Ruma voi mennä kauneusleikkaukseen ja tehdä itsestään kauniin, mies voi mennä sukupuolenvaihdosleikkaukseen ja tehdä itsestään naisen, mutta ujo ei voi mennä mihinkään persoonallisuusleikkaukseen ja teettää itsestään rohkeaa. (No ellei mene koekaniiniksi johonkin aivojen stimulointi kokeseen...) ja tämä vituttaa! Miksi meillä ei voi olla mitään "ulkopuolista" keinoa muuttaa itseämme? Jollakin auttaa alkoholi, mutta minusta se tekee vain haahuilevan, eipä juuri muuta.
Haluaisin olla rohkea, spontaani ja itsevarma. Aikaisemmin suuri unelmani oli olla puhelias, mutta näin "vanhempana" tajuan, ettei pälättäminen ole se tärkein juttu mitä haen, vaan se, että olisin uskottava ja voisin sanoa mielipiteeni ääneen. mutta kun en vaan voi. Minun pitää aina olla se ujo ja tylsä tyyppi, jolle ei haluta puhua ja jonka luullaan olevan täyisn pihalla kaikesta. Tuntuu niin tyhmälä antaa ihmisille aina väärä kuva itsestään.
Haluaisin keskustella, pitää puheita osallistua kaikkiin tapahtumiin ja olla muutenkin vaikuttamassa, mutta tämä ujous pilaa kaiken. En saa sanaa suustani tai sitten sepitän jotain emmätiiä/ihansama -mössöä. Minun olemuksestakin on uskottavuus kaukana, vaikka kuinka yritän pukeutua siististi niin vaatteiden alta näkyy aina se veltto ja piiloutuva ruipelo.
Vanhempani ovat samanlaisia hyssyköitä, joten tämä ujous taitaa olla syvälle geeneihin kirjoitettu, eikä siitä noin vaan pääse eroon... Kyllä mulle on ehdotettu kaikenlaisia harrastuksia yms, mutta arvatkaa ovatko toimineet? No ei. Aina mä jään yksin, joka porukassa. Hieman vaikeaa laittaa päälle mitään rohkeus vaihdetta ja lähteä hymyillen kaupungille, kun on taustalla monia vuosia kiusaamista sun muuta hässäkkää.
Pitäisi olla suuri tukijoukko kannustamassa, mutta mistä semmoinen ny löytyisi? Ei mistään.
Ärsyttää kun ei voi olla semmoinen kuin haluaisi olla, pitää koko ajan vetää ujon roolia, vaikka oikeasti sisällä kiehuu ja haluaisi sanoa ääneen niin monia asioita.
Haluaisin olla rohkea, spontaani ja itsevarma. Aikaisemmin suuri unelmani oli olla puhelias, mutta näin "vanhempana" tajuan, ettei pälättäminen ole se tärkein juttu mitä haen, vaan se, että olisin uskottava ja voisin sanoa mielipiteeni ääneen. mutta kun en vaan voi. Minun pitää aina olla se ujo ja tylsä tyyppi, jolle ei haluta puhua ja jonka luullaan olevan täyisn pihalla kaikesta. Tuntuu niin tyhmälä antaa ihmisille aina väärä kuva itsestään.
Haluaisin keskustella, pitää puheita osallistua kaikkiin tapahtumiin ja olla muutenkin vaikuttamassa, mutta tämä ujous pilaa kaiken. En saa sanaa suustani tai sitten sepitän jotain emmätiiä/ihansama -mössöä. Minun olemuksestakin on uskottavuus kaukana, vaikka kuinka yritän pukeutua siististi niin vaatteiden alta näkyy aina se veltto ja piiloutuva ruipelo.
Vanhempani ovat samanlaisia hyssyköitä, joten tämä ujous taitaa olla syvälle geeneihin kirjoitettu, eikä siitä noin vaan pääse eroon... Kyllä mulle on ehdotettu kaikenlaisia harrastuksia yms, mutta arvatkaa ovatko toimineet? No ei. Aina mä jään yksin, joka porukassa. Hieman vaikeaa laittaa päälle mitään rohkeus vaihdetta ja lähteä hymyillen kaupungille, kun on taustalla monia vuosia kiusaamista sun muuta hässäkkää.
Pitäisi olla suuri tukijoukko kannustamassa, mutta mistä semmoinen ny löytyisi? Ei mistään.
