Käsittelee tällä hetkellä myös maapallon ulkopuolista elämää. On kokemuksena myös inhottava sekä pelottava. Kuin sähkölaite, joka ei toimi tai on ulkokuoreltaan rikki. Kuvastaa sekä uskontoa, että maailmaa. On rakennelma todellisuudesta ja kuudennesta aistista. Osoittaa Jumalan olemassaoloa, sisältämättä eettisyyttä. Olen vapaa, vapahdettu ja tutkimassa alati todellisuutta. Ei ole, (enkä ole) numereeni neurologia, mutta jotakin kuitenkin. Palanen omaa itseä ja vaihtoehtoja elämästä ja liikkuvasta ajasta todellisuutena. Jumalan lahjoittaminen on todellakin hienointa, mitä ihmiselle voi tehdä. Ihan koko yhteiskunta-järjestelmää siitä ei tule perustaa. Perehdyttäminen on laitonta, mm. todellisuus sanelee tarpeemme, siksi. Kuinka voimme äänioikeudellamme huolehtia siitä. Kuinka nopeita ovat unelmamme? Hektisyys ihmisarvona on epätodellisuus. Siis perätön maailma ja ummistetut unelmat. Kuin valveunta, kuka huolehtii niistä näkijöistä?
Elämän kohokohta
9
535
Vastaukset
- Sinde vm-82
Avioliitto ei esim. kokemuksemme mukaan ole. Ujous on protestina monessa uskonnossa. Buddhalaisuudessa tämä on rakennettu selibaatin varaan. Meillä ujoutta kuvastaa mm. helluntailaisuus. Vielä ei ole huomattu, että ujous ei ole palvelemista. Tällainen ujouden varaan valloittamalla joutunut joutuu koko ajan palvelemaan muita. Miksi unelmamme ei ole sijoittamaton asuminen? Tai kokoaikainen sähköttömyys. Kokemuksena mulla on maailmasta pelkkä lapsellisuus. Siihenkin tarvitsee hypnoosin ja oman elämän. Mä en ole prosentti, olen todella pahoillani, mulla on sotu. Mua vastaan ei a. Voi b. Ei saa c. Pysty kohdistamaan. Sellainen on laitonta. Monet ihmiset kohdistelevat nykyään, tiedätkö jo mitä se on ja miksi se on laitonta?
- muuan mies
muuan Kysymys kirjoituksissanne, ne olivat niin sekavia, ettei niistä saanut tolkkua
- Sinde vm-82
muuan mies kirjoitti:
muuan Kysymys kirjoituksissanne, ne olivat niin sekavia, ettei niistä saanut tolkkua
oikeasti vaikeaa se kohdistaminen. Meillä on käsky 1. Minä olen Herra sinun Jumalasi. Älä pidä muita Jumalia. Miksi saisit kysyä jotakin näin yksityiskohtaista näistä kirjoituksista. Ne ovat vain ajanvietettä. Et ole valaistunut, et ymmärrä turvallisuusmääreitä. Mun mielessä se on tällainen asia, ettet voi osallistua turvalliseen elämään. Onko minulla varaa vastailla näin? Yleensäkin on palveluyhteiskunta. Oletko jäänyt jumiin sairaalloisella tavalla johonkin mun ajatukseen? Haetko apua? Etkö tottele, haluatko selkääsi? Olet joo vain ihminen, mutta aina vailla selkeyttä. Hei tää internet on vähän sama asia, kuin palveluyhteiskunta. Siihen on erilaisia barometreja.
- Sinde vm-82
Sinde vm-82 kirjoitti:

ei tarvitse olla valveunessa. Kun olet liian hektinen, olet jonkun muun huolehdittava. Entä buddhalaisuus. Nopeasti kielletty koko maailmasta. Tämä on riemuvoittomme, jossa et saa esineellistää. Pelko ei koskaan aja kristittyä buddhalaisuuteen. Kysymyksen täytyy olla jostakin muusta. Puolustusvoimat on huolehtinut tällaisestakin asiasta. Miksi panttilainaamo on arkipäivässämme unelmana? Kuin pelkästä koristeesta olisi kysymys, se ei ole tarkoitus.
- dgedg

Ajatuksia ajatuksia. Universumi niitä meille antaa. Suurin osa tuppaa tulemaan ihmisen itsensä kehittämänä ja aiheuttamaan ajatustukkeumia, joissa alistumme hallusinaatioille.
Kiintoisia ajatuksia, mutta valitettavasti en minäkään saanut mitään selvää. - Sinde vm-82
dgedg kirjoitti:
Ajatuksia ajatuksia. Universumi niitä meille antaa. Suurin osa tuppaa tulemaan ihmisen itsensä kehittämänä ja aiheuttamaan ajatustukkeumia, joissa alistumme hallusinaatioille.
Kiintoisia ajatuksia, mutta valitettavasti en minäkään saanut mitään selvää.Kirjoitukset ovat liitoskohta uskonnosta yhteiskuntaan. Tämä on vaikea aihe. Jos tuntisit tätä palstaa, saisit vaikutelman uskonnon todellisuudesta. Meille kristityille, se on tuiki tärkeä aihe. Valintana uskonnollisuus Internetissä on hyvin monimutkainen asia. Vaikka meillä on jo opetusta, internet luo uskonnosta ja maailmasta liian vaikean paikan käsitellä ihmiskuntaa, josta uskonnossa on kysymys. Vihaan tietokoneita ja buddha auttaa minua. Onhan buddhalaisuus Idän Uskonto ja Uskonnossa tärkeintä on Tie.
2. Kun Buddha näyttäytyy on kysymys Jumalasta. Tie johdattaa, me olemme kaikki ja johdatus on polkumme. Valaistuminen on jotakin, mitä ei voi sanoin kuvailla. Äidinkieli ei riitä Jumala-suhteeseeen. Globaalissa Internetissä siis täytyy olla kysymyksessä jonkinlainen suuruudenhulluus
3. Me olemme pieniä ihmisiiä. Meillä on maailma ja kristityillä se on ihan käsissä. Buddhalaiset antautuvat ilman valtaan. Hiukkasina ja meistä tulee tomua. Järjestys ei ole sellaista. Me käskemme, mutta se ei ole sama asia, kuin maailma on luotu atomeista. Meidän täytyy puolustautua, olemmehan yksilöitä.
Yksilöitä ei voi ymmärtää, maailma on sun. Se on buddhalaisuudenkin lähtökohta. Sun ei tarvitse ymmärtää maailmaa, vaan elää tässä hetkessä. Kristus on upea, me olemme sisimältämme buddhalaisia, emme mällää, vaan elämme. Toivossa huomisesta, on hetkemme. Uskonto on tärkeää, pyhitetty todellisuus polku tää, näkymätön, Tie, ympärillämme olevaan Elämään. Visio:2010:lle. - Universumin lapsi
dgedg kirjoitti:
Ajatuksia ajatuksia. Universumi niitä meille antaa. Suurin osa tuppaa tulemaan ihmisen itsensä kehittämänä ja aiheuttamaan ajatustukkeumia, joissa alistumme hallusinaatioille.
Kiintoisia ajatuksia, mutta valitettavasti en minäkään saanut mitään selvää.Paljon hyviä vastauksia on tullut :) ja olen iloinen kaikista nistä ja loistan aurinkoa teille. :)
Komppaan kaikkia ja olen samaa mieltä kaikkien kanssa kaikesta kun vapauduin tekopyhistä ajatuksista josta itsekkin kärsin ennen valaistumistani helsingissä kesällä -92. :)
Hymyillään yhdessä sillä buddha on näyttänyt tien jo monelle nöyrälle sankarille. :)
Älkää ajatelko mitään :) - eikä ole jumalaa
Sinde vm-82 kirjoitti:
Kirjoitukset ovat liitoskohta uskonnosta yhteiskuntaan. Tämä on vaikea aihe. Jos tuntisit tätä palstaa, saisit vaikutelman uskonnon todellisuudesta. Meille kristityille, se on tuiki tärkeä aihe. Valintana uskonnollisuus Internetissä on hyvin monimutkainen asia. Vaikka meillä on jo opetusta, internet luo uskonnosta ja maailmasta liian vaikean paikan käsitellä ihmiskuntaa, josta uskonnossa on kysymys. Vihaan tietokoneita ja buddha auttaa minua. Onhan buddhalaisuus Idän Uskonto ja Uskonnossa tärkeintä on Tie.
2. Kun Buddha näyttäytyy on kysymys Jumalasta. Tie johdattaa, me olemme kaikki ja johdatus on polkumme. Valaistuminen on jotakin, mitä ei voi sanoin kuvailla. Äidinkieli ei riitä Jumala-suhteeseeen. Globaalissa Internetissä siis täytyy olla kysymyksessä jonkinlainen suuruudenhulluus
3. Me olemme pieniä ihmisiiä. Meillä on maailma ja kristityillä se on ihan käsissä. Buddhalaiset antautuvat ilman valtaan. Hiukkasina ja meistä tulee tomua. Järjestys ei ole sellaista. Me käskemme, mutta se ei ole sama asia, kuin maailma on luotu atomeista. Meidän täytyy puolustautua, olemmehan yksilöitä.
Yksilöitä ei voi ymmärtää, maailma on sun. Se on buddhalaisuudenkin lähtökohta. Sun ei tarvitse ymmärtää maailmaa, vaan elää tässä hetkessä. Kristus on upea, me olemme sisimältämme buddhalaisia, emme mällää, vaan elämme. Toivossa huomisesta, on hetkemme. Uskonto on tärkeää, pyhitetty todellisuus polku tää, näkymätön, Tie, ympärillämme olevaan Elämään. Visio:2010:lle.Buddhalaisuus ei ole uskonto, vaan filosofia. Buddhalaisuudessa ei uskota ihmisen ulkopuolella olevaan pelastavaan jumalaan, vaan valaistuminen löytyy ihmisestä itsestään.
- eräs.
Universumin lapsi kirjoitti:
Paljon hyviä vastauksia on tullut :) ja olen iloinen kaikista nistä ja loistan aurinkoa teille. :)
Komppaan kaikkia ja olen samaa mieltä kaikkien kanssa kaikesta kun vapauduin tekopyhistä ajatuksista josta itsekkin kärsin ennen valaistumistani helsingissä kesällä -92. :)
Hymyillään yhdessä sillä buddha on näyttänyt tien jo monelle nöyrälle sankarille. :)
Älkää ajatelko mitään :)Et ole valaistunut. Et tiedä mitä valaistuminen todella on.
Kaikki mitä olet sanonut osoittaa sen että sinun valaistumisesi on pelkkää kuvittelua.
Niin kauan kuin kuvittelet, mitä tahansa, et tule koskaan tietämään mitä valaistumisen tila on.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123710MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721944Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin821243Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33998Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778