisiin. Mulla oli yks kaveri johon ihastuin. Kerran kuitenki yllätin sen mun miehen sen seurasta... Se loukkas mua verisesti. Silloin mä olin nuori ja typerä... sekotin itte pakkaa.. tavallaan yllytin mun miehen tekeen sellasta.. meillä oli kolmen kimppa. Miehen kaveri käski mun pysyä erossa siitä kaverista koska sen mielestä mun mies oli siihen ihastunu, mutta ei ne miehet tajunnu että mäki olin samaan naiseen :) Emmä koskaan kertonu sille naiselle että mäkin olin siihen ihastunu. Se meni ohi. Mulle yks toinen ystävä sanoikin että et kai sä sen kaveri enää oo kun eikö se yrittäny viedä sun miehen. Mutta kun mä ite tiedän mikä oli mun osuus koko touhussa, niin en mä enää kanna siitä kaunaa... kostoksi kuitenki menin sänkyyn miehen kaverin kans... Monet itkut oon ton takia vääntäny, kun mä olin niin typerä. Mutta sillä mä kostin molemmille. Toinen oli ihastunu siihen mieheen ja mun miestä loukkas että se oli sen kaveri. Sillä mä pääsin kaikesta yli. Tai no syyllisyyttä tunnen vieläkin vaikka kaikesta on vuosia aikaa, mutta kai me ollaan miehen kanssa tasoissa siinäkin...
Me ollaan oltu eron partaalla... miehen pitkien työpäivien ja viikonloppuisten juopottelu retkien takia ja sitte on paljon muitakin huolia.. raha huolia... mä oon pitkän aikaa ollu surullinen.... oon laihtunu ja ei oo maistunu ruoka. Nyt mun mies kuitenki on pidemmän aikaa osottanu mulle että oon sille todella tärkeä. Se yrittää todella. Tänään se ehdotti loma viikonloppua... mä en tiedä. Ehdottiko se vaan menettämisen pelossa... nyt se vasta alkoi avautua tunteistaan mua kohtaan.
Joku aika sitten se sano mulle että mun ei pitäis hokee koko aikaa että mä rakastan... mutta kun mä rakastan sitä! ja tänäänkin kun se lähti, niin mielessäni mä sanoin sille että rakastan sua. Ja sitte kuitenki jäi tunne että se odotti sitä multa... mut mä nyt ajattelin että oon sitte hokematta sitä...
Tuntuu pahalta kun mun mies on jääny jotenki sekoileen kaikkee... vai onko se mulle mustasukkainen. Voiko se aavistaa jotain... Nimittäin jos vaikka baarissa on joku kaunis nainen niin mä katton sitä siinä missä mun mieskin. Aika hullulta se tuntuu... ja ei varmaankaan taida mun mieskään sitä ymmärtää... mä saatan jäädä tuijottaan jotain naista. Tuntuu jotenki nololta :) Voiko mun mies sitte päätellä siitä jotain?
Mun mies on mulle tärkein ja rakkain ihminen vaikka onki loukannu mua ja mä sitä. Mutta sen takia kai kannattaa yrittää... koska rakastaa...
Oletko ajatellut käydä puhumassa tunteistasi ulkopuolisen ihmisen kanssa? Vois auttaa. Ei ehkä kannata vielä sitä lasta miettiä tohon tilanteeseen.
Me juteltiin asiasta ja mun mies sanoi että on kyllä huomannu miten mä katon joskus joitain naisia "vähän liian pitkään". Ja sano että se on ihan ok. että ei se muuta sen käsitystä musta. Ja että tykkää musta kun tuun hyvin toimeen miestenki kanssa.. Mä kysyin että tunteeko se mut naisena.. niin se vastas että kyllä. Mä tunnen olevani hieman "miesmäinen" tarkotan että mun mies on herkempi ku mä siis tunteissa. Se loukkaantuu monista jutuista ja ajattelee paljon enemmän tunteilla.. tai kyllähän mäki, mutta esim. sängyssä mä pystyn siihen vaikka olis mitä... mun mies taas on hirveen herkkä ja jos oon pahottanu sen mielen niin seksiä ei tuu. Seksi sujuu silloin kun sitä on ja ihan loistavasti. Mä tykkään pukeutua naisellisesti ja meikata ja laittaa hiuksia... mä tiedän että oon hyvän näköinen nainen. Ja mitä noihin vauva asioihin tulee niin ihana mies, se ajattelee mua tosi paljon ja sitä vauva asiaa se on vähä hidastellu... Ihan hyvä näin. Mä en ala toista painostaan, mutta valmis oon.
Oon tässä nyt selvitelly ajatuksiani ja nyt alkaa tuntua hyvältä... ihan ku olis rakastunu :) oon rakastunu itteeni.. tuntuu hyvältä, että mä saan olla se mikä mä oon. Mä uskon, että mulle läheiset ihmiset on huomannu, että mä katon myös naisia... siis vaikka en oo iskemässä ketään. Ei mulla oo mitään tarvetta. Mulla on ihana mies ja meidän suhde on kokenu kovia, mutta ollaan vahvasti yhdessä. Ja tähän tuo kyllä avioliitto sellasta turvaa ja syvyyttä... ettei sitä ihan heti voi lähtee tästä suhteesta. Mulle se on vaan hyvä asia, koska vois tulla tehtyä jotain hätiköityä jos olis vaan avoliitossa... olis niin paljon helpompaa erota. Emmä halua tota ihmistä menettää.
Tää mun ystävä elää kans parisuhteessa miehen kanssa. Niillä on avoin suhde, se mies menee paljon... meidän miehet on tosi mustasukkasia silloin ku me ollaan tän ystävän kanssa yhdessä. Ei muuten. Kenen tahansa kaverin kanssa oonki niin ei mitään draamaa, mutta heti kun me ollaan yhdessä niin molempien miehet on ihan paiseessa laittaa viestiä ja soittelee. Se tekee meidän yhteisestä ajasta hankalaa... Kun tavallaan joutuu valita kahdesta tärkeästä. Nää on aika hankalia asioita... Mies ei kiellä mua olemasta tekemisis tän ystävän kans. Ja nyt se tietää kenestä on kyse ja otti asian yllättävän hyvin... en tiedä vaikeuttaako tää meidän asioita tulevaisuudessa, mutta kyllä mun mielestä oli oikein kertoa sille. Se oli helpottunu, että se ihastus ei ollu mies, mutta nyt se on vähä sekasin kun on tajunnu, että se on nainen ja ajattelee, että no miksen saattaisi lähteä jonku naisen matkaan... No onhan se niinki, mutta en oo ikinä seurustellu naisen kanssa... ihan turhaa on jossitella.. saattaahan mun mieski rakastua johonki naiseen ja lähtee lätkimään... se tuntuis paljon todellisemmalta ku mun lähtö naisen matkaan, ei tässä kovin ole sellasia tarjolla jonka matkaan lähteä...
Mun tunne ystävää kohtaan on rakkautta, mutta nyt kun oon sitä päässäni miettiny, niin se on syvää ystävyyttä ja rakkautta semmosta mitä tuntee tosi läheistä ihmistä kohtaan esim. sisarukset... mutta ei mitään intohimoista rakkautta ja kiintymystä jota mä tunnen mun miestä kohtaan... Mutta silti mä oon mikä mä oon. Ja nyt tuntuu hyvältä.
Kyllä mä oon ajatellu terapiaakin, mutta oon paljon itsehoitanu itteeni lukemalla kirjoja jne. Oon saanu niistä tosi paljon apua. Hypnoosia oon kokeillu. Se on ollu hyvä kokemus. Siitä on mun eheytyminen lähteny...