Ärsyttää kun ei voi olla semmoinen kuin haluaisi olla, pitää koko ajan vetää ujon roolia, vaikka oikeasti sisällä kiehuu ja haluaisi sanoa ääneen niin monia asioita.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Älä nyt ainakaan vetoa siihen, että kun vanhempani ovat hiljaisia kynnysmattoja, minustakin automaattisesti kehkeytyy sellainen. Sanat veltto ja piiloutuva viittaavat siihen, että liikuntaharrastus voisi tehdä hyvää. Lajeja, jotka ainakin sopisivat, tulee mieleen lenkkeily/hölkkä/juoksu, kuntosali (hiljaiseen aikaan, kun saa harjoitella rauhassa), jooga, ehkä jopa itämainen vatsatanssi.
Oletko ikinä ajatellut siltä kantilta, että ihmisistä on ihanaa, kun on joku joka kuuntelee, on hiljaa tarkkaavaisen näköisenä, ehkä jopa ihailee? Siis tuotat nykyään monelle lähimmäisellesi iloa sillä, että he pääsevät pätemään edessäsi.
Ilmastonvaihdos voisi myös toimia, muutto opiskelemaan ihan muualle tai peräti ulkomaille, voisi myös potkaista vauhtia omaan uudistumiseesi. Itse en panisi niin paljon painoa menneisyyteesi ja nykyhetkeen. Koskapa sisälläsi kuplii niin paljon asioita, joita haluat tehdä ja sanoa, uskon että lähivuosina löydät keinot vapautua hiljaisen tytön ahtaasta roolista.
Minustakin tuntuu että sisälläni asuu paljon itsevarmempi ja mielenkiintoisempi ihminen, kuin mikä minä muiden silmissä olen. Juttelen kyllä muille,mutta en ole 100% oma itseni. Ajattelen kamalasti sitä, mitä muut minusta ajattelevat, ja olen juurikin sellainen kuuntelija-ystävä jonka edessä muut pääsevät pätemään. Kaverini varmaan arvostavat sitä, mutta itseäni se turhauttaa! Usein myötäilen muiden mielipiteitä, vaikken mikään täysi kynnysmatto olekaan. Tavattuani kavereitani, minulle tulee jälkeenpäin paha mieli siitä, etten osaa olla oma itseni ja tuntuu että omassa elämässäni ei tapahdu juuri mitään, koska minulta puuttuu rohkeutta. Samalla kaverini jäävät vähän etäisiksi, eikä minulla ole sellaisia sielunkumppaneita, jotka tuntisivat minut ihan täysin. En oikein osaa riidellä tai suuttua, enkä saa sanottua asioita päin naamaa jos joku ärsyttää. Kiehun sisällä, ja paasaan asioista myöhemmin esim. siskolleni, (joka ymmärtää koska on samanlainen). Kaikki pitävät minua varmaan hyvin rauhallisena ihmisenä, ja tylsänäkin, koska en oikein tuo mielipiteitäni esiin. Hämmennyn jos joku on eri mieltä ja lyttää mielipiteeni, enkä pysty väittelemään. Tuntuu ettei minusta saa otetta, ja ihmiset eivät tiedä kuka olen. Olen niin hajuton ja mauton. Oikeasti minulla olisi sanottavaa ja vahvojakin mielipiteitä, mutta seurassa ne jäävät jonnekin ja menen lukkoon ja otan kuuntelijan roolin. Kotona olen vahvempi ja puolustan mielipiteitäni väittelyiksi asti. Koulussa en taas halua että kukaan pitää minua ärsyttävänä, mutta miellyttämällä kaikkia, en miellytä ketään, varsinkaan itseäni! Haluaisin vapautua tästä hemmetin itsetarkkailusta, ujoudesta ja muiden tunteiden ja mielipiteiden ajattelusta, ja elää omaa elämääni. Mieluummin niin, että minulla olisi vihollisia ja tosiystäviä, kuin että olen kaikille mukava, mutta en päästä ketään ihan lähelle. Käyttäytymiseni ärsyttää itseäni, ja tunnen itseni tyhmäksi. En ole sellainen kuin oikeasti sisältä olen ja se ahdistaa!
En ymmärrä miten muut voivat loukata toisia, pettävät, jättävät ja joskus huutavat toisille päin naamaa täysin ajattelematta toisen tunteita. Itse vain seuraan vierestä ja päivittelen muiden tekemisiä. Haluaisin kuitenkin itse enemmän rohkeutta ja olla vähän ajattelemattomampi, spontaanimpi ja tulisempi, vaikka en tietenkään mikään täysi itsekäs p*skiainen haluaisi olla. Haluaisin vain elää omaa elämääni!
Ja kun edellinen kirjoittaja sanoi, ettei vanhemmilla ole vaikutusta, niin kyllä heillä on. Käytösmallit opitaan vanhemmilta ja luonne määräytyy osittain myös geeneissä. Omatkin vanhempani ovat tälläisiä. He puhuvat ärsyttävistä työkavereistaan kotona,mutta eivät koskaan riitele kenenkään kanssa ja selvitä asioita. Heillä ei myöskään ole ihan läheisiä ystäviä,vaan enemmänkin vain hyviä tuttuja.
Olen aina ollut ujo, mutta joskus ala-asteella minulla oli sellainen vaihe, että olin ajattelematon, vähän kovis ja ärsyttävänkin itsevarma, mutta yläasteella rupesin miettimään muiden mielipiteitä ja tulin epävarmemmaksi. Viime syksynä muutin opiskelemaan uudelle paikkakunnalle, mutta täälläkin tuo sama kuuntelijan rooli loksahtaa niin helposti päälle. On vaikeaa ruveta yhtäkkiä käyttäytymään erilailla, varsinkin kun uusien luokkalaisten kanssa haluaisi tulla toimeen ja ystävystyä. Lisäksi matkustan kotiin yleensä viikonlopuiksi, joten irrottautuminen vanhasta ei ole niin helppoa. Olen 19, ja toivottavasti vielä kasvan tämän yli, vähän hyvällä tavalla itsekkäämmäksi, rohkeammaksi ja itsevarmemmaksi.
Luin tuota omaa tekstiäni ja muita ujous-keskusteluja luettuani mietin asiaa. En siis halua poistaa näitä hyvän kuuntelijan ja ajattelevaisen ihmisen piirteitä itsestäni,sillä itsekkäitä ihmisiä on maailma täynnä ja nuo piirteet ovat rikkaus, mutta haluan vapautua tästä itseni tarkkailusta, saada itseluottamusta ja siten parempia ihmissuhteita. Olisi mukava kuulla kommentteja muiltakin, erityisesti niiltä jotka ovat saaneet enemmän itseluottamusta olla omia itsejään. :)
Ujous on infektioperäinen sairaus, joten sen hoitaminen käy esim. antibiooteilla. Toistaiseksi tiedetään vain yhdestä patogeenista, joka tutkimusten mukaan aiheuttaa käyttäytymismuutoksia, ja se on toksoplasma, solunsisäisen itiöeläin, joka hakeutuu erityisesti aivokudokseen. Muuten terveille ihmisille se ei aiheuta oireita, joten se on yleensä oireeton, latentti infektio. Loinen on kuitenkin erittäin vaarallinen niille joilla on heikentynyt immuunipuolustus (esim. AIDS) tai raskaana oleville, koska halutessaan loinen pystyy lisääntymään todella nopeasti. Terve immuunipuolustus huomaa kuitenkin nopeasti lisääntyvät takytsoiittimuodot nopeasti, joten loinen pysyttelee mieluummin piilossa solujen sisällä terveissä ihmisissä, missä se lisääntyy hitaasti ja leviää ympäröiviin soluihin.
Oireena loisen tappamisesta tulee usein jotakin, esim. päänsärkyä, korvien sointia, flunssankaltaisia oireita, hikoilua, väsymystä, mutta harvoin edes mitään kuumetta. Ajatuksen tahmeus on myös yleistä.
Suositeltavat antibiootit tähän voisi olla doksisykliini ja klindamysiini yhdessä. Kipin kapin nettiostoksille, jos et muuten osaa hommata niitä. Pensilliiniantibiootit sen sijaan eivät tule toimimaan. Asiantuntijoiden keskuudessa tiedetään että toksoplasmoosi on hankalasti hoidettava infektio, koska infektio on yleensä levinnyt laajalle ennen kuin antaa edes pieniäkään oireita. Joten kuurin täytyy olla pitkä, sanotaanko vuoden verran. Jos ei antibiootit kelpaa, niin keksi itse parempaa.
Seuraavaksi ujouden jälkeen tulee masennus, jossa elimistön tulehdustila on jo korkealla, ja sitä et halua, sen hoitaminen antibiooteilla tulee viemään vuosia, ja saat korkoa koron päälle tehdä työtä infektiosi voittamiseksi. Masennuksen jälkeen tulee dementia tai Alzheimer, jossa aivot ovat ihan kuin seulaksi ammuttuja, sitten olet jo valmis kuopattavaksi. Jotkut muuten aloittavat tässäkin vaiheessa vielä antibioottihoidolla, mutta ei ole varmaa, onko tuossa tilassa enää mitään tehtävissä.why