Aineksia vai ei?

Minusta on tosi kypsää sinulta, että osaat miettiä stressinäkökohtaa ja vastuuta jo nyt etukäteen. Monihan ei mieti, eikä oikein sitten jaksa tai ainakaan viihdy ko. työssä. Moni heistä hakeutuu sitten sen tyyppisiin tehtäviin, joissa potilastyönmäärää voi itse annostella oman jaksamisensa mukaan eli ei esim. täysipäiväisiin potilastyöpaikkoihin vaan tekee osa-aikaisesti vaikka yksityisvastaanottoa ja muun ajan tutkimusta tmv.

Toisaalta koulutuksessa ja työssä on mahdollista kasvattaa itsessään tuota kykyä ottaa vastuuta ja sietää paineita eli vaikka se nyt tuntuisi aika mahdottomalle, jos haluaa sitä itsessään kehittää, se on mahdollista ylittää. Psyykkistä työtä tosin vaatinee ja potilastyötä voi olla niin paljon joissain paikoissa, että monet kokeneetkin uupuu sen alla. Tällöin ongelma ei ole stressinsietokyky tmv. vaan huonot työolosuhteet.

Anna asialle vähän aikaa. Vanhenemisessa on se hyvä puoli, että oppii ottamaan vastuuta. Pidä lukion jälkeen rauhassa välivuosi vaikka kemialla (tiedät myöhemmin mitä tarkoitan) ja harjoittele vastuun kantamista omassa asunnossa, jossa joudut hoitamaan oman elämisesi. Mene töihin niin opit kantamaan oman vastuusi työpaikalla ja yhteisössä.Pikku hiljaa vastuu lääkärin ammatissa ei enää tunnukaan niin valtavan suurelta.
Ja mitä siihen esiintymispelkoon tulee, itse en ole vieläkään päässyt siitä yli. Tämä pelko ei ole mekittävästi haitannut opiskelujani lääkiksessä.

pakko laittaa tää klisee tähän, mut vaikka vihaatkin puheita yms. kannattaa oikeesti aina ottaa ne positiivisesti just vaikka myöhempiä opiskeluja ja työtä ajatellen. Olin ite ihan samaa mieltä joku aika sitten, ja ajattelin et se on ihan roskaa, että se auttaa kun vaan pitää niitä puheita...huomasimpas pari päivää sitten että pari minuuttia ennen puhetta ja sen aikana asenne oli ihan toinen ku puol vuotta sitten!
Vaikka jännitti, ei ollu enää sitä ajattelua, että miten mä voisin kiertää tän koko homman?...