sain tietää raskaudesta aika myöhään. nyt olen viikolla 12 1.. raskauden kesto on ultrassa selvitetty viikolla 9 1. ilmeisesti abortoiminen ei enään onnistu? olen vain miettinyt sitä vaihtoehtoa, kuunnellut kun jokainen on onnitellut keille olen kertonut. mieheni on ollut innoissaan, mutta suhteemme on päättymässä minun päätöksestäni. emme vain sovi toisillemme, raskaus on minulle pahimpaan mahdolliseen aikaan. pelkään etten voi antaa kaikkea, tiedän etten voi. halusin perheen vasta kun on kestävä suhde, halusin lapselle sisaruksia. samasta isästä. raskaus oli ns,vahinko. melkein joka päivä olen toivonut että tätä ei olisi tapahtunut, olen itkenyt kun tilanne on tämä. tiedän etten ole valmis vielä, enkä halua. side on silti syntynyt, onhan mulla sikiön kuvakin, mutta tunnen että silti olisi parempi jos tätä ei olisi.. en tiedä yhtään mitä teen. miehelleni en voi puhua asiasta, kaikki on minun päätettävissäni. en ole voinut tehdä vakaata päätöstä, vaikka tiedän kaiken olevan paremmin jos tämän ei tarvisi vielä tapahtua, kuitenkin tekisin virheen miten tahansa toimisin. olen todella hajalla, ja pelkään kaikkea. haluaisin vain tukea, en saa sitä mistään. en pystyisi antamaan tälle lapselle asioita joita minun mielestä onnellinen lapsuus vaatii. alussa minut sokaisi muiden onni,varsinkin mieheni ja hänen naivi ajattelunsa miten kaikki tulee olemaan niin onnellista ja helppoa. elämään tulee sisältöä, onhan se niin mutta eihän sitä kuulu hakea väärästä päästä.. onko minun tehtävä päätökseni aivan päivässä, vai voinko enään edes tehdä päätöstä? tottakai rakastaisin lastani, opettaisin arvoja joita itse kunnioitan ja tiedän että hänestä tulisi loistava. jaksaisin kyllä, mutta en halua näin, enkä yksin. sisarusten merkitys on elintärkeä että oppii jakamaan, kunnioittamaan ja ottamaan huomioon muut. on elämäni vaikein päätös, abortti tuntuu kauhealta ratkaisulta, sen takia en sitä vielä ole voinut tehdä, olen jotenkin odottanut kaiken ratkeavan, mutta ei niin käy itsestään. mutta se kai olisi parempi,kaikkien kannalta.
keskeytys
suru
4697
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Teet niinkuin parhaaksi näet. Jos päädyt aborttiin niin tee se pian. Toivotan sinulle voimia!
Jos olet päätynyt siihen, että abhortti on sinun vaihtoehtosi, niin mene HETI lääkäriin sopimaan asiasta!!! Vielä ehdit, mutta on toimittava heti! Itse tekisin tilanteessasi abortin, mutta päätös on sinun.
Hei,
Hankala tilanne. Kerron sinulle vähän omasta tarinastani. Olin ihan samassa tilanteessa, raskaus oli alkuvaiheilla kun miesystävästäni tuli ero. Minä olin se meistä kahdesta, joka enemmän sitä vauvaa halusi, ja mielestani olin varautunut kaikkiin tilanteisiin, mutta kun huomasin jääväni yksin iski paniikki: miten selviän kaikesta, miten jaksan, en voi koskaan enää perustaa ns. ydinperhettä, jossa on vaan yksien vanhempien lapsia, miten liikun vauvan kanssa kun en edes aja autoa jne. jne. Suuria ja pieniä asioita sekaisin. Vaikka kuullostaa sekavalta ja lapselliselta, en ole edes mitenkään nuori, vaan itse asiassa aika vanha esikoisen synnyttajäksi, korkeakoulututkinnon suorittanut, hyvätuloinen, itsenäinen nainen ja elämä kaikin puolin järjestyksessä. Olin ajatellut näitä asioita sata kertaa ennekin, mutta siinä raskausaikana ne vaan jotenkin tuntui saavan ihan erilaiset mittasuhteet. Liekö raskaushormooneilla merkitystä??? En itsekään voinut käsittää sitä oravanpyorää mitä ajatukset heitti. Olin siis kertakaikkiaan paniikissa, mutta en silti miettinyt missään vaiheessa aborttia, (itselläni biologinen kello tikittää, raskaaksi tuleminen oli hankalaa jne).
Joka tapauksessa, parin viikon päästä aloin rauhoittumaan, vatsa alkoi jo vähän pullistua, mietin sitä pientä ihmisen alkua, ja sitä miten vaikeissa olosuhteissa monet naiset ovat saaneet lapsia ja heistä on kehittynyt hienoja aikuisia. Itselläni on kaikki kunnossa, miksi en siis minäkin? On niin monta tapaa järjestää elämänsä. Ei sen tarvitse aina mennä sen perinteisen kaavan mukaan. On hyvin paljon avioeroperheitä, joissa on mun ja sun lapsia, ei kai se minun tilanteeni niin erilainen olisi kuitenkaan... Mietin kaikkea tätä, ja pelko ja huoli alkoi pikkuhiljaa hävitä mielestä, ja vaihtua onneksi. Aloin lukea vauvajuttuja, juttelin asiasta parin ystäväni kanssa. Tässä vaiheessa myös lähestyimme uudestaan toisiamme ex:ni kanssa, ja uskon että olisimme saaneet aikaan jonkun hyvän järjestelyn vauvan kannalta, mutta kohtalo päätti toisin...
Lähes kuukauden ehdin nauttia odotuksesta täysillä, sitten kun salama kirkkaalta taivaalta tuli keskenmeno. Se tapahtui pari viikkoa sitten, ja en tahdo oikein toipua vieläkään. Vaikka aluksi pelottikin, vauvasta oli jo ehtinyt kehittya kaiken keskipiste, ja kun raskaus keskeytyikin, tuntui etta kaikelta meni pohja pois.
Tämä oli minun tarinani, mutta en osaa antaa sinulle oikein mitaan neuvoa, mutta kuuntele itseasi, mieti voimavarojasi. Halusin vaan vastata sinulle, sillä tuo tekstisi kuullosti tismalleen siltä mitä omassa päässäni pyöri siinä yhdessä vaiheessa.
Kaikkea hyvää sinulle päätät sitten mitä tahansa!
raskaus hormonit saavat mielialat ja tunteet heittelehtimään. kaikki tuntuu suurelta ja välillä saattaa itkettää. itselläni oli raskausaikana pää aivan sekaisin vaikka vauva oli toivottu. voimakkaat tunteet ja herkkyys kuuluvat raskauteen. myös siksi tunnet olosi epätoivoiseksi.jokainen tuleva äiti pelkää, että onko sittenkään valmis lapsen tuloon. äidit kokevat joskus epävarmuutta ja miettivät voivatko antaa lapselle sen mitä hän tarvitsee. vanhemmaksi kasvaa vasta raskauden ja lapsen myötä. kukaan ei ole valmis äidiksi. eikä kukaan voi olla täydellinen äiti. on normaalia pelätä suurta muutosta. ei kannata tehdä aborttia jos haluat vauvan. se voi tulla huonoon aikaan, mutta luota siihen, että asiat selviävät ajallaan. sinulla on monta kuukautta aikaa valmistautua vauvan tuloon. ymmärsin kirjoituksestasi, että saisit kuitenkin tukea lapsen isältä. hän voi myös osallistua lapsen hoitoon.