Se

on niin väärin kun elää elämänsä parhainta aikaa niin saa tietää sairastavansa parantumattomasti. Eli syöpä todettu ja elinaikaa puoli vuotta. Odottaa täyttävänsä pyöreitä vuosia mutta todennäköisesti valitsee hautajaisteemaa tulevaa. Moniko osaa suhtautua elämään niin että viettää esim. tulevan Joulun niin kuin se olisi viimeinen?
Miksi sitä ajattelisi turhaan sellainen ihminen kenelle ei ajankohtaista ajatella?
2336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

jos sinulle omakohtainen, niin sanoisin, että olen kovin pahoillani ja tunnen myötätuntoa. Sitten myös niin, että harva meistä tietää omaa aikaansa ja jokaisen tulisi elää täysillä sitä päivää, joka on käsillä. Raskaalta tuntuu myös se, että laitat tekstin tänne tunnistamattomana, jolloin lukija saattaa ajatella sen olevan joltakin mielessään olevalta henkilöltä,ja tuntee suurta huolta sen johdosta. Voisitko miettiä sellaista, että otat yhteyttä siihen henkilöön, jolle halusit tuon kirjoittaa. Se voi olla hänelle tärkeää. Jos viestisi kuitenkin on omasta tilasta kertomista ja asian purkamista, niin ehkäpä voisit kertoa jotakin enemmän itsestäsi ja mietteistäsi. Voimia vaikeaan aikaan. Tällaisella asialla ei toivottavasti kukaan leiki.

Äänestä
  • häntä ei ole enää olemassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ajattelemattomuutta kirjoitti:

on niin väärin kun elää elämänsä parhainta aikaa niin saa tietää sairastavansa parantumattomasti. Eli syöpä todettu ja elinaikaa puoli vuotta. Odottaa täyttävänsä pyöreitä vuosia mutta todennäköisesti valitsee hautajaisteemaa tulevaa. Moniko osaa suhtautua elämään niin että viettää esim. tulevan Joulun niin kuin se olisi viimeinen?
Miksi sitä ajattelisi turhaan sellainen ihminen kenelle ei ajankohtaista ajatella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu