Onko Miamissa Lutikoita?
IS. 28.10.2010
Suomalaisen An-Sofia Neelyn ja hänen miehensä viikonloppuloma Yhdysvaltojen New Yorkissa ei sujunut aivan pariskunnan toivomalla tavalla.
He yöpyivät Manhattanilla sijaitsevassa Uptown Hostel -nimisessä hostellissa. Paikka on monien reppureissaajienkin suosima, sillä hostelli tarjoaa muun majoituksen ohella myös kimppamajoitusta.
- Aamulla herättyämme muutaman tunnin kuluttua meillä molemmilla alkoi karmea kutina ympäri kehoa, aivan kuin koko kroppa olisi ollut tulessa. Pian molempien iholle nousi todella pahannäköisiä, märkiviä paiseita. Huomasimme, että vaatteemme vilisivät lutikoita. Juttelimme hostellin johtajan kanssa. Hän sanoi, että lutikoitahan on kaikissa hotelleissa. Hostellinjohtaja ei suostunut maksamaan meille rahoja takaisin, Neely kertoo.
Yhdysvalloissa Washington D.C:ssä amerikkalaisen miehensä kanssa asuva Neely kertoo hänen miehensä ottaneen yhteyttä maan terveysviranomaisiin. Hostelli sai tapauksen takia sakot, Neely kertoo.
Myös hostelliketjun johtaja oli tapauksesta kuultuaan heti valmis hyvittämään ikävän hostelliyön pariskunnalle.
- Ihmettelen, ettei meille kerrottu lutikoista etukäteen, jos niistä kerran tiedettiin. Hostellin johtaja yritti käyttää hyväkseen sitä, ettemme ole paikallisia. Hän kyseli kotimaatamme ja sanoi, että varmasti teillä on lutikoita kotimaassakin. Hän ei tuolloin vielä tiennyt, että mieheni on amerikkalainen.
Vuoden ajan Yhdysvalloissa asunut Neely kertoo, että lutikat ovat yleinen ongelma New Yorkissa.
- Niitä löytyy niin hostelleista kuin hienommitakin hotelleista, ja jopa tavaratalojen pukukopeista. Ihmiset eivät halua lähteä ostoksille lutikoiden takia.
Paiseitaan pariskunta on lääkinnyt suomalaisella Zyrtecillä sekä kortisonivoiteella.
- Jos paiseet ärtyvät todella pahaksi, ne tulehtuvat ja täytyy mennä lääkärin hoitoon. Lutikoista on todella vaikea päästä eroon. Toivottavasti ne eivät leviä Suomeen.
Lutikoita
En pidä lutikoista
1
725
Vastaukset
- Floridassa talvehtij
Floridassa talvet asuvana olemme kierrelleet eri puolilla Floridaa ja myös länsirannikolla käyty omalla autolla. Yövytty on eri tasoisissa pakoissa, enkä ole kertaakaan lutikan lutikkaa näkynyt. Taitavat olla enemmänkin New Yorkin vitsaus.
Ei ainakaan sen takia tarvitse jättää täällä käymistä väliin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2679626IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3066802Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?741695Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61411Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.941287- 1091161
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut751069Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin40862Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23756MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk313748