Aineksia vai ei?

Olen lukion ekalla oleva poika. Lääkis kiinnostaa tällä hetkellä mahdollisista jatko-opiskelupaikoista eniten. Ihmisten auttaminen kiinnostaa mua, ja muutenkin oon aina halunnu tietää mahdollisimman paljon ihmisen anatomiasta - olen pienestä asti lukenut kaikki lääketieteestä kertovat artikkelit, jotka on käsiini sattuneet. Luonnontieteet sujuu multa erinomaisesti - en todellakaan vihaa fysiikkaa... Ongelma onkin siinä, että mua ahdistaa päätöksenteko ja vastuun ottaminen. Olen aika epävarma ihminen noin yleensäkin, mm. vihaan esitelmien pitämistä luokan edessä.
Mitä mieltä olette, kiusaanko vaan itteeni jos pidän lääkistä edelleen ykkösvaihtoehtonani? Mua vaan mietityttää, miten tulisin kestämään sitä jatkuvaa stressiä, mikä luullakseni lääkärin työssä on arkipäivää.
Arvostan rehellisiä mielipiteitä!
4515
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minusta on tosi kypsää sinulta, että osaat miettiä stressinäkökohtaa ja vastuuta jo nyt etukäteen. Monihan ei mieti, eikä oikein sitten jaksa tai ainakaan viihdy ko. työssä. Moni heistä hakeutuu sitten sen tyyppisiin tehtäviin, joissa potilastyönmäärää voi itse annostella oman jaksamisensa mukaan eli ei esim. täysipäiväisiin potilastyöpaikkoihin vaan tekee osa-aikaisesti vaikka yksityisvastaanottoa ja muun ajan tutkimusta tmv.

Toisaalta koulutuksessa ja työssä on mahdollista kasvattaa itsessään tuota kykyä ottaa vastuuta ja sietää paineita eli vaikka se nyt tuntuisi aika mahdottomalle, jos haluaa sitä itsessään kehittää, se on mahdollista ylittää. Psyykkistä työtä tosin vaatinee ja potilastyötä voi olla niin paljon joissain paikoissa, että monet kokeneetkin uupuu sen alla. Tällöin ongelma ei ole stressinsietokyky tmv. vaan huonot työolosuhteet.

Äänestä

Anna asialle vähän aikaa. Vanhenemisessa on se hyvä puoli, että oppii ottamaan vastuuta. Pidä lukion jälkeen rauhassa välivuosi vaikka kemialla (tiedät myöhemmin mitä tarkoitan) ja harjoittele vastuun kantamista omassa asunnossa, jossa joudut hoitamaan oman elämisesi. Mene töihin niin opit kantamaan oman vastuusi työpaikalla ja yhteisössä.Pikku hiljaa vastuu lääkärin ammatissa ei enää tunnukaan niin valtavan suurelta.
Ja mitä siihen esiintymispelkoon tulee, itse en ole vieläkään päässyt siitä yli. Tämä pelko ei ole mekittävästi haitannut opiskelujani lääkiksessä.

Äänestä

pakko laittaa tää klisee tähän, mut vaikka vihaatkin puheita yms. kannattaa oikeesti aina ottaa ne positiivisesti just vaikka myöhempiä opiskeluja ja työtä ajatellen. Olin ite ihan samaa mieltä joku aika sitten, ja ajattelin et se on ihan roskaa, että se auttaa kun vaan pitää niitä puheita...huomasimpas pari päivää sitten että pari minuuttia ennen puhetta ja sen aikana asenne oli ihan toinen ku puol vuotta sitten!
Vaikka jännitti, ei ollu enää sitä ajattelua, että miten mä voisin kiertää tän koko homman?...

Äänestä
  • Kiitos vastauksista. Kukaanhan ei tosiaan ole sanonut, että lääkikseen pitää mennä heti lukion jälkeen - voihan sitä tehdä välillä jotain muuta (opiskella vaikka nyt sitä kemiaa) ja hakea sitten kun siltä tuntuu. Onhan tässä vielä ne vajaat kolme vuotta aikaa miettiä.
    Esitelmiä on tullut pidettyä jo muutama tähän mennessä. Jokainen niistä on mennyt loppujen lopuksi enemmän tai vähemmän hyvin, mistä olen totta kai tsempannut itseäni. Mutta se tunne minuuttia ennen luokan eteen menemistä... No, jos siihen vielä joskus tottuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksi.vain kirjoitti:

Olen lukion ekalla oleva poika. Lääkis kiinnostaa tällä hetkellä mahdollisista jatko-opiskelupaikoista eniten. Ihmisten auttaminen kiinnostaa mua, ja muutenkin oon aina halunnu tietää mahdollisimman paljon ihmisen anatomiasta - olen pienestä asti lukenut kaikki lääketieteestä kertovat artikkelit, jotka on käsiini sattuneet. Luonnontieteet sujuu multa erinomaisesti - en todellakaan vihaa fysiikkaa... Ongelma onkin siinä, että mua ahdistaa päätöksenteko ja vastuun ottaminen. Olen aika epävarma ihminen noin yleensäkin, mm. vihaan esitelmien pitämistä luokan edessä.
Mitä mieltä olette, kiusaanko vaan itteeni jos pidän lääkistä edelleen ykkösvaihtoehtonani? Mua vaan mietityttää, miten tulisin kestämään sitä jatkuvaa stressiä, mikä luullakseni lääkärin työssä on arkipäivää.
Arvostan rehellisiä mielipiteitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu