Masennus/depressio

En ole asiantuntija. Minulle on määrätty lääkettä, joka on tarkoitettu sekä masennukseen että depressioon. Mitä eroa näillä kahdella itse aisassa on. Lääke on Voxra. Olen toista päivää ottanut sitä 2 x 150 mg, koska tunnen itseni tosi alakuloiseksi. Onko lääke "vahva". Mitään sivuvaikutuksia en ole huomannut kolmen viikon käytön jälkeen. Alussa oli pientä kutinaa iholla ja "iltapäiväkuumeilua". Nyt en ovat kadonneet. Mielialani ei ole muuttunut miksikään. Onko ylipäätään vielä tässä vaiheessa nostaa määrää kahteen tablettiin?

9

1414

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1+1

      yhtä kuin depressio.
      Lääkitys sovitaan hoitavan psykiatrin kanssa.
      Milloin olet aloittanut Voxran? Ei se hoitovaste tule heti esille.

      • Aloitin vajaa 3 viikkoa sitten. Ohjeessa lukee, että 1 tai 2 tablettia. Tiedän, että vaikutus ei ala heti. Mielialani ja alakuloisuuteni on vain sitä luokkaa, että en malta olla ottamatta kahta.

      • Mihinköhän aikaan olisi syytä ottaa tuo Diapam. Jos pahin hetki ajoittuu klo 19 molemmin puolin? Vaikuttaako pitkään? Kolmella olen klo 21 nukahtaa kirja käteen. Ja kun käyn nukkumaan heti klo 21 jälkeen, nukun heti aamuun asti. Herään viiden jälkeen. Mitään ongelmia en ole havainnut. Pientä jäsenien pakotusta. Edes päiväväsymystä ei itse asiassa ole. haluan vain varmistaa, ettei tule ongelmia näiden ongelmien kanssa. Kolme päivää jos käytän, tuskin maailma kaatuu?

      • nisti-nipa
        hamalake kirjoitti:

        Mihinköhän aikaan olisi syytä ottaa tuo Diapam. Jos pahin hetki ajoittuu klo 19 molemmin puolin? Vaikuttaako pitkään? Kolmella olen klo 21 nukahtaa kirja käteen. Ja kun käyn nukkumaan heti klo 21 jälkeen, nukun heti aamuun asti. Herään viiden jälkeen. Mitään ongelmia en ole havainnut. Pientä jäsenien pakotusta. Edes päiväväsymystä ei itse asiassa ole. haluan vain varmistaa, ettei tule ongelmia näiden ongelmien kanssa. Kolme päivää jos käytän, tuskin maailma kaatuu?

        Miksi toiset saa diapamia ja toiset ei??

      • ...........
        hamalake kirjoitti:

        Mihinköhän aikaan olisi syytä ottaa tuo Diapam. Jos pahin hetki ajoittuu klo 19 molemmin puolin? Vaikuttaako pitkään? Kolmella olen klo 21 nukahtaa kirja käteen. Ja kun käyn nukkumaan heti klo 21 jälkeen, nukun heti aamuun asti. Herään viiden jälkeen. Mitään ongelmia en ole havainnut. Pientä jäsenien pakotusta. Edes päiväväsymystä ei itse asiassa ole. haluan vain varmistaa, ettei tule ongelmia näiden ongelmien kanssa. Kolme päivää jos käytän, tuskin maailma kaatuu?

        Jos pahin hetki ajoittuu iltaseitsemän tienoille, ota Diapam silloin tai vähän ennen, vaikkapa kuudelta, vaikutus ilmenee melko nopeasti. Tosin jatkuvassa käytössä se ei tule yhtä voimakkaasti esille, koska ihminen on jo valmiiksi lääkkeen vaikutuksen alla. Diapam on pitkävaikutteinen bentso.

        Minkä vahvuisia Diapamisi ovat? Sanoit että kolmella nukahdat kirja käteen, otatko siis kolme tablettia kerralla? Suurin kerta-annos on tavallisesti 10 mg.

      • Diapam STOP
        ........... kirjoitti:

        saa määrätä masentuneille. Miksi ei? Koska masennus itsessään on oireyhtymä, joka väsyttää ja vie voimia. Kannattaa siis välttää Diapamia. Vain hätätapauksessa. Diapam on niin vahva lääke, että sitä käytetään poistamaan epileptisen kohtauksen lihaskouristukset. Diapamiin tulee riippuvuus, mutta siitä kyllä pääsee eroon. Diapam aiheuttaa nukkumista ja väsymistä ja uupumista. Se toki rauhoittaa, mutta sitten ei kannata ees yrittää itseään hoitaa masennuslääkkeillä, mikäli käyttää diapamia.

        Diapam lisää masennuslääkkeiden haittavaikutuksia ja niin kokonaisuudessa masennus pahenee, siis lisääntyy diapamin käytön kanssa.

      • ........... kirjoitti:

        Jos pahin hetki ajoittuu iltaseitsemän tienoille, ota Diapam silloin tai vähän ennen, vaikkapa kuudelta, vaikutus ilmenee melko nopeasti. Tosin jatkuvassa käytössä se ei tule yhtä voimakkaasti esille, koska ihminen on jo valmiiksi lääkkeen vaikutuksen alla. Diapam on pitkävaikutteinen bentso.

        Minkä vahvuisia Diapamisi ovat? Sanoit että kolmella nukahdat kirja käteen, otatko siis kolme tablettia kerralla? Suurin kerta-annos on tavallisesti 10 mg.

        Otan viime aikoina (kuukauden verran, vähän vajaa kk) 1 - 3 tablettia. Nautin ne klo 15 -20 välisenä aikana. Bentzo on ainut, joka tehoaa unettomuuteeni.

        Menen 8.12. lääkärille. Siellä selviää sitten koko jatko. Diapamin pystyn lopettamaan, mutta on ollut erilaisia vaikeuksia elämässä. Se rauhtoittaa. Olen huomannut, että annoskokoa pitää kokoa ajan nostaa. En sorru tähän, vaan vähennän ja poistan kokonaan.

        Voxran yhteisvaikutuksesta en ole tietoinen. Ei tuo 75 mg järin iso annoskoko liene? Koko 150 mg vie unen, Herään keskeskellä yötä virkeänä. Noin klo 02:00.

        Jos poistan PAmIt ja jätän Voxran tai vaihdan sen joksikin aikaa. Ei kovin pitkäksi. Niin, että Pamin neg vaikutus mielialaani alkaa kadota. Tämän päättää tietysti lääkärini, Unilääkettä en halua. Luonnonlääkkeillä, jos ei muilla. Toisin unettomana rankkaa tehdä töitä,

      • häiriöinen

        Lääkemuutokset pitäisi aina olla lääkärin asioita toki niitä saa täällä pohtia ja keskustella. se on varsin hyvästä. Mutta itse en muuttaisi omin päin lääkkeitäni. En oman mielipiteeni mukaan enkä muiden. Tiedän, että valitettavasti kaikilla ei ole tarjolla säännöllistä lääkäri kontaktia ja jos on niin sekään ei välttämättä psykiatrille.
        Se on helvetin turhauttavaa. Henk. koht mielipide Voxrasta on se, että en söisi. Ihan vain siksi, että sillä oli tosi paljon yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, kun katselin pakkausselostetta. Sivuvaikutukset olivat myös aika raflaavat mun mielestä, mut jos toisaalta vertaa vaika neurolepteihin niin sitten ei. Mutta neuroleptit on kyllä kokonaan toinen juttu. Se on musta jännää, että ekana lääkkeenä heti tuo Voxra. Mutta tosiaan vaan henk.koht mielipide.

    • vähemmän väsynyt

      Moi!

      Pakko kirjoittaa, kun on vaan hyviä kokemuksia!!
      Taustat on mulla semmoiset että 12/2009 sain työuupumuksen ja jäin saikulle sen ja masennuksen vuoksi (teini-iästä lähtien iskeneet keskivaikeat masennusjaksot).

      Olin saikulla 4 kk, sitten puoliajalla töissä pari kk, sitten 80% työajalla. Kohtuullisen hyvin meni valtavaa väsymystä lukuunottamatta, kunnes tuli syksyn pimeät, takapakkia loka-marraskuussa tosi paljon, olin kun zombi vaikkka sainkin työt juuri ja juuri tehtyä, niin nukuin iltapäivät töiden jälkeen. EI vaan jaksanut muuta, 2-3 tuntia meni nukkumalla ennekuin jaksoin iltahommat tehdä. Samoin jos piti käydä vaikka kaupassa, sen "ponnistuksen" jälkeen oli ihan uupunut. Punaisia päinkin tuli ajettua kun olin ihan uupunut. Siihen asti olin syönyt vaan Sepramia 20-40mg ja unilääkkeenä Ataraxia tai melatoniinia ja vuorotellen Stellaa.

      Nyt sain kokeeksi Voxraa. Syön Sepramia 20mg yhden Voxran (150mg muistaakseni) nyt neljättä päivää, ja voin liioittelematta sanoa että tunsin vaikutuksen jo toisena päivänä! Hirveä väsymys väistyi ja jaksoin koko päivän ilman lamaannuttavaa väsymystä! Seuraavat päivät on vaan parantunut, jaksoin pitkän päivän kaupungilla ja sen jälkeen vielä pystytin hyllykön. Ihmeellistä, kun vielä viime viikolla itkeä pillitin vähän väliä kun olo oli niin karmean uupunut.

      Ei mitään side-efektejä, ehkä aivan lievää kuvotusta ja ihan hitusen kutinaa iholla.. mut tää taitaa olla nyt mun ihmepilleri, ei mikään ole vielä näin hyvin palauttanu mun vointia normaaliksi!! Sepram nosti mielialaa mutta nyt vasta väsymykseen ja uupumukseen auttoi Voxra! (sehän ei siis ole SSRI-lääke vaan noradrenaliinin ja dopamiinin takaisinoton estäjä). Voi vitsit, olen tosi iloinen. Uskomaton muutos olotilaan, yöunetkaan ei ole siitä huonontuneet, päin vastoin, kun jaksan olla ylhäällä koko päivän niin nukuttaa sitten yöllä paremmin.

      Vain hyviä kokemuksia!!! Tsemppiä muille uupuneille, kandee kokeilla Voxraa vaikka vähän kalliita ovatkin 30 tabl/15e, mutta on lisännyt elämälaatua huimasti, oikeastaan jo heti. Enkä liioittele vaikka tunnen kyllä SSRI-lääkkeiden mekanismin. Ehkä piristävä vaikutus tulee heti ja mielialavaikutus tulee parin viikon viiveellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2679
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      24
      2421
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      40
      2084
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      1976
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      108
      1462
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      166
      1319
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      51
      991
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      924
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      15
      758
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      93
      729
    Aihe