Jokainen

Pääkirjoitus: Kristillisyyden historiasta voi oppia
Marraskuun ensimmäinen viikko on SRK:n julkaisujen viikko. Viikon avaa sunnuntaina 31. lokakuuta Kempeleen rauhanyhdistyksellä järjestettävä SRK:n historian ensimmäisen osan julkistamistilaisuus. Kirja ”Kahden kuoren suojassa” käsittelee ajanjaksoa 1906–1945.

Tuona aikana vanhoillislestadiolaisuudessa ja sen keskusjärjestössä koettiin monenlaisia muutoksia. Kaikki eivät olleet myönteisiä, ja moniin haasteisiin ja hajaannusilmiöihin jouduttiin ottamaan kantaa. Yllättävän monet tuolloin esillä olleet asiat ovat myös nyt ajankohtaisia. Historiakirjalla on annettavanaan konkreettisia vastauksia myös aikamme kysymyksiin.

Kristillisyyden historiaa lukiessa voi osin yhtyä vanhaan sanontaan: ”Se, joka ei tunne historiaa, joutuu elämään sen uudestaan.” Vanhoillislestadiolaisten menneisyydestä löytyy paljon myös yksittäisten ihmisten virheitä ja erehdyksiä. Virheissä on opittavaa meille, jotka nyt huomaamme tekevämme niitä. Historiaa tulevaisuudessa kirjoittavat ja sitä lukevat joutuvat vuorollaan toteamaan saman.
5135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Raamatussa sanotaan: ”Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen: ei ole mitään uutta auringon alla” (Saarn. 1:9). Vaikka maailma monelta osin kehittyy, ihmisen alttius erehdyksiin ja virheisiin ei häviä. Historian esimerkit ovat kuin aiemmin samaa tietä kulkeneiden jälkeensä jättämiä varoitusmerkkejä, jotka muistuttavat nyt tiellä kulkevia vaaroista.

Eräs kristillisyyden historian kirjoittamisen ja lukemisen lähtökohta on raamatullinen ihmiskäsitys: ”Ei ole ketään, joka tekee hyvää, ei yhtäkään” (Ps. 14:3). Yksilön esiintymistä historiankirjassa ei voi välttää, koska moni asia avautuu paremmin juuri ihmisen konkreettisen kokemuksen kautta. Armollinen liikennesuunnittelu lähtee siitä, että autoileva ihminen tekee ajovirheitä. Historiaa tulee kirjoittaa ja lukea – ei hyväksyen ihmisiä virheineen vaan ymmärtäen niitä. Useat kristillisyyden työssä mukana olleet ovat erehtyneet ja saaneet Jumalalta anteeksi, ja siksi meidänkin tulee antaa.

Äänestä
  • SRK:n historia osoittaa, että Kristuksen oppi ei koskaan muutu: ”Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti” (Hepr. 13:8). Opilliset hajaannukset ovat Jumalan vastustajan aikaansaannosta. Hajaannus alkaa aina yhden tai useamman yksittäisen uskovaisen lankeamisesta syntiin. Korjaamattomina ne saavat aikaan yhä laajemmat vaikutukset: ”Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan?” (1. Kor. 5:6.) Jumala voi auttaa meidät tulevaisuuden hajaannuksista, niin että jokainen uskovainen uskoo ja kilvoittelee Paavalin tavoin: ”Siksi teen kaikkeni, että minulla aina olisi puhdas omatunto Jumalan ja ihmisten edessä” (Ap. t. 24:16).

    Äänestä

  • Vai mitä yhteisönne pimeää puolta yrität vihjailemalla edustaa?

    Hoitomiehet ovat pyytäneet toisiltaan uhreilleen tekemiään vääryyksiä anteeksi -ja varmasti synninpäästön rikostoveriltaan saaneetkin, mutta asiat ovat edelleen korjaamatta ja selvittämättä uhrien kanssa.

    Äänestä

"Vanhoillislestadiolaisten menneisyydestä löytyy myös paljon yksittäisten ihmisten virheitä ja erehdyksiä... jne..."

Jotain on ehkä joskus tapahtunut, mutta emme myönnä mitä ja koska. Ehkä jokainen osaa rivien välistä lukea mitkä ovat olleet ylilyöntejä jne..

Miksi ei suoraan sanota, että hoitokokous- ja henkioppi oli väärä. Kuten siihen liittyvä ihmisten nöyryyttäminen, hengellinen ja henkinen väkivalta. Mitään ei myönnetä, vihjaillaan vaan.

Äänestä
  • Uskaltaakseen kohdata asiat, joita pidettiin Jumalan johdatuksena, vaikka ne olivat järkyttävää alistamista ja vallankäyttöä. SRK:n johto tarvitsisi vl-liikkeen ulkopuolista terapiaa. Sellaista on saatavilla, jos nöyryyttä sen hakemiseen riittää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


erehtyy: kirjoitti:

Pääkirjoitus: Kristillisyyden historiasta voi oppia
Marraskuun ensimmäinen viikko on SRK:n julkaisujen viikko. Viikon avaa sunnuntaina 31. lokakuuta Kempeleen rauhanyhdistyksellä järjestettävä SRK:n historian ensimmäisen osan julkistamistilaisuus. Kirja ”Kahden kuoren suojassa” käsittelee ajanjaksoa 1906–1945.

Tuona aikana vanhoillislestadiolaisuudessa ja sen keskusjärjestössä koettiin monenlaisia muutoksia. Kaikki eivät olleet myönteisiä, ja moniin haasteisiin ja hajaannusilmiöihin jouduttiin ottamaan kantaa. Yllättävän monet tuolloin esillä olleet asiat ovat myös nyt ajankohtaisia. Historiakirjalla on annettavanaan konkreettisia vastauksia myös aikamme kysymyksiin.

Kristillisyyden historiaa lukiessa voi osin yhtyä vanhaan sanontaan: ”Se, joka ei tunne historiaa, joutuu elämään sen uudestaan.” Vanhoillislestadiolaisten menneisyydestä löytyy paljon myös yksittäisten ihmisten virheitä ja erehdyksiä. Virheissä on opittavaa meille, jotka nyt huomaamme tekevämme niitä. Historiaa tulevaisuudessa kirjoittavat ja sitä lukevat joutuvat vuorollaan toteamaan saman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu