Paras pulpetti

Onko yamarin pulpettiveneet luokassaan parhaita,
vai löytyykö haastajia ??? ts.kertokaa kokemuksia.
1110556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Itselläni on toinen Busteri menossa. Olen ajanut paljon kavereiden muoviveneillä, mutta ei
niillä pahoihin paikkoihin ole uskaltautunut. Paria Yamariniakin olen ajanut eikä niissä
varsinaisesti vikaa ollut.

Alumiinissa on se etu, että siihen tulee vaurioita vasta sitten, kun muovivene on jo
uponnut. Tämä on erityinen etu liikuttaessa tuntemattomilla vesillä. Toinen merkittävä
seikka on se, että etenkin painavalla muoviveneellä on hankalaa rantautua kalliorantaan
eikä sitä voi vetää kalliolle edes väliaikaisesti, jos on aallokkoa. Alumiini ei ole siitäkään
moksiskaan. Kolmanneksi, alumiini ei ime vettä kuten lasikuitu eikä sillä ole rajotteita
esim. jäissä ajamisen suhteen. Lisäksi vene huolletaan syksyisin ja keväisin pääosin
painepesurilla.

Fiskars mainostikin takavuosina, että "Buster, huolimatonta veneilyä".

Äänestä

Vanhoista merkeistä ylivoimaisesti paras oli
Finnark 490. Uskalsi keliin kuin keliin ja perään
kävi melkein kone kuin kone, meni suhthyvin jo
viiskymppisellä, maksimissaan olen ollut ajamassa
115-heppaisella. Miinuksena se ettei Finnarkkeja
450/490 tahdo löytyä enää mistään, onko kellään
tietoa kenellä muotit ovat nykyisin ?

Nykyisistä merkeistä kannattaa tsekata Marsund
490, uusi Pellinkiläinen ja TG:n tekeleet.

Äänestä
  • Finnark 490 on hyvässä maineessa,menen kuitenkin
    toisella klassikolla kovassa kelissä lujempaa ja
    mukavammin,eli Vator 17 R:llä.

    Äänestä

  • Jurputtaja kirjoitti:

    Finnark 490 on hyvässä maineessa,menen kuitenkin
    toisella klassikolla kovassa kelissä lujempaa ja
    mukavammin,eli Vator 17 R:llä.

    huomaa että Vator hieman kookkaampi, massa/pituus
    rauhoittaa menoa.
    Vatorin miinuksena isompi tehontarve, muuten
    erinomainen vene.

    Muuten miksiköhän ammattikalastajat suosivat
    Finnarkkeja, no veneellähän on päästävä etiäpäin
    kelillä kuin kelillä.

    Äänestä

  • fiskare kirjoitti:

    toki.
    Vatorin miinuksena mainittakoon vielä kiikkeryys
    paikallaan ollessa,itse kuitenkin tulen toimeen
    tämän ominaisuuden kanssa,liikkumaanhan se on
    tehty.

    Mutta asiasta kolmanteen,mielestäni nykyveneissä
    on liikaa annettu periksi muotoilulle,tilaa
    hukataan pienessäkin veneessä mitä
    ihmeellisimpiin tyylittelyihin.
    Nykyveneiden rakenteista en taas viitsi sanoa
    mitään,verenpaine vain turhaa kohoaa.

    Äänestä

Jos etsit venettä ja kuvaat sen ominaisuuksia
yhdellä sanalla: paras, niin ainoa oikea vastaus
on Buster.

Äänestä
  • Kuten yllä mainitsin, alumiinilla on puolensa.

    Vaikka itse olen päätynyt Busteriin jo
    toistamiseen, en edelleenkään väitä, että se olisi
    automaattisesti kaikille paras vaihtoehto.

    Itselläni on ollut kolme kesää Magnum CC 150
    Evari. Paketti on saanut sellaista kyytiä, että
    monella muulla veneellä siitä ei olisi tullut
    mitään. Silti väittäisin, että Bustereissakin on
    monta yksityiskohtaa, jotka pitäisi korjata.

    Yksi ongelma on ollut esim. valomaston pysyminen
    kyydissä mukana. Koska maston jalka ei muodosta
    esim. asetekniikassa tunnettua ns. jäykkäyhteyttä,
    pitkä keppi löystyy kovassa menossa ja itselläni
    taitaa olla viides keppi menossa. On
    vähintäänkin aika erikoista, että valomasto tippuu
    itsekseen matkalle ilman ulkoista syytä.

    Toinen ongelma on se, että pohjan muotoilussa on
    tehty kompromissi tarvittavan konetehon ja perän
    kantavuuden suhteen. Vene pomppaa liukuun
    helposti, mutta suuremilla nopeuksilla se tahtoon
    uida liian märkänä, mikä heikentää suorituskykyä,
    koska trimmi ei riitä pitämään keulaa ylhäällä.
    Syvempi V voisi olla yksi kohta
    toivomuslistallani, mutta se on yksi
    suunnittelukompromissi ja ostettu ominaisuus.
    Voisikohan Magnumista tehdä esim. vauhtiversion
    pienehköillä muutoksilla, mutta kyseessä olisi
    täysin uusi malli, joka voi muista syistä olla
    vaikeampi juttu.

    Viimeisin muutos eli uuden jakkarat on myös
    tervetullut muutos. Vanhat jakkarat hajosivat
    käsiin kovassa kelissä, jos joku otti niistä
    tukea. Se ei ole laatuveneen ominaisuus.

    Onhan niitä parannusehdotuksia muitakin, mutta
    tuossa hätäisimmät. Muita suurempia ongelmia on
    esim. valojen ym. asennus pimeässä operointia
    varten, mutta samat ongelmat vaivaavat muita
    avoveneitä. Kaikesta huolimatta olen ollut melko
    tyytyväinen valintaani, mistä kielii se, että
    allani on jo toinen Buster. Jos minä en ole saanut
    venettä palasiksi kolmessa vuodessa, siinä täytyy
    olla jotakin poikkeuksellista.

    Äänestä

  • Joke kirjoitti:

    Kuten yllä mainitsin, alumiinilla on puolensa.

    Yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä
    (käyttötarkoituksen mukaan,heh).

    Sama juttu on mielessä minullakin kestävyyden
    suhteen.Veneen on kestettävä kaikki
    kuviteltavissa oleva käyttö ilman pelkoa siitä
    että se hajoaa seuraavaan aaltoon päreiksi.

    Ja teettätin uuden veneeni
    nykyaikaistettuna,vanhojen rakennusohjeiden
    mukaan,lisättynä extra-vahvikkeilla ja
    materiaalilla.Vene ei valita ja kovassakin
    kelissä kulkee tasapainoisesti ja mukavasti.

    Joskus vain tuntuisi ehken lentolupakirja olevan
    tarpeen kun oikein innostuu kelissä luukuttamaan.
    Elämän pieniä perverssejä nautintoja nämä..

    Äänestä

  • Joke kirjoitti:

    Kuten yllä mainitsin, alumiinilla on puolensa.

    Vaikka itse olen päätynyt Busteriin jo
    toistamiseen, en edelleenkään väitä, että se olisi
    automaattisesti kaikille paras vaihtoehto.

    Itselläni on ollut kolme kesää Magnum CC 150
    Evari. Paketti on saanut sellaista kyytiä, että
    monella muulla veneellä siitä ei olisi tullut
    mitään. Silti väittäisin, että Bustereissakin on
    monta yksityiskohtaa, jotka pitäisi korjata.

    Yksi ongelma on ollut esim. valomaston pysyminen
    kyydissä mukana. Koska maston jalka ei muodosta
    esim. asetekniikassa tunnettua ns. jäykkäyhteyttä,
    pitkä keppi löystyy kovassa menossa ja itselläni
    taitaa olla viides keppi menossa. On
    vähintäänkin aika erikoista, että valomasto tippuu
    itsekseen matkalle ilman ulkoista syytä.

    Toinen ongelma on se, että pohjan muotoilussa on
    tehty kompromissi tarvittavan konetehon ja perän
    kantavuuden suhteen. Vene pomppaa liukuun
    helposti, mutta suuremilla nopeuksilla se tahtoon
    uida liian märkänä, mikä heikentää suorituskykyä,
    koska trimmi ei riitä pitämään keulaa ylhäällä.
    Syvempi V voisi olla yksi kohta
    toivomuslistallani, mutta se on yksi
    suunnittelukompromissi ja ostettu ominaisuus.
    Voisikohan Magnumista tehdä esim. vauhtiversion
    pienehköillä muutoksilla, mutta kyseessä olisi
    täysin uusi malli, joka voi muista syistä olla
    vaikeampi juttu.

    Viimeisin muutos eli uuden jakkarat on myös
    tervetullut muutos. Vanhat jakkarat hajosivat
    käsiin kovassa kelissä, jos joku otti niistä
    tukea. Se ei ole laatuveneen ominaisuus.

    Onhan niitä parannusehdotuksia muitakin, mutta
    tuossa hätäisimmät. Muita suurempia ongelmia on
    esim. valojen ym. asennus pimeässä operointia
    varten, mutta samat ongelmat vaivaavat muita
    avoveneitä. Kaikesta huolimatta olen ollut melko
    tyytyväinen valintaani, mistä kielii se, että
    allani on jo toinen Buster. Jos minä en ole saanut
    venettä palasiksi kolmessa vuodessa, siinä täytyy
    olla jotakin poikkeuksellista.

    Vastaukseni oli tietenkin pilke silmäkulmassa
    kirjoitettu ja aivan yhtä tyhmä tai järkevä kuin
    koko kysymyksen asettelu. Veneen valinnassahan
    painavat monet asiat. Uskoisin kuitenkin, että
    pulpettivenettä hankkiva on ostamassa ennen muuta
    hyvää _venettä_, ei niinkään kiiltäväkylkistä
    näyttelyesinettä. Tosin sen lisäksi, että
    Busterit veneinä ovat kokoluokissaan "parhaita",
    ovat ainakin Magnum ja XXL myös erittäin
    tyylikkään näköisiä.

    Äänestä

  • Faster, paitsi jos "fancy" ulkonäkö ja kivat värit
    on tärkeitä.

    Äänestä

Jos ajot veneillä vesillä eikä kivikossa, ja
arvostat ajoominaisuuksia.
Niin Yamarin on OK.
Mutta jos sen lisäksi arvostat venee vahvuutta ja
ajoominaisuuksia niin Finnmaser.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

paattikuume kirjoitti:

Onko yamarin pulpettiveneet luokassaan parhaita,
vai löytyykö haastajia ??? ts.kertokaa kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